Rekolan Keisarin vaiheet

Pro Tools pic

2009-05-14T19:42:00.004+03:00

Tässäpä pikku ProTools bugi jonka linkkasin tänne kuvan tarkastelua varten...

Mopot-show

2009-04-05T15:38:00.008+03:00

Jepjep. Nyt on prätkäparka viimein työn alla pata auki ja homma on pihvi. Vaihteensiirtäjä oli kuin olikin risana ja vääntynyt.

Elämä on.

Eilen 26.4. sain fillarin sitten alle, muttamutta......siirtäjän lisäksi myös pari ratasta pitäne vaihtaa... Eli uusiks menee Oy.
Noh, ainakin sain tänään 27.4. jo ekat kilsat korkattua.

Mittarissa 29231 km ja ihan saakelin hyvältä tuntui, vaikka nyt vähän varovaisesti joutuukin vetämään juuri uudelleen kasatulla koneella...

Seuraavaksi pata uudestaan auki kunhan osat saapuvat ja uusia rattaita peliin. Välillä kestää.

Mopotinta peliin

2008-11-06T15:06:00.001+02:00

11.4.2008
Tämä on nyt lähinnä muistiinpano itselleni,eli mp-kausi käynnistyi tänä vuonna tästä.
Ei olleenkaan ikävää, vaikka pidon kanssa onkin vielä vähän niin ja näin.
27166 ovat lähtökilsat tälle kaudelle.
-w-

Update 6.11.2008
8100 kilsaa, kakkonen paskana edelleen ja maailman sateisin kesä takana. Pyörä on seissyt ainakin kuukauden jo vajassa ja ei osu kelit, ei. Erittäin surkea suoritus.
Nyt mopo menee huoltoon ja ens kesänä ajan sataa enemmän. Stana.
-w-

Mac airport extreme ja hidas siirtonopeus

2008-07-20T10:21:00.002+03:00

En todellakaan ole mikään mac-asiantuntija mutta tein vain pienen havainnon, joka saattaa muitakin askarruttaa:

Ihmettelin kun sisäverkko ryömi MacProta (leopard) käytettäessä air port extreme-asennuksen jälkeen ja vanhempi Macbook siirteli vanhemmalla käyttiksellään fileitä hyvinkin ripeästi....
Macin airport extreme tuntui perusoletuksena tunkevan 802.11n (802.11 b/g compatible) -vaihtoehtoa ja muunsin mokoman AirPort utilitylla muotoon 802.11n (802.11a compatible) ja kas, vauhtia tuli aika tavalla lisää.....

...Paitsi että vika vain sittenkin siirtyi koneesta toiseen...Soittelin tänään (25.7.)Tectoriin ja sain neuvot kuinka tämä ratkaistaan: oikeasti ja lopullisesti homma tulee kuntoon vasta syöttämällä airport extreme-asennuslevy myös vanhempaan koneeseen jolloin airport utility-softa päivittyi nopeampaan n-versioon. Tämän jälkeen 802.11n (802.11 b/g compatible) toimii ihan hyvin. Homman nimenä on nimittäin se että verkko toimii aina hitaimman mukaan ja tämä aiheutti pulman kun vanhemmasta koneesta puuttui asianmukainen softa.

Toine auttava asia oli kun otti vanhan WLAN-purkin kaikki WLAN-toiminnot pois päältä jolloin se toimi ainoastaan ADSLnä eikä häiritse base stationin toimintaa omalla WLAN-liikenteellään. Nyt kikattaa koko talossa kummallakin masiinalla.
Mahtavata!

Vähän pidemmälle aihetta tutkittuani, löysin kaverini blogista lisätietoa aiheeseen. Takakäteen tietenkin.
-w-

GSX1400 pätkii!

2008-06-02T20:14:00.016+03:00

Tää hölinä on mennyt sen verran pitkän kautta, että tässäpä linkkiä aiheen pariin.

Remppoja

2008-05-31T19:03:00.015+03:00

Hola.

31.5.2008
Nyt on toukokuu (2008) mennyt aika lailla keikattomassa ympäristössä, joten talohommia pukkaa.

Alkuun piti tehdä parit valut kellarin kulkuihin, jotta pääsi latomaan yhden kivikasan pois pihamaalta. Valulaudoitukset etupihalle ja klitsun kulkuihin olin saanut aikaan jo aiemmin jossain välissä.

6.5.2008

Sitten olikin vuorossa viime kesän remonttien jäljiltä jääneiden kivien latominen ja mökin asennus kulun päälle. Muuri kaatua pätkähti kertaalleen, ku menin alkuun vain latomalla, enkä havainnut että kallistuksesta tulee liian jyrkkä. Laiska tekee aina kahteen kertaan.

Viereiseen kuoppaan päätyi tähteeksi jääneitä betonginpalasia ja kaikenmaailman irtokiveä edelliskesän salaoja-shown jäljiltä. Multaa tuli vielä niskaan myöhemmin.

Tästä siirryin etupihalle, jossa valtaisa kuoppa odotti täyttöä. Ensin piti saada aikaan tosin antura ja muuri sen päälle.

Tää olikin vähän skeida paikka, koska valaessa piti kama kantaa sangolla kuopan pohjalle huterien tikkaiden kautta...ja sankoonhan menee vain tietty määrä, jonka ihminen jaksaa kerrallaan kantaa, eli aika tavalla aikaa meni. Kesäks kondikseen! Lisää kesän tapahtumia tulossa taas tähän myöhemmin lisää kun nyt marraskuun (!) työputki vaan päättyy.

12.3.2009

Haha. Vähän sitten lurahti tämänkin päivittämisestä. Toisaalta- eipä uudella yrittäjällä ole tässä taukoja ole pahemmin ollutkaan aiemmin. Mitä viime kesän kuvia tuossa kävin läpi, niin saldoksihan muodostui aika pienimuotoisia toimenpiteitä. Pienimuotoisia siinä mielessä että koko kesän puuhasi kaikki vapaa-aikansa, mutta tuntuu että mitään ei näy missään? Pihaa painettiin eteenpäin useassakin otteessa, multaa meni sinne ja tänne varmaan se kasetillinen taas kerran, sepeliä tuli levitettyä, pihavarasto pystytettyä, katto pestyä ja maalattua.....ehkäpä näitä tässä kirjoitellessa kohta tulee lisää mieleen...

Kiviterassi nyt ainakin tuli asenneltua vanhoista, pihalta löytyneistä laatoista askartelemalla. Itsehän en tätä kivi-kikkapulmaa saanut valmiiksi mitenkään, vaan siippani vanhana palapelin tekijänä poissaollessani oli löytänyt logiikan kuinka lohkareet asettuvat kauniisti. Pohjalle suodatinkangas ja kivituhkaa ja sitten täryllä perään.Laattojen väleihin multaa ja valittuja siemeniä kasvamaan. Ensi kesä (siis ihan kohta!) näyttänee miten ruohomaton kasvattaminen onnistui kivien väliin.

Peltikaton maalaaminen olikin tosiaan tässä muistellessani ihan oma juttunsa. Homma alkoi tietenkin maalipesulla ja eihän siinä mitään....Ramirentiltä 16A kone, maalarin kattopesua koneeseen, ja....katolle...
Meni muuten vime kesän sateissa aika tavalla aikaa että sain tämän projektin päätyyn:

Vesiliukoisella maalillahan on sellainen olemus, että jos taivaalta tulee vettä, se huuhtoutuu pois ennen kuivumistaan. Alunperin olin arvioinut koko kattohommaan menevän noin viikonlopun verran pesuineen kaikkineen. Tämän projektin lopullisena saldona oli noin 12-14 työpäivää, neljän maalikerran huuhtoutuminen viemärijärjestelmään sateiden takia, yhden maalipurkin komea tonttiinputoaminen sekä lukuisia huikeita tilanteita joita eläkepäivinä muistella. Miten tota vettä tulikin niin tavattoman paljon koko ajan.

Ensinnäkin katolla keikkuminen on ihan oma juttunsa: kaalihan sanoo kyllä logiikkansa puolelta, että valjaat pitävät ja että köysi kestää sen 3000 kg, joten tällänen pullea poika on kuriositeetti noilla lujuuksilla. Mutta kun se sama kaali sanoo sittenkin tässä kohdassa ei.

Eli pelon sekaisin tuntein katolle köydestä kouristuksenomaisesti puristaen. Ja tietenkin siitä köyden yläpuolesta, josta ei missään nimessä saisi ottaa kiinni.

Ensimmäinen virhe oli 'kokeilla' pesurin toimintaa tangenttiin, ennen hommien alkamista (tässä vaiheesssa oli siis jo käyty vaihtamasssa toimivaa pesuvartta rikkoutuneen tilalle, leikitty putkimiestä kun paine ei pihakaivosta riittänytkään etc...) , eli harmitti jo vähän ja ajatus ei nyt ollut ihan mukana joka kohdassa. Noh, olin kuitenkin loppujen lopuksi katolla ja vieläkin yhtenä kappaleena valjaissa kiinni, puntti täristen varovasti taaksepäin jo köyteen nojautuen vesisateen loristessa taivaalta niskaan.

Käänsin pesurin pään vaivalloisesti tangenttiin (kummtkin kädethän irtoavat köydestä juuri tällä hetkellä), vedin liipasimesta ja....nurin. En idioottina tietenkään tajunnut k.o. laitteen potkaisevan aika tavalla ja kun tuossa köydessä roikkuessa painopiste on vähintääänkin hutera, niin nurin mentiin ja kolinalla.

Kolmisen tuntia meni, ennekuin pari kertaa liukkaalla katolla uudestaan horjahtamisen jälkeen sain itseni uskomaan että täältä ei putoakaan ja että lukot köydessä kyllä pitävät oikein pujotettuna...

---

Loppukaudesta uuden-viimeinkin muiden toimesta asennetun ulkovaraston- ja verannan katot tulivat myös huovitetuksi kun taivaalta alko pukkaamaan syyskuun tienoilla vettä silleen enempi...Koitan löytää vielä enemmän kuvia remontin eri vaihesta tähän oheen.
-w-

Kesäks kondikseen....2011...

2007-11-17T12:20:00.001+02:00

Tietänette tilanteen: liikaa hommia ja ihan liikaa kertymää vyötäröllä ja portaissa turbo viheltää kolmen askelman jälkeen...
Näistä huomioistahan seuraa yleensä se, että käy lenkillä/kävelemässä uimassa/etc ihan raivona noin kuusi kertaa, kyllästyy raatamiseen, ja luovuttaa. Tuttua?

Tällä kerralla ajattelin ajatella toisin. Tein ensinnäkin selväksi, että tiedotin mahdollisimman monelle touhun aloittamisesta (tämä teksti liittyy aiheeseen, kyllä vain), jotta julkinen häpeä luovuttamisajatuksien kohdalla olisi mahdollisimman suuri.
Ostin myös sykemittarin, sekä viimeinkin oikeat, juoksuklinikalla tsekatut lenkkikengät, koska jalat ovat menneet ns. aivan romuksi jokaikisellä aiemmalla aloituskerralla.
Lisäksi aloin tutkimaan läheisiä, sinänsä todella laadukkaita lenkkimaastoja aivan uusin silmin ja aluksi KÄVELLEN. Erittäin antoisaa. Kaupunki pitää aika tavalla yleisiä virkistysmahdollisuuksia, pururatoja etc avoinna. Käykääpä tsekkaamassa vaikka lähikulmiltanne sellaisilla silmälaseilla.
Edellisten toimien lisäksi kaivelin vielä kaappien kätköistä vanhoja gore-texejä riittävän määrän, ettei keli pääse antamaan tekosyitä harjoittelemattomuudelle, sekä aktivoin muutaman, hyvinkin erikuntoisen kaverin lenkkiseurakseni lupaamalla maat ja taivaat homman mielekkyydestä. (Varsinkin pitkissä lenkeissä voi kuntopohja olla hyvinkin eritasoinen ja homma sujuu silti ihan mukavasti. Lisäksi tulee vaihdettua kuulumiset samalla).

Sykemittarin hankkiminen on ollut yksi kannattavampia investointeja koskaan!
Ns. omaindex , joka mitataan leposykkeestä selällään pötkotellen oli nyt alkuun 41, joka on kaltaiselleni ikälopulle "avarage", kuten nyt saatoinkin ajatella ja leposyke huitelee jossain kuudenkympin tienoilla, joka on IHAN liian korkea.
(tämä vekotin on siis Polarin F11...niille joita mokoma data kiinnostaa...noin 130€...ei kallein, eikä halvin...)
Ei ole mitään järkeä kuinka hitaasti pitää kävellä/juosta, että pysyy edes joissakin järkevissä rajoissa. Olen treenannut IHAN liian kovaa kaikkina aikaisempina juoksuyrityskertoinani.

Noh, nyt kymmenisen kertaa eri ohjelmien mukaan lenkillä käyneenä alkaa oikea treeniohjelma löytymään ja seuraavaksi, erään pitkähkön tuotannon ensi viikolla alkaessa, pääsen kokeilemaan kuinka ylevät ajatukset sitten käytännössä toteutuvat. Tänään esimerkiksi lähes puolentoista tunnin aktiiviliikkuminen sujui jo ihan mukavissa yhteisymmärryksen merkeissä sykemittarin kanssa. Homma kannattaa näköjään säätää itselleen sopivaksi aika tarkasti pikku hiljaa kokeilemalla, niin koko juttu tuntuu paljon mielekkäämmältä (mittarin mukana tulivat aika kattavat ohjeet, jotka tosin vaativat hieman perehtymistä alkuun).
Alkupään treenikerrat ovat nyt siis nollatut ja pääsen seuraavaksi oikeasti tarkastelemaan miten kunto-ohjelmani (tai siis Polarin luoma kunto-ohjelma) tulee toimimaan lähitulevaisuudessa.
Raporttia aiheesta odotettavissa myöhemmin.

15.1.2008
Lupaavan alun jälkeen homma sitten tökkäsi. Taas kerran - ja se ei varmaan yllätä ketään?
Ensin flunssa Joulun ratoksi, sitten joulusysteemit, reissamista pitkin maata työn merkeissä, firman perustamismeiningit ja loppujen lopuksi kaiken aktiivisuuden niitiksi vielä lunta ja liukkautta, jolloin juoksemisesta ei vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään.
Toinen aika huomionarvoisa seikka on keli. Vaikka kuinka koittaa pukeutua, ei tonne jatkuvaan sateeseen ja pimeyteen vaan halua mennä ja ilta illalta lösähtää herkemmin sohvan nurkkaan töitten jälkeen. Ihminen on kyllä merkillinen kapistus?
Tuota alkuperäistä, varsin kirkasotsaista haavetta kunnon kohottamisesta on myös aika vaivalloista seurata, koska joka ikinen kirjoitettu rivi tarkoittaa harjoittelemattomuutta. Saakeli!

Nyt on mennyt kolmisen viikkoa treenaamatta mitään muuta kuin ahkeraa puomittamista (=duuni) useita tunteja päivässä, ja posket alkavat olla taas alkuperäisessä kunnossa. Ei siis hyvä.

Noh, jospa vaikka huomenna koittaisi taas lähteä....

Laseja

2007-11-01T11:16:00.000+02:00

Nyt facebookista löytyi toisenkinlainen hyöty kavereiden metsästämisen ohelle: Ostin asevelihinnalla viimenkin muutaman järkevämmän lasin Canonin 400D:ni ympärille , jonka kittilinssi on selkeästi aika ...vaatimaton..ainakin vähänkin hämärimmissä olosuhteissa. "Kun vähintään ISO800:lle joutuu vetämään koko ajan, niin kohiseminen alkaa jossain kohdassa ottamaan pattiin". Vanha viidakon sanonta.

Valovoimaisempaa kamaa peliin, siis.

Kaupan olivat Canonin miedosti elektroniikka-vikainen 28-80mm patarautalasi, (jonka ihan tarkkaa tyyppiä en tiedä edelleenkään)+ Kenkon lasisuoja, Tokinan AF-193 19-35mm laajis + Hoya UV, sekä Sigman 70-300:n F4-5.6 APO Macro Super II tele/makro + Sigman 58mm UV. Vaikka jokainen oli käytetty (ja Canonissa kuulemma saattaa olla jopa ajoittaisia elektroniikkavikoja), ei hankintahinta 300€ ollut koko satsista paha ja jokainen lasi on ihan taatusti parempi kuin nykyään nokalla oleva.

Muutama testiotto vaikutti, että kaikki ovat ainakin suoria ja nyt odottelen vain sateen loppumista jotta pääsen kokeilemaan mokomia käytännössä ihan vakavissaan.
Mukavaa.

Siinä se oli.

2007-10-19T19:11:00.000+03:00

Persana, kuten mummuni tapasi lausuman. Ei moottoripyöräillä enää, ei.
Vein beibin Kontulalaiseen pommisuojaan odottelemaan taas ensi kauden kirmailuja.
Sinne se jäi piipittämään. Ikävää, kerta kaikkiaan.

Ihan kauhean ihmeitä ei tullut tehtyä tänä vuonna noin moottoripyöräwise, kun taloremontti veti suuren osan ajasta, mutta tuleehan noita kausia taas. Ensi kaudella olisi kyllä syytä päästä reissuun, ettei nyt ihan vallan höperöidy.
Jotakin uutta tällä kaudella oli sentään sijaan rata-ajon alkeiden kanssa horjuminen Ahvenistolla muutamaan kertaan. Ensi vuodelle pitää varata selkeästi enemmän aikaa mokomaan harrasteluun. Mukavaa kuin mikä!

Taidankin tästä painella kellariin hipelöimään toistaiseksi korkkaamatonta nahka-asuani....how sick is that..

Ohjeet Hulluille Päiville

2007-10-11T16:44:00.000+03:00

Tässä se nyt on.

Kattavat ja yksinkertaiset ohjeet kuinka selviät mokomasta:
- mene steak houseen
- ota päivän annos keskioluen kera
- vedä ym. nahkaasi
- mene Hulluille Päiville. Noin näillä paikkeilla vetämäsi satsi alkaa vaikuttamaan, saattaen sinut euforiseen ja välinpitämättömään tilaan, jossa ostopäätösten tekeminen on hyvin hankalaa hommaa. Saatat jopa päätyä sormeilemaan jotakin tuotetta jättäen sen lopuksi kymmenen minuutin jälkeen paikoilleen
- oluen hälvetessä, ala ahdistumaan ihmispaljoudesta
- painu hiiteen koko lafkasta
- palaa takaisin ja osta unohtuineita hygieniatuotteita sittenkin, koska hajustasi valitetaan jo töissä ja kotona. Onneksi nämä sijaisevat ensimmäisessä kerroksessa lähellä infotaulua, joten likkuminen sinne ja sieltä on logistisesti helppoa
- Voilá!

Tämä jos jokin on kokeiltua tiedettä!

Duunikuviot vaihtoon!

2007-10-02T21:50:00.000+03:00

No niin.
Nyt se on sitten tehty, eli sanoin itseni viimein irti pitkähkön tupakoimisen jälkeen.

