Lisää kommentti kohteeseen Solutoveri // Kлеткасобрат

Tästä alkaa kolmiosainen saaga, jonka edetessä tutustumme Ivanin ja yleisen hygienian väliseen etäiseen ja kylmään suhteeseen. Käytännön esimerkein lukijalle pyritään välittämään edes pieniä murusia siitä käsittämättömästä spektaakkelista jota yhteisasuminen Ivanin – peikkometsän prinssin kanssa on. Tarinan ensimmäisessä osassa luodaan silmäys Ivanin ulkoiseen olemukseen.
Ivanin erikoisista ominaisuuksista huomiota herättävin, heti hajun jälkeen, on hänen ulkonäkönsä. Vaikka Ivan on aina silloin tällöin peseytyneen näköinen ja ainakin kaukaa katsottuna suhteellisen puhdas ja huoliteltu, ylivoimaisesti suurimman osan ajasta Ivanin ulkomuoto on kuitenkin lähempänä spektrin toisesta ääripäätä; menninkäisten, rottien ja puliukkojen valtakunnassa.
Tyypillinen sotisopa, jossa Ivan esiintyy sekä kotioloissa, kotipihalla, että kaupungilla on maalissa uitetut repaleiset farkut, vanha virttynyt ja öljyinen villapaita, joka usein on puettuna väärin päin (silloin tällöin vaihtelun vuoksi myös sisäpuoli ulospäin) ja siinäpä se olikin. Ivan ei käytä sellaisia hienoston hömpötyksiä kuin sukat. Sisätiloissa Ivan käyttää vain harvoin paitaa, ja ulkonakin tarvitsee sitä vasta lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, eikä silloinkaan aina.
Monet vaatekappaleistaan, kuten kaikista muistakin tavaroistaan, Ivan on kaivanut roskiksesta. Onneksi Ivan kuitenkin myös pesee joskus vaatteitaan, tavallaan. Jos nyt roskiksesta löydetyssä pesukoneessa päivätolkulla seisoneessa oksennuksenhajuisessa pesuvedessä pyykkääminen sitä on. Tarkempia Ivanin mallin mukaisia ohjeita pesukoneen käyttö varten, katso aiempi ”Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin” –juttusarja.
Pesukoneen ohella Ivan voi joskus pestä pikkupyykkiään manuaalisestikin, joskin Ivanin tyylin mukaisesti, mahdollisimman pienellä vaivalla. Monesti kyseessä onkin ns. puoliautomaattiratkaisu, missä vaatteet laitetaan muutamaksi tunniksi ämpäriin, jossa on täysillä vettä ruiskiva suihku. Tämä hankaloittaa samalla kätevästi myös kämppäkavereiden suihkussakäyntiä ja, yöllä tehtynä, heidän nukkumistaan.
Toisena, vielä vähemmän vaivaa vaativana pesuvaihtoehtoja on tekstiilien kuten esimerkiksi sukkien, kalsareiden, autonpesurättien ja satunnaisten [Image]muiden lumppujen asettaminen vesiämpäriin ja tämän jäkeen koko ämpärin unohtaminen muutamaksi päiväksi tai viikoksi rappusten alle. Ämpärin ei ole välttämätöntä olla puhdas. Pieni lika, roskat ja pullonkorkit vain auttavat pitämään uteliaat loitolla pesutapahtuman aikana.
Yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistettynä Ivanin vaatteet, haju ja luontainen olemus ovat vaikuttava yhdistelmä, jota on vaikea – ellei jopa mahdoton olla huomaamatta.
Eräänä iltana olimme liittoutuneiden voimin siivoamassa kämppää ja olimme juuri pesseet eteisen lattian, kun ovi aukeaa ja Ivan pöllähtää eteiseen, ulkomuodoltaan kuin suoraan Grimmin sadusta. Ivanin naama oli mustan rasvan peitossa, kiharaiset ja pesemättömät kutrit sojottivat sinne tänne, kyynärpäitä myöten mustan lian tahrimat kädet roikkuivat sivuilla, paljaat varpaat olivat mudan peitossa ja varpaiden väleistä sojotti tikkuja ja havunneulasia. Haju oli karmaiseva.
Kun tämä metsänpeikko sitten käveli paljain jaloin eteisen läpi, jäi juuri pestyyn lattiaan niin tarkkoja mustia varpaanjälkiä että ne saisivat C.S.I:n rikospaikkatutkijat kuolaamaan. Ennen kuin menninkäinen ehti levittää käpälänjälkiään yläkertaan, saimme hänet uskomaan että jalkojen pesu olisi tässä tilanteessa järkevä toimenpide. Ivan painelikin vessaan huuhtomaan tassujaan pesualtaassa.
Oma lukunsa Ivanin henkilökohtaisessa puhtaudessa ovat hänen kenkänsä. Lenkkitossuina hänellä on roskiksesta löydetyt vanhat, rikkinäiset ja ruskeaksi värjäytyneet tarralenkkarit, joista Ivan on leikannut kantapään auki, jotta saa jalkansa sujautettua suoraan kenkään, kuten tohveliin. Näissä lenkkareissa on sisällä maapohja. Toisin sanoen, Ivanin käytön jälkeen lenkkarien sisäpohja näyttää siltä, että jos kenkiin heittäisi ohransiementä, voisi olla puimassa viljaansa jo muutamassa kuukaudessa. Hajunsa puolesta Ivanin lenkkitossut eivät kuitenkaan ole tämän pelottavimmat jalkineet.
Ivanin nahkaisten kävelykenkien löyhkä on jotain niin hirvittävää että sitä on lähes mahdoton sanoin kuvailla, mutta yritetään. Laitetaan paksut villasukat jalkaan ja niiden päälle kumisaappaat. Eletään tämä yhdistelmä jaloissa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, juosten kerran viikossa puolimaraton ja käyden kolme kertaa viikossa saunassa. Kolmen viikon kuluttua otetaan saappaat pois ja hierotaan sukkiin mozzarella-, sinihome- ja gorgonzolajuustoja ja suljetaan sukat ilmatiiviiseen muovipussiin, joka jätetään ulos aurinkoon. Kuukauden kuluttua asetetaan pussin suuaukko nenän kohdalle, avataan pussi ja vedetään syvään henkeä nenän kautta. Näin päästään jo aika lähelle.
Kenkien läpitunkeva aromi leviää eteisestä pikkuhiljaa koko huoneistoon, hiipien ensin vaivihkaa alakerran ovien ali pahaa-aavistamattomien Fabion ja Cestorin huoneisiin, samalla kivuten portaita ylös yläkertaan, jossa se sekoituu keittiöstä kantautuvaan homeentuvan makaronin ja palaneen fasaanimuhennoksen etovaan löyhkään. Tämä yhdistelmä puolestaan työntyy minun oveni alitse huoneeseeni, jossa se aiheuttaa voimakkaita kuvotuksen tunteita.
Kenties paras asia kuvaamaan kenkien uskomatonta aromia on se fakta, että jopa Ivan itse on todennut kenkien haisevan niin pahalle että nykyään kotiin tullessaan riisuu ne ulkona ja jättää kengät ulkoportaiden alle. En usko olevan olemassa mitään elollista olentoa, ihmistä tai eläintä, joka ne sieltä vapaaehtoisesti kävisi omakseen ottamassa.[Image]






Tämän hygieniakronikan seuraavassa luvussa tutustumme erilaisiin modernin maailman hygieniatuotteisiin ja –tapoihin, joille Ivanilla ei ole käyttöä.