Lisää kommentti kohteeseen Solutoveri // Kлеткасобрат

Muutamia kuukausia vesivahinkofiaskon ja muutamia viikkoja kymmenen tunnin siivousmaratonimme jälkeen sattui yksi merkittävimmistä kohtaamisista liittoutuneiden ja Ivanin välillä. Tämä kohtaaminen enteili suurta muutosta.

Olimme toteuttamassa kevennettyä versiota aiemmasta suursiivouksesta ja samassa yhteydessä päätimme roudata Ivanin epämääräiset rojut jälleen ulos yleisistä tiloista, kirjaimellisesti. Tavaraa oli paljon ja saatuamme kuskattua kaiken pihalle huomasimme Ivanin laahustamassa zombina parkkipaikalla. Ajattelimme ehdottaa Ivanille että tämä voisi alkaa säilyttää osaa autonkorjaustavaroistaan läheisessä ulkovarastossa, jotta säästyisimme ainakin osalta yöllisistä häiriöistä Ivanin rampatessa kämpässä edestakaisin ja paiskiessa ulko-ovea niin että yläkerrassakin sai pelätä peilin putoavan seinältä.

Niinpä lähdimme porukalla tapaamaan Ivania ja lopulta löysimmekin hänet – ulkonäöltään enemmän pummin näköisenä kuin koskaan.

Ivan oli juuri pitämässä taukoa korjaushommista ja lojui erään auton takakontissa repaleinen takki ja maalin tuhrimat housut yllään, rikkinäinen ja öljystä musta lippalakki rasvaisten hiusten seassa roikkuen. Ivanin kädet ja naama olivat mustan lian peitossa ja kenties lukuisten velkojien ja vainoojien aiheuttamien hermopaineiden innoittamana tämän öljyisten sormien välissä paloi tärisevä ja osittain murtunut savuke. Ivanin toista korvaa peitti likainen vessapaperi ja eristeteippi.

Emme olleet aivan varmoja pitäisikö meidän keskustella Ivanin kanssa tämän tavaroista vai heittää hänelle kolikoita. Mielessämme kävi myös vanha kunnon muilutus. Koska Ivan oli jo valmiiksi auton takakontissa mikä olisikaan helpompaa kuin paiskata takaluukku kiinni ja kuskata Ivan itärajalle, missä häntä epäilemättä jo odotettiin.

Esitimme kuitenkin sivistyneesti ehdotuksemme ja Ivan tyrmäsi sen täysin, sanoen että voi vaikka itse kuskata tavaransa omaan huoneeseensa jos ne eivät saa olla alakerran yleisissä tiloissa. Tämä tietenkin moninkertaistaisi yöllisen metelin kun Ivan rymyäisi alakerran lisäksi myös yläkerrassa ja portaissa. Yritimme selittää ulkovaraston hyötyjä, mutta Ivan ei ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsa.

Lopulta keskustelu kääntyi yleisesti Ivanin tapaan liikkua kämpässä ja hyppiä portaat yölläkin alas mahdollisimman kovalla metelillä ja törmätä tämän jälkeen Cestorin oveen niin että ryminän herättämä Cestor-parka luuli vähintäänkin mielipuolisen Jack Nicholsonin pyrkivän ovesta läpi palokirveen kera parhaaseen ”here’s Johnny!” –tyyliin. Portaissa liikkumisesta Ivan totesi, että on vuokranantajan velvollisuus varmistaa että portaista ei kuulu ääniä riippumatta siitä miten niissä loikkii. Ivanin oma liikkumistapa on kalibroitu keskiaikaisten kivilinnojen lattioille eikä siitä muuksi muutu. Vika oli siis vuokranantajan, ei Ivanin.

Ivan oli koko keskustelun ajan normaaliakin sekavamman oloinen ja lisäksi jotenkin tympääntynyt. Syy tähän selvisi pian, kun Ivan sivulauseessa töksäytti että miksi näistä asioista välitätte kun olen kuitenkin muuttamassa pois.

Hetkinen. Siis mitä?