Yhden itse myymäni tuotannon lupauduin vielä tekemään, joka päättyy 15.2.2008 ja sitten on tiedossa free-lancerin uusi ja uljas maailma.

Vähintäänkin jännittävää.

Rata-ajelua, part 3

2007-09-15T20:00:00.000+03:00

Noh, tämän kauden vikat .ORGin hurjastelut piti olla Ahvenistolla 15.9.2007, vaan toisin kävi.
Ohessa vähän tunnelmapalaa aiheesta.

Fillarijuttuja-taas

2007-09-10T15:06:00.001+03:00

Käytin sitten pyörän huollossa. Mittariin oli kertynyt jo 26342 km joten viimeinen takuun edellyttämä 24k huolto oli jo myöhässä aika tavalla, vaikka tämän kauden kilsat jäävätkin ainoastaan kuuden tonnin kieppeille. Unohdus taisi päästä vähän yllättämään.
Erittäin hyväksi havaittuun JL-bikeen ja 470e, kiitoos.

Samassa yhteydessä huomasin myös takanakin vaihtotarpeen olevan ilmeinen, joten 250e hurahti vielä siihenkin. Elämä on. Edellinen olikin kestänyt komeat 11200 km, joten ihan koko aikaa ei mokomaa joudu onneksi vaihtelemaan. Metzelerin Roadtecissä pysyin edelleen. Ei välttämättä halvin mahdollinen vaihtoehto, mutta ainakin tällä kokemuksella pysyy tiessä sekä rata-että matkaolosuhteissa.

En nyt kuitenkaan kirjoita tätä valitellakseni valitun harrastuksen hintatasoa, vaan leveilläkseni uusilla kahavalämppäreilläni, jotka asennutin huollon yhteydessä pyörään kiinni. Ihan saakelin hyvät kapineet, koska välittömästi liikkeen pihasta poistuttuani alkoi satamaan ja pääsin testaamaan vekottimia ihan oikeassa ympäristössään. Erittäin jees, koska nyt ei tarvitse enää keskittyä palelemiseen tien päällä ja kautta pääsee jatkamaan sekä alku- että loppukaudesta vähän pitempään. Kun käsissä on kylmä-äijässä on kylmä kuitenkin.

Muita hankintoja moottoripyöräilyä ajatellen tällä kaudella oli hetki sitten rata-ajoa varten hankkimani nahkapuku korvaamaan vanhenevaa goreasuani, kun jotenkin on alkanut jännittämään mahdollinen kohtaaminen asvaltin kanssa saumoistaan repeilleellä Yokon takilla.
Euro-bikerista selkäpanssari, sweepin yksi-osaisen nahkapuku ja polvipalat yhteensä 370e. Ei siis paha ollenkaan. Ja ihan kivan tuntuinen aika viileässäkin.

TomTom Rider-navigaattorin kanssa sen sijaan on ollut pikku huolia pitkin matkaa. Laite on nyt ollut käytössä kuukauden päivät viimein saapumisensa jälkeen ja jo ensimmäisellä viikolla scala-riderin headset sanoi itsensä irti. Bluetooth alkoi vaan katkomaan jostain syystä aivan jatkuvalla syötöllä. Homma korjautui käyttämällä koko kapine Hollannissa TomTomin laskuun, jossa koko setti vaihdettiin, mutta harmittivathan nuo menetetyt käyttöpäivät heti alkuun aika tavalla. Nyt ostin vielä Euroopan kartastot takakäteen, jotka eivät sitten toimikaan laitteessa tätä kirjoittaessa lankaan, van jumittavat koko vekeen jo latausikkunaan. Kaiken maailman pikkuharmeja. Muuten laite on ollut kyllä mukava kumppani maanteillä painellessani sekä työ-että vapaa-ajan ajeluilla. Kunhan nuo kokkareet softasta saisi vielä vaan pois.

Elämä on kuitenkin yleisesti ottaen oikein hyvää.

Salaojaremontti

2007-07-31T13:58:00.000+03:00

Muistattekos miehen, joka vannoi ettei koskaan (-tiedän, olen käyttänyt tätä aloitusta aiemminkin...) tee itse salaojia, vaan teettää ne?
Paitsi että tekee itse sittenkin. Jotenkin homma tässä vuosien varrella veivattuani kypsyi, (tai ympäristö kypsyi veivaamiseeni) ja kun lähes kaikki saamani urakkatarjoukset olivat aika tyyriin tuntuisia (10K-14K), päätin serkkuni ystävällisellä avustuksella (ja kaivinkoneella) käydä itse toimeen. Vielä kun mutkan kautta tuttu rakennusmestari kävi alueella toteamassa tilannetta ja lupasi kädestä kiinni pitämisen lisäksi hoitaa myös paperisodan kunnan kanssa, ja piirtää työpiirrustukset puolestani, oli homma sitten ihan selvä. Pankkiin mars ja lainaa stana.

Eipäs nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle.

17.7.2007
Homma räjähti tänään käyntiin kellarin katoksen poistamisen jälkeen kulkuaukon seinäkivien kantamisella ja nyt on käsivarret kuin Arnoldilla. Tuli lihavalle hiki, huhhuh... Toki kaikenmaailma pihajärkkäilyä on ollut jo aiemmin halkokasojen muodostamisesta kompostin siirtelyyn, mutta nyt alkoi itse raaka duuni.

Kun edellisen suhteen oli alkuun verrytelty muutaman tunnin ajan, viimeistelin vielä verannan alustan tyhjentämisen (noin 50-v vanhasta roinasta), jonka siippani oli urheana tyttönä aloitellut, ja päätin vielä kaivaa kuopan itselleni. Tai siis tarkemmin sanottuna tarkastaa, miten sokkeli voi ennen töiden aloittamista. Vaikka vanhassa mummulassani asunkin, ei perimätietoa aiheesta löytynyt oikein sukulaisiltakaan ja valitettavasti välini yläkertaan eivät ole niin hyvät, että olisin voinut kysyä vanhuksilta.
Fiskarsin 1 hv Etu500-kuormaaja käteen ja takapihalle siis.

Täällä kohtasin projektin iloisimmat ja kamalimman yllätyksen näin heti kärkeen. Lapiominen on aika heawwyy hommaa istumatyöläiselle savikerroksen ollessa jotakin asvaltin ja titaanin lujuusluokaa. Teufel! On ne kovia jätkiä jotka sitä työkseen tekevät. Vahvoja, kerta kaikkiaan.
Iloisempana puolena aiheessa olivat mm. pikikerroksen puuttuminen sokkelista (joka muuten pitäisi poistaa ja säästi välittömästi yhden työvaiheen), kaivamani savikerroksen rajoittumisen vain 30 cm paksuuteen ja mikä parasta: esiinnoussut hienojakoinen sora oli täysin kuivaa! Enpä ole ikinä ollut näin tyytyväinen hiekan näkemisestä.

(Kuvassa epätoivoiset ensimmäiset pistot maaperään).

Esiin noussut styroksi sai aikaan oivalluksen vaarini aikanaan tekemistä kosteuseristyksistä (varmaankin) joskus 70-luvulla, sillä muuria vasten makasi muovia, joka kiertyi maata pitkin maan sisältä löytyvän routaeristeen päälle. Ihan toimiva systeemi aikanaan, ainakin rakennusmestarin mielestä, joka paikalla pyörähti (löytyy myös "Pientalon Käsikirja"-teoksesta). Järjestelmän toimivuudesta kieli myös itse muurin kertakaikkinen kuivuus (vain sillä kohdalla seinää, kävi kaivannon auettua myöhemmin ilmi).

Noh, nyt alaviitteet sikseen. Vaikka maa nyt näyttikin ensisilmäyksellä kuivalta, projekti päätettiin yksissä tuumin kuitenkin jatkaa loppuun asti tulevaisuuden mahdollisia kellarirakentamis- ja muita suunnitelmia varten ja uudenkarheat työpiirrustukset kourassani päätin päiväni täältä tähän. Huomenna olisis tiedossa sitten kaivinkoneen saapuminen ja ensimmäiset iskut ISOlla kuokalla maahan. Katsotaanpa koska ehtii taas raportoimaan aiheesta.

18.7.2007
Kaiva poika-kaiva vaan.
Kaivanto on nyt täysin aukikaivettuna parin päivän äheltämisen jälkeen. Homma sujui pätevältä konekuskilta eilen (17.7.2007) aika vikkelästi ja saimme talon vasemman sivun, taka-osan ja oikean sivun helpot ja suorat linjat kaivettua auki ainoastaan viidessä tunnissa. Konemies kaivoi ja itse heilutin lapiota. Hieno tuuri, että kuskiksi sattui mukava ukko, joka oli vielä ihan mahdoton painamaan hommia. Oli siinä perstyöläisellä taas menossa mukana roikkumista lapionsa kanssa.
Julkisivu-joka on ylämäen puolella- osoittautui aika kosteaksi kaveriksi osittain, joten tässä vaiheessa kannatti onnitella itseään homman loppuun saattamisesta sitenkin, vaikka välillä meinasi olla epäilyksiäkin koko touhun järkevyydestä.

Yö meni aika jännittävissä tunnelmissa, kun vettä alkoi satamaan puolen yön kieppeillä. Pyörin pystyssä vielä kahden aikaan kaivannossa fikkarin kanssa veden virtaamista seuraillen varmana siitä, että koko kämppä lähtee minä hetkenä hyvänsä luistelemaan alamäkeen kaikessa komeudessaan kohti naapurin tonttia maapohjan pikku hiljaa liettyessä... tai kaatuu kyljelleen saven pikku hiljaa liettyessä anturan alla...tai ...räjähtää...tai jotain... huono keikkahermo varmaakin valvotti.

Tänään olikin sitten muutaman naamanliikkeen paikka, kun piti saada aikaan vanhaan autotalliin johtaneen perusmuurin osittainen purkaminen vesiputkia ja viemäröintejä vältellen, verannan altakaivaminen, sähköputkien paikallistaminen ja esiinkaivuu, sekä maajohdon katkaisemisen vältteleminen (kaikki tietenkin omissa kaivannoissaan eikä mitään hajua ovatko suojaputkissa, vai eivät...varovarovasti, ettei katkea...).

Sukulaismies kävi piikkaamassa häthätää myös toisen muurin, (alakuvan näkyvää muuria vastapäätä) sekä kellarikulun pohjalaatan halki Cobra-nimisellä polttomoottorivehkeellä, joka on ehkä machoin peli mitä mies voi vain koskaan toivoa näkevänsä/käyttävänsä. Jumalauta, mikä vekotin! Älkää hyvät ihmiset käyttäkö mitään pikkuisia sähkösurkeuksia tai lekoja jos betonia pitää rikkoa. Cobra pitää ihan jumalattoman mekkalan, mutta TOIMII! Harrrrrrmmmmageddddooon!

Verannan alittaminen meinasi alkuun jäädä tekemättä koneen suuruuden (tai verannan pienuuden, miten vain) ja koko verannan sortumisen pelossa, mutta mestarin käytyä paikalla tuumimme aihetta hetken, ja päätimme sitten mesun suosituksen mukaan lyödä pikku varmistuskoolingin julkisivun portaisiin (kuva) ja käydä työhön. Homman tärkeyttä korosti se, että mikäli nyt jättäisimme verannan alustan eristämättä kapillaarikatkolla, olisi se kohta talosta aina märkä saven nojatessa seinään ja veden kulkeutuessa sokkeliin. Ei siis hyvä k.o. kohdan ollessa myös sisäpuolelta silmämääräisesti tarkastellen kostea paikka.

Mietimme myös pienemmän koneen paikalletuomista hetkisen, mutta päädyimme ettei vastaavaa hyötyä olisi, koska pienempi masiina joutuisi sahaamaan kaivannossa edestakasin pienen kauhansa kanssa maata kaivannosta pois raahaten ja aikaa/rahaa palaisi taas kerran ihan turhaan....

Hommiin siis.
Konetta joutui aika tavalla pyörittelemään, että saimme koko maamassan verannan alta pois, ja muutama julkisivun lauta ja ränni ottikin vähän puomista/kauhasta työjälkiä kylkeensä, mutta muuten homma sujui (taas kerran) kaivurikuski-Uffen ansiosta varovaisen loistavasti paikkoja ylenmäärin rikkomatta. Itse heilutin lapio/rautakankiyhdistelmää verannan alla kuin hullu niiltä osin mihin kone ei yltänyt. Eli en paljoakaan.

Hieno meininki, että homma onnistui kuin onnistuikin koneella, koska maata oli kuitenkin (arviolta) kaikkiaan viitisen kuutiota verannan alla ja valtaosa aivan kivikovaa savea. Tuhertaisin lapioni kanssa itkua kuopassa edelleen/seuraavat lähiviikot, mikäli tämä vaihtoehto olisi jäänyt käyttämättä.

Aikaa tähän kaikkeen meni tänään seitsemisen tuntia, eli perstupakoimista ei ihan hirveästi tullut harrastettua. Urakkatahdilla, mutta tuntihinnoin! Näillä liksoilla ei muuhun ole varaa.

Huomenna onkin sitten vähän iisimpi päivä vuorossa auton ratissa ja Isodrän-levyjen hakeminen kuorkilla Kemiöstä.
Perjantaina pitääkin pitää välipäivä tällä raksalla, kun on äipän kuuskymppiset. Niistä EI VOI olla pois, vaikka koko maailma hukkuisikin hätään ja paskaan. Lauantaina pääsen toivoakseni levyjen asennuspuuhiin.

19.7.2007
Kamat ovat nyt haetut. Voin vilpittömästi suositella meininkiä Isodrän-kauppiaan päässä, sillä kaikessa rauhassa piirrustuksista laskimme ensin, että kaikkea on, ja lastasimme sitten kamat kuormurin avolavalle. Tähän kohtaan sitten projektia suunnitteleville sananen: ottakaa ISO kuorma-auto, mikäli päätätte noutaa kamat itse. Vaikka siirtolava tässäkin tapauksessa oli 16t nupissa kiinni, meni se kukkuroilleen täyteen, kun levyjen lisäksi myös pitkistä kangista tulevat kaivot, niiden kannet, salaoja-ja vesiviemäriputket jnejnejne tungettiin kyytiin.

Nyt kamat ovat viimein pihalla ja lauantaina pääsee ensimmäistä kertaa askartelemaanpaskartelemaan miten homma etenee, vai eteneekö. Joka tapauksessa huominen vapaapäivä projektista tulee aika tarpeeseen.

21.7.2007 Velimies tuli apuun heiluttelemaan lapiota. Korkolaskelmat olivat vähän turhan varovaiset ja Isodrän-miehen suosituksen mukaan, kaivoimme putket syvemmälle käsin. Koneella ei alunperinkään saanut mennä liikaa anturoiden alle (tai siis talossa osittain oli anturat ja osittain ei. 60-luvun lisäsiivestä antura löytyi, mutta "perustalosta" ei...) ettei pitkään staattisena ollut maamassa häiriintyisi ja katkaisisi eläessään koko kämpää tai lähtisi painumaan.
Enpä tiennyt kaivavani maata -tai siis savikkoa- näin paljon ennen projektin alkua. Kuokka on muuten ihan paras peli. 20e ja karmeat lihakset.

22.7.2007 Lissää kaivamista ja korkojen hiontaa. Muutama inhoittava kivi osui myös kuokan tielle, jota emme koneella kaivaessa huomanneet. Siippakin oli tässä kohdassa hälytetty jo lapion varteen. Urakka kusee!
Tässä kohdassa olivat tarkastuskaivot viiemein asennetut. Lietepesät (tarkastuskaivojen alle 30 cm) kannattaisi muuten kaivaa koneella eikä käsin, niinkun eräs. Savi ON EDELLEEN kovaa tällä alueella. Nimim 1 kaivo á 1,5h x 6=yks ihan turha työpäivä. Pitkänlainen vielä.

23.7.2007 Lisää maaston muokkaamista ja romujen asentamista maan poveen. Odotan saavani paikallisen K-raudan kultabonusplatinakortin ihan minä hetkenä hyvänsä.

24.7.2007
Loput läpiviennit salaojaputkille ja itse putkien asentaminen kaivoihin. Satoi vettä toista päivää aika lujaa ja rikoin lisäksi toisen olkapääni, sekä valtaosan käsien kaikista nivelistä ollessani polvillani mutakuopassa sateen loristessa niskaan ja patarauta-tyyppisen iskuporakoneen lähtiessä huonon työasennon siivittämänä käsistä. Ei hyvä meininki. Ei ollenkaan. Luut sentään ehjänä edelleen.

25.7.2007
Tämän avaruuskuvion tekemiseen (rännivesiliitos vanhaan keräilykaivolle johtavaan uponaaliin) meni n 6 h, ja jouduin tekemään homman kaksi kertaa täysin alusta uudestaan, kun korko ei sittenkään oikein meinannut osua ja jouduin loppujen lopuksi viemään rännivesilinjan salaojalinjan alitse. Vesi ei tiemmä Vantaallakaan nouse ylämäkeen. Taas käytettiin kuokkaa. Paljon.

Ai niin.Putkiliitoksia tehtäessä yksi sana:liukuvoide. Jos homma menee reisille, on liitosten irroittaminen paaaljon helpompaa. Purkki maksaa kympin ja riittää pientalon salaojaremonttiin hyvin. Kannattaa käyttää varsinkin jos olkapää on ns. paskana jo toista päivää. Särkylääkkeiden voimalla mentiin erittäin tukevasti tässä kohdassa. Faija oli näillä paikkeilla käynyt työmaalla muutamia kertoja ihan itsekseen ja tilannetta arvioituaan tuli pelastamaan pilttiä pulasta tässä kohdassa projektia silleen enempi aina töittensä jälkeen. Kyllä sitä vaan kaks ukkoa saa aikaan aika tavalla enemmän kuin yks. Kummaa?

26.7.2007
Rännikaivoja , niiden liittymisputkia etc. paikalleen. Faija apuna. Etenee! Hoppu on, koska kone on tilattu huomiseksi.

27.7.2007
Ensimmäinen, varsin helpottava kaivannon täyttö lähti tästä. Jouduin rakentamaan Isodräniä seinään ja maahan kiireen vilkkaa edellä, kun kone ei olisi mahtunut mitenkään tuomaan soraa kaivantoon muuten. Helpotti käsin soran kantamista kaivantoon/sen tasoittamista kuitenkin aika tavalla. Illalla täytimme puuttuvan täyttösoran vielä talkoilla loppuun konekuskin lähdettyä. Menekki 2 lavallista, 6-12 mm salaojasepeliä...eli oliskohan n 12t?

Jos homman haluaisi tehdä "imuautolla" (eli letkupuhalluksella sopiva määrä sepeliä kaivantoon) kannattaisi se tilata sitten aika aikaisessa vaiheessa. Nimim "tein loppujen lopuksi käsin ja säästin-vaikken ehkä olisi halunnutkaan".

