Mikan blogi

Teologian tyhjyys

2009-10-31T12:20:00.000-07:00

Kuten blogini sisällöistä huomaa, olen oman ammatillisen tietotekniikkaan ja tietoliikenteeseen liittyvän substanssin lisäksi kiinnostunut yleisemmin tieteestä ja tieteellisestä maailmankuvasta, ja sen suhteesta muunlaisiin maailmankuviin. Hyvin mielenkiintoinen risteyskohta on tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan kohtaaminen. Olen pyrkinyt seuraamaan tästä aihepiiristä käytyä keskustelua ja merkittävien kansainvälisten tiedemiesten kannanottoja. Eräs mielenkiintoisimmista on maineikkaan Oxfordin yliopiston yhtä maineikkaan professori Richard Dawkinsin kannanotto "The Emptiness of Theology", jossa hän omalla sarkastisella tyylillään ruotii teologian ja tieteen välistä keskustelua muutama vuosi sitten kotimaassaan Englannissa.

Minua miellyttää Dawkinsin konstailematon ja suorapuheinen tyyli, joka ei jätä arvailuille varaa. Suomessa olemme tottuneet paljon hienovaraisempaan keskusteluun, varsinkin tiedemiehet ovat uskontoa koskevissa kommenteissaan yleensä varsin pidättyväisiä, moni ei halua kommentoida mitään. Siksi ehkä Dawkinsin muutaman vuoden takainen kirjoitus "The Emptiness of Theology" on jäänyt vähemmälle huomiolle. Googlen perusteella en ainakaan huomaa, että kukaan olisi tehnyt siitä suomennosta, vaikka kirjoitus ei ole kovin pitkä. Päätin korjata tämän hienoisen epäkohdan, ja ohessa on käännökseni tästä Dawkinsin kirjoituksesta.

Taustahuomiona voi mainita, että Suomessa teologiaa opetetaan kolmessa yliopistossa (Helsingin, Joensuun ja Turun Åbo Academissa), sekä lisäksi Oulun seudulla voi suorittaa suuren osan teologian kandidaatin opinnoista Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kautta [Lähde]. Tämä suomennos ei ole varsinaisesti oma kannanottoni aiheeseen, vaan kontribuutioni suomenkieliseen aihepiiristä käytävään keskusteluun. Omassa ystäväpiirissäni on monia teologeja, ja en ole suunnannut tätä mitenkään heitä vastaan. Samalla on huomattava, että suomalainen teologian koulutus voi jossakin määrin poiketa brittiläisestä.

Kyse on ehkä enemmän siitä, että olisi hyvä keskustella esim. erilaisista painoaloista, niiden merkityksesta tieteelle ja yhteiskunnalle, minkälaisia aiheita tulevaisuudessa on hyvä olla esim. yliopistotasolla opetettavien aineiden joukossa, tarvitaanko teologian nimellä kulkevaa yliopistotason opetusta ensinkään, kirkkojen huolehtiessa kenties itse omasta pappiskoulutuksestaan, ja voitaisiinko näitä aiheita käsitellä tulevaisuudessa humanististen tieteiden alaisuudessa. Joitakin kannanottoja on nähty suomalaisesakin keskustelussa, kuten kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd) ehdotus teologisten tiedekuntien poistamisesta yliopistoista ja korkeakouluista. "Tuomiojan mukaan julkisin varoin ylläpidettävät yliopistot ovat tieteen tekemistä varten, ei teologisia tiedekuntia varten. Tuomiojan mukaan uskonnon ja uskomusten tutkimuksella on paikkansa yliopistoissa muissa tiedekunnissa, esimerkiksi uskontotieteenä". [Lähde]. Dawkinsin kannanottokaan ei sellaisenaan edusta allekirjoittaneen omaa näkemystä, mutta kantaaottavana ja näkemyksellisenä tieteen asemaa ja merkitystä korostavana kirjoituksena tämä on mielestäni loistava. ;) Enemmittä puheitta, Richard Dawkins:

Teologian tyhjyys (Richard Dawkins)

Brittiläisessä Independent sanomalehdessä vastikään julkaistu, synkeästi hurskasteleva pääkirjoitus peräänkuulutti sovittelua tieteen ja ”teologian” välillä. Siinä pantiin merkille, että ”ihmiset haluavat tietää mahdollisimman paljon alkuperästään”. Toivon todella, että näin on, mutta mikä kumma saa kenenkään luulemaan että teologialla on mitään hyödyllistä sanottavaa aiheesta?

Tieteen ansiosta tiedämme seuraavat asiat alkuperästämme. Tiedämme suunnilleen milloin maailmankaikkeus sai alkunsa ja miksi se on pääasiassa vetyä. Tiedämme miksi tähtiä muodostuu, ja mitä tapahtuu niiden sisäosissa vedyn muuttamiseksi muiksi alkuaineiksi, synnyttäen kemian fysikaaliseen maailmaan. Tiedämme keskeiset periaatteet, kuinka kemiallisesta maailmasta tulee biologiaa itseänsä monistavien molekyylien ilmaantuessa. Tiedämme kuinka itsemonistumisen periaate synnyttää darwinistisen luonnonvalinnan kautta kaiken elämän, mukaan lukien ihmiset.

Tiede, ja yksistään tiede, on antanut meille tämän tietämyksen, ja lisäksi kiehtovalla, valloittavalla, ja vakuuttavan yksityiskohtaisella tarkkuudella. Kaikissa näissä kysymyksissä teologialla on ollut näkökanta, joka on lopulta osoitettu vääräksi. Tiede on hävittänyt isorokon, ja voi tarjota immuniteetin useimmille aiemmin tappaville viruksille, sekä kukistaa useimmat aiemmin kuolemanvaaralliset bakteerit. Teologia ei ole tehnyt muuta kuin puhunut rutosta synnin palkkana. Tiede voi ennustaa milloin tietty komeetta esiintyy seuraavan kerran, ja sekunnin tarkkuudella milloin seuraava auringon- tai kuunpimennys on. Tiede on vienyt ihmisen kuuhun ja singonnut tiedustelusatelliitteja kiertämään Saturnusta ja Jupiteria. Tiede osaa kertoa määrätyn fossiilin iän, ja paljastaa Torinon käärinliinan keskiaikaiseksi väärennökseksi. Tiede tuntee useiden virusten tarkat DNA ohjeet, ja useiden nykyisten lukijoiden elinaikana tekee saman ihmisen genomille.

Mitä on teologia koskaan sanonut, josta olisi ollut vähäisintäkään hyötyä kenellekään? Milloin on teologia koskaan sanonut mitään, mikä on todistettavasti totta mutta ei itsestään selvää? Olen kuunnellut teologeja, lukenut heitä, väitellyt heidän kanssaan. En ole koskaan kuullut kenenkään heistä sanovan mitään vähänkään käyttökelpoista, mitään mikä ei ole ollut joko lattean itsestään selvää tai suoranaisesti virheellistä. Jos kaikki tiedemiesten saavutukset pyyhkäistäisiin pois huomenna, ei olisi lääkäreitä, vain poppamiehiä; ei hevosta nopeampaa kuljetusta; ei tietokoneita; ei painettuja kirjoja; ei luonnonviljelyä ylittävää maataloutta. Jos kaikki teologien saavutukset pyyhkäistäisiin pois huomenna, huomaisiko kukaan pienintäkään eroa? Jopa tiedemiesten huonot saavutukset, kuten pommit ja kaikuluotainohjatut valaanpyyntialukset toimivat! Teologien saavutukset eivät tee mitään, eivät vaikuta mihinkään, eivät tarkoita mitään. Mikä saa kenenkään luulemaan, että ”teologia” on vähimmässäkään määrin vakavasti otettava aihe?

Suomennettu Richard Dawkinsin alkuperäisestä artikkelista, ”The Emptiness of Theology”, Free Inquiry magazine, Volume 18, Number 2, 2006.

Tarinallinen ja tieteellinen ajattelu

2009-10-26T05:01:00.000-07:00

Tieteellinen tutkimus on pitkäjänteistä toimintaa. Eräs tieteen menetelmä on hyödyntää malleja, jotka perustuvat ilmiöistä havaituille lainalaisuuksille. Mallit antavat ennusteita ilmiöiden käyttäytymisestä. Joitakin näitä malleja voidaan kutsua teorioiksi. Kyse ei ole mistä tahansa arvauksesta, vaan parhaaseen tietoon pohjautuvasta mallista, jonka perusteena on todistusaineiston pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä.

Tieteellinen ajattelu ei ole ehkä kovinkaan yleistä, eikä ihmisille kovinkaan luontainen. Inhimillinen arkiajattelu on paljon enemmän tarinallisen ajattelutavan kuin tieteellisen mukainen. Tutkivan oppimisen viitekehyksen mukaan tarinallinen ajattelu eroaa tieteellisestä ajattelusta seuraavasti (s.30, Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2001. Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Porvoo, WSOY):

”Tieteellinen ajattelu tähtää todellisuuden kuvaamiseen ja selittämiseen hypoteesien testaamisen välityksellä. Sille on tyypillistä pyrkimys luoda selitysvoimaisia ja ristiriidattomia teorioita, jotka nojautuvat loogisesti sitoviin argumentteihin ja todistuksiin"

"Tarinallinen ajattelu puolestaan johtaa hyviin tarinoihin, jännittäviin draamoihin sekä uskottaviin, mutta ei välttämättä tosiin historiallisiin kuvauksiin. Tarinallisen ajattelun kohteena on inhimillisten tavoitteiden ja toiminnan ymmärtäminen ja kokeminen.”

Kun katsoo päivän lööppien otsikoita, tai minkälaisia ohjelmia tv:ssä pyörii, ei ole kovin hankala arvata kummanlaista ajattelua ruokkivia sisältöjä on enemmän tarjolla. Toisaalta puhutaan viestinnän viihteellistymisestä, toisaalta sitten tietoyhteiskunnasta. Tietoa on saatavilla paljon entistä enemmän, mutta osaavatko ihmiset soveltaa sitä oikealla tavalla? Kun tarinallinen ja tieteellinen ajattelu sekoittuvat, voi tuloksena olla käsityksiä, joissa on mukana tietoa mutta joka on enemmän tarinalliseen ajatteluun sovitettu.

Ajatellaan nykyaikana esim. epidemioista lisääntynyttä tietoisuutta. Esimerkiksi sika-influenssaepidemiasta on kasvanut pelottava tarina, joka järkyttää ihmisten turvallisuudentunnetta. Osa kokonaiskuvasta on median ylläpitämä jatkokertomus, jota ruokitaan aina uusilla tiedon rippeillä mm. yksittäisten sairastuneiden kohtaloista. Sama koskee rokotusten riskeistä käytävää keskustelua. Yksittäiset tarinat nousevat näinolleen laaja-alaista tieteellistä kokonaiskuvaa tärkeämmäksi. Ehkä se on osa meidän inhimillisen kokemuksen todellisuutta.

Onnistunut palvelutapahtuma

2009-10-22T10:31:00.000-07:00

Palvelut ovat tulleet yhä keskeisempään rooliin. Yhteiskunta tarjoaa monenlaisia palveluja - on terveydenhuolto, teiden ylläpito, ym. , joita kustannetaan yhteisistä verovaroista. Erilaiset yritykset myös tarjoavat palveluja, joissa kuluttajat tai asiakasyritykset maksavat saamastaan palvelusta. Eräs tuttu palvelu on ravitsemuspalvelu, eli kun mennään ravintolaan ja tilataan ruokaa. Minkälainen on onnistunut palvelutapahtuma? Se lienee sellainen, että asiakas on tyytyväinen saamaansa palveluun kokonaisuudessaan. Asiakastyytyväisyys on mittari, jolla palvelun onnistuneisuutta voidaan mitata. Tätä voidaan kartoittaa palautekyselyjen kautta. Kerron tähän oman kokemuksena sekä onnistuneesta, ja samalla muutamasta vähemmän onnistuneesta palvelutapahtumasta. Itse asiassa todella täydellistä ravitsemuspalvelutapahtumaa ei ole kovin usein tapahtunut, sellaista jossa jokainen osa-alue olisi mennyt ihan täysin putkeen.

Tilaaminen

Onnistuneessa tapahtumassa palvelu (ruoka) voidaan tilata nopeasti ilman pitkää odottelua. Huonossa palvelussa odotusaikaa kertyy turhautumiseen saakka.

Itse tilaaminen on myös tärkeä avaus myyjän (tarjoilijan) ja asiakkaan välillä. Erään kerran olimme syömässä pitkän kaavan mukaan, ja olisimme halunneet ruokaa valitessamme ja pientä purtavaa alkuleivän muodossa. Tarjoilija totesi "tuon leivän sitten kun olette tilanneet". Tuli mielikuva, että tarjoilijalla oli parempi tietämys siitä missä järjestyksessä asioiden tulee edetä, kuin kurnivalla mahallamme. Lisäksi jäi tunne, että hän ei pitänyt meitä maksavina asiakkaina ennenkuin tilaus oli tehty. Palvelutapahtuma oli mennyt pieleen, ja jäi häiritsevänä seikkana mieleen koko ruokailusta, vaikka ruoka oli sinällään hyvää.

Palvelusisältö

Palvelun sisältö on luonnollisesti se kaikkein tärkein asia. Jos pihvi on väärin paistettu, kahvi kylmää ja olut lämmintä, tai perunat mauttomia, ei sitä korvaa mikään muu palvelun oheistekijä. Joskus on käynyt, että "medium plus" pihvi onkin ollut sisältä täysin raaka, eli enemmän "medium miinus". Aika usein tässä on kuitenkin kokit onnistuneet.

Asiakkaalle annetaan mahdollisuus paljon sisällön muotoiluun tarjoamalla riittävästi informaatiota eri vaihtoehdoista selkeässä muodossa. Lukemalla menua, asiakas voi valita ne komponentit joista palvelunsisältö muodostuu. Joskus näissä menuissa on ollut toivomisen varaa tiedon suhteen. Erityisti joissakin Euroopan maissa kuten Italiassa voi olla vaikea tilata ruokaa, jos ei osaa paikallista kieltä.

Asiakastyytyväisyyden monitorointi

Tarjoilijoilla on tapana kysyä ruokailun aikana, onko kaikki hyvin. Tämä on ihan ok, jos se tapahtuu tasan yhden kerran. Sitä suurempi määrä kyselyjä saa aikaan tunteen, että on osallistunut tietämättään tietokilpailuun tai käyttäjätutkimukseen. Erään kerran tarjoilija kysyi aina ohikulkiessaan: "Onko kaikki hyvin". Tämä häiritsi itse ruokailua jo pahasti. Erityisesti jos kysymys ajoittui kohtaan missä yritti nauttia rauhassa ruokaviinistä, eikä olisi halunnut vielä nielaista sitä, mutta joku tarjoilijalle tärkeä kysymys häiritsi tätä ruuasta tai juomasta nauttimista.

Maksaminen

Erittäin tärkeä näkökohta on se, miten palveluun liittyvä maksutapahtuma hoidetaan. Eräässä karkkikaupassa ostin vain pienen pussin karkkia, joka maksoi vain alle euron. Myyjä totesi nuivasti: "No, onhan se vanha vitonen". Tuli mielikuva, että myyjän mielestä olin ostanut liian vähän, ja ylipäänsä että asiakkaan olisi pitänyt jotenkin täyttää myyjän sanattomasti asettamat ennakkokriteerit. Silloinhan liikkeen ovessa olisi ollut syytä olla ilmoitus: "Vain yli kahden euron ostokset sallittuja". Palvelutapahtuma oli mennyt pahasti pieleen.

Nämä samat elementit ovat läsnä myös Internetin palveluilla. Palvelun laatu (QoS, Quality of Service) tai kokemuksen laatu (QoE, Quality of Experience) ovat asioita joita insinöörit haluavat mitata palvelujen käyttäjiltä tai teknisinä suureina (kuten tiedonsiirtoviive). Palveluissa korostuu myös helppokäyttöisyys (ease of use) ja hyödyllisyys (usefulness). Olennaista on, että niinkauan kuin palvelun käyttäjinä ovat ihmiset, asiakastyytyväisyyttä säätelevät samat käyttäytymistieteelliset lainalaisuudet. Palvelujen moninaisuus, lainalaisuudet ja liittymäpinnat yhteiskuntaan ja teknologiaan ovat kuitenkin niin moninaisia, että niiden tutkimiseen on ehdotettu jopa omaa uutta tieteen alaa, palvelutiedettä (eng. service science).

Oleminen ja tekeminen

2009-10-05T01:43:00.001-07:00

Istun junassa Oulu-Tampere välillä, ja on aikaa ajatella taas mitä voisi tänne blogin puolelle kirjoitella. Matkalukemisena on kulttuuriantropologi (mm. ihmisen käyttäytymistä tutkivan) Pascal Boyerin kirja. Siinä kuvataan seikkaperäisesti miten ihmisen ajattelu koostuu mielen sisäisistä malleista, skeemoista. Näiden mallien avulla ihminen voi luokitella ja ryhmitellä asioita, ja oppia sen avulla nopeasti. Joskus nämä luokittelut saavat aikaan myös virheellisiä johtopäätöksiä, tai voivat kangistaa ajattelua.