Yritimme salata innostustamme ja kysellessämme asiaan tarkennusta, Ivanin sekavasta höpinästä kävi ilmi että jokin virallinen taho oli päättänyt olla jatkamatta Ivanin oleskeluoikeutta Suomessa. Tämä oli aika pysäyttävä tieto ja kesti hetken ennen kuin sen merkitys kunnolla valkeni meille. Olisimme pääsemässä eroon Ivanista, joskaan aikataulusta ei ollut tietoa. Yhtäkkiä porrasmetelöinnillä ei ollutkaan enää niin väliä. Edes Ivanin yritys lopettaa keskustelu tokaisemalla meille kyllästyneeseen sävyyn ”go away, please”, ei varsinaisesti enää meitä häirinnyt. Lupasimme jopa kantaa Ivanin tavarat sinne minne tämä ne haluaisi.

Keskustelun jälkeen pohdimme että mahtoiko meillä olla jotain osaa päätökseen poistaa Ivan maasta. Olimme kuitenkin tehneet vuokranantajalle kirjallisia valituksia Ivanin touhuista ja ilmiantaneet tämän aiheuttamat vesivahingot, joiden korjausta Ivan ei ikinä maksanut. Ehkäpä vuokranantaja oli sittenkin ryhtynyt joihinkin toimenpiteisiin kaiken tämän vuoksi ja lopputuloksena oli Ivanin karkotus maasta. Tai ehkäpä Putin oli luvannut lievennystä puutulleihin siitä hyvästä että saisi arkkivihollisensa, Ivanin, kynsiinsä.

Olimme kuitenkin vielä hieman skeptisiä. Koska olimme tottuneet Ivanin höpinöihin vetyautoista ja murhaavista pääministereistä, emme uskaltaneet täysin sinisilmäisesti suhtautua tähänkään uutiseen vaikka se lupaavalta vaikuttikin. Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme kuitenkin vahvistusta asiaan.

Vahvistus tuli eräänä iltapäivänä oveni läpi Ivanin kimittävällä äänellä. Kyseessä oli surullisenkuuluisa puhelinkeskustelu, jota on jo aiemmin blogissa käsitelty osana Ivanin omaperäistä puhelinkäyttäytymistä. Nyt voimme paljastaa, että Ivanin keskustelukumppani puhelinlangan toisessa päässä oli matkatoimiston edustaja ja tuote, jota Ivan niin vaivalloisesti pyrki tilaamaan, oli menolippu Kyprokselle. Oletettavasti suunnitelmana oli lentää ensin Kyprokselle ja sieltä matkata – minnepä muualle kuin Israeliin – jokaisen mafiapakolaisen luvattuun maahan, Ivanin tuntien vaikka uimalla. Israeliin muutto ei ollut sittenkään ollut vain yksi Ivanin suureellisista, mutta olemattomista haaveista. Puhelinkeskustelun jälkeen aloimme jo uskoa valoisampaan tulevaisuuteen ilman venäläistä ihmisapinaamme.

Emme kuitenkaan vieläkään tienneet Ivanin aikataulusta. Emme tienneet oliko hän lähdössä huomenna, viikon, kuukauden vai puolen vuoden päästä. Emmekä viitsineet häneltä asiasta kysyä, koska viime aikoina tiukentunut asenteemme häntä kohtaan oli aiheuttanut tuhahduksia ja mykkäkoulua. Tiesimme vain että jonain päivänä Ivan olisi kadonnut ja jättänyt taakseen niin meidät kuin maksamattomat velkansakin.

Kun vielä jokunen viikko yöllistä melua, savuavia fasaanipatoja, ikkunasta kulkemista ja omalaatuisia naisvieraita eläimineen oli vierähtänyt, eräänä viikonloppuna Ivan repäisi ja tyhjensi huoneensa koko sisällön yläkerran keittiöön ja käytävälle. Jos olisin tuolloin ollut paikalla, olisin saanut Ivanin runkosängyn päälleni avatessani huoneeni oven. Touhu liittyi jollain tavalla muuttoon, koska Fabion yrittäessä turhaan raivata tietään keittiöön, Ivanin selitys käytävän hirmuiselle tavaravuorelle oli ”I’m moving out”. Olisikohan Ivan ollut etsimässä passiaan arkistojärjestelmänsä kätköistä – toiveet olivat korkealla

Tämän jälkeen Ivan katosi muutamaksi päiväksi. Tavaransa hän luonnollisestikin jätti niille sijoilleen yläkerran lattialle. Fabio ja Cestor joutuivatkin heittelemään Ivanin tavarat takaisin tämän huoneeseen päästäkseen keittiöön tekemään ruokaa.

Ivan ei kuitenkaan ollut lähtenyt eeppiselle ristiretkelle luvattuun maahan vaan jo muutaman päivän kuluttua ulkoseinästä kuului jälleen tuttua rapinaa ja ryminää Ivanin könytessä sisälle ikkunastaan. Eikä aikaakaan kuin tyhjä kattila hehkui taas punaisena hellalla entiseen tapaan.

Ivan tuskin edes huomasi että Fabio ja Cestor olivat heitelleet pöydät, tuolit, paistinpannut, patjat, autonosat, television palaset, laudanpätkät, lasinsirpaleet ja kivet käytävältä takaisin hänen huoneeseensa ja että huone oli sen mukaisessa järjestyksessä. Ehkä välinpitämättömyys johtui siitä että kun esineet ovat aina olleet täysin kaoottisessa järjestyksessä, ei niiden heittely satunnaisiin paikkoihin enää tilannetta miksikään muuta. On hyvin mahdollista, että heittelyn seurauksena huone saattoi jopa olla hieman paremmassa järjestyksessä kuin aikaisemmin.

Muutama päivä Ivanin uuden tulemisen jälkeen juoni tiheni jälleen, kun keittiön pöydälle ilmestyi käsin kirjoitettu lappu, jossa ilmoitettiin autonkorjaustoimintaan liittyvästä työkomennuksesta Lappeenrannassa ja käskettiin muun muassa ottamaan mukaan vaihtovaatetta ja hammasharja. Päättelimme tämän tiedotteen koskevan Ivania, koska kukaan meistä ei ollut kysellyt autonkorjaushommia Lappeenrannasta. Näytti siltä että Ivanilla oli tiedossa vielä yksi työkeikka ennen pakoa kaukomaille.

Tästä ei mennyt kuin muutama päivä kun alakertaan ilmestyi matkalaukku. Toiveemme heräsivät jälleen. Ehkä se lähtee sittenkin!

Sitten eräänä päivänä, ryminän ja kolinan täyteisen yön jälkeen, laskeutui hiljaisuus. Vuorotellen me liittoutuneet saavuimme iltapäivällä kotiin asioiltamme ja kaikkien huulilla pyöri sama kysymys. Onko se lähtenyt? Onko se lähtenyt? Jalkojen töminää ei kuulunut, vesikattilaa ei ollut hellalla eikä huoneistossa leijuva Ivanin tuoksu ollut enää aivan niin läpitunkeva kuin edellisenä päivänä. Matkalaukkukin oli kadonnut.

Vaikka Ivania ei näkynyt eikä kuulunut, huomasimme että tämän huoneen ovi oli raollaan ja sisäpuolelta kajasti valoa. Oven rakosesta näkyi, että kristallikruunun lamput loistivat kirkkaina, tietokone oli päällä ja iso ikkuna auki. Taas toiveemme kokivat kolauksen. Ei kai kukaan lähtisi asunnostaan lopullisesti niin että jättäisi valot ja tietokoneen päälle ja ikkunan apposen auki – vaikka ikkuna olisikin pääasiallinen kulkureitti asuntoon?

Muutamien päivien kuluessa asia kuitenkin alkoi varmistua. Näytti siltä että Ivan olisi tosiaankin lähtenyt talosta. Väliaikaisesti vai pysyvästi, sitä emme tienneet. Oliko Ivan ehkä lähtenyt tilapäisesti Lappeenrantaan töihin ja palaisi sen jälkeen takaisin kotiin ja kouluun tai ehkäpä Kyproksen kautta Israeliin ja suoraan armeijan alokkaaksi? Lappeenrantaan Ivan tuskin oli jäämässä koska oli kuitenkin jo tilannut lentolipun Kyprokselle – ellei sitten ollut unohtanut tätä pikkuseikkaa parhaaseen ”I forgot”-tyyliinsä.

Ajan kuluessa pelkomme kuitenkin pikkuhiljaa hälvenivät ja aloimme uskoa ihmeen lopultakin tapahtuneen.

Ivan, yöllinen saalistaja, kaaoksen kuningas, kantapääkävelyn uranuurtaja, pimeä autonkorjaaja ja kirkuva roskisritari – tuo kettumainen peikkometsän prinssi oli lopultakin poistunut asunnostamme.