28.7.2007
Minuu ei HUVITA! Ei paljon mitään enää jäljellä, mutta nyt tökkii todella pahasti. Ei vaan jaksa enää. Toisaalta tätä kirjoittaessa ja näitä allaolevia kuvia katsellen sai näköjään sittenkin edes jotakin aikaiseksi. Isodräniä asentamatta tässä allaolevassa kuvassa enää viitisen metriä kulman takana ja 15m routaeristeitä.

Puro solisee. Puuuroooosoliseee....Miten niin liikaa hommia?

29.7.2007 Raksa seis. Kummilasten kanssa lintsille-ei neuvoteltavissa/muutettavissa oleva päivämäärä.

30.7.2007 Raksa seis. Ahvenistolle ajamaan -ei myöskään neuvoteltavissa/muutettavissa oleva päivämäärä. Pitäis pysyä myös pyörällä pystyssäkin kun homma talossa on vielä varsin kesken...hmmm...

31.7.2007 Homma Valmis! Kuopat menivät tänään kiinni lopullisesti niiltä osin kuin se nyt oli mahdollista. Ja ihan perse kelissä. Vettä tuli kuin ....no niin.
Toki koko piha on vielä tekemättä ja pikkufiksauksia on miljaaardri
(mm. silikonisaumän vetäminen isodrän-listan päälle ja padotusventtiilen asentaminen keräyskaivoon...jnejnejne----), mutta noin suurin pyörtein tämä salaoja-osuus oli tässä. Seuraavaksi siirrynkin sitten luontevasti piharakentamisen ihmeelliseen maailmaan.

1.8.2007
Hävitetyn pihan keskellä auringonpaisteessa sianfilettä oluen kera vedellessäni laskeskelin tänään viimein koko touhun kulut.

Sisältäen seuraavaa:
- Isodrän-levyt, tarkastuskaivot kansineen/pohjineen, sadevesiviemäreiden lähdöt, sekä sadevesi- että salaojaputket
- em. hakemiseen Kemiöstä menneet autokustannukset
- rakennusmestarin tekemät piirrustukset ja neuvot
- kaivinkoneen (ja sen kuskin) auki-ja kiinnikaivamisineen, sekä
- paikalliseen K-rautaan kantamani pennoset uponaaliin asennusvaiheessa ..ja mitä kaikkea muuta nyt puuttuikaan työkalulaukusta etc.
- padotusventtiilin asentaminen olemassaolevan (vanhaan) keräyskaivon betonilinjaan ja ylitäyttöpumpun asentaminen samaiseen paikkaan. (Päädyin teettämään homman kun paikka on niinkin pas*assa paikassa kuin kaivossa, jossa vettä lähes työskentelytasolle saakka..pari sataa taas plus kokonaishintaan, mutta ku ei nyt vaan huvita enää...)

Nämä kaikki ynnäämällä, koko shown hinnaksi tuli 6000 e ja rapiat, joka on aika paljon vähemmän kuin esimerkiksi HP-Infran tarjoama urakkahinta 14K tai erään yksityisen tekijän tarjoama 10K? Omalle työlle en nyt luonnollisestikaan laske hintaa, joten tämä vertaus ei ole siinä mielessä ihan vertailukelpoinen. Tämä touhuaminen ei myöskään ole mitään salatiedettä, vaan ihan perusbasistikin (evp) pystyi "lappuja" lukemalla suoriutumaan hommasta.

Patolevy/sora-yhdistelmällä käyttämällä hinta olisi varmasti muodostunut matalammaksi, rakennusmateriaalien hinnan tippuessa ja kapillaarikatkon olisi em. keinolla saanut aikaiseksi ihan yhtä lailla, mutta kun tuo lämpötalous maan sisällä on ollut aika kosteanoloista sorttia, piti rakennetta lämmittää ulospäin harvenevaksi. Talvi näyttänee lopullisesti lämmityskauden alkaessa miten systeemi oikeasti toimii.

Tämä tässä tältä erää. Onnea teille, jotka hommaan ryhtyvät tai mokomaa harkitsevat. Kyllä se ominkin voimin onnistuu. Pitkiin päiviin kannattaa tosin varautua.

Kiitokset: Rakennuspinko Oy/Ode, Draintech Oy/Ossi, Eki Österlund, Uffe, Faija, Saara, Mutsi, Ari, Jumala, Isovanhempien haamut, Rintamamiestalo.fi ja kaikki neuvoja ja vinkkejä antaneet sekä henkeä nostattaneet tälleen Oscar-henkisesti. :D#

-w-

Rata-ajelua, part 2

2007-07-30T09:15:00.000+03:00

No niin.
Vaikka olenkin harjoittanut nöyryysharjoituksia asentamalla salaojaputkia mudassa ja vesisateessa polvillani kahden viikon ajan, ei olo ollut tarpeeksi nöyrä, vaan vielä piti lähteä .ORGin rata-ajopäiville Ahvenistolle nöyrtymään vähän lisää.

Tapahtuma oli toisella käyntikerrallakin aivan mahtavasti järjestetty, ja osallistujamäärät ovat moisessa toiminnassa selkeästi kasvussa ajoryhmien ollessa hyvinkin täysiä. Kävijämäärän kasvaminen on erittäin ymmärrettävää, sillä ajettuani nyt kaiken maailman mutkapätkiä ihan loputtomiin saakka, en tunnu saavan ihan kaikkia ominaisuuksia fillaristani irti joita äkkitilanteissa tarvitsee ja mikäs se parempi paikka moiseen toimintaan olisikaan kun radalla ajaminen. Ei ole hirviä, hiekkaa, lampaita, tonttuja autoilijoita etc., jolloin voi keskittyä täysin pyörän hallitsemiseen ja varsinkin sen sen asian omaksumiseen, että pää on pahin jarru ja vahinkojen aikaansaattaja mikä moottoripyöräilyssä löytyy. "Pitoa on aina" henkisen oppi-isäni Koneinsinööri A:n sanoja lainatakseni.

Toinen huomionarvoisa seikka on oppimisen ylärajan puuttuminen täysin. Kummallakin rata-ajokerralla olen tähän mennessä oppinut enemmän rakkaasta fillaristani ja itsestäni kuljettajana, kun tuhansilla kilometreillä pitkin eurooppalaisia maanteitä. Ja vieläkään ei osaa mitään. Erittäin suositeltavaa, jos joskus tuntuu ylevältä tai valaistuneelta moottoripyöräilyn suhteen siis.

Tämän kerran suurin havainto oli alkutotuttelun jälkeen roikkumisen auttava opetteleminen mutkissa, kun rata-ajovarmuuden kasvaessa jalkatapit alkoivat raapia maata vähän joka käänteessä. Muutenkin päivä alkoi muistuttamaan osaltani urheilusuoritusta kun satulassa sai tehdä ihan tosissaan töitä saadakseni ensinnäkin itseni oikealle puolelle satulaa ennen mutkaa ja sitten vielä möhkäleen kääntymään mutkiin. Päkiöiden aktiivisella käyttämisellä homma alkoi miten kuten sujumaan, mutta kuntopohjaa moinen vaatii, jota itselläni...ei ole.

Noh, aiheesta on kirjoitettu paljon lahjakkaimpien ihmiesten taholta tuhansia palstamillimetrejä, joten en nyt yritäkään sanoa tässä kaikkea tyhjentävästi. Ilmoittaudun vaan seuraaville ratapäiville, joita vielä muutama mahtuu kalenteriin tälle kaudelle.
Tulkaa tekin!
-w-
Kuvat : .ORGin jäsenet MattiR ja Gamma, joista suuret kiitokset asianosaisille.

Rata-ajelua

2007-07-08T11:17:00.000+03:00

No himskatti.
Menneiden kesien reissuporukka ei päässyt tänä vuonna matkantekoon jokaisen kiireistä johtuen, ja omalta osaltani homma oli harmittanut aika tavalla. Olin jo uppoamassa tylsyyden syövereihin ja taloni salaojaremontteihin, kunnes päivänä eräänä Navigaattorimme I reippaana ukkona painosti ilmoittautumaan moottoripyora.org :in ratapäivään Ahvenistolla. Jihula!

Homman nimihän on nimittäin ollut jo useamman vuoden ajan se, että radalle tekisi mieli, kun yleensä ajamani mutkapätkät alkavat olla tuttuukia tutumpia. Jänishousuna/saamattomana/kaatumista pelkäävänä/vakuutuksia miettivänä/mitäikinä en ole vain yksinkertaisesti saanut aihetta aikaiseksi ennekuin nyt.

Noh, hidas ryhmähän oli luonnollisesti jo täynnä, mutta ilmoittauduin omia kykyjäni edes joten kuten arvioiden keskinopeaan ryhmään ajatuksena ottaa iisisti, mutta täysillä, etten olisi jaloissa. Tämä päätös omista kyvyistäni tai lähinnä niiden puutteista vaivasikin sitten oikeastaan itse ratapäivään saakka

Pakkasimme siis 6.7.2007 ryhmämme kohti Hämeenlinnaa.

Ajopäivänä paikalle päästyämme ja ilmoittautumistiskillä kävi ilmi, että "downgrade"aminen hitaaseen ryhmään olisi myös mahdollista suuresta osallistujamäärästä johtuen ja noin puolen sekunnin miettimisellä siirsin itseni siihen kokeneempien ajajien pysyessä keskiryhmässä.
Tätä valintaa kiittelin myöhemmin mielessäni pitkin päivää, sillä keskiryhmään oli yhdistettynä myös nopean ryhmän kaverit, joilla vauhdit olivat sitten IHAN toista luokkaa kun kaltaisellani ensikertalaisella. Lisäpontta hitaaseen siirtymiseen oli antamassa vielä koulutus, jossa meille ensikertalaisille opastettiin kaarreajon hienouksia varsin asiansa osaavien kouluttajien taholta. Hieno meno!

Noh, ajajakokouksen jälkeen jakauduimme ryhmiin, ja panilimme kouluttajamme mukana radan vierelle. Kävimme jonkin aikaa teoriaa läpi kaarreajamisesta yleensä, jota muiden ryhmien radalla pärtsääminen luonnollisesti hieman häiriköi ja irrotimme sitten peilit etc pyöristä ensimmäistä sessiota varten...

Jo ensimmäiset kierrokset osoittivat, että näihin mutkiin saa sitten ihan tosissaan kääntää ja kaikkia tähän saakka opittuja taitoja sai käyttää ja vielä korostaakin. Yksikään mutkatie, jossa olen matkustanut, ei ole näin hankala korkeuserojen vaihdellessa todella paljon, mutta yhtä aikaa meininki oli hyvin turvallinen, koska mutkan takaa ei ole odotettavissa hiekkaa, poroa, traktoria etc... Päivän aikana tuli kaikkiaan 6 kaatoa, joka on kuulemma aika paljon, mutta kaikki aiheuttivat onneksi vain kosmeettisia- ja ylpeydellisiä vaurioita. Useimmat raatonsa kanssa palailevat kiroilivat nimittäin lähinnä omaa tyhmyyttään kaatonsa yksinäisenä aiheuttajana. Eniten saattoi harmittaa kaveria, joka vetäisi Ztallaan kaksi kertaa ulos...

En nyt ikävystytä yksityiskohdilla sen enempää, mutta jos haluaa moottoripyöräillä itselleen nöyristävän kokemuksen, niin suosittelen vilpittömästi radalla käymistä. Ylärajaa EI nimittäin tule. Ahveniston rata on vielä turva-alueiltaan pienehkö, joten tämä omalta osaltaan hidasti aika tavalla vauhteja. Ainakin alkuun. Vielä kun ohittaminen oli kielletty kahden ensimmäisen kierroksen aikana, sekä rajattu ainoastaan pääsuoralla tapahtuvaksi, tuli keskityttyä enemmän ajolinjojen hallitsemiseen kuin nopeuteen.

Sellasta.
Ai niin. Ja 30.7 Ahvenistolle uudestaan. Sen verran pahasti puraisi.
Alla malliesimerkki siitä miksi kanttaamisen lisäksi kannattaa harrastaa myös roikkumista radalla ajettaessa. Kuten kuvasta näkyy, tapit ja kengät tulevat vastaan aika nopeasti näilläkin taidoilla. Ensi kerralla siitäkin lisää. Jos vaikka rata-ajelu muuttuisi rata-ajamiseksi. Vaikka tuo aika köröttelyltä vaikuttakin, niin aika äärirajoilla mennään...
(Kiitos .org:in nimimerkille "Booris" kuvasta).

Ich bin ein Berliner!

2007-06-03T21:19:00.001+03:00

Duuniahistus vaivasi, väsytti ja eikä huvittanut mikään.

Toukokuun synkimpinä hetkinä selasimme aikamme kuluksi nettiä ja kun AirBerliniltä löytyi sopuhintainen reissu, oli kohde- ja syy taas matkustaa ihan selvä. Tuttavani oli lisäksi kehunut Berliiniä parhaaksi länsi-eurooppalaiseksi kaupungiksi koko Euroopassa, joten pakkasimme laukkumme ja painuimme bratwurstien maahan viikonloppuretken muodossa.

Kuvasaldoa reissusta, jos tekstini harhaileminen tekee kipeää..

1.6.2007
Matkanteko kaupunkiin oli vaivaton keikka ja paras keino päätyä vanhan itäpuolen Freidrichstrassen ja Spree-joen varrella sijaitsevaan hotelliin olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut bussi, mutta suurehkoa kassia raahavana marisin taksin allemme. (Retki hotellille kesti ehkäpä parisenkymmentä minuuttia ja kustansi noin 20e, joten talous ei kaatunut tähän ylellisyyteen).

Hotelli Artist Riverside osoittautui ihan mukavaksi paikaksi ja tällä kerralla nettivaraus oli miten kuten paikkansapitävä. (Intian keikalla tammikuussa ei ihan ollut, josta artikkeli tässä blogissa toisaalla). Huone oli siisti, näkymä joelle mukava ja paikka muutenkin saksalaisella täsmällisyydellä ylläpidetty. Meininki hyvä.

Hetken ympyrää huoneessamme pyörittyämme painelimme kaupungille respan tädin antaman kartan avustamana ja imeskelimme kaikessa rauhassa pilvistä suurkaupungin säätä rauhallisesti Friedrichstrassea pohjoiseen käyskennellen.

Koska vain syöminen on olennaista, päätimme etsiytyä vetäisemään pikku palaa johonkin suuntaan. Rakas puoliskoni oli tunnetulla matkapedanttiudellaan scoutannut muutaman ruokapaikkaidean jo heti kättelyssä ja päädyimme turkkilaisomisteiseen (yllättävää, eikö?) katubaariin pureskelemaan kadun varteen falafeliä, joka oli kyllä varmaankin yksi parhaista kasvisruoista, jota olen koskaan saanut. Hemmetin hyvää. Muutenkin olen alkanut taipua matkustaessani vegehommaan enemmän ja enemmän, koska tuntuu että selviän huomattavan pienillä vatsavaivoilla siten. Noh, kukin tavallaan.
Katukuvaa oli mukava tarkastella samalla ja sana "boheeminrento" voisi olla ensimmäinen joka pullahtaa mieleen. Erittäin mukava mood, jota on hieman hankalaa sanoin kuvata.

Virkistyneinä ewäksistä käpöttelimme pitkin kaupunkia Lonely Planetin erästä kävelyreittiä miten kuten noudatellen päätyen mm Brandenburg Torgille, "Ampelmann"- liikennevalomerkki-krääsäkauppaan ja kaljalle. Berliner-paikallinen lagerolut EI ole ihan makuuni, mutta tästätkin on varmasti muitakin mielipiteitä ja tunnelmaa latistavaa vaikutusta ei ollut havaittavissa.

Aikamme palloiltuamme kävimme vietnamilaisessa paikassa vielä syömässä ja painelimme sitten unten maille.

2.6.2007
Aamiaisen jälkeen otimme suunnan kohti idän vanhaa keskusta, Alexanderplazia ja palloilimme taas muutaman pakollisen nähtävyyden pois päiväjärjestyksestä. Tv-torni on kuin nukkumatin lavasteesta suoraan, täytyy sanoa. "Alex" oli aika nopeasti nähty, joten uskaltauduimme julkiseen liikennevälineeseen, joka on tietenkin jokaisessa uudessa kaupungissa aina vähän outo ja jännä kokemus vaikka opaskirjat sanoisivat mitä.

U-bahn osoittatui raitiovaunun ohella erittäin loogiseksi, tehokkaaksi ja nopeaksi välineeksi kuljeskella pitkin kaupunkia. Päivälipulla (5,80e) saa pärsätä ihan mielin määrin vähän kuljettavista alueista riippuen. S-bahneilla emme matkustaneet, mutta epäilisin niidenkin olevan yhtä tehokasta sorttia. Myös bussin linjat 100 ja 200 olivat mukava, joskin hitaahko keino yleiseen saitsarointiin.

Asiaan:Reissasimme Prentzlauer Bergille, joka oli pikku puotien ja kahviloiden alue ja vähän....toisenlaista Berliiniä taas. Hyviä paitakauppoja, puoteja etc... jos nyt t-paidoista ja sen kaltaisesta meinigistä sattuu pitämään.

Seuraavaksi olikin sitten bussin aika (nro 200) ja reissu länsipuolen keskukseen Zoolle. Tämä oli mielestäni matkan turhin kohde. Tai siis: olemme kummatkin pyörineet aika tavalla pitkin suurkaupunkeja ja lännen keskus ei eroa muista kaltaisistaan oikeastaan mitenkään. Samat C&Ct, Benettonit, Guccit jne niistä löytyvät kaikista. Vasta näillä paikkeilla huomasin ensimmäistä kertaa kuinka vähän ihmisiä idän puolella oikeasti liikkuukaan verrattuna länteen. Tungosta-ei kiva. Shoppailimme/ikkunashoppailimme kursorisesti muutamissa paikoissa, katsastimme tavaratalomammutti KaDeWen ja palailimme sitten bussilla 100 takaisinpäin rauhallisemmille kotiseuduille.

Palattuamme kävimme taas vaihteeksi syömässä itämaisessa fuusiokeittiötä edustavassa paikassa, hengailimme hetken vielä kaupungilla kuvut turvoksissa ja lyllersimme sitten taas hotellia kohden.

3.6.2007

Sunnuntai olikin sitten kirpparipäivä. Otimme aamutuimaan ratikan ja etsiydyimme kirpputorille rauhallisissa viikonloppufiiliksissä. Muutaman kirpparin kierrettyämme otimme vielä kultturipläjäyksen paikallisia museoita, joissa tsekkasimme mm. Nefertitin patsaan kun nyt samoilla tonteilla pyörimme kerrankin. Ihan jees, joskin aika tavalla aikaa vievää touhua, mikäli meinaa saada muutakin kuin pääkohteet irti.

Koska tässä vaiheessa takki alkoi olla kävelemisen suhteen aika tyhjänä, hyppäsimme vielä päivän päätteeksi jokilaivaan, jossa varsin sujuvasanainen mimmi jutteli ohilipuvista asioista samalla kun kiskoimme näpit kohmeessa kaljaa kannella (ja sitten sen alla ikkunapaikoilla). Erittäin suositeltava tapa tämäkin tutustua kaupunkiin, joka on todella suuri ja sisältää tosi paljon nähtävää.

4.6.2007
Varsin tyytyväisenä lensimme sitten maanantaina iltapäivällä kotia kohti. Tähän kohtaan ilmestyy vielä jonain päivänä myös epilogi, kunhan saan taas sanottua.
-w-

Tohinaa

2007-05-30T20:15:00.001+03:00

Aikamoista lentämistä taas koko kevät, joten tänne joriseminen on jäänyt vähän vähemmälle.
Muutamia valokuvia tuli otettua taas pitkästä aikaa. Käykäähän kommentoimassa, koska ei tässä ukko muuten kehity.

Ens viikonlopuksi Berliiniin, josta varmaankin irtoaa taas vähän toisenlaista settiä.
Kuvaa ja tekstiä aiheesta myöhemmin.

Navigointia smart2go-softan beta-versiolla prätkäillen

2007-05-13T20:59:00.000+03:00

Jo jonkin aikaa oli persaukista mieltäni kiihoittanut ajatus navigoiminen puhelimen avustuksella, ja kun firman puhelimet vaihtuivat Nokian E70siin, oli peli selvä.

Pikku tutkimuskierroksen jälkeen päädyin juurijulkaistuun nokian smart2go-softaan ja vaadittavaan sirf 3-piirin sisältävään Insmatin GPS-palikkaan. Ku halavalla sai. (Puhelin firman puolesta, palikka n 90e verkkokaupasta ja 30 pv navigointia skandinavian alueella 8e)
Aloitin navigointisoftan testaamisen pikku retkeilyn merkeissä, johon äitienpäivä ja retki Kuopioon oli ajankohtana omiaan.

Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle, vaan otetaanpa ensin itse softan asennusprojektista pieni katsaus.

smart2go.com -sivustolta latailin ensin vaadittavan softapaketin ja PC-suite-ohjelmaa apunakäyttäen aloitin asentamisen. (Mac-käyttäjälle jo tämä oli ensimmäinen kauhun paikka sinänsä...) Pc-suite auki, asennus käyntiin...ja ei mennyt läpi. Koitin muutaman kerran vähän eri metodein samaa, kunnes lopulta muutaman foorumikyselyn avustuksella selvisi, että puhelimen
Työkalut > Sovellusten hallinta > Valinnat > Asetukset > Varmenteiden online-tarkistus asentoon: Ei käytössä
tulee olla oikein ennekuin homma liikkuisi eteenpäin.

Ihan kiva, että selvisi, mutta mistäköhän ihmeestä esim. ei-atk-orjentoitunut isäni hakee moisen tietouden? Taitaa jäädä softat ostamatta.

-tässä kohdassa aikaa on kulunut....-

Pistin matkapuhelinfoorumiin kyselyn parin käyttökerran ja varsin bugisen meiningin jälkeen jälkeen ja alla muutamian aiheesta käytyjä messuja. E70:lle ei ole betavaiheen jälkeen tullut päivitystä, (8.7.2007) joten saatan tämän kesän rämpiä mokomalla betaversiolla ja ensi kaudeksi sitten ihan jotakin muuta.

Forumilla keskusteltua:
Kertaalleen voi navigoida paikasta a paikkaan b ja sit ostettu kartta onkin jo hukan teillä ja softa pyytää ostamaan uudestaan koko karttapaketin.
Homma korjaantuu käymällä softasta välillä ulkona, mutta bugilta vähän vaikuttais. Ja kyllä...olen maksanut kännykkä/luottokorttiyhdistelmällä 30 pv lisenssin...
Vai pitääkse lisenssikoodi vielä syöttää luurissa jonnekin....
Hmmm...

Maploaderin latautuminen onkin ollut ihan satumaisen hidas prosessi ottaen huomioon kuinka vähän dataa pitää siirtää..Betavaiheen pulmia varmaan...

Nyt jonkun tovin softaa pyöritelleenä olen huomannut että olis kätevää et "välietappeja" tms. reittisuunnittelua sais jotenkin lisättyä. Waypointteja so to speak.
Toinen, mikä maploaderissa on huono juttu, niin jo ladatut kartat eivät listaudu puuceen ikkunassa mitenkään, vaan softa nykäsee vaikkapa uuden Euroopan kartan entisen päälle sen kummemmin kyselemättä tahi näyttämättä mitä kortilla mahdollisesti jo on. Itse en ainakaan muistanut mitkä kartat olin edellisellä yhteyskerralla jo asentanut. (Tämä pulma tulee siis vastaan vaikkapa koko Eurooppaa tungettaessa 2gB kortille) Jonkinlainen pelkkä update-paketti saattais olla kätevämpi tapa...tms..
....
Ja tämän kaltasita juttua sitten riittääkin...
Loput jorinat aiheesta matkapuhelininfon sivuilla.

_________________

Näihin ylläoleviiin kun lisää vielä käytön hankaluuden, epäloogisen reitityksen, bugeja lisenssin voimassaolon sekä lukuisat käynnistymisvaikeudet, niin I rest my case tän paskan suhteen. Ei niitä vehkeitä käyttäjillä testata näin laajasti. Piste.

Loppuihan se lumen sataminen viimein!

2007-03-25T19:42:00.000+03:00

Hiihaaa!
Kevätkevätkevätkevät!

Prätkäilyä

2007-03-24T15:23:00.000+02:00

Vaikka ensi-ihastuksen huuma parin vuoden takaa onkin vaihtunut arkisemmaksi riemuksi, on kevään ensimmäinen siivu aina yhtä hienoa hommaa!
Varoen, suorastaan suostutellen kaivoin pienokaisen talvi-uniltaan ja yhdessä laukkasimme kevään ensimmäisen legin kohti aurinkoa muiden talvi-uniltaan heränneiden urheiden muassa.

Nyt menen takaisin tien päälle, ja palaan vähän vähemmän runollisena.
Aika kivaa!
-w-

Intianmatkailua yli kolmekymppisille, 2007

2007-01-23T16:44:00.000+02:00

Taustaa: Tälle matkalle lähtivät avovaimoni ja allekirjoittanut Finnairin tarjouskampanjan ja Stokkan Hullujen Päivien masinoimana ku halvalla sai. Olemme kummatkin matkustelleet tahoillamme pitkin poikin palloa mitä erilaisimmilla vehkeillä vuosien varrella ja itse olen käynyt Malesiassa v.2000, joka ainoana perhekuntamme kaukoidän kokemuksena mainittakoon. Muuten koko Intia oli aika hämärän peitossa muutamien Lonely Planetin artikkeleiden ja matkafoorumeiden lukemista lukuun ottamatta.
Seuraavan kertominen saattaa olla hieman hankalampi paketti ilman sortumista kertakaikkiseen pälpätykseen ja pulinaan maan käsittämättömistä mittasuhteista johtuen, mutta aion koettaa joka tapauksessa antaa ensikertalaisen kuvan mahdollisimman tarkasti. Tarina on aika pitkänlainen, joten pistä lapset nukkumaan, ota kuppi konjakkia ja lähde mukaan. Kuvia reissusta tulee pikku hiljaa lisää aina vaan osoitteeseen:http://www.flickr.com/photos/wene/
Joitain siellä jo onkin suunnilleen kronologisessa järjestyksessä.

Day 1, 10.1.2007, Delhi
Ensinnäkin: Finski lensi hyvällä perusmeiningillä kuudessa tunnissa Delhiin ja eipä nyt siitä sen kummempaa. Meininki hyvä. Kasvissafka koneessa myös hyvä. Delhin kentällä tosin gatelle pääseminen oli vähän odotuksen takana ja parinkymmenen minuutin jälkeen pääsimme viimein jännittyneenä koneesta "putkeen". (Tämä ei luonnollisestikaan ollut järjestävän yhtiön vika).
Paarustimme sisätiloihin ja kamat löytyivät hihnalta loogisesti "Ethiopian Airlines"in kyltin alta pikku odottelun jälkeen. Matka kohti tuntematonta saattoi alkaa.

Kertoilin aikaisemmassa artikkelissa että ennakkotiedot Delhistä ja varsinkin siirtymisestä kentältä hotelliin olivat hieman huolestuttavaa sorttia taksikuskien kusettaessa varsinkin ensi kertaa maahan saapuvia hyvinkin nopeasti... Homman nimi on se, että vaikka hotelli olisikin varattuna kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, saattaa päättäväinen suhari viedä matkamiehen/naisen ihan mihin tahansa kaverinsa kohteeseen väittämällä k.o. varaamasi hotellin olevan remontissa/palanut/mitäikinä.. ja saaden komission aina kustakin tuodusta asiakkaasta hotellilta. Moista toimintaa välttääkseni olin buukannut netistä auton kuljettajineen hakemaan pariskuntamme kentältä ja heittämään tomumajamme (myös netistä) buukatulle hotellille, joten niiltä osin homman piti olla jees. Painelimme maahantulorutiinien jälkeen kujalle, jossa odotti ehkä miljoonakuussataatuhatta ukkoa huudellen kaikenmaailman myyntitarjouksia, ja silmä kovana koetimme löytää nimelläni varustetun nimikyltin.
Miellyttävä nuorimies löytyikin melko helposti ja tämä mukava ukko saatteli meidät ihmismeren läpi sen kummemmitta vaikeuksitta ulkosalle. Hengailimme ulkosalla valppaina kuin ajokoirat taskuvarkaiden, ryöstöyrityksien ja maailmanlopun pelossa, jutellen äijän kanssa niitänäitä odotellen samalla auton saapumista parkkipaikalta parin kilometrin päästä.
Mentaalisesta valmistautumisesta huolimatta pari ennakkoon varoiteltua asiaa pääsi kyllä tässäkin kohtaa jo tapahtumaan, mutta olimme onneksemme sattuneet luotettavan toimijan asiakkaiksi.
Juttu on nimittäin niin, että ihan ensimmäisessä lauseessa ei kuulemma kannata sanoa olevansa ekaa kertaa Intiassa, koska paikalliset opportunistit koneesta astuvan valkonaaman nähdessään saattavat saada hyvinkin mielenkiintoisia liike-ajatuksia kaaliinsa, ja toiseksi autoon, jossa on kuljettajan lisäksi joku muu, ei kannata hypätä ihan turvallisuussyistä. Astuimme siis autoon, johon kuskin lisäksi myös vastaanottomiehemme sulloutui. Jännittävää.

Hotelli, johon olimme varauksen tehneet, ei ollut yhdenkään matkamiehen netissä arvostelema, ja olimme silti luottaneet satumaiseen tuuriimme. Olin siis luvalla sanoen hieman jännittynyt lähtökohtaisesti kaiken toimimisesta istuessani 50-luvun designiä edustavan ambassador-taksin takapenkillä keskellä yötä täysin tuntemattomassa kulttuurissa.
Matka Paharganjn alueelle sujui noin puolessa tunnissa liikenteen olleessa intialaisittain aika mietoa. Pieneneviä katuja ihmetellen seurailimme ikkunan läpi vaihtuvia maisemia. Aikamoisilla syrjäkujilla (alueen pääkatu, kävi myöhemmin päivänvalossa ilmi) pysähdyimme parikin kertaa kysymään hotelli Asihianan sijaintia ja loppujen lopuksi hotelli löytyi.
Ja sitten tuli tenkkapoo.
Vaikka www.instantworldbooking.com olikin suurin sanoin lupaillut homman helppoutta, ei varaustamme löytynyt unisen henkilökunnan kirjoista mistään. Kaivelin onneksi ennakkoon printtaamani varauskopion esiin ja noin neljän ihmisen plus kuskimme ihmettely alkoi. (Kuljetushintaan sisältyi buukkaaminen hotelliin sisään 40e. Paikallisittain kallis, mutta erittäin suositeltava. www.viator.com).

Lopulta päänpyörittelyiden säestämänä (intialainen tapa, jossa kaalia pyöritetään vähän niin kuin "ei" täälläpäin ja tarkoittaa siinä kulttuurissa "juu", "ehkä", "ei", "emmätajuu" tms...) kävi ilmi että hotelli on täynnä. Ihanaa, kerta kaikkiaan, kellon ollessa noin 01:15.
Noh, näppärinä liikemiehinä hotellikyypparit järjestivät kuitenkin toisen hotellin pienen matkan päästä (samaa ketjua yllätys, yllätys...) ja pyysivät meitä kapuamaan autorikshawin kyytiin.
Nyt meni oikeasti aika jännäksi. Mopotaksin perässä keskellä pimeintä Intiaa vartin verran palellen jonnekin päin jotakin aluetta mukana mm rahat, kamera jne muutama muu paikallisen vuosipalkan verran arvokas tavara, noin kaksi senttiä takapenkiltä nähden yhden riksakuskin ja yhden hotellivirkailijan kera..
Le Heritage löytyi (Karol Baghin alueella) viimein jostakin ja pääsimme lopulta jonnekin, jossa oli sentään katto. Aikamoinen mörskä funkista nimestä huolimatta, eikä muuten sitten mitään tekemistä vastaavan nimisten maharadza-palatsien kanssa muualla Intiassa.

Day 2, 11.1.2007, Paharganj, Delhi
Heräilimme adrenaliinitrippeihin (hermo vähän silleen jännäpinnassa) noin kolmen tunnin yöunien jälkeen. Chai-kauppiaiden huudot ja liikenteen meteli kadulla ei myöskään palvellut nukkumista enää. Huoneessa oli ollut satumaisen kylmä koko yön kylmästä rintamasta johtuen ja hotellihenkilökunnan sinänsä ystävyydellä toimittama lämppäri oli toiminut noin tunnin, kunnes räkäliitoksella tehty ja seinäkoskettimessaan räpsyvä sähkökosketin oli viimein irronnut meitä onneksi polttamatta. Nukkumishommaa ei myöskään auttanut naapurihuoneessa töitä paiskiva remonttimies, joka painoi pitkää päivää (yötä) kaverinsa kanssa aika kovaäänisesti aina välillä jutellen. Työaikalait kunniaan, stana!
Tapasimme myöhemmin retkemme loppuvaiheessa oikein miellyttävän saksalaispariskunnan jolta tiedustelimme kuinka nopeasti heidän ensimmäinen Intia-shokkinsa oli tullut kun oma oli pahimmillaan noin seitsemän päivän kohdalla. "2 minuuttia huoneeseen saapumisen jälkeen, kun en voinut koskea edes seiniin puhumattakaan sängyllä istumisesta" totesi Sabine, joten taisimme näin jälkikäteen miettien sittenkin pärjätä ihan kohtuullisen hyvin tässä kohdassa...

Koska kello oli aika aamu ja vähän, uuteen hotelliin kirjoittautuminen ei vielä onnistunut. Päätimme kamat kasattuamme painella ns. helvettiin koko murjusta pikipäin ja aamiaiselle vähän keskeisemmälle paikalle kulkematta paikallisten ravintolapalveluiden kautta ja siitä sitten edelleen Connaught Placelle (keskusta). Myös valtion turistitoimisto (ainoat viralliset lukuisten ei-niin luotettavan oloisten ohella..) oli tarkoitus löytää aktiivisina matkalaisina. Horjuimme kamat pakattuamme alakertaan selvittelemään laskupuolta yöllisistä seikkailuistamme.

Noh, alkuun tiskin takana seisonut tyyppi meinasi laskuttaa koko yön hinnan, mutta avovaimoni tarmokkuuden ja instantworldbookingin varauskopiolapun ansiosta jouduimme loppujen lopuksi maksamaan vain noin 600 R. Kaikkineen koko yö varauksineen tuli maksamaan 1500R eli noin 27,80€, joka oli kyllä siitä murjusta aika tavalla paikallisiin hintoihin verraten. Arvatkaa vaan käytänkö tuon firman nettivarauksia toiste. (Edit: juuri tänään sain pahoittelukirjeen buukkausfirmasta reklamoituani asiasta. Palauttavat varausmaksun! Edes jotakin.)

Nappasimme autorikshawin ja painelimme keskustaan. Kuski ei tietenkään laittanut mittaria päälle, ja huomautin aiheesta, jolloin äijä totesi et "50R?". Ja mä että okke. Päädyimme erään turistitoimiston pihalle CP:llä viimein ja helpottuneena edes jonkin keskeisin paikan löytymisestä tippasin kuskimme aika avokätisesti yhteensä huntilla. (1,85€). Aika rikas jätkä. (k.o. toimisto oli ehkä valtion hallinnoima...kylteistä kun ei aina ihan ota selvää sielläpäin ja mitään yhteistä logoa virallisille ei ole...)

Hiihdimme sisälle hankkiaksemme Delhin tarkan kartan, (jota en ihan helposti löytänyt kotimaasta oikein mistään) ja tässä vaiheessa saimme ensikosketuksen siitä, että asiat tässä maassa sitten_oikeasti_kestävät_aika tavalla. Ihan miellyttävä kundi kutsui toimistoonsa istuskelemaan (tavallista, kuten myöhemmin opimme) ja tarjosi chaita, kahvia etc. ja aloitti myyntipuheet. Vaikka matkasuunnitelma olikin jo aika lailla kummankin päässä (junalla Delhi-Agra-Jaipur-Delhi), kerroimme piruuttamme matkamme ajan, halutut nähtävyydet
jne. ihan tsekkausmielessä vaihtoehtoja punnitaksemme. Aikamoisen paketin kaveri loihti varsin nopeasti, joka piti sisällään jo aiemmin kelattujen lisäksi yhden kohteen lisää ja lisäksi junat, hotellit, laivaristeilyn, pick-upit asemilta etc. Täyden paketin siis. Hinta 340€/naama (noin 36.719R), joka kuitenkin kuulosti heti vähän kalliin puoleiselta budjettiimme. (Reitti:Jaipur-Ranthambore-Agra-Varanasi-Delhi..osa yöjunilla, osa hotelleissa).

Hengästyneinä kuulemastamme päätimme vetäytyä viimein aamiaisen kimppuun. Rinkkojen raahaaminen pitkin Delhiä koko päivän ajan ei myöskään oikein ollut mukavan tuntuinen ajatus, joten päätimme ottaa tauon paikalla ja pysähtyä tuumailemaan kaikkia asioita hetkeksi. Lähteminen ei sitten ollutkaan ihan noin vain, vaan kaveri kunnon myyntimiehen tavoin koitti kaikin keinoin meitä "klousaamaan diilin" siinä ja heti, vaikka teimme aika monta kertaa tehdä selväksi että menisimme ensin miettimään hetkeksi. Lopulta ukko taipui ja johdatti meidät läheiseen eurooppalaishenkiseen kahvilaan liittymättä onneksi itse seuraan.

Huhhuh. Tässä kohdassa aikaa oli mennyt noin 30-45 min. Eikä ilmaista karttaa ollut käsissä edelleenkään.

Kahvia vedellessämme muutama kauppias (tai matkatoimiston agentteja, mistä sitä tietää...) alkoi rupattelemaan paikalliseen tapaan naapuripöydästä. Armaani tutkiessa mahdollisuuksiamme kartasta ja Planetista, porisin puheripulisempana äijien kanssa hetken. Kummatkin olivat alkukohteliaisuuksien jälkeen sitä mieltä että käytettävissä olevan ajan puitteissa kaikkein järkevin tapa matkustaa olisi edellisen matkatoimiston osamatkalle ehdottama auto ja kuski, jos halusi välttää suurimman ahdistuksen syntymisen intialaisilla asemilla ja hotelleissa kuitenkin nähden maata mahdollisimman paljon. Ja että Delhi kannattaisi jättää aika pieneen rooliin kerta kaikkiaan. Tässä kohdassa aloin olemaan samaa mieltä ensimmäisen kerran matkustusmuodon suhteen näin jälkikäteen ajatellen.

Noh, ukot palasivat kauppoihinsa ja jäimme pohtimaan tulevaisuuttamme. Maksoimme laskumme ja teimme lähtöä löytääksemme toisen valtion turistitoimiston hieman sivummalta CP:llä ja satuimme kysymään neuvoa kahvilan henkilökunnalta. Naapuripöydästä pompsahti nepalilainen nuorimies, joka nopein liikkein alkoi johdattaa meitä taas kerran yhtä turistitoimistoa kohti valitellen samalla kiirettään ja myöhästyvänsä...
Kaveri oli kohtelias ja ystävällinen ja vei meidät taas erään toimiston eteen, josta häipyi sitten kiireen vilkkaa tyttöystäväänsä tapaamaan. Tämäkään vaihtoehto ei ollut etsimämme, mutta ajattelimme kartan toivossa poiketa kuitenkin ovesta sisälle. Ja eikun taas konttoriin istumaan ja chaita/kahvia eteen.

United India Tours&Travels ja Mr. Ashok Kumar oli kauppamiesten aatelia edellisen myyntitykin tavoin ja useampi kotimainen yritys saisi ottaa hieman oppia tältä mieheltä kuinka asiakas puhutaan ystävällisen varmasti täydellisesti ympäri. Taas kerran samat aika- ja reittisuunnitelmat jne. ja sitten hitaasti, alligaattorin jatkuvasti kiristyvän purentaotteen tehokkuudella hän puhui pariskuntamme pyörryksiin auto/kuski-ajatuksen miellyttävyydestä suhteessa käytettävään aikaamme tarjoten sekä kelpo hintaa (26.600R kahdelta eli n 492€) että muitakin erittäin lupaavia lisäpalveluita kyyditsemisestä safareihin.
Vielä kun paketti sisälsi auton ja kuskin lisäksi verot, dieselit, pysäköinnit, vakuutukset, hotellit bed & breakfastilla, paritkin sightseeingit sekä vikana yön majoituksen, (oleilun guesthousissa lennon lähtöön asti) sekä kyydin kentälle (lento takaisin lähti 02:00, joten kamojen kanssa olisi joutunut muuten luuhaamaan paluupäivänä kaupungin pimenevässä illassa..) aloimme olemaan aika valmista tavaraa.
Toki mietiskelimme aihetta, teimme muutamat valelähdöt koko paikasta ja hieroimme diiliä parisen tuntia miettien samalla voiko kaveriin luottaa, mutta lopulta virallisen näköiset asiakirjat seinillä (oli ihan muste-leimat, juu), näkemämme suositukset (joo, joo.. niitä nyt voi kuka tahansa kirjoittaa) ja suurimpana naapurikopissa paluulentoaan odottelevan espanjalaismiehen suositukset firmasta (sain kysyttyä kahden kesken) päätimme kuin päätimmekin päätyä palvelutarjoajan tarjoukseen. Lupasimme maksaa 3/4 eteen ja loput palattuamme.
Paperisodan jälkeen saimme toimiston puolesta kyydin hotelli Ajantaan (36 Arakashan Rd. Ram Nagar, New Delhi), joka on käsitykseni mukaan aika monen turistin ensimmäinen valinta Delhiin saapuessaan. Ensi kerralla ehkä meidänkin. Ihan kiva, joskin aika meluisa ja hintansa väärti maksaen noin 25$/yö. Turistiorjentoitunutta perushommaa.

(Lonely Planet - page no 193
'Hotel ajanta gets generally good reviews, though some rooms are better than others.All rooms have bath with hot water, and deluxe rooms have TV and Phones. There is a restaurant,email and travel agency'

Rough Guide Book- Page No. 105
'Ajanta 36 Arakashan Road. Clean, well run hotel close to the Railway Station - One of the best in this area. Spacious en-suite rooms, some with broad balconies affording good views. Foreign exchange , Internet Cafe, reliable travel agency and good restaurant .' )

Lötköttelimme tunnin verran punkillamme ja sitten auto haki meidät parin tunnin turistikierrokselle. Aika herraskaista.
Kuskimme ehdotti ensin käyntiä dlssblsstemppelissä (kaverin englannista ei tottumaton kielikorvani ihan aina saanut selvää), joka osoittautui paikalliseksi matkamuistomyymäläksi ja jonka jälkeen teimme aika selkeäsanaisen pyynnön päästä seuraavaa kohdetta kohden hyvinkin nopeasti. Myös kuskit saavat näköjään komissionsa viemällä turisteja matkan varrella tiettyihin liikkeisiin, ja sama ajattelumalli tuli vastaamme vielä useita kertoja matkan aikana.

Red Fort on eräs Delhin lukuisista nähtävyyksistä, johon suuntasimme. Linnoitus oli ensimmäinen useista pömpeleistä joihin matkallamme törmäsimme ja ilta-auringossa ihan kivan näköinen paikka punaisen eri sävyjen korostuessa oikein mukavalla tavalla. Emme päässeet autolla kovinkaan lähelle ja loppumatka sujui rikshalla noin kuusikymppisen ukon polkemana. Miesparka. Kaks valkoista valasta kyydissä.
Äijä jätti meidät Fortin portille ja paarustimme tekoviiksikauppiaat ohittaen sisälle etupihalle johon kauppiailla ei ollut asiaa. Nautiskelimme Intian illasta ensimmäistä kertaa vähän vapautuneimmissa tunnelmissa ja näppäilin kuvia minkä ehdin painuvassa valossa. Hetken pihamaata aistittuamme päätimme käväistä myös linnoituksessa sisällä, joka maksoi huikeat 50R/naamataulu /n2€ yht.) sisältäen hindinkielisen valoshow’n.
Paitsi että emme meinanneet lippujen hankkimisen jälkeen päästä yhtään mihinkään, kun siellä oli juuri se paikallisille EIKÄ länkkäreille suunnattu hindinkielinen sou ja että se ei nyt vaan käy ja kello on lähes sulkemisaika jne., totesi rakennusta vahtiva sotilas. Koetimme änkyttää haluavamme vain pari valokuvaa viidessä minuutissa, mutta ukko pysyi tiukkana. Miedosti pettyneinä jäimme hengailemaan kuitenkin linnoituksen edustalle valokuvaustarkoituksissa ja kuinka ollakaan, hetken päästä vähän isompinatsainen sotilas tuli ilmoittamaan että voisimmekin mennä sisälle.

Hiihtelimme kahden hiekkasäkkibunkkerin läpi turvatarkastukseen ja sieltä läpivalaisun läpi päästäksemme tuijottamaan... konekiväärin piippuun. Nämä poijat ne ottavat turva-asiat aika tosissaan. Suoraan edessä, täsmälleen ainoaa sisäänkäyntiporttia vastapäätä oli nimittäin strategisesti ihan täydellisesti sijoitettu bunkkeri ja siellä hiekkasäkkien keskellä olevalla soltulla ei tosiaan näyttänyt olevan räkäpäitä panosvyössään. Aika epätodellinen näky meikäläisittäin. Myöhemmin opimme armeijan pitäneen paikkaa tukikohtanaan aina viime päiviin saakka, ja paikan olevan muutenkin aika militanttia historiaa täynnä, joten innostumisen aseisiin ymmärtää sillä suunnalla.
Noh, pärtsäilimme alueella vielä puolisen tuntia jättäen valoshow’n väliin tällä kertaa ja päätimme sitten lähteä paluumatkalle.
Fillari-riksakuski oli uskollisesti odottanut paluutamme ja löysi meidät kuin ihmeen kaupalla noin kuuden miljoonan ihmisen keskeltä polkien meidät sitten luotettavin jaloin takaisin autollemme. Tippasimme ukon parhaamme mukaan. Kovassa on elannon hankkiminen täälläpäin.

Päivä oli ollut pitkä ja tapahtumarikas, joten päätimme vetäytyä tässä vaiheessa pikku hiljaa hotellin liepeille ja todeta kaupunkikuskille so-long. Käväisimme vielä matkan varrella kirjakaupassa kadun varressa tekemässä ensimmäiset kirjahankinnat ja tapasimme pikaisesti seuraavasta päivästä alkaen mukanamme matkustavan Rajin autoineen. Mukava, hiljaisenoloinen mies.

Hotellille päästyämme päätimme nälkäisinä lähteä vielä etsimään Lonely Planetin suositteleman "Om"-ravintolan main basaarilta parin korttelin päässä, mutta valitettavasti mesta olikin remontissa. Hengailimme vielä hetken katukuvassa, ja ostimme muutamat iltakaljat kipsalta (kingfeesher, ei kingfisher vaikkakin etiketti olikin ihan samannäköinen...alkoholia...0%!) kunnes palasimme majapaikkaan ja tyydyimme loppujen lopuksi hotellin ravintolaan. Ihan kivaa, joskaan ei mitenkään päräyttävää ruokaa.

Day 3, 12.1.2007, Delhi
Aamusta olimme sitten tikkana pystyssä. Raj oli autoineen täsmällisesti paikalla ja heitti meidät matkatoimistolle. Mr. Kumarkin suvaitsi saapua viimein puolen tunnin odottelun jälkeen ja pääsimme lopulta tekemään loput paperit, maksamaan ennakon ja sitten matkaan kohti Jaipuria.

Noin näillä huitteilla Intian liikenne näytti todelliset kasvonsa ensimmäistä kertaa. Ihan älyttömän kaistalle tunkemisen lisäksi moottoritiellä saattaa kohdata mm seuraavia asioita: rekka, ihmislauma, vuohilauma, ihmislauma, kamelikärryt, ihmislauma, mopo, ihmislauma, riksa... Kaistojen käyttäminen on hyvinkin luovaa ja "safe line driving" on paikallisessa lehdistössä paljonkin puhuttu asia, joskin käytännössä täysin toimimatonta. Kysyimme Rajilta kuinka ihmeessä hän säilyttää mielenmalttinsa moisessa kaaoksessa ja varsinkin lukuisissa liikenneympyröissä? Vastaus oli Intialaisen tyyni: "Good horn, good brakes, good luck."

Paikallisilla teillähän nimittäin ajetaan seuraavalla tavalla: Edellä ajavan takapuskuriin ajetaan kiinni, torvi painetaan pohjaan, torvea pidetään pohjassa, kunnes edellä ajava väistää ja sitten pyyhälletään ohi noin kolme rinnakkain ja töräytetään torvea lyhyesti kiitokseksi väistellen muita samaan väliin tunkevia samanaikaisesti ja mieluimmin samalla tavalla vastaantulevia kans.. Aika meteli. Ja jännää kans turvavöiden roikkuessa kyllä autossa niiden vastakappaleiden loistaessa poissaolollaan.
Liikenneympyröissä ja risteyksissä sekaan ajetaan torvi pohjassa ja todellakin vain toivotaan parasta. "Sokeita pisteitä" olan yli ei hirveästi vilkuilla (joka ainakin kotimaisen motoristin pitää hengissä ja autoilijan kans) eikä siihen oikeastaan ole aikaakaan, koska eteen saattaa tulla äkkiä arvaamatta esim. skootteri, vuohilauma tms. täysin huolettomasti onneensa luottaen kuin practical shooting-radalla konsanaan.

Toinen silmille lyövä asia tässä kohdassa matkaa oli köyhyys. Ensimmäistä kertaa tajusi kuinka auki ihmiset ovat liikkuessamme Delhin laitakaupunkien halki. Pienet resupekkatyöt kävivät kerjäämässä lasin takana pieniä, puolikiloisia vauvoja sylissään lasiin koputellen ja nälkäänsä valittaen. Olimme jo alkumatkasta päättäneet olla antamatta kenellekään lanttiakaan, koska ainoa keskitetty apu näille ihmisille olisi punaisen ristin tms. avustusjärjestön kautta jolloin se menisi oikeaan asiaan. Sillä vaikka laittaisin joka ikisen tienaamani lantin paikkakunnan köyhille tästä päivästä kuolemaani saakka, jäisi edelleen monta miljoonaa ilman. En ole tuohesta, mutta tämä päätös oli aika pirun vaikea pitää ja sivuuttaa resupekat vain kovettamalla itsensä. Helvetin hankala paikka ja sai meidät aikamoisen yhteiskunnallisen ähkyn tilaan.
(Myöhemmin retken aikana, kun olimme tutustuneet Rajn kanssa paremmin kuulimme tosin, että moinen toiminta on myös aika organisoitua kerjäläistoimintaa jossa muutamaa pienokaista retuuttaa vuorotellen pikkutyttö tms. säälittävä olento, isän (tai vastaavat tiedot) keskittyen lähinnä juopottelemiseen. Jäseniä myös silvotaan ja poliopotilaita tms. värvätään vastaavan vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Rajn tylyhkö kanta aiheeseen oli, että kaikilla on sama mahdollisuus tehdä oma onnensa. Tätä nyt kannattaa kaikkien miettiä omalta kantiltaan. Meistä länsimaalaisista tuskin kukaan tekee kuitenkaan juuri tällä hetkellä kaikkensa asiaa auttaakseen. Jeesustelijoita ja päivittelijöitähän kyllä aina riittää. Päätän köyhyyspoliittisen kannanottoni tässä kohdassa tähän. Tämä on kuitenkin matkakertomus, eikä sosiaalipoliittista proosaa).

Noin 17:00 olimme viimein Jaipurissa. Vaikka matkaa ei ollut kuin nelisensataa kilometriä, sen taittaminen kesti aika tavalla liikenteestä, tietöistä etc. johtuen. Ei uutta Intian auringon alla, siis.
Sivuutimme Amber Fortin matkallamme kaupunkiin ja niitänäitä paikallisesta kulttuurista ja mm. Rajastanilaisesta tanssista jutellen päädyimme hotellille. Tämä hotelli olikin sitten retken parasta antia. Paikallisen lennoston Wing Commander evp. (tittelit ovat aika kovassa kurssissa Intialaisessa yhteiskunnassa) omistama paikka oli erittäin siisti ja huone parvekkeella oli reissun ehdottomasti parasta antia. Tosi kiva paikka Umaid Mahal nimeltään. (http://www.umaidmahal.com/)
Hetken hämmästeltyämme prameaa huonettamme, lähdimme pikku saitsarille kaupungille. Muutaman hetken kaupunkivilinää ihmeteltyämme Rajin kauppamiesluonne paljastui hetkiseksi tässä kohdassa, ja hän oikeastaan vähän niin kuin ohjaili meidät taas kerran erääseen ravintolaan aikaisemmin puhumamme Rajahstanilaisen tanssin varjolla. Mesta oli täysin tyhjä henkilökuntaa lukuun ottamatta ja lievästi sanoen vaivautuneina silmäilimme ruokalistaa, joka oli hinnoiltaan lähes kaksin- ellei kolmikertainen aikaisempiin nähden. Myöhäisestä lounaasta johtuen kumpikaan meistä ei ollut erityisen nälkäinen tässä kohdassa ja päätimme venyä pariin kingfisheriin musikanttien viritellessä soittimiaan samalla salin nurkassa tanssijoiden sonnustautuessa asusteisiinsa etäämpänä.
Noh, niin kuin parin oluen vaikutuksesta yleensä käy, jumituimme paikkaan ja alkuhämmennyksen jälkeen seurasimme oheisohjelmaa vain kursorisesti lähinnä tähänastisista Intia-kokemuksistamme jutellen pitäen juomisen kuitenkin hyvinkin kohtuuden rajoissa. Ihan kivaa oli ja se tanssikin ihan taitavaa, myönnettäköön. Parin tunnin jälkeen saimme show’sta tarpeeksemme ja pyysimme noin kymmenen aikaan kyydin hotellille.

Rajn hyvästeltyämme luikimme hotellin suojaan kuin luokkaretkeläiset opettajaltaan. Tähän mennessä oli käynyt jo selväksi, että alkoholia ei sitten ostetakaan Intiassa ihan joka paikasta hotellinkin myydessä "ei-oo"ta, mutta henkilökunta ymmärsi kuitenkin tuskamme ja avuliaasti neuvoi meidät läheiselle kiskalle kolmisen korttelin päähän, josta kulkurit nyt viimeinkin omatoimisesti iltaoluensa saisivat. Katuvalojen puuttuessa ja pimeyden turvin lähdimme kohti paratiisin kutsuja ja pääsimmekin peräti parin korttelin verran ennen kuin jo tutuksi tullut auto pyyhälsi ohitsemme ja josta Raj huuteli että mihin olimme menossa? Noh, tällä kertaa annoimme ystävällisin sanakääntein luokanvalvojallemme ns. pitkät ja kävimme kuin kävimmekin paikallisessa katu-alkossa ja palasimme vielä yhtenä kappaleena takaisinkin sekä oluiden että sipsien keralla. Aika urheaa, eikö? (syy Rajn huolenpitoon kyllä selvisi ja on tulossa tarinassa myöhemmin). Söimme hotellin ravintolassa jotain pientä hiukopalaa ja sitten
fleecet päällä ja pipot päässä istuskelimme suomalaiseen tyyliin väkisin parvekkeella vielä muutaman valssin verran.

Day 4, 13.1.2007, Jaipur
Kuten aiemmin olen monta kertaa todennut, asiat kestävät Intiassa vähän eri tavalla. Jos reissua on esim. vain 10 päivää Minkä tahansa sopiminen vie helposti kymmeniä minuutteja, ja pimeä tulee jo neljän-viiden aikaan ja sen jälkeen ei ole mitään näkemisen arvoista. Liikenne on pahinta näkemääni, ja kauppamiehet vievät päivittäistä aikaasi vaikka kuinka paljon. Ja_he_VIEVÄT_aikasi, vaikka olisit kuinka kovaluontoinen. Satunnaisen matkailijan kannattaakin miettiä tosi tarkkaan, miten aikansa varsinkin lyhyillä reissuilla käyttää, sillä muutaman rupiaan säästäminen saattaa merkitä ajallisesti useita tunteja päivässä valoisasta ajasta. Kestää. KAIKKI kestää.

Aamusta alkoi sitten turisti-osuus. Amber Fort on ollut useiden maharazojen paikkana vuosisatoja ja komea ilmestys olikin vuoren laella laaksoon katsellen. Perille pääsee joko kävelemällä tai sitten norsuilla nousten. Jätimme norsukyydin väliin tällä kerralla ja tyydyimme kuvaamaan otuksia, jotka olivat kyllä ihan mainion näköisiä veikkoja tallustaessaan kaikessa rauhassa vuoren laelle turistit selässään.
Kärsäkkäiden toiminta oli aiemmin ollut seis muutaman vuoden ajan, kun elinolot olivat olleet sen verran kuumat ja kurjat että yksi norsuista oli saanut raivokohtauksen ja tappanut autollaan vuorelle nousseen matkanjohtajan. Sittemmin vuorelle saa nousta vain norsuilla tai kävellen ja liuta eläinlääkäreitä sekä asiantuntijoita oli tutkinut toiminnan läpikotaisin. Nykyään ainoastaan vuorelle nousemisen voi matkustaa norsun selässä jonka jälkeen kärsäkaverilla on alasajon jälkeen tauko ennen seuraavaa rundia. Ihan järkeenkäypää ja varmaankin pitää elinkeinon taas toiminnassa myös eläinten kannalta järkevimmissä puitteissa.

Otimme oppaan, joka näytti jotakin muoviläystäkettä ja sanoi olevansa (taas kerran) "goverment approved". Hetken harkittuamme päätimme käyttää äijän palveluita hinnasta (100R olin kuulevinani vielä tässä kohdassa) huolimatta, sillä "The Book" -kiksikin nimeämämme Lonely Planet suositteli mokoman palvelun käyttämistä mestan ollessa aika sokkeloinen ja suuri. Pärtsäilimme päivän palatsissa oppaan varsin hyvin kertomia historiallisia faktoja kuunnellen ja aikaa meni ihan tavattomasti taas kerran. Auringonpaiste ja leppoisa meno oli kuitenkin talven kylmettämille luille sen verran mukavaa, ettemme jaksaneet ihan kauheasti välittää mokomasta. Kierroksen jälkeen opas johdatti meidät aika yllättäen taas kerran johonkin käsityökeskukseen, josta sorruimme kuin sorruimmekin muutamiin matkamuistoihin. Juttelimme myös henkilökunnan kanssa hyvän tovin ja paikan pomomies esitteli auliisti laitoksen toimintaa. Paluumatkalla pistäydyimme vielä toisaalla hankkimassa ihan kivan käsintehdyn norsugrafiikan ja sen jälkeen etsimme Rajn käsiimme.

Erotessamme oppaasta, maksoimme loppujen lopuksi tässä vaiheessa uskomattoman hinnannousun tehneen ja tässä kohtaa pyydetyn 300R:n lisäksi peräti 400R (7,40€), joka on paikallisesti ajateltuna aika paljon rahaa! Ukko oli kuitenkin ollut ihan hyvä päivän mittaan ja tehnyt uutteran päivätyön kanssamme mielenkiintoisia yksityiskohtia -tosia tai keksittyjä- viljellen ja toisaalta kupatessamme käsityökeskuksessa hän myös uskollisesti odotti muutaman tunnin ihan varmasti menettäen samalla toisen potentiaalisen asiakkaan. Muutama kohtaamamme jenkkituristi oli nimittäin mm kadottanut oman huonon ja kalliin oppaansa kesken kierroksen, joten summa suhteessa hyötyyn ei kuitenkaan ollut meille kovin suuri. Raj tosin motkotti meille maksetusta hinnasta myöhemmin sanoen kelpo oppaan maksavan ainoastaan 100-150R, mutta kun jokaisella tapaamallamme ihmisellä tuntui olevan omat intressinsä turistien suhteen, niin oli aika tavattoman vaikeaa luottaa kenenkään suosituksiin tai sanomisiin. Turistia kuitenkin kusetetaan kaikkialla lähes aina, joskin taso vaihtelee pitkin palloa aika tavalla. (Nimin Milanossa 90€ kolmesta kassista pyykkiä maksanut. Meinasi tulla suomalais-italialainen painiottelu...) Ei jäänyt harmittamaan. Kiva reissu kerta kaikkiaan.

Olimme jo aiemmin huomanneet, että suomalainen "ehkä" tarkoitti paikallisille "joo", eli olimme tällä kerralla vahingoista viisastuneina suunnitelleet etukäteen, ja päättäneet mennä "Natraj"-nimiseen paikkaan lounaalle. Raj koetti hidastaa autoa muutaman muunkin paikan kohdalla jotakin mutisten, mutta tällä kertaa olimme päättäväisiä ja pääsimme kuin pääsimmekin haluamaamme paikkaan. Tämä taisi olla ainoa kerta kun sain koko reissulla lautaselleni vähän epäilyttävän paketin nimeltään "vegetarian bomb". Tämä Lonely Planetinkin suosittelema annos oli kuoreen leivottuja herkullisia asioita sisältäen aika tavalla mm- tuorejuustoa ja voita. Aterian loppupuolella laappasin kokin ilmeisimmin hieman kiireessä tekemästä annoksesta suurehkon köntin voi/tuorejuustosatsia kitusiini vain todetakseni syöväni lähes puhdasta ja ihan vähän klönttistä voita. Tappaa muuten aika kylläiseltä liiallisen halun syömiselle. Huh.

Maharadzan palatsi oli päivän viimeinen stoppi. Kiva, joskin päivän käveleminen alkoikin jo vähän painaa jäsenissä. Kun aiemmin valittelin köyhyyden kohtaamista, täällä tapaamamme nuoret opettajaharjoittelijat loivat kerralla luottamusta maan tulevaisuutta kohtaan. Olivat opintoretkellä jostakin toisista osista Intiaa. Pitkältä. Halusivat lyhyen jutustelun jälkeen myös ottaa valokuvan valkonaamojemme seurassa ja ujot tytötkin tulivat viereen päät häveliäästi painuksissa iloisesti hymyillen. Lupasimme lähettää muutaman kuvan lumisesta suomesta.

Päivän päätteeksi koettelin tinkimistaitojani vielä paikallisen muistikorttikauppiaan kanssa. Kaveri huuteli myyvänsä kameraani sopivaa 1GB Kingstonin CF-muistikorttia 1900R ohi kulkiessamme. Aikaisemmin Amber Fortilla oli paikalliskauppias huudellut 2500-2000R (46,30€-37,00€) ohi mentyämme, ja olin pitänyt mokomaa ihan liian kalliina.

Tämä oli lähtökohtaisesti ihan hyvän kuuloinen ja illan ollessa aika hiljainen koko paikassa päätin kokeilla onneani. Tässä kohdassa iltaa esitimme avovaimoni kanssa suomeksi teatteriesityksen, jonka nimi oli hyvä poliisi-paha poliisi, jossa itse
esitin taipuvaista ostopäätöksen tekijää avovaimoni ikään kuin naputtaessa tuotteen kalleutta.
Olimme jo aikaisemmalla kerralla kaupan ohi mentyämme päättäneet, että jos kortti lähtee1500R, (27,80€) niin tehdään kaupat. Olin siirtänyt jo aiemmin katseilta suojassa tasan 1500R rintataskuuni pikku esitystämme silmälläpitäen ja hommaa täydensi vielä avovaimoni laukussaan pitämä tyhjä kolikkokukkaro. Aloimme kaupanteon, ja hintahan alkoi tippua. Hommaa osaltaan joudutti se että ensimmäinen, hieman lähtökohtaisesti epäilyttävän näköinen kortti ei toiminut kamerassani lankaan ja tein luonnollisesti valelähdön tässä kohdassa koko liikkeestä. Toinen äkkiä löytynyt kortti toimi (myös moottoriperällä ja raw-muodossa, jolloin sillä on eniten toimintaa) ja tein parhaani esittäessäni kriittistä valokuvaajaa, joka oli menossa safarille tiikereitä kuvatakseen VAIN tämä kortti tallennusmedianaan... ja pölöpölö...1900-1800-1700-1600R...kauppiaan ihan vika hinta oli 1550, jossa kohdassa aloimme kaivamaan ns. lompakoitamme vain todetaksemme et oho...ei olekaan kuin tämä 1500R mukana.. Ukko totesi et ottaa seuraavalta turistilta paljon enemmän, joka sopi meille mainiosti ja kaupat viimein tuli. (Tarkastin juuri vertaa.fi:n jossa sama kortti on 36€ toimitettuna, et JOS toi nyt on oikea Kingston eikä piraatti, niin hommahan perhana kannatti).

Paluumatkalla otimme vielä kuvat Hava Mahalista (Tuulten palatsi), joka oli varsin eriskummallisen näköinen paikka nököttäessään keskellä kuivunutta järveä ja painelimme sitten hotellille. Illan pimennyttyä kävisimme vielä jo tutuksi tulleella kiskalla, jossa paikallisyrittäjät tervehtivät meitä kuin vanhoja tuttuja. Paikallinen kaverikin hetken katukuvasta poikkeavia hahmoja tutkittuaan huuteli rikshastaan että "Tourist?" johon vastasin "et eiku syntynyt täällä..." valkoinen naamani yössä kuun lailla hohtaen. Ei uskonut.

Day 5, 14.1.2007, Ranthambhore
Jo aamusta lähdimme käärimään kansallispuistoa ja tiikerisafaria kohti. Vaikka matkaa ei ollut paljon, se taittamiseen meni taas aika lailla aikaa. Ensimmäistä kertaa aloimme olla oikeasti landella, ja sinappiviljelmien lipuessa ikkunoiden ohi kaupunkien häly ja hermostuneisuus alkoi kummasti jäämään taakse. Tiestö huononi joka hetki ja aikamoisessa rytkytyksessä taitoimme taivalta. Noin puolimatkassa Raj löysi jonkinnäköisen yhdistetyn rekkakorjaamo-kahvila-maatila-tyyppisen ratkaisun, jossa nautimme raikastavat chait tien poskessa. Paikalliset olivat turisteista uteliaan kiinnostuneita ja eivät pistäneet pahakseen kun näppäilin alueella muutamia kuvia ihmisistä luvan ensin kysyttyäni. Mukavaa porukkaa, vaikka yhteistä kieltä ei liiemmälti ollutkaan. Poislähteissämme tosin avovaimoni lipuminen autoon sai aikaan muutamia vihellyksiä, mutta muuten pysähdys oli oikein miellyttävä pieni tunnelmapala kansan keskellä usean "popemobiilissa" istutun päivän jälkeen. Resort Tiger Safari oli paikkakunnan paras mid-range hotelli Lonely Planetin (the BOOKin mukaan), joskin varustelultaan aika vaatimatointa luokkaa huoneen ollessa jo saapuessa huomattavan kylmä. Intiassa vallinnut kylmä rintama oli vaikuttanut täälläkin ja huoneet, josta periaatteessa oli suora näkö- ja ilmayhteys pihalle eivät eristeillä paljoa juhlineet. Hrr.
Henkilökunta oli erittäin asiallista ja koostui lähinnä nuorista miehistä jotka kovasti touhuten pitivät taloa käynnissä. Omistaja kertoikin jossakin välissä kunnon kapitalistin sanoin palkkaavansa vain nuoria poikia, jotka jaksavat tehdä paljon töitä ja valittavat vähän. Vähän ryppyisen oloisia kavereita nämä olivatkin nuoresta iästään huolimatta. Tippaus-meno oli myös mukavasti hoidettu respassa olevan tippikupin muodossa, johon asiakkaiden sopi jättää lähtiessään sopivaksi katsomansa summa. Ihan kiva meininki, niin ei tarvinnut joka käänteessä olla käsi kupeella.
Söimme kattoterassilla vähän palaa auringonpaisteessa ja paikallinen keittiö osoittautui aivan loistavaksi varsin kohtuullisin hinnoin. Toisella kertaa satuimme näkemään eräällä turistilla myös oluen edessään ja vaikka millään listalla kuohujuomaa ei näkynytkään, sitä sai tiskin alta tilattua. Loistava paikka siis.
Välittömästi asettauduttuamme varasimme safarin aamuksi. Keikat lähtivät 06:00 ja 14:00. Alueella on noin 1300m2 kilometriä tilaa tiikerien reviirien ollessa laajahkoja ja se on jaettu kuuteen eri zoneen, johon kulloiseenkin lasketaan riistanvartijan toimesta vain 6 varsin matalakäyntistä ajoneuvoa kerrallaan. Valittavina oli joko ns. canter, joka oli suurehko avokuormuri vetäen noin 20 hlöä kerrallaan tai kuuden hengen jeeppi. Jeepit olivat buukatessamme jo täynnä seuraavalle päivälle, mutta jätimme kuitenkin varauksen sisään. Ja aamusta tietenkin, herätyksen tapahtuessa 04:30 ja aamiaiselle 05:00. Lomalla! Yök.
Opimme myöhemmin vielä että todennäköisyys tiikerin näkemiselle tässä Intian todennäköisemmässä tiikerinkohtauspaikassa on vain noin 10 % luokkaa, joten satumainen tuurimme varmaan tulisi avuksemme tälläkin kerralla. Yksikään turisti ei paikallisten tietojen mukaan ole toistaiseksi joutunut syödyksi alueella (tiikereiden vähät välittäen moisista saaliista). Toistaiseksi.

Perusrutiinit hoidettuamme ajattelimme kävellä luonnonpuiston portille, joka kartasta katsoen oli noin puolen kilsan päässä majapaikastamme. Paitsi että olikin viiden kilsan päässä, kun mokoma ei meinannutkaan millään tulla vastaan ja karttaa uudestaan tarkasteltuamme.. Pikku mittakaavavirhe, jonka kyllä onneksi huomasimme aika ajoissa. Noh, otimme homman reippailun kannalta ja digailimme kävellessämme flooraa ja faunaa. Paikalliset tuijottelivat jalankulkijoita uteliaina ja viehättävä avovaimoni sai taas muutamat "I love you" -huudot osakseen ohimenevistä menopeleistä. Parhaita kohtaamisia olivat lapset, jotka ilmestyivät kuin tyhjästä joka puolella ja vilkuttaen huusivat "bye" joka kerran juostessaan ohi. Fiksuimmat tajusivat näyttää vielä etusormea ja peukaloa vastakkain hangaten "et anna fyffeä" samalla iloisesti nauraen mitenkään kauhean tosissaan pummaamatta. Pistäydyttyämme luonnonpuiston portilla sijaitsevassa luontokeskuksessa naukkaamassa pullot pepsiä ja parit papukaijakuvat, sekä torjuttuamme noin kuuden miljoonan kauppiaan tarjoukset matkan varrella palailimme hotelliin. Koska matka oli ollut pitkä ja valoa oli vielä jäljellä, kurkkua kuivasi
jo aika tavalla ja päätimme samalla vauhdilla käydä tietä toiseen suuntaan kylillä.

Internetpaikka oli kiinni omistajan mölistessä yläkerran ikkunastaan jotakin, mutta sen kulman takana, vähän valtaväylältä sivussa näkyi tuttu kyltti. "Bar". Kansainvälisinä tyyppeinä ja tämänkaltaisen salakielen ymmärtävinä suunnistimme Edeniä kohti, ja aikamme ovella emmittyämme kurkistin sisään. Paikalla oli ehkä kahdeksan tyyppiä. Aika pienikokoisia. Noh, ajattelin, maalla on yleensä leppoisa meno ja astuimme sisään.
Paikka oli sinisävyisellä värillä maalattu suorakaiteen muotoinen halli, jossa oli baaritiskin takana olevassa kaapissa ehkä kolme viinapulloa muuten kaapiston ammottaessa tyhjyyttään. Tiskin oikealla puolella oli jääkaappi, josta kyyppari onki muutaman kingfisherin jostain kaapin perältä. Pullonavaajankin hän pummasi kaveriltaan kuohuttaen tiskille aimo lammikon. Äkkisilmäyksellä kaikki muut paikassa joivat kolaa ja avovaimoni sukupuoli valkoisten naamojemme lisäksi vasta hiljaisuutta aiheuttavaa olikin koko ryhmän tuijottaessa aivan sumeilematta tiskillä tapahtuvaa jännitysnäytelmää. Ihan kuin cowboyt länkkärissä saluunan ovista astuttuaan.

Noh, istuimme sievästi ja siveästi vähän etäämmälle ja jonkin ajan kuluttua porukka väsyi suomenkielen kuuntelemiseen kun emme kiinnittäneet heihin mitään huomioita ja alkoi taas huolehtia omista asioistaan. Kaljat juotuamme ja kansainvälisen rauhansopimuksen pitäessä poistuimme kuitenkin aika nopeasti paikasta heti ensimmäisten jälkeen.

Raj sai myöhemmin aika hepulin kerrottuani tapahtumasta ja sanoi vaikka hakevansa olutta meille hotellihuoneeseen saakka, jos oikein janotti. Tämä oli hartaalta hindulta aika paljon luvattu ja hössötyksen syykin selvisi matkan kestäessä. Juuri pari päivää aiemmin Agran kaupungissa oli nimittäin kadonnut muutama japanilainen turisti lähdettyään omin päin hortoilemaan pitkin kyliä ja turistitoimisto oli tietenkin huolissaan maineestaan ja näin ollen myös Raj oli huolissaan turvallisuudestamme vähän liiankin kanssa. Mielestämme tässä kohdassa tehtiin kylläkin kärpäsestä härkänen, koska olimme kuitenkin aika pienessä paikassa emmekä kaupungissa ja varsin leppoisissa tunnelmissa. Pakoreitti oli avoinna, näimme koko salin koko ajan, kumpikin on ollut ikänsä yöelämässä eri kaupungeissa, - ja seurueissa, pullot avattiin silmiemme alla ja kummankaan arvostelukyvyssä moisissa tilanteissa ei ole mitään vikaa. Noh, tiedä noista sitten.

Day 6, 15.1.2007, Ranthambhore
Yöllä oli ihan vietävän kylmä. Nukuimme toisiimme kääriytyneinä noin neljän vaatekerroksen- ja huovan alla silti palellen kuunnellen samalla läheistä, varsin metelöivää junarataa sekä noin puolta tusinaa raivohullua koiraa, jotka ulvoivat jossakin lähellä.
Aamiaisen jälkeen painelimme respaan odottelemaan kyytiä. Muitakin varsin hiljaisia turisteja kömpi silmät sirrillään tiikerijahtiin ja törmäsimme myös suomalaiseen nuoreenpariin samoissa aikeissa. Pariskunnan ukko oli menossa onneaan koittamaan jo toista kertaa.
Onni oli ollut puolellamme, ja saimme kuin saimmekin jeepin, jolla pääsi canteria selkeästi pahempiin/parempiin paikkoihin alueella. Istuimme kyytiin ja mukaan tuli lisäksemme vielä brittipariskunta häämatkallaan, hollantilainen maankiertäjä, joka oli ollut jo kolme kuukautta pitkin Intiaa sekä alun perin ukrainalaista syntyperää oleva Sanfranciscolainen jenkki, joka istuskeli kanssamme jeepin takaosassa ja oli tullut maaseudulle rauhoittumaan kierreltyään pitkin Rahjastanin osavaltiota jo aika tovin. Mukavaa sakkia.
Totta kai olin ruuvannut kameraan pitkän putken kiinni ja tarkastanut akut, lataustilan ja muistikortit noin sataan kertaan vaihtaen myös herkkyyden ISO1600ksi tiikereiden tavatessa loikoilla puiden alla varsin hämärissä paikoissa turisteista sen kummemmin välittämättä.
Valmiina kuin lukkari johonkin, siis.

Aamu oli vielä täysin pimeä ja toivoin hartaasti ettemme kohtaisi juuri nyt yhtään mitään pitkän putken syödessä kaiken valovoiman kamerasta, emmekä kohdanneetkaan, paitsi tiikerin....jäljen. Saakeli. Moisesta herätyksestä selvittyämme väijyimme sisseinä puskien alustoja näkyvyyden ollessa hyvä heti omalle alueelle päästyämme. Viimein paikalliset sambar (peuran sukuinen) ja chikara (antiloopin sukulainen) olivat jo yllätyksen arvoisia helpotuksia kaikelle odottamiselle ja sain edes muutamat luontokuvat. Näitä tiikerin pääravintoja osui useampikin linssin eteen, mutta oikeastaan kaikki eksoottisemmat, kuten hyeenat, leopardit, laiskiaiset jne. valitettavasti loistivat poissaolollaan. Linnustoa on alueella noin 300 lajia, mutta koska maasto oli silmälleni outoa, en oikein osunut mokomiin liikkeessä muutamia papukaijoja lukuun ottamatta.
Noin kolmen tunnin pärtsäilyn jälkeen oli todettava tosiseikat. Ei tiikeriä vaikka puskassa pyöriminen kivaa olikin. Jäljittäjämmekin tuntui olevan muiden meidän alueellamme pyörivien autojen pomomies ja uutterasti kävi polkuja, joenpohjia ja juottopaikkoja ahkerasti läpi. Huono säkä. Oppaamme olivat suorastaan pahoillaan huonosta tuuristamme monta kertaa anteeksipyydellen. Paluumatkalla pienen lohdun toi vielä näkemämme alligaattori, mutta sekin oli sen verran kaukana että kunnon kuvan saaminen jäi haaveeksi.

Hotelliin palattuamme iskikin sitten armoton tiikerikateus. Kolmosalueella pyörineet tyypit olivat osuneet pentueeseen ja saaneet ihan kelpo materiaaliakin mokomista. Kärventykööt helvetin tulessa.

Otimme kostoksi tirsat, ja päätimme vierailla iltapäivällä hieman levättyämme puiston alueella sijaitsevassa, 1000-luvulla rakennetussa linnoituksessa. Raj lupasi lähteä mukaan, koska paikka on hinduille erityisen tärkeä. Tämä Ranthanbhore Fort oli kuin olisi astunut Indiana Jonesin lavasteisiin. Aivan huikea paikka. Linnoituksen sisäpiha oli historioitsijoiden sulkema, mutta vierailimme laajalla piha-alueella alkuun sekä Shivan että Ganeshin temppeleissä joista jälkimmäinen on siitä erikoinen paikka että niitä on Intiassa vain muutama. Tämä joka puolella hindulaisessa uskossa suosittu norsujumala saa päivittäin lukuisia hääkutsuja (Ganesh kutsutaan häihin ensimmäisenä) ja rahaa matkustaakseen häitä kunnioittamaan. Valtaosa paikalla pyörivästä ihmismäärästä olivatkin pyhiinvaeltajia, jotka kävivät kukin vuorollaan saamassa papilta riitin temppelissä jotakin mutisten. Varsin harras paikka. Kyselin varovasti Rajlta eri merkityksiä, joita hän auliisti koetti valottaa uskontoaan koskien länsijuntille, mutta tietomäärä oli sen verran valtaisa, että aika suuri osa meni valitettavasti ohi.
Paikassa oli apinoita ihan tavattomasti ja Ganeshin temppelistä ne kävivät ovelina tyyppeinä varastamassa uhrattavaa ruokaa heti silmän välttäessä vain joutuakseen kepein ja huudoin pois ajetuksi nopein liikkein makupala käsissään. Myös aaseja tuntui pyörivän alueella tavallista enemmän ja avovaimoni seurasikin jonkin aikaa kahden riemullista laukkaa pitkin rinteitä.
Kävimme poispäin mennessä myös mantratemppelissä, jossa saimme kaikki papilta siunauksen vuohenmaidon, otsatäplän ja käsinauhan kera. Rajn opastaessa, osasimme tehdä riitin mitenkuten oikein ja jätimme temppeliin pienen summan rahaa papin käytettäväksi riitin lopuksi.

Joko saamaamme vuohenmaitotippaan oli sekoitettuna jotakin ovelaa (tuskin nyt sentään) tai sitten vain yksinkertaisesti paikan atmosfääri sai kyllä aika lailla valtaansa jossakin näillä paikkeilla. En mitenkään pystynyt kävelemään alueella miettimättä menneitä sukupolvia ja varsin hengellistä ilmapiiriä joka on alueella vaikuttanut jo aika saakelin kauan ihmisten elämään ja varmasti tulee vaikuttamaan samalla tavalla vielä kauan. Erittäin ajatuksia herättävä paikka, jonka fiilis on aika vaikeasti kuvailtavissa.
Hiljaisina tyyppeinä kävelimme pikku hiljaa autolle.

Hotellilla tapasimme vielä aamuryhmämme rippeet, jotka olivat kuin olivatkin iltapäiväsafarille uudestaan lähettyään onnistuneet näkemään tiikerin, mutta tässä vaiheessa aihe ei enää harmittanut meitä ollessamme ainakin Ganeshin suojeluksessa. Suosittelimme varsinkin tuoreelle nuorelleparille temppelissä vierailemista.
Nautimme hotellilla vielä noin kuuden ruokalajin mahti-illallisen viimeisen luonnonpuistopäivän kunniaksi ja painuimme aika samperin uupuneina nukkumaan. Loppulaskuksi tuli kahden päivän ruokien ja juomien osalta noin 1200R joka oli ehdottoman halpaa hommaa (23€ sisältäen 4 mahti-ateriaa, olutta, vettä etc.!).

Day 7, 16.1.2007, Agra
Aamulla pakkasimme sitten kamat kasaan ja jätimme edelleen vilusta hytisevän hotellin taaksemme suunnaten kohti Fatehburgh Sikrin aavekaupunkia ja Agraa. Vaikka matka ei taaskaan ollut maantieteellisesti pitkä, meni sen suorittamiseen aika tavalla aikaa. Melkoisen rynkytyksen keskellä koetimme torkkua parhaan kykymme mukaan reissun käydessä niskaan jo aika tavalla. Iltapäivällä aavekaupunki alkoikin siintää näkökentässä. Aiemmin tapaamamme hollantilainen Dennis oli varoittanut etukäteen tämän olevan paska paikka kaupustelijoiden tullessa todella aggressiivisesti iholle ja yleensä varsin tyynenä pysyttelevä Rajkin pyysi heti hidastettuamme kaupunkinopeuksiin lukitsemaan ovet vaikuttaen erittäin huolestuneelta. Ymmärsimme aika nopeasti miksi, kun lauma pikkupoikia lähes heittäytyi konepellille turistiauton nähtyään. Eikä mitenkään ystävällisesti. Autosta nouseminen täällä oli kaupungin portille päästyämme ihan oma taiteenlajinsa ja välittömästi ainakin neljä opasehdokasta, pari kerjäläistä sekä muutama kaupustelija oli hihassa kiinni. Tällä kerralla Rajn neuvoihin luottaen varoimme visusti luottamasta keneenkään, varsinkin kun paikasta liikkuu ainoastaan historiallista hajatietoa ja paikalliset oppaat saattavat keksiä ihan omasta päästään mitä tahansa tarinoita saadakseen turistien rahat kierroksesta. Toinen täällä varottavat olivat paikalliset ilolinnut, jotka kuulemma korujen kaupittelun varjolla kääntävät huomiosi toisaalle ja vievät aika näppärin liikkein samanaikaisesti kaiken näkyvän irtaimen. Ostimme liput aika nopein liikkein ja sivuutimme kuudennentoista ulkona olevan opasehdokkaan paeten aavekaupungin suojiin.
Tässä kohdassa rauhaa kesti noin 150 metriä. Väsytti, v-tutti, kameran etsimessä näkyi roska, joka ei millään meinannut lähteä pois peililtä varovaisesta puhaltelusta huolimatta ja pienen ukon liimautuessa matkaamme sisälle päästyämme selittäen olevansa opettaja ja daabadaabajotakindaaba...alkoi mennä ns. hermo. Kumpikaan ei jaksanut enää yhtään helvetin pömpeliä, kauppiasta, kerjäläistä tai Intiaa. Äijän jatkuva pölpöttäminen korvan juuressa otti aivoon ja vaikka kolmisen kertaa totesimme jo aika kovin sanoin ettemme maksa moisesta yhtään mitään, ukko roikkui sitkeästi mukana vaan. Loppujen lopuksi jätimme sinänsä kauniin kaupungin aika kursorisen läpikäynnin tilaan miettien samalla että kuinkakohan paljon enemmän turisteja Intia saisi, jos varsin villiä meininkiä saisi edes jotenkin aisoihin koko bisneksen ampuessa tällä hetkellä itseään jalkaan kontrolloimattomuudellaan? Tuskin kuitenkaan meidän elinaikanamme. Selitimme menevämme autolle ja äijän oman onnensa nojaan jättäen ja keveitä harhautusliikkeitä käyttäen saimme kuin saimmekin olla hetken aikaa täysin rauhassa kenenkään häiritsemättä vain toisistamme ja arkkitehtonisista ratkaisuista nauttien. Parkkipaikalla vielä vartijan häädettyä kerjäläiset kepillä huitoen auton äärestä alkoi voimakkaammin ja voimakkaammin tuntumaan siltä, että tämä kohta Intiasta oli erittäin nähty tämän elämän osalta. Rajkin tuntui aika helpottuneelta päästessään jatkamaan matkaa ja avautui sen verran pois päin ajellessamme että on ihan samalla tavalla ulkopuolinen siinä osassa Intiaa (ja siten yhtä lailla mahdollisen uhrin asemassa) kun kyyditsemänsä turistitkin. Ei tullut kyllä tätä kohtaa ihan kauhean ikävä.

Saavuimme aika lyhyen ajon jälkeen viimein Agraan ja majoituimme hotelliin, joka oli siisti, mutta homeelta haiseva 70-lukulainen mörskä nimeltään Ganga Ratan. Vaikka kello oli vielä aika vähän, vapautimme Rajn tehtävistään tältä päivältä ja tämä aika punasilmäisenä katosi paikalta nopein liikkein. Taisi keikka vähän painaa jo sielläkin. Pötköttelimme hotellihuoneessa kaikessa rauhassa matkaväsymystä pois, kävimme suihkussa ja hotellin ravintolassa syömässä. Henkilökunta oli kuin jostakin menneiden brittiläisvaikutteisten siirtomaa-aikojen kulisseista tyylikkyydessään ja ruoka oli varsin kohtuulista, joskin koko makuskaala alkoi tökkiä jo pahemman kerran. Onneksi kiltit mursuviikset hoitivat naapurikiskasta vielä oluttakin uupuneiden länsituristien riemuksi kun oikein katsoimme vetoavasti silmiin, vaikka valittelivat homman laittomuutta viran puolesta. Tippasimme taas kerran kiitokseksi parhaamme mukaan. (ateria täällä yhteensä 800R eli 15€ kahdelta).
Sammuimme hotellihuoneeseen aika aikaisessa vaiheessa vain herätäksemme keskellä yötä äärimmäisen kovaäänisiin katubileisiin. Paikkakunnalla oli useat häät menossa (hinduhäät kestävät 3 päivää) ja meininki kartsalla sen mukaista megafoneineen, kiimaisen haitarin kuuloisine soittimineen ja rumpuineen. Mekkala loppui aikanaan ja saimme lopultakin nukuttua edes vähän.

Day 8, 17.1.2007, Agra
Aamulla olimme liikkeellä jo kahdeksan aikaan kohti Taj Mahalia. Tämä eräs maailman kuvatuimpia kohteita on...vaikuttava. Eipä siitä sen enempää ja jätän yksityiskohdat parisuhteemme huomaan.
Aistittuamme tunnelmaa parin tunnin verran kaikessa rauhassa kerrankin ilman kaupustelijoita, kävimme myös Agra Fortin ohi ulkopuolelta ja tsekkasimme myös Baby Tajn toisella puolella Agraa halkovaa jokea. Samalta suunnalta pääsi myös Taj Mahalin taakse, josta avautuikin ihan mukavat näkymät varsin tutun aiheen selkäpuolelle. Valitettavasti vain erittäin rankkaan vastavaloon, joten kuvat jäivät lähinnä mielikuviksi.
Söimme lounasta vielä "Only"ssä jossa pääsi pitkästä aikaa ulos istumaan. Lounaan jälkeen päätimme Intialaisen ruoan riittävän vähäksi aikaa ja syödä illalla pizzaa, hampurilaisia, torakoita tai mitä tahansa muuta löytämäämme.
Pistimme Rajn taas aika aikaisessa vaiheessa päivää pitkin tietä jo aika kyllästyneinä nähtävyyksiin ja koetimme löytää jotain cafélta tai mitä tahansa muuta oleskelupaikkaa kuin hotellihuone, jossa voisi hengailla, tarkastella katunäkymiä ja kirjoittaa kortteja ihan kaikessa rauhassa. Ilmeisesti ajatus ei ole paikallisille tuttu, sillä vaikka yhdellä sun toisella mestalla oli terassi, ei yhdessäkään ollut pöytiä, tuoleja tai asiakkaita. Lainasimme loppujen lopuksi hotellista pari muovituolia ja istuimme parkkiksella kirjoittamassa kortit pois päiväjärjestyksestä. Outoa, mutta edes auringossa.

Etsimme myös internet-paikan ja kuin sattuman kaupalla osuimme läheisen mattokauppiaan pakeille. Tämä episodi vaatii ehdottomasti maininnan.
Mr. Adil Khan on tapaamani miehen nimi. Aina välillä näköjään tielle osuu ihmisiä, jotka jättävät jälkiä pienessä ajassa ja tämä harras muslimi on ehdottomasti yksi niistä. Ensin matoista hetken juteltuamme olin aistivinani, ettei tämä mies olekaan ihan tavallinen tallaaja. Ja oikein meni. Todella lyhyessä ajassa tämä todella karismaattinen ukko jutteli erittäin viisaita elämästä, uskoista, sodasta ja rauhasta aivan noinniinkuin ohimennen odotellessani avovaimoani netin äärestä. Kyykyssä paikallisen tapaan istuen kuuntelin täysin lumoutuneena kun kaveri pisteli menemään tanakkaa tavaraa hengästyttävällä vauhdilla loistavasti lennossa itsensä koko ajan perustellen. Paransi kuvaani muslimeista sotaisina kavereina aika tavalla pasifismin huokuessa ihan joka lauseesta. Aivan uskomaton, tietotaitoaan kohtaan nöyrä ja lämmin persoona ja todistaa aiemman näkemykseni siitä, että karismaa näköjään joko on tai ei ole. Se ei yksinkertaisesti ole opittavissa. Totesimme kaverille salaam alaikum ja poistuimme takavasemmalle mitään netistä maksamatta. (mughai_carpet@yahoo.com).

Tämä pienen rauhoittavan hetken jälkeen Intia meni kaoottisuudessaan taas hetkeksi yli. Ylenpalttinen kaaos vain sai vallan ja vetäydyimme taas hotellihuoneeseen hetkeksi pakoon maailman pahuutta torkkuen, lukien, BBC-worldiä katsellen ja voimia keräten. Päivän päätteeksi kävimme vielä paikallisessa pizzahutissa ottamassa länsimaalaisruiskeen ja huonon eurobiitin ja "It´s like that"-tyyppisten renkutuksien soitua noin tunnin verran olimme taas valmiit kohtaamaan mitä tahansa vastaamme tulisikaan. Vielä kun lasku tuli pöytään värikynillä väritettynä ja käsin kirjoitetun saatteen kera, olimme taas valmiita vaikka mihin. Tuskin saat suomessa missään moista palvelua. 750R (13€ kahdelta) sisältäen alkupalat ja kolme kingfisheriä.
Pistäydyimme vielä kulmakiskalla (jotka ovat aina auki) ja vetäydyimme yöpuulle.

Paitsi että...

jo aiemmin päivällä kuuntelimme aika suuren joukon häävierasjoukon sikhejä majoittuvan samalle käytävälle. No eikös sitten keskellä yötä tämä koko jengi pamahda sisään. Sellaiset asiat kun hiljaa puhuminen, lasten nukkumaanmenoaika- tai kuri tai muut, tähän rinnastettavat asiat olivat myös tälle joukolle täysin outoja. Ai saakeli että otti koteloon ja mennä puhisin pitkin huonetta aika kauan aina välillä käytävässä myrkyllisiä silmäyksiä joukkoon luoden. Vielä kun hotellihenkilökunta sekoili soittamalla ovikelloamme noin neljä kertaa ja puhelinta kerran, olimme aamulla todella lyhyiden yöunien jälkeen aika saakelin kiukkuista sakkia kummatkin. Itse purin alahuultani tsekatessamme ulos kiukkuni jo laantuessa, mutta armaani, tuo kosmopoliittien Merkurius ruoski menemään palautelomakkeelle verbaalisen täyslaidallisen ensin vanhemman hotellivirkailijan läsnä ollessa, joka pakeni puhelimen suojiin kasvot säilyttääkseen ja ojentaen sitten lappusen tämän nuoremmalle kollegalle joka erehtyi jäämään paikalle. Vaikka sielläpäin ollaankin aika huonoja ottamaan negatiivista palautetta vastaan, tämä meni ainakin perille huutokirjaimin. Ai saakeli että olin siipastani ylpeä! Hyvä tyttö!

Day 9, 18.1.2007, Delhi
Otimme laiskan lähdön aamulla ja aika hiljaisina tyttöinä ja poikina reissasimme takaisin Delhiin matkatoimiston järjestämään guesthousiin. Tämä osoittautuikin ihan kelpo paikaksi aika keskeneräisestä julkisivustaan huolimatta sijaiten parin korttelin päässä Patel Nagarin metroasemasta. Jätimme Rajlle jäähyväiset ja vaikka kuskeja ei tarvitsisikaan noin periaatteellisesti tipata, perustimme hänelle rahaston maaseudulla asuvan perheensä viemiseksi Taj Mahaliin jonakin päivänä. Koetimme pitää summan kohtuullisena, tietäen miehen kuukausipalkan olevan noin 4000R (75€) ja jätimme hänelle tippiä samassa suhteessa 500R, sekä 100R muista hänen omaehtoisesti maksamista kuluistaan ja vielä 4 taalaa lapsille hänen mennessään maaliskuussa seuraavan kerran kotiin. Vaatimattomana kaverina hän otti paikalliseen tapaan rahat pienin liikkein vastaan ja poistui tangenttiin. Hyvä, yritteliäs, lempeä ja viisas mies, joka osoittautui varsin arvokkaaksi tuttavuudeksi matkan kestäessä.
Namaste ja rauha kanssasi.

Pikku hetken lorvailtuamme, päätimme painella vielä kaupungille. Hakeuduimme paikalliselle metroasemalle, josta seikkailimme CP:lle varmaankin turvallisimmalla ja puhtaimmalla metrolla jossa olen missään käynyt. 18R kahdelta/suunta (0,34€) vuorovälien ollessa todella tiukat. Viitoitus oli hindin lisäksi myös englanniksi ja oikeat suunnatkin selvisivät pikku ihmettelyn jälkeen. Ihme että laitetta markkinoidaan toistaiseksi kaikissa turisteille suunnatuissa medioissa aika huonosti liikkumisen ollessa ehdottomasti sujuvinta tämän matkan aikana. Olimme tasan ainoat valkonaamat koko laitteessa ja asemillakin taisimme nähdä vain yhden länkkärin lisäksemme.

Suoritimme pakollisia shoppailuita ja McDonald’sissa käynnin jälkeen kävimme mm FabIndiassa (kotijuttuja), Bookwormissa kirjaostoksilla, sekä basaarissa joka oli kuin Helsingin shop Tetuan olisi levittäytynyt maan alle usean korttelin alueelle. En vain saakeli vieköön uskaltanut kuvata siellä. Harmi.
Pimenevä Delhi asetti oman jännittävän moodinsa palatessamme paikallisittain Malmia muistuttavalle alueelle guesthousiin, mutta minkäänlaista vaaran tunnetta ei tullut paluumatkalla vastaan. Hyvä tsäkä tai rauhallinen kaupunki. Ku ei tiedä niin ei pelota.

Mokomasta rauhoittuneena päätimme pistäytyä vielä paikallisella snägärillä päivän päätteeksi. Tämä osoitteessa 68, South Patel Nagarissa sijaitseva Punjabi-tyylinen Chawla Chicken tarjoili muutamalla muovituolilla ja pöydällä varustettuna voimakasta curryä ja muitakin herkkuja varsin kohtuulliseen hintaan metrokiskojen alapuolella kadun varressa kulkukoirien pyöriessä jaloissa makupaloja kärttäen. Paikan asiakaskunnassa oli aika hurja vaihtuvuus, joten tämäkin osaltaan rohkaisi kokeilemaan katukeittiön herkkuja. Vaikka hurjia tyyppejä olemmekin, jätimme edelleen liharuoat syömättä tyytyen paikallisiin vegeherkkuihin ja mm.
tandoori aluun 60R (1,10€) ja vegetarian mushroom tikkaan 50R (0,93€). Oikein hyvää ja rasvaista. Voita. Nam.
Pakollisten kohteliaisuuksien jälkeen henkilökunnan kanssa kävimme vielä paikallisessa Alkossa ostamassa muutamat kingfisherit ja painelimme sitten guesthousiin unten maille.

Day 10, 19–20.1.2007, Delhi-Helsinki
Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme aamusta matkatoimiston järjestämällä kyydillä hoitamaan jälkeenjääneet paperit ja rahasuoritteet pois päiväjärjestyksestä. Mr. Kumar ei ollut oikein vastaanottavainen nitistessämme varsinkin Agran Ganga Ratanin meiningeistä ja sivuutti aiheen aika olkapäitä kohauttamalla. Jälkimarkkinoinnissa on näköjään vielä vähän tekemistä, koska aihe otti oikeasti aivoon.
Uudesta vapaudestamme ilman kuskeja tai opasehdokkaita jätimme viimeiset saitsarit käyttämättä, ja pummasimme sen sijaan kyydin illaksi guesthousille kahdeksan aikaan mennessämme konetta odottamaan. (Joka siis lähti 02:00).

Painelimme kahta kättä heittäen kaupungille ja kävimme ensin muutaman tunnin kävellen Delhin keskeisimpiä kauppa- ja nähtävyyspaikkoja läpi. Reittimme kulki aika näppärästi myös erittäin eksklusiivisen The Imperial- hotellin taitse ja päätimme rohkeina tyyppeinä käydä kokeilemassa onneamme, josko saisimme siirtomaahenkiset gintonicit ennen kun henkilökunta heittäisi pummilta haisevat persoonamme pihalle. Homma itse asiassa onnistui erittäin onnistuneesti henkilökunnan ensin kysyttyä että asummeko paikassa ja kuultuaan kieltävän vastauksen ohjasivat meidät baariin, jossa muitakin persaukisia länkkäreitä oli drinkkejään imemässä. Hieno meininki ja ihan mahtavan ystävällinen henkilökunta ilman minkään valtakunnan kyräilyä tai tuhahtelua roposiamme kohtaan! Gintonic ja olut 1320R (25€), mutta totisesti kannatti ja paikallinen hotelliemäntä esitteli vielä auliisti näkyviä tiloja kertoillen niistä niitänäitä samalla pahoitellen että käytäntö oli hotellissa ei-asuville nykyään näin ...kankea. No ei ollut.
Joskus lompakon salliessa saattaisi tietysti olla aika kunkkua viettää paikassa edes vuorokauden hinnan ollessa noin 250$/yö...
Muutama ammatikseen lentävä jenkkipilotti kertoi naapuripöydästä asuvansa itsekin muualla, mutta kertoivat että heidän asiakkaansa piti paikasta kovin paljon. Asiakas tulikin hetkisen päästä paikalle lähtöä tehden ollen teho-osastostakin tuttu Anthony Edwards perheineen.
En kuvannut :D

Haaveilut haaveiltuamme kävelimme vielä läheiseen observatorioon tappamaan aikaa ja istumaan auringonpaisteeseen. Paikka oli itse asiassa mielenkiintoisempi kuin osasin kuvitellakaan ja läiskin vielä muutamia ruutuja alueelta. Pari tuntia nurtsilla istuskeltuamme kirjoja lukien, lähdimme vastahakoisesti kohti keskustaa ja uhkaavasti lähestyvää mutta väistämätöntä paluuta kotimaahan. Pistäydyttyämme vielä muutamissa liikkeissä, palasimme turistitoimistoon odottelemaan viimeisiä palveluksia heidän puoleltaan. Kaverit heittivät meidät autorikshawilla guesthousille ja siellä kulutimme odotusaikamme tappamalla aikaa samassa osoitteessa reissunsa välipäivää viettävän saksalaispariskunnan kanssa. Mukavia tyyppejä Hampurista häämatkallaan.
Kävimme myös vielä kerran snagarilla hankkimassa viimeisen mahdollisuuden vatsataudille.

Airport pick-up saapui ajallaan ja jätimme hyvästit United Indian Tours&Travelsin palveluille lopullisesti.

Day 10, 19–20.1.2007, Kentällä
Delhin kentällä meinasi vielä tulla viimeinen vinoilu vastaan.
Ensinnäkin kentälle päästäkseen tarvitsee olla lippukopio käsillä ja jonottaa turvatarkastuksen läpi passit näyttäen päästäkseen edes alueelle sisään. Sitten tulee muistaa oma-ehtoisesti käyttää matkatavarat läpivalaisulaitteen läpi, jonka jälkeen paketti sinetöidään. Sitten tulee edetä check-inniin, jossa tuhat muutakin turistia odottaa vuoroaan ja huomata ottaa immigrationia varten täyttölomake samalla ja täyttää se oikein.
Tämän jälkeen pitää edetä immgrationiin, jossa jonotetaan ja saadaan leimoja erilaisiin papereihin taas kerran. Tästä ns. kauppa-alueelle päästyä finskin asuun sonnustautunut Intialainen viittoi nopeasti etenemään turvatarkastukseen kentän ollessa kuulemma tukkoinen tähän aikaan. Kysyimme että onko toisella puolella vielä ostosmahdollisuutta jne. matkalukemisen ja sen kaltaisten asioiden hankkimista varten ynnä tupakointitilaa ja kaveri sanoi että "onon". (Ei muuten ollut kuin Pasilan asemalla nököttävän pystycafeen näköispainos ilman tupakointimahdollisuutta, joka sai seurueemme aika möksälleen 50 % sti. Pitkä lento kuitenkin edessä).
Niin, etenimme siis turvatarkastukseen, jossa läpivalaisun jälkeen natsatyyppi kyseli että "badge?". Ja mä että häh? Kävi ilmi, että ennen viimeistä tsekkiä gatelle, käsimatkatavaroissa tulisi olla lentoyhtiön nimilappu johon nämä läpivalaisijat löisivät leiman että ok. Muovinen, repussa kiinni oleva nimikyltti ei kelvannut. Mukava puoli oli vain siinä, että missään ei moisesta ollut mitään tiedonantoa ja takaisinpäin ei turvatarkastuksen jälkeen enää päässyt. Ai jumalauta!
Noh, paikallisviranomaisilta aikani tivatuttuani joku suostui viimein sanomaan että lentohenkilökunnalta saattaisi löytyä moisia, kunhan saapuvat paikalle. Viimein finskin siniasuiset enkelit saapuvatkin turvatarkastuksesta läpi ja sain kuin sainkin pummattua eräältä stuertilta ko. badgen jonka jälkeen sain taas kerran uuden paikallisen natsatyypin kiinni, joka kirjoitti nimeni badgeen ja viimein läpivalaisi reppuni. Vasta tämän jälkeen pääsimme jonottamaan gatelle, jossa laukkujen badgessa oleva leima vielä kerran tarkastettiin ennen lopullista koneeseen siirtymistä.
7 tiskiä, lukuisia leimoja ja aika paljon epämääräisyyttä ennen kuin olet koneessa. Olisikohan tehokkuusajattelun mahdollista saapua tähän osaa Intiaa aika vietävän äkkiä?

Epilogi: Huomaan lähinnä irvistelleeni matkan pulmia tässä kirjoituksessa, mutta epäilen, että ne ovat kuitenkin mielenkiintoisinta aihepiiriä ensimmäistä kertaa sinnepäin matkalle lähtevälle. Ei kannata käsittää väärin: matkasta jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku, ja se jätti sen verran nälkäiseksi Intiaa kohtaan että jonakin päivänä lähden varmasti uudestaan. Myös avovaimoni on ollut rasituksista huolimatta matkaan tyytyväinen.

Maa on ihan perhanan moninainen, ja saimme aikaiseksi vain pintaraapaisun. Joku taisi kirjoittaakin, että Intia on kuin erittäin runsas hedelmäkakku, josta saa vain pikku palasia, tai jotakin siihen suuntaan. Pitää täysin paikkansa ajatuksena, vaikka siteeraankin lausetta nyt kurjasti. Köyhän ja rikkaan välinen kuilu on ihan saakelin jyrkkä ja konkretisoituu katukuvassa joka puolella. Esim. The Imperialista ulos astuttuamme ensimmäiset kerjäläiset olivat noin sadan metrin sisällä. Meillä menee kuitenkin täällä lintukodossamme ihan hyvin.

Länsimaiseen -tai ainakin suomalaiseen naiskäsitykseen maa saattaa olla aika vahvan itsetunnon omaavan paikka. Paikalliset naiset pukeutuvat erittäin peitetysti varsinkin maaseudulla luoden herkimmillään katseensa maahan turistiauton tunnistaessaan miesten tuijottaessa häpeilemättä kohti. Näimme matkamme aikana yhdet paljaat sääret polvesta alaspäin lämpötilan ollessa yli 22c, joka oli eroottisin näky viikon sisällä. Myös näkemämme miehet turisteja myöden olivat poikkeuksetta pitkissä punteissa lämpötilasta riippumatta.
Etelän rantakohteissa on varmaankin vapaampaa menoa.
Rohkeaa asustetta käyttävä länkkäri saattaa siis saada osakseen viheltelyä tai peräti käpälöintiä varsinkin yksinäisenä naisena matkustaessaan, kun avovaimonikin varsin pitkähihainen - ja lahkeinen look käänsi päät ihan joka puolella. Eikä mitenkään mairittelevalla tavalla, josta olisi voinut uroksena kukkoilla. Tätäkään ei sovi käsittää väärin tai antaa sen estää mahdollisia matkasuunnitelmia siihen suuntaan: paikka nyt sattuu vain olemaan miesten maailma, jossa ihmiset ovat kuitenkin pääpiirteittäin aivan valloittavan ystävällisiä ja vipittömän uteliaita valkonaamaisista matkalaisista. Joka puolella turistiin suhtauduttiin jopa vähän ylihuolehtivasti kysyen yleensä poikkeuksetta mitä me pidimme heidän maastaan?

Jos huonoja puolia noin herkistelemisen kannalta luettelee, niin minkäänlaista kädestäpitämisiä, herkistelyä tai pussailua ei katsota kauhean hyvällä Intialaisessa kulttuurissa ja naisten kuvaamisesta saattaa saada erään kuulemani tarinan mukaan maaseudulla turpaansa. Nämä ontuvat sanat häämatkalaisille ja kuvaamista harrastaville vielä viimeisenä varoituksena kerrottakoon.

Käy itse kokemassa, koska se on varmaankin taas ihan toisenlainen tarina.
Namaste. Anttoni.

Intia 2007 checklist kaukoidän matkailua varten

2007-01-09T15:03:00.000+02:00

Jaahas.

Eli ainakin seuraavat asiat tarvis ottaa huomioon kauko-idänmatkalle lähdettäessä. Tämä on lähinnä lista itselleni, mutta saapi sitä muutkin käyttää soveltaen matkakohteen mukaan. (Ei tämä oma ajatukseni ole, vaan matkamittari-Mikolta alunperin pokkana pöllimäni osoitteesta matkamittari.fi. Hyvä saitti. Tsekkaa!)

Pakkaa mukaan ainakin:
-rahavyö
-malarialääkkeet
-vatsalääkkeet (antibioottikuuri piti mahan kunnossa koko retken ajan, vaikka vedettiin aika erikoisia eväitä...)
-antihistamiiniä (kutinoihin)
-hyttysöljyä
-sadesuojat rinkkojen päälle taskuvarkaiden varalle
-vaijeri ja pikkulukkoja rinkan/rinkkojen kytkemiseksi asioihin ja saa näppärästi vetskarit kiinni

Hoida kotona ennen lähtöä:
- kämppä tyhjennetty/tms... siivottu?
- passit hommattu
- viisumit hommattu
- matkavakuutukset voimassa

- lentolipuista, passeista ja viisumeista otettu valokopiot ja em. dokkareista on myös kuvat salasanasuojatulla nettisivulla (Tai oma webmail-pohjainen sähköpostikin käy...hotmail vaikkapa..)
- tarvittavat rokotukset otettu
- apteekista tyhjennetty pakolliset lääkintätarpeet
- nettipalveluiden salasanalista tehty
- ensimmäisen kohteen hotelli varattu
- laitteiden akut ladattu
- mukaan lähtevistä laitteista on otettu sarjanumerot ylös
- myös mukaan lähtevien laitteiden takuutodistukset netissä tallessa
- luottokorttien katoamisilmoitusnumerot listattu
- duuniasiat hoidettu eli lopputili tulossa
- postit käännetty väliaikaiseen osoitteeseen
-hesarin jakelun keskeytys
-printti ekan hotellin varauksesta
-luottokortille likviditeettiä, ettei tule oho
-(ainakin Intiassa käytettäessä ulkopuolista airport pickuppia, ni printti varauksesta eli ns Voucher, joka allekirjoitetaan kyydin päätyttyä ja annetaan kuskille)
-lämpö pois talosta talvisaikaan
-kukille vettä
-joku tekemään lumityöt edes pari kertaa, että näyttää asutulta
-valo ajastimella varkaiden varalle ja jätä naapurille sana poissaolosta sekä haulikon pateja laatikollinen.

....jatkuu

Lähtöpäivä lähenee

2007-01-07T22:30:00.000+02:00

Perkama. Syksyn Hulluilta Päiviltä siippani urheasti 4h jonottamien Delhinlippujen (vain noin 700e kahdelta meno-paluu...) lähtöpäivä tulikin yllättävän äkkiä vastaan. Ens keskiviikkona pitäs sitten olla menokenkä jalassa.
Aika hurjalta näin ensikertalaisena tuntuu mennä mokoman hulinan keskelle, mutta kaipa sitä aina jotenkin selviää.
Kammera on hankittuna, rokotuksia on käsivarressa, kamitsuja on pakkailtu ja Lonely Planetin kaks eri versiota ovat olleet kovassa käytössä. Seuraavassa vaiheessa päästään sitten itse asiaan.

Ainoa tenkkapoo... tai aihe, josta olin huolissani tähän päivään saakka on ollut netistä ennakkoon buukatun hotellin löytäminen keskeltä Delhiä varsin myöhään (lento saapuu 00:10). Paikalliset taksikuskit kun ovat kuulemma aika...epäluotettavaa ja opportunistista sakkia useiden artikkeleiden mukaan ja saattavat väittää ihan mitä tahansa saadakseen asiakkaan johonkin kaverinsa hotelliin, vaikka olisitkin tehnyt ja maksanut buukkauksen jo muualle... Joka tapauksessa asia vaivasi sen verran että päädyin loppujen lopuksi hieman varmistelemaan saapumistamme ja buukkasin kohtuuluotettavan tuntuiselta saitilta (www.viator.com) auton ja kuskin hoitamaan homman kentältä hotellille. Vähän tyyristä oli (n 40e..kallista ja kallista...), ja samalla hinnalla nukkuisi jo kaksi ihmistä aika lailla hyvin Delhin keskustassa, mutta kun ei tiedä paikallisista oloista mitään, niin koitetaan nyt tälläistä sitten. Kerron myöhemmin oliko hintansa väärti.

Tarkoituksena on siis tässä kohdassa käydä pyörimässä n 10 päivän aikana (lentoineen) reitti Delhi-Agra-Jaipur-Delhi, eli ns Intian "kultainen kolmio". Ensin Delhissä parit päivät, sitten Agraan Taj Mahalia tsekkaamaan, josta Jaipuriin, jossa on aika liuta kummaa hämmästeltävää ainakin Lonely Planetin mukaan. Junalla olis tarkoitus reissailla ja kovasti kosmopoliittina esiintyä. Hätäisimmät varottelivat että Intia saattaa olla näin länsimaalaisittain myös kärsivällisyyden oppitunti, jossa mikään ei toimi heti. Katsotaan miten hermo kestää.

Tämä näin niinkun suunnitelmana tässä kohdassa. Koskaanhan ei tiedä mitä tulee matkamiehelle vastaan. Käytännössä varmaan on vatsataudin kourissa ekat viis päivää ja loput sataa. :D

Lisää turinaa myöhemmin...

Ja tässä tilanne lähtöpäivän aamuna:

Blogi muuttuu

2007-01-06T11:03:00.000+02:00

No niin. Nyt sitten uusi ulkoasu on tätä päivää.

Suosittelen käyttämään myös RSS-feediä artikkeleiden lukemiseen, jonka käyttäminen onnistuu parhaiten klikkaamalla otskon perässä olevaa oranssia symbolia.

-w-