Nuoruudessa jo huomasin, kuinka ihmiset mielellään luokittelivat jonkin silmiinpistävän toiminnan tai harrastuksen kautta. Harrastin nuoruudessa aktiivisesti urheilua, joten ihmiset sanoivat ”Sinä olet siis urheilija”. Lähemmin tarkasteltuna, harrastin talvella hiihtoa. ”Ai, sinä olet siis hiihtäjä”. Harrastin myös kesällä jalkapalloa. ”Sinä olet siis jalkapalloilija”. Tuntuu kuin rivien välistä olisi ollut luettavissa: ”Kuinka voit olla molempia?”. ”Oletko hiihtajä vai jalkapalloilija?” ”Kumpaa olet enemmän?” ”Sinun on tehtävä valinta, et voi olla molempia.” Tämä ärsytti minua joskus. En mielestäni varsinaisesti ollut mitään näistä, minä vain satuin harrastamaan ts. tekemään niitä. Joskus tuntuu, että ihmisten on vaikea tehdä eroa olemisen ja tekemisen välillä.

Sama luokittelun tarve on ilmennyt ihmisen ajattelussa monella muulla elämän osa-aluella: politiikassa, kulttuurissa, uskonnossa. jne. Pascal Boyer nostaa esille, että kulttuuriin perustuva ryhmittely tekee ihmisistä kaavamaisesti samankaltaisia, silloinkin kun tosiasiallisia perusteita tällaiseen ei ole. Boyerin mukaan esim. loogiselta kuulostavat väitteet kuten ”amerikkalainen kulttuuri korostaa yksilön menestystä” tai ”kiinalainen kulttuuri pitää ryhmän sisäistä sopusointua erittäin tärkeänä” ovat mahdottomia, koska ne käsittävät niin laaja-alaista ja epäyhtenäistä ihmisryhmää. Esimerkkinä, monet amerikkalaisille maanviljelijöille ominaiset piirteet ovat tyypillisempiä maanviljelelijöille kuin amerikkalaisille. Boyerin mielestä erityisten ihmisryhmien valitseminen kulttuurin yksiköiksi ei ole luonnollinen tai tieteellinen, vaan poliittinen valinta.(s.52)

Millä luokitteluilla haluaisin itse itseni määritellä? Mitä todella olen, ja mitä taas puolestaan vain teen. Onko ajattelu tai mielipide olemista vai tekemistä? Henkilöhistoriani ja fyysinen olemukseni on luokiteltavissa moneen luokkaan. Olen elävä olento (eläin), kädellinen, selkärankainen, nisäkäs, uros, ihminen eli homo sapiens sapiens. Olen suomalainen, eurooppalainen, pohjoismaalainen, pohjois-suomalainen, pohjois-pohjanmaalainen. Näistäkin osa jo menee ”tekemisen” puolelle: satun asumaan täällä, ja olen sattunut syntymään tällaisella kieli- ja kulttuurialueella. Kaikken eniten olen ensiksi mainittuja asioita: olen ennenmuuta ihminen.

Paljon vähemmän olemistani määrittää se mitä ajattelen tai teen. Inhimillisen kulttuurin alueella hyväksyn kuitenkin seuraavankaltaisia luokituksia. Osa luokituksista liittyy sosiaalisiin suhteisiin. Olen puoliso, isä, lapsi, veli, työtoveri, ystävä. Ammatilliseen luokitukseen vaikuttaa osaltaan koulutus, ja toisekseen työpaikka. Olen ammatiltani tutkija tai tiedemies, koulutukseltani yliopiston opinnot käynyt tekniikan tohtori. Yliopistossa tällä koulutuksella on merkitystä, jos taas työpaikkani olisi teollisuudessa, kukaan tuskin jaksaisi minua muistaa tohtoriksi. Enemmän vaikuttaisi substanssi- tai prosessiosaaminen, kuten tietyn tekniikan tai johtamisen, tai myynnin ja markkinoinnin alalla.

Olen myös kiinnostunut ihmillisen kulttuurin eri ilmentymistä, ja omaan näihin liittyviä mielipiteitä ja käsityksiä ja uskomuksia. Olen jäsenenä joissakin yhdistyksissä, joihin liittyvät ihmiset jotka kokevat jakavansa samankaltaisia ajatuksia tai arvoja tai kiinnostuksen kohteita. Ihmisten muodostama ryhmä tai yhteisö on mielen sisäisen luokan ilmentymä ihmisten fyysisessä ja mentaalisessa kokemusmaailmassa, tai päinvastoin. Voimme kokea kuuluvamme johonkin. Se on varmasti yksi tärkeä tunne ja kokemus ihmiselle. Kuulun perheeseen, kansakuntaan, yhteisöön, ryhmään. Myönnän, että tapaani ajatella ja jäsentää asioita vaikuttaa kaikki edellämainittu. Myös se, mitä teen ja miten toimin, on osa minua. Ehkä tämä kaikki yhdessä muodostaa sen mitä varsinaisesti olen.

Internetin monet kasvot

2009-09-21T02:17:00.000-07:00

Mikä on Internet, isolla I:lla kirjoitettuna? Erisnimenä se viittaa yhteen ainoaan, pienemmät internet-verkot(paikalliset tietoverkot) yhdistävään maailmanlaajuinen tietoverkkoon. Missä Internetillä on eniten käyttäjiä, missä on sen suurin kasvupotentiaali, miten Suomi sijoittuu näissä vertailuissa, entä mikä on Internetin suosituin sovellus tai www-sivusto?

Internet muodostuu Internet Systems Consortiumin tekemenä survey-tutkimuksen mukaan (07/2009) vähintään yli 72 miljoonasta reitittävästä palvelimesta, joiden kautta tarjotaan ainakin 681,064,561 erilaista Internet domain-nimeä (verkkotunnusta), jolla on julkinen IP-osoite.
Ns. ylätason verkkotunnuksien, eli tunnetuimpien .com jne., ja eri maiden tunnusten alta niitä on listattu 184 miljoonaa. Useat Internetiin kytkeytyvät koneet eivät omista tällaista omaa maailmanlaajuista IP-osoitetta, vaan ne hyödyntävät ns. osoitteenmuunnos eli NAT-tekniikkaa, jossa usea kone jakaa yhden koneen julkista osoitetta.

Yhdellä palvelimella (host) voi olla useita domain-nimiä ja IP-osoitetta, ja tarjota virtuaalisesti osoitteita ja palveluita muille koneille. Palvelin voi tarjota www-palvelinohjelmiston avulla www-palvelua (verkkosivustoa, "nettisaittia"), joita Netcraftin survey-tutkimuksen perusteella oli tammikuussa 2009 185,474,466. Näiden kautta tarjotaan tarjottavista yksittäisistä www-sivuista hakupalvelu Google indeksoi jo yli triljoona (1000 miljardia). Jotta näistä saadaan seulottua käyttäjien nopeasti odottama hakutulos, käyttää Google yli 700 000 palvelimen kokonaisuutta. Joidenkin arvioiden mukaan Googlen palvelimien määrä on ylittänyt jo miljoonan. Googlen ja muiden palveluntarjoajien palvelinkeskukset kuluttavat sähköä huikeat määrät: pelkästään Länsi-Euroopassa palvelimet kuluttivat 2008 16 TWh:n verran, ja virrantarve kasvaa 13 prosentin vuosivauhtia. Vertailun vuoksi vuonna 2007 Olkiluodon 1 ja 2 ydinvoimalat tuottivat yhteensä vuodessa 14 TWh (terawattituntia). Informaatioyhteiskunnan ja Internetin kehitys ei sovi päästörajoituksien kanssa yhteen, ellei uusia energiatehokkaampia ratkaisuja kehitetä nopeasti.

Kehitettävien palvelujen täytyy palvella kasvavia käyttäjämääriä. Internet World Statistics -sivuston mukaan maailmassa on maaliskuun 2009 arvion mukaan 1,668,870,408 Internet-käyttäjää, joka verrattuna vuoden 2009 arvoituun maailmaan väkilukuun 6,767,805,208 merkitsee 24.7 % penetraatiota. Alueellisesti suurin penetraatio on Pohjois-Amerikassa (73.9 %,) Euroopassa ollaan tässä merkittävästi perässä (50.1 %). Lukumäärällisesti eniten Internet-käyttäjiä löytyy Aasiasta (704,213,930), vaikkakin penetraatio on vaatimattomat (18.5 %). Internetin suurin kasvupotentiaali on epäilemättä edelleen siellä suunnalla.

Suomessa Internet-käytön penetraatio on 82.9 %, jolla Suomi peittoaa Ruotsin (80.5 %), mutta häviää Euroopan maista Norjalle (85.7 %), Hollannille (85.4 %) ja Islannille (89.3 %) ja Andorralle (83.5 %). Globaalisti Suomi peittoaa Australian
(79.6 %) ja Yhdysvallat (74.1 %), mutta häviää kirkkaasti 56,326 asukkaan Grönlannille (90.3 %). Sinällään näihin kääpiövaltioihin vertailu kertoo ainoastaan sen että pienten populaatioiden keskuudessa tällaiset penetraatiomittaukset voivat vaihdella suurestikin, kun taas suurten maantieteellisten aluiden suhteen suuren peneteraation saavuttaminen kertoo todella laaja-alaisesta käytöstä.

Suosituimmat sovellukset ja palvelut dominoivat korostetusti Internetin liikennettä. P2P sovellukset dominoivat Internet-liikennettä edelleen maa- ja maanosasta riippuen usein yli 50% osuudellaan. Ipoque Internet Study 2008/2009 mukaan esimerkiksi Saksassa P2P liikenne (53%) on yli kaksi kertaa suurempaa kuin kaikki www-liikenne (26%). Itä-Euroopassa suhdeluku on vieläkin suurempi (P2P:70%, Www:16%). Eniten käytetty protokolla on BitTorrent, Www-sivujen siirrossa käytetty http-protokolla on kakkosena. Tiedonsiirrossa trendi näyttää lisäävään tiedostosäilytyspalvelujen ja p2p-streaming palvelujen suosiota.

Www-sivustojen suhteen Internetin seitsemän suosituinta www-sivustoa ovat Alexa.com palvelun mukaan Google, Facebook, Yahoo, YouTube, Windows Live, Wikipedia ja Blogger. Erityisesti Facebookin suosion kasvu on ollut käsittämättömän nopeaa. Vielä huhtikuussa 2009 otsikoitiin Facebookissa olevan jo 200 miljoonaa käyttäjää, mutta jo syyskuussa 2009 eli alle puolessa vuodessa luku on noussut jo 300 miljoonaan käyttäjään. Facebookin tilastojen mukaan puolet (50%) kirjautuu päivittäin palveluun, ja suurin kasvu on 35 vuotiaissa ja sitä vanhempien ikäryhmässä.

Pitkälle ollaan tultu siis niistä Internetin alkuvuosista 1990-luvulla, jolloin tärkein sovellus oli sähköposti ja www-sivujen selailu oli uutta ja ihmeellistä. Nyt Facebook ja muut vastaavat yhteisölliset sovellukset ovat nyt uudet Internetin kasvot. Niiden kautta kommunikoidaan ja jaetaan kuulumiset,kuvat ja kokemukset. Perinteiset sovellukset kamppailevat Internetin uusien sovelluksien puristuksessa, ja edelleen esim. roskapostien määrä on merkittävä huolenaihe. Omaan postilaatikkoon putkahtaa päivittäin keskimäärin roskapostisuodattimen valikoimana 250 roskapostia, kun se vuosi sitten oli noin 400. Muutosta on tullut siinä positiiviseen suuntaan.

Näemme siis, että Internet on hyvin dynaaminen, voimakkaasti kasvava, ja harvojen asioiden dominoima globaali kokonaisuus. Uudet sovellukset ja palvelut, joilla on mahdollisuus vallata siinä merkittävä osuus, tulevat tarvitsemaan uusia tehokkaita Internet-tekniikoita (mm. p2p tekniikkaan perustuvia) ja sen lisäksi käyttäjien tarpeet ja energiatehokkuuden huomioivan toteutuksen. Myös Internetin arkkitehtuuria tulee kehittää jatkuvasti, sen kasvu ja kehitys mahdollistaen.

The "ism"s needs secularism

2009-09-17T12:12:00.000-07:00

As a scientist, I feel hesistant to discuss directly about matters of religion, especially as I am not in the field of religious research. Also in Finland, there are specific laws and general attidude, which says that people should respect each others religious views, and not disturb any other faith by slander or such. Some people may feel offended just for using certain words in wrong context. Therefore I try to keep this discussion in an academic discussion context.

However, one can not be without noticing different idealogies and belief systems prevalent globally in our modern culture. They are characterized by certain model of thinking, including basic theses of the world, nature and humans as individuals and as a society. They portray certain view of the world - a world view. In these views, there are different fields of "ism"s, but propably the most prevalent "ism" is after all the relationship to theism. It is so prevalent, that any human being can be defined by some of its variants:

"Theism" in the broadest sense is the belief in at least one deity";

"Monotheism is the belief that there is only one deity";

"Polytheism is the belief that there is more than one deity";

"Pantheism is the belief that the physical universe is equivalent to a God or Gods";

"Deism is the belief that at least one deity exists and created the world, but that the creator(s) does/do not alter the original plan for the universe",

"Eutheism is the viewpoint/belief God/gods are benevolent; dystheism is the opposite."

"Atheism can be either the rejection of theism, or the position that deities do not exist.In the broadest sense, it is the absence of belief in the existence of deities."

"Antitheism is direct opposition to theism. As such, it is generally manifested more as an opposition to belief in a god (to theism per se) than as opposition to gods themselves"

"Post-theism accepts the validity of the concept of God as inducing morality at a certain stage of human development, but postulates a stage where morality can exist without support in religious cult, rendering the concept of God superfluous."

Etc.

As a scientist, I can not take into consideration of any deity having a direct effect - good or bad - to the measurement results or in methodology. Scientific method does not involve any deity - it is atheistic. Scientific worldview does not give credit to any deity - it is atheistic. Yet, one can not deny for any people or even scientist including any form of theism in their personal world view. That is called the freedom of religion. But, one more important "ism", namely the secularism, is needed in the society for different world-views to co-exist:

"Secularism is the assertion that governmental practices or institutions should exist separately from religion and/or religious beliefs.

Secularism helps in accommodating different world views to co-exist in a secular society. However, one may distinguish between the worldviews which has more evidence and logical reasons as basis, in contract to those which have less. Sometimes the discussion between the representatives of different worldviews can be very interesting and even amusing. I recall Richard Dawkings saying to a man having creationist views: "That's ridiculous, but thank you anyway!". Maybe that is the least, that any two people having difference in opinion, can say to each other.

Kuka keksi puhutun kielen?

2009-09-09T03:18:00.000-07:00

Ihmisten välisellä kommunikoinnilla on monia ilmenemismuotoja. Joidenkin tutkijoiden mukaan "ihmisen kokonaisviestinnästä sanattoman viestinnän merkityksen osuus on 93% ja sanojen vain 7%" [Lähde]. Silti juuri tämä pienempi, sanallinen viestintä lienee se, joka on vienyt ihmiskunnan evoluutiota eteenpäin positiivisessa merkityksessä, ennenmuuta tiedon lisääntymisen kautta.

Erään määritelmän mukaan "Informaatio on viesti, jonka merkityksen vastaanottaja on tulkinnut. Viesti, jota ei ole avattu tai purettu, on raakaa dataa. Avatusta ja tulkitusta - sisäistetystä informaatiosta - on syntynyt tietoa." [Lähde]. Näin ollen evoluution myötä ihmisille on kehittinyt ensinnäkin sellainen anatomia, joka mahdollistaa puheen muodostamisen. Ilman tätä anatomiaa, jossa kieli-elin on sattuvasti keskeisessä roolissa puhutun kielen puheen muodostamista, voisimme äänellisesti kommunikoida vain kuin simpanssit tai apinat, kenties tehostaa erilaisiä äännähdyksiä takomalla rintaamme.

Kommunikaation kannalta tärkeätä on tietysti myös viestin vastaanottaminen ja purkaminen - sen ymmärtäminen mitä toinen haluaa viestiä. Siihen tarvitsemme yleensä puheen ymmärtämisessä kuuloelintä, joka on sisäkorvassamme sijaitseva kotilon kuoren muotoinen simpukaksi eli kokleaksi kutsuttu ruumimme osa. Tosin ihminen on oppinut purkamaan eli dekoodaamaan puhuttua informaatiota myös muilla tavoin kuuloelimen vaurioiden vuoksi, esim. lukemalla puhetta huulilta. Informaatiota voidaan tietysti koodata tai välittää muutenkin kuin puheen sisältämien äänteiden kautta, vaikkapa viittomalla. "Eräät kädellisten yksilöt, kuten simpanssit ja gorillat, ovat ihmisten koulutuksessa oppineet ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä viittomilla." [Lähde]

Se mikä erottaa meidät näistä muista kädellisistä veljistämme, on kielen kehittyminen järjestelmäksi "jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla. Puhutuissa kielissä kuuluvia (auditiivisia) merkkejä tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä kielelliset ilmaukset on tehty silmin nähtäviksi eli luettaviksi. Viitotuissa kielissä kielelliset ilmaukset ovat visuaalisia, eivät auditiivisia. -- Kieli mahdollistaa abstraktina ajatteluna tulevaisuuden ja menneisyyden käsittelyn". [Lähde].

Tämä huikea järjestelmä, kieli, on mahdollistanut kaiken sen mitä todennäköisesti nyt pidämme keskeisesti inhimillisenä, erotuksena eläimellisestä. Kieli on kehittynyt tuhansien vuosien aikana ihmisyhteisöissä, jotka ovat kehittäneet sitä sukupolvi sukupolvelta ja alueellisesti eri suuntiin. Erilaiset merkitykset tiivistyvät sanoihin ja sanontoihin, joilla on omat evolutiiviset elinkaarensa ja mutaationsa. Ne pitävät sisällään koko sanallisesti ilmaistun inhimillisen kulttuurin, mukaanlukien tieteen, taiteen, politiikan, ideologiat, uskonnot, myös teknologian. Abstraktein merkein kuvattu tieto pitää sisällään kaikki ymmärtämämme mm. matematiikan, fysiikan ja kemian lainalaisuudet, ja näistä tehdyt johtopäätökset - sanalla sanoen kaiken mitä ymmärrämme tai voimme ymmärtää maailmasta ja maailmankaikkeudesta.

Teknologia ja sivitys on palautettavissa sanoihin ja lauseisiin. Siksi ei ole yhdentekevää, mihin suuntaan sitä yksilöinä ja yhteisönä kehitämme. Eräs yliopistotason opinnäytetöiden tavoitteista on luoda ammattiin liittyvää sanastoa, joka leviää pikku hiljaa myös muuhun yhteyskuntaan. Diplomi-insinööreillä on tässä ollut perinteisesti tärkeä rooli mm. omien opinnäytteidensä kautta. Niissä määritellään usein ainakin suomenkielisen tiivistelmän muodossa uusimpia tekniikan alan termejä, joille ei vielä ole olemassa suomenkielistä vastinetta. [Kts. myös aiempi blogikirjoitus otsikolla Teknosuomenkielen peruskurssi]

Nyt Internetin aikakaudella informaation muodostaminen ja siirtäminen on kuitenkin saavuttanut vauhdin, jossa mopo on karkaamassa käsistä myös kielen muodostamisen suhteen. Esim. Suomen kielen sanoja ei enää keretä huolella miettiä opinnäytetöiden ja asiantuntemuksen valossa. Sellaiset englanninkielestä väännetyt lainasanat kuten "googlettaminen" ja "nettisaitti" ovat arkipäivää jopa lehtien uutisotsikoissa, ja joku yhtiö voi kertoa tarjoavansa palvelujaan "internetitse". Hyvin harvalle lienee selvää enää sekään, mikä ero on "internetillä" ja "Internetillä" (iso vai pieni alkukirjain).

Vaikka kielipoliisin roolia on vaikea kenenkään ottaa, on erityisesti tekniikan ammattilaisten syytä kiinnittää edelleen huomiota sanojen merkitykseen ja muotoiluun. Jos sanoilta katoaa merkitys, tai ne saavuttavat muotoja joiden merkitys on yhä vaikeammin ymmärrettävissä, jotakin on mennyt pieleen. Diplomi-insinöörin ja humanistin tehtävä on tässä samankaltainen, olla kehittämässä tekniikan kieltä ja sanastoa oikeaan suuntaan.

Mikä on taikauskoa?

2009-08-27T11:49:00.000-07:00

Elämme maailmassa ja ihmisten muodostamassa yhteiskunnassa, jossa uskominen monenlaiseen ns. yliluonnolliseen on tavattoman yleistä. Ihmiset uskovat voivansa löytää tietoa tulevaisuudestansa tähtikarttoja tutkimmalla, tai muuten ylittää luonnon asettamia rajoja uskomuksellisten ideoiden pohjalta. On jopa mahdollista elättää itsensä pelkästään olemalla jonkun tällaisen uskomusjärjestelmän erityinen asiantuntija. Uskomatonta, eikö totta?

Nämä uskomukset erottaa ns. arkitiedosta se, että niitä ei voida todistaa oikeaksi, jos ei vääräksikään. Tieteellinen tieto on, kummallista kyllä, vakavasti otettavaa ainoastaan silloin, kun se on osoittettavissa vääräksi! Karl Popperin kehittämän, nykyisin käytössä olevan tieteenfilosofian mallin mukaan tieteellisiä ovat vain väitteet jotka on mahdollista osoittaa vääriksi havainnoin. "Tieteellisestä teoriasta on oltava mahdollista johtaa ennuste tai seuraamus, jota voidaan kokeellisesti testata. Näin voidaan tieteellisten kokeiden avulla löytää alkuperäisen teorian heikkoja kohtia tai virheellisyyksiä." [Lähde]. Tieto on mahdollista olla totta, jos se voidaan osoittaa teoriassa vääräksi. Uskomatonta, eikö totta?

Taikauskossa taas on kyse sellaisista perustelemattomista uskomuksista, jota useinkaan ei voida ensinkään kokeellisesti testata, mutta jolla uskotaan olevaan ihmisiin ja luontoon vaikuttavia ns. yliluonnollisia voimia. Nämä käsitykset ja ideat ovat muotoutuneet historian saatossa, ovat kaikkialla läsnä inhimillisessä kulttuurissa, eikä niiden todenperäisyyttä useinkaan vaivauduta syvemmin pohtimaan. Sen sijaan niiden tärkeyteen uskotaan kuin kallioon. Niiden kyseenalaistamista ei katsota hyvällä etenkään niihin vihkiytyneiden keskuudessa, mutta ei muutenkaan: erilaisiin ideoihin on saatava uskoa rauhassa, kenenkään häiritsemättä. Useimpien mielestä olisi epäsopivaa alkaa (julkisesti) esittämään näiden uskomusjärjestelmien heikkoja kohtia tai mahdollisia virheellisyyksiä. On jopa säädetty erilaisia lakeja tällaisten uskomuspohjaisten ideoiden suojelemiseksi. Uskomatonta, eikö totta?

Jos kuvittelisi itsensä alieniksi, maan ulkopuolista älyllistä elämää edustavaksi, maahan saapuvaksi avaruusturistiksi, joka tulisi riippumattomana havainnoijana, "satunnaisena matkailijana", tekemään havaintoja Tellus-planeettaa asuttavasta nykyisin yli 6 miljardin ihmisen muodostamaan populaation ajattelutavoista, tuskin voisi olla hämmästymättä sitä erilaisten ajattelutapojen ja erityisesti erilaisten uskomusten kirjoa, joita Maa päällään kantaa. Maailmassa on arvioitu olevan yli 20 000 uskontoa tai uskonsuuntaa (lahkoa). Uskonnoilla on oma elinkaarena ja evoluutiokehityksensä. On arvioitu että joka päivä syntyy 2-3 uutta uskontoa, vastaavasti osa niistä poistuu historian näyttämöltä. Uskomatonta, eikö totta?

Meidät on saatettu uskomaan siihen käsitykseen, että on olemassa primitiivisiä uskomuksia, joissa mm. palvotaan esi-isiä, ja sitten taas korkeakulttuurien piirissä tavataan sivistyneempiä ja pidemmälle kehittyneitä uskomusjärjestelmiä, joita luonnehtii huolellisesti laaditut oppikokoelmat. Mutta mikä erottaa nämä järjestelmät toisista vastaavista? "Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama asia." [Lähde]. Moni muukaan uskontotutkija (kuten Pascal Boyer) ei tee varsinaista erottelua "primitiivisten" ja kehittyneiden uskomusten välillä: ne ovat pohjimmiltaan sama asia. Uskomatonta, eikö totta?

Suositussa kirjassaan uskontotutkija Pascal Boyer paneutuu kysymykseen: miten uskonnot voidaan selittää? Monilla saattaa olla joku yksittäinen selitys tai ajatus mikä voisi selittää ihmisen taipumuksen yliluonnollisiin ideoihin, mutta Boyer osoittaa että mikään yksittäinen selitys ei ole riittävä. Kysymys on monitahoinen ja ulottuu syvälle ihmisen kulttuuriin, biologiaan ja sosiologiaan. On myös selitettävä, miksi jotkut perustelemattomat uskomukset ovat ihmisille tyypillisempiä kuin jotkut toiset, kuviteltavissa olevat perusteettomat uskomukset. Osa näistä uskomuksista on ihmisen evoluutiossa kehittyneille aivoille luonnollisempaa hyväksyä kuin jotkut toiset. Tästä ja monista muista syistä johtuen useimmat meistä uskomme, että meidän on parasta uskoa asioihin, joiden todenperäisyyttä emme voi tietää, koska jos emme usko, niin silloin voi käydä huonommin, kuin jos ei uskoisi! Uskomatonta, eikö totta!

Paluu arkeen

2009-08-13T02:38:00.000-07:00

Loogisena jatkona edelliselle blogikirjoitukselle omasta kesälomastani, täytyy kai jatkaa sen kertomisella että se päättyi. Sinällään tällä itsestään selvällä asialla ei liene mitään laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, mutta toisaalta se on aika universaali asia. Toisaalta loman pituus ja sisältö vaihtelee paljonkin eri maissa ja eri ammateissa. Pohdin tässä siis mitä loma ja arki on tutkijan työssä, ja erityisesti omassa toimessa professorina.

Monet kollegat ulkomailla pitävät lomansa vasta nyt elokuussa, joka on yleisempi lomakuukausi kuin meillä heinäkuu Suomessa. Oman työn kansainväliset yhteydet asettaa omalle lomanpidolle haasteen, kun heinäkuussa saattaa olla vielä moniakin tärkeitä kansainvälisiä aktiviteetteja. On tieteellisiä konfrensseja, tutkimusjulkaisuihin liittyvää omaa huomiota vaativaa toimintaa, uusien hankkeiden valmistelua, ja joku opiskelijakin tai ohjauksessa oleva tutkija saattaa tarvita huomiota jopa keskikesän aikana. Joskus täydellinen jättäytyminen pois tästä on vaikeaa.

Joka tapauksessa, virallisesti lomat on nyt pidetty ja paluu arkeen on nyt tapahtunut omalla kohdallani. On aika alkaa suunnata ajatuksia kohti syksyn haasteita, luennointikursseja ja tutkimukseen liittyviä asioita. Kuluneen vuoden tutkimusjulkaisut on nyt pääasiassa jo tiedossa, sillä aikataulujen vuoksi loppuvuoden aikana tehdyt julkaisut saadaan julkaistuksi vasta tulevan kalenterivuoden aikana.

Kulunut vuosi näyttää hyvää tulosta tieteellisten julkaisujen saralla: neljä lehtijulkaisua, kaksi kirjan kappaletta, ja kymmenkunta konfrenssijulkaisua. Tähän voi olla erittäin tyytyväinen, ja samalla tyytyväinen yksittäisten tutkijoiden panokseen näissä. Ne enteilevät tulevia tohtorinväitöksiä odotetussa aikataulussa. Tästä lähtökohdasta on hyvä ponnistaa sekä käynnissä olevien tutkimushankkeiden eteenpäin viemisessä kuin uusien valmistelussa.

Hyvä loma!

2009-08-02T02:24:00.000-07:00

Nyt on ollut kesälomaa, ja sen aikana ei niin kovin aktiivista ajattelua ole tullut harrastettua, ja se onkin varmaan yksi hyvän loman tunnusmerkki ainakin ajatustyötä tekevälle. Toisaalta pelkkä joutilas oleskelu ei ole minulle koskaan oikein sopinut kesäharrastukseksi. En viihdy uimarannoilla tai patiolla, muuta kuin kenties satunnaisina pistäytymisinä. Joskus olen jopa ääneen pohtinut, että tarvitsen kesällä myös jotakin aktiivista tekemistä. Se voi toteutua jonkun harrastuksen tai muun "kesäprojektin" puitteissa.

Pieniä kesäprojekteja omalla kohdalla on joskus ollut lukeminen. Olen hakenut kymmenkunta kirjaa kirjastosta ja lueskellut ne läpi. Paha kyllä, olen taipuvainen olemaan kiinnostunut tietokirjallisuudesta, jolloin se ei aina ole parasta aivolepoa. Tänä kesänä tuli luettua mökillä nuoruuden vanhoja sarjakuvia: Aku Ankkaa, Busteria, Mustanaamiota ja Tarzania. Omaan makuun parhaita ovat edelleen 80-luvun alkupuolen sarjakuvat, kuten silloin ilmestyneet Aku Ankan ja Roope-sedän taskukirjat. Ehkä se johtuu siitä että oma nuoruus sijoittui noihin aikoihin. Sarjakuvien lukeminen ei oikeastaan ole vielä luokiteltavaksi kesäprojektiksi. Aloitin lomani sellaisella, nimittäin autotallin varaston hyllyjen hankkimisella ja sen järjestämisellä. Sitä seurasi myös erinäisiä pihatöitä ja puutarhan istutusten kehittelyä. Se osoittautui toimistotyötä tekevälle aika kivaksi vaihteluksi ja hyötyliikuntaakin siinä saa.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä hyvän loman tuntomerkkinä listaisin omalla kohdallani sen, että saa olla myös ainakin jonkin aikaa joko kotona tai mökillä, eikä tarvitse lähteä sen kaueammaksi. Työn puolesta matkustelua tulee jonkin verran, eikä lomalla oikein jaksa lähteä kovin kauaksi. Kesälomaani edelsi juuri matka USAhan, jonka aikaerorasituksista palautumiseen tärväytyi oikeastaan loman ensimmäinen viikko. Eipä käynyt mielessä alkaa pakkaamaan lomalla matkalaukkua jonnekin kaukaisempaan kohteeseen.

Oman edesmenneen isoisäni toteamus kaukomatkailusta on jäänyt jotenkin lähtemättömästi mieleen. Hän viihtyi hyvin kotona, ja ihmetteli säästäväisenä miehenä miten ihmiset maksoivat niin paljon lomamatkoistaan: "Miten ne voivat maksaa niin paljon niistä ulkomaanmatkoista. Minähän en lähtisi sinne vaikka minulle maksettaisiin siitä!". Maailma on paljon muuttunut muutaman sukupolven aikana ja etäisyydet ovat kutistuneet, ainakin meidän aikanamme. Saa nähdä muuttaako kallistuva lentomatkailu tilannetta radikaalistikin jo meidän elinaikanamme. Lomailla voi silti hyvin myös kotimaassa. Se on tuttua ja turvallista, varsinkin kun maailmalla on näitä flunssia myös nyt liikkeellä, ja lentoyhtiöt voivat halutessaan kieltäytyä jopa antamasta kotimatkaa lomalaiselle.

Great controversy

2009-06-26T01:04:00.000-07:00

Finland can be considered in many ways as a secular country, and also the main religious institutions are being more and more accommodating with the morals of the secular society. Yet, religious and especially Christian revivalist movements have still their strong position. This is seen especially in the big revival meeting events organized in summer time. The biggest in numbers is the event by Conservative Laestadian movement, part of Lutheran revival movement and the biggest branch of Lestadianism. Number of people attending to their yearly Summer services (Suviseurat) can rise up to 70 000 attendants. Conservative Lestadian movement is strongest in the Northern Finland (also in Oulu where I live), altogether including around 100 000 members.

One of the peculiar features of Laestadian movement is that they, according to their doctrine, consider themselves as the only true believers, the Kindom of God. This can be, on the other hand, considered at least to some extant as part of the revivalist tradition, where different groups has identified themselves based on some distinctive symbols of separation. Another distinctive symbols, along with the core belief of only the Conservative Lestadians being the true church, include abstaining from alcohol, television and birth control. They are also characterized by potentially really big families, up to 15 or more children in one family. Common feature with other conservative sects of Christianity include maintaing the authority of the Bible as the true and trustworthy Word of God.

Size of a family or not watching television can be more easily regarded as part of a subculture and tradition. Even though I'd prefer people to freely select their tv-channel and number of children. More problematic are the separative basic doctrines, common to many if not almost all religions. Believers get their evergreen gardens in the Heaven, while the rest of the mankind will find themselves in spacious yet unconfortable Hell. Naturally, after arriving to that final destination, eternity is the right amount of time for suffering and pain for the unrighteous. These type of "facts" may be also indoctrinated to children at their early age, sometimes with all too graphical terms, causing anxiety. These beliefs are not to be questioned or critisized, or else one may have to face abandonment by their own social foundation: family, friends and relatives.

In some of these movements, conception of biology and cosmology can be deeply flawed, as evolution theory is considered as a lie that diminishes the glory of the works of the God who created the Earth and the life on it in some 6000 years ago. When scientist say that the Earth is some 4,5 billion years old, and the Universe some 13,7 billion years old, they may laugh at it as a joke. While there are many forms of Creationism, other allowing longer time spans, they all need to put boundaries to the scientific method not to enter their territory and belief system. And after all, "evolution is only a theory", they may add.

While most of the scientist and the educated people usually prefer to silently neglect the existence of these movements and belief systems, some do not. The group of people being most vocal advocates of using reason against considering religious beliefs as true, include such notable authors such as Richard Dawkins, Daniel Dennett and Sam Harris. These authors are sometimes referred as "the three musketeers", or as "the four horseman", by adding journalist Christopher Hitchens to the crew. They all are saying about religion: these people are wrong and someone should have the courtesy of telling them that. These voices of reason do not restrict to any particular religion or sect in their criticism: any belief without evidence or logical ground, can not simply be any more considered valid in this age of reason and scientific knowledge. In Finland there are also some notable voices of reason promoting scientific approach to life, such as Finnish astronomer Esko Valtaoja. The discussion, or great controversy, has been mild in Finland, in comparison.

As a scientist and sceptic, I have to agree with these vocal advocates of reason, that one should look into all evidence and knowledge available in our modern culture. Rather than being designed, the evidence shows that the life on earth has been observed to be a self-organizing process of natural causes, following the principles of evolution. There is also much interesting analysis and research about the evolution of religions themselves, as part of human culture. If one can distinguish between the contents of a human tradions (and preferably focusing on the positive aspects of them), and factual aspects based on science and knowledge, that can be one way to expand the understanding of the religions and the human life in general.

Aika ja evoluutio

2009-06-22T02:25:00.000-07:00

Olen kirjoittanut tässä blogissani joitakin evoluutioteoriaa ja sen soveltamista käsitteleviä lyhyitä puheenvuoroja. Nyt evoluutioteorian keksijän Charles Darwinin juhlavuotena se tuntuu sopivalta. Juuri tämä aihe on herättänyt blogini lukijoissa suurinta mielenkiintoa, kuten keskustelu kirjoitukseni "Evoluutio ei ole uskonto" ja sitä edeltäneen samaan aihepiiriin liittyneen kirjoituksen keskusteluosuuksista huomaa. Jatkan nyt samasta aihepiiristä, mutta keskityn yhteen keskeiseen evoluution osatekijään, jonka ymmärtäminen aiheuttaa monille kaikkein suurinta päänvaivaa, nimittäin aikaan. Mitä aika on? Mitä on vuosi, mitä on tuhat vuotta, mitä miljoona vuotta, mitä on miljardi vuotta?

Erityisesti kreationistit katsovat, että pitkät aikajaksot ovat "keinotekoinen
selitys" muutoksille, joita ei voisi heidän mukaansa tapahtua kuin erityisen luomisteon kautta. Esimerkkinä tästä käy vastikään saamani linkki, jossa kerrotaan "Ongelmia, mitä evoluutioteoriassa esiintyy, on saatettu yksinkertaisesti
selittää sillä, että aika tekee kaiken mahdolliseksi ja vuosimiljoonien
aikana voi tapahtua mitä tahansa. -- Asiaa voitaisiin verrata siihen, että jos tyttö sadussa suutelee sammakkoa, ja sammakosta yhtäkkiä tuleekin prinssi, pidetään sitä vain satuna. Kuitenkin sama asia muuttuu heti tieteeksi kunhan siihen varataan
vain tarpeeksi aikaa, eli 300 miljoonaa vuotta, koska siinä ajassa
tiedemiehet uskovat sammakon muuttuneen ihmiseksi." [Lähde: Uskotko kehitysoppiin]

Mietitään ensin hetki mitä edellä esitin pitkistä aikajaksoista, ja ajasta yleensä. Vuosi on "ajanlaskun yksikkö, joka perustuu Maan kiertoaikaan Auringon ympäri" [Lähde]. Se on meille ihmisille hyvin tärkeä ajan mittari, koska meidän elämäämme mahtuu rajallinen määrä niitä. Parin vuoden takaisessa blogikirjoituksessani pohdin tarkemmin ihmisen aikakäsityksen logaritmista luonnetta, että nuoruuden vuodet tuntuvat pidemmälle kuin vanhuudessa jne. Ihmisen elinikä vaihtelee suuresti maittain, mutta tällä hetkellä se on useimmiten joitakin kymmeniä vuosia. Vanhimmat ihmiset elävät jonkin verran toiselle sadalla vuodelle. Jotkut uskovat lääketieteen kehityksen voivan nostaa ihmisen eliniän jopa tuhanteen vuoteen.[Lähde]. Silti tämä vuoden ohella toinen ihmiselle keskeinen mittari, elinikä, on evoluution kannalta kuin silmänräpäys, jossa ei juuri mitään evolutiivisesti merkittävää tapahdu. On mielenkiintoista, että uskonnoissa Jumalan kerrotaan olevan hahmo, jolle tuhat vuotta ei ole mitään. "Yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". [Lähde]. Filosofi Ludwid Feuerbach katsoi, että uskonnoissa esitetyt Jumalan ominaisuudet ovatkin itse asiassa persoonattoman luonnon ominaisuuksia, joille ihminen on halunnut antaa inhimillisiä piirteitä.

Palaan tämän kirjoituksen pääkysymykseen: mitä on miljardi vuotta? Sen ymmärtämiseen tai hahmottamiseen on mielestäni hyvä rinnastus miettiä luonnossa tapahtuvaa eroosiota ("kallioperän ja maaperän hallitsematonta kulumista veden, tuulen, mekaanisen kulutuksen tai jonkin muun maaperää kuluttavan tekijän tähden"). Siinä on myös kysymys hitaasta muutoksesta, jolla on suuret vaikutukset. Ajatellaan Mount Everest vuorta, joka on tällä hetkellä maailman korkein vuori, nousten vajaan yhdeksän kilometrin korkeuteen (8844–8850 m). Sanon tällä hetkellä, koska maapallon historiassa on varmuudella ollut korkeampiakin huippuja sen geologisesti neitseellisempinä aikoina. Esimerkikiksi Aurinkokunnan korkein vuori on tiettävästi Marsin Olympos Mons, jonka huippu nousee jopa 27:ään kilometriin Lähde.

Eroosio kertoo ajan kulumisen merkityksestä ihmisen mittakaavat ylittävissä viitekehyksissä. Jos eroosio kuluttaa vuorta yhden millimetrin vuodessa, niin tuhannessa vuodessa se on vain metrin, mutta miljoonassa vuodessa kilometrin. Mount Everest huikeine huippuineen olisi syöty "vaivaisessa" 9 miljoonassa vuodessa, Aurinkokunnan korkein huippu 30 miljoonassa vuodessa. Mitä onkaan siis muutos joka tapahtuisi miljardissa vuodessa? Edellä kuvattu eroosio kuluttaisi maan tasalle mielikuvituksellisen jättimäisen tuhannen kilometrin korkuisen vuoren!

Onko siis ihme, että ihminen olisi kehittynyt sammakon asteelta 300 miljoonassa vuodessa (vrt. 300 kilometrin korkuinen vuori olisi syöpynyt samassa ajassa maan tasalla), tai että erkaantumisemme lähimmistä kädellisistä veljistämme kääpiösimpansseista olisi vienyt kahdeksan miljoonan vuoden (vrt. Mount Everestin kutistuminen lähes maan tasalle) vuoden mittaisen pienten muutosten sarjan? Ehkä se on jollakin määritelmän tasolla ihme, mutta usko pois, sillä se on täyttä totta! Sen seurauksena me apinoiden anatomialla varustetut kahdella jalalla käppäilevät kädelliset nisäkkäät kehittyneine aivoinemme olemme tätäkin erikoisuutta pohtimassa. Se on hieno juttu, josta kannattaa olla jopa uskonnollisen ihmettelyn kaltaiseen olotilaan asti kiitollinen.

Mustat Joutsenet: harvinaiset mutta mullistavat ilmiöt

2009-06-15T02:44:00.000-07:00

Libanonilaissyntyinen filosofi ja tutkija Nassim Nicholas Taleb on kirjoittanut kirjan Musta Joutsen, jota olen viime aikoina vapaa-ajalla lueskellut. Kirja käsittelee ennakoimattomia tapahtumia, joilla on suuria vaikutuksia. Hän nimittää tällaisia tapahtumia yleisesti Mustiksi Joutseniksi.

Kielikuva hakee esimerkkinsä luonnosta, jossa useimmat meistä ovat tulleet tunteneet joutsenet valkoisina. Pelkästään tarkkailemalla tietyllä seudulla (esim. Suomessa) eläviä joutsenia voisi vakuuttua tästä tosiasiasta: joutsenet ovat valkoisia. Kuitenkin yksi havainto voi mullistaa ja kumota yleisen väitteen, joka kenties perustuu vuosituhansien mittaiseen ja miljoonia valkoisia joutsenia käsittävään vahvistavien havaintojen sarjaan. Australian seudulla asustavan Mustajoutsenen (Cygnus atratus) tapaaminen voisi olla tällainen yllättävä kokemus monille.

Taleb esittää, että tällaisilla tapahtumilla on valtaisa vaikutus kaikkeen mitä ihmisinä koemme ja näemme, sekä menneísyydessä, nykyisyydessä että tulevaisuudessa. Silti olemme heikosti valmistautuneita tunnistamaan näitä tapahtumia, koska huomiomme on kiinnittynyt yksityiskohtiin suurten linjojen ja lainalaisuuksien sijasta. Monet arkipäiväiset yksityiskohdat ja asiat, joita luemme päivittäin sanomalehdistä, ovat muuttuneet yhä merkityksettömämmiksi suurten muutosten kannalta.

Esimerkkejä mullistavista mutta ennakoimattomista tapahtumista ovat Talebin mukaan mm. useimmat sodat, talouskriisit, epidemiat, muodit, ajatukset tai tegnologiat. Konkreettisinä esimerkkeinä Taleb mainitsee mm. Neuvostoliiton romahtamisen, Internetin leviämisen ja uskonnollisen fundamentalismin nousun. Näiden tunnusmerkistössä olivat lisäksi, että jälkikäteen voitiin tunnistaa syitä näiden takana, mutta etukäteen niitä ei osattu ennakoida.

Historiassa eräs tieteeseen ja uskontoonkin liittyvä Musta Joutsen oli eittämättä Darwinin luonnosta löytämä lainalaisuus: evoluutio. Sen löytämisen vaikutus on ollut erittäin mullistava. Se pakottaa meidät tänäkin päivänä arvioimaan aikaisempia, vuosituhantisia ajatusperinteitä ja traditioita uudesta näkökulmasta, evoluution näkökulmasta.

Mitä ovat tämän ajan ja tulevaisuuden Mustat Joutsenet? Ajatellaan vaikkapa sellaisia uskontojen tai scifi-elokuvien unelmoimia asioita, kuten biologinen kuolemattomuus, tai lähempänä olevia asioita kuten uudet energianlähteet (kuten fuusioenergia). Tai negatiivisina skenaarioina maailmanlaajuinen ennennäkemättömän vakava virusepidemia, tai maailmaanlaajuinen energiakriisi fossiilisten polttoainevarastojen huvetessa ilman korvaavaa energiamuotoa. Mikä tahansa näistä tapahtumista olisi Musta Joutsen, johon kaikkea inhimillistä kokemusta ja historiaa tarkasteltaisiin "ennen" ja "jälkeen" tuon tapahtuman.

Eurovaalien jälkeen

2009-06-07T23:14:00.000-07:00

Suomesta valitiin Euroopan parlamenttiin uudelle viisivuotiskaudelle 13 edustajaa. Heidän joukossaan on kolme kokoomuslaista, kolme keskustalaista, kaksi demaria, kaksi vihreää, ja kolme pienpuolueiden edustajaa (perussuomalaiset, kristillisdemoktaatit, ruotsalaiset).

Merkillepantavaa on vihreiden nousu kahden euroedustajan puolueeksi. Sillä se nousee samalle viivalle demareiden kanssa. Vihreiden arvojen edustus on lisäksi näkyvää muiden puolueiden asialistalla. Esimerkiksi kokoomuksen Sirpa Pietikäinen on profiloitunut ympäristöasioissa. Vihreitä vastaan kampanjassaan ladannut kokoomuksen Ari Vatanen ei mennyt Suomessa läpi. Suomessa vihreän liikkeen kannatus onkin puoluerajoja ylittävä ilmiö. Kettingeillä puihin Lapin metsätyömailla itsensä kahlinneista villekomseista on tultu pitkä matka kohti vallan kabinettien prameimpia pöytiä.

Toinen huomio tietysti kohdistuu perussuomlaiseen puolueeseen. Siinäkin on kyse jonkinlaisesta kansanliikkeestä, johon kanavoituu syvien kansan turhautumista suurten puolueiden politiikkaan. Eurooppalaisessa viitekehyksessä nationalistisia aatteita viljelevät oikeistopuolueet ovat herättäneet huolenaiheitakin, mutta Suomessa tämä on jäänyt leppoisan oloisen Timo Soinin luoman imagon taakse. Nyt kun Soini ottaa aavistuksen etäisyyttä Suomeen euroedustajana, on mielenkiintoista nähdä mitä ja ketä Soinin varjosta nousee. Erityisesti avoin maahanmuuttajavastaisuus on puolueella luurankona kaapissa.

Europarlamentti on kuitenkin erilainen pelikenttä johon monet suomalaiset poliitikot ovat entuudesta tottuneet. Puolueryhmittymät ovat usein toisella tavalla profiloituneet kuin Suomessa. Esimerkiksi Suomessa konservatiivisia arvoja perinteisesti edustaneen keskustapuolueen jäsenet ovat Euroopan liberaalien ja demokraattien allianssin (ALDE) jäseniä, yhdessä RKPn edustajien kanssa, joka on vasta kolmanneksi suurin ryhmä. Suurin ryhmä EPP (Euroopan kansanpuolueen, aiempi kristillisdemokraatit) pitää profiilissaan sisällä "maltilliset keskustalaiset ja keskustaoikeistolaiset puolueet", mutta siihen Suomesta kuuluvat kokoomuslaiset, eikä Suomen keskustapuolue.

Erityisesti Suomen kristillisdemokraatit ovat samasta nimestä huolimatta kaukana euroopan johtavasta ryhmittymästä, sillä EPP ryhmä on federalistinen, kun taas Suomessa kristilliset ovat olleet samassa EU-kriittisessä kuorossa perussuomalaisten kanssa. Vastavalittu euroedustaja Essayah kertoi: "Olen itse vastustanut Suomen EU-jäsenyyttä ja äänestänyt perustuslakia vastaan. Eli teen varmasti tosissani töitä näiden asioiden puolesta, Essayah mainosti." [Lähde]. Taustalla on myös suomalaisten kristillisten piirien teologian tulkintaa, joissa uhkakuvissa nähdään EU jopa jonkinlaisena Ilmestyskirjan petona.

Kaikki nämä esimerkit kertovat osaltaan sitä, että Suomi tavallaan vielä hakee paikkaansa Euroopassa. Vaikka meitä yhdistää Eurooppaan maantiede, olemme silti "vain" kielellinen ja kulttuurinen vähemistö Euroopan reunalla. Toisaalta se voi olla meille vahvuus, ja tietenkin Suomella on mahdollisuus vaikuttaa Euroopassa siinä missä kenellä muulla maalla tahansa, osana 751:n edustajan joukkoa. Sen tulee kuitenkin tapahtua edellä mainittujen ryhmittymien kautta. Kaikenkaikkiaan Europolitiikka säilyy edelleen suomalaisille melko etäisenä, sillä tuskinpa nämä edellä mainitut europolitiikan vaikutusvaltaiset ryhmittymät ovat tulleet useimmille tutuiksi.

Rohkeaa puhetta energia- ja ilmastopolitiikasta

2009-05-29T02:12:00.000-07:00

Suomalainen keskustelu energia- ja ilmastopolitiikasta on ollut kuin erään henkilön mielestä kirkkokuoron laulu: tasapaksua ja mielenkiinnotonta. Kuoro on laulanut laulua, joka on tullut meille kaikille kovin tutuksi: maapallallon ilmasto lämpenee, ja länsimaisten ihmisten kulutustottumukset ovat siinä suurin syyllinen. Kulutusta pitäisi vähentää, mutta ainoa mitä voidaan tehdä on nostaa kuluttamisen ja energian hintaa.

Onkin hyvin harvinaista, että kukaan merkittävässä asemassa oleva politiikko uskaltaisi asettua poikkiteloin tätä vallitsevaa konsensusta vastaan. Näin uskaltaa tehdä nyt europarlaamentikko Ari Vatanen (kok). Haastattelussaan Vatanen paukuttelee suoria sanoa, esittäen että ilmastopoliittista keskustelua vie ideologinen ajattelu enemmän kuin järkisyyt. Vatanen heittää lisää vettä kiukaalle YLEn vaalikoneen vastauksissaan.

Vatasen teesit

"Hiilidioksidipäästöjen välttäminen on ehkä stalinismin ohella suurin hype, jonka olen elämässäni kokenut"

"Suuri hiilijalanjälki tarkoittaa hyvinvointia. Miksi ihmisiä syyllistetään materiaalisesta hyvinvoinnista?"

"Tämä on marxilaisuuteen ja Neuvostoliittoon pettyneen vihreän liikkeen keksimää syyllistämistä. Ihmisten syyllistäminen ja maailmanlopulla pelottelu ovat vallankäyttöä"

"Lämmin on hyvä asia, kylmä on paha asia. Kylmällä ilmalla ihminen voi kuolla flunssaan. Hyvinvointi on aina tarkoittanut lämpimämpää kohti menemistä."

"Sehän on ihan absurdia, että ihminen tietäisi miten ilmasto muuttuu. Ei kukaan tiedä minkälainen sää on ensi lauantaina. Lämpimiä jaksoja on tullut ja mennyt ihmiskunnan historian aikana"

"Ilmasto- ja energiapolitiikassa on korkea aika ryhtyä tekemään päätöksiä, jotka perustuvat huolelliseen analyysiin ideologien sijaan. Aloitetaan kiireisimmästä: vaarallisen alhaisen energiaomavaraisuuden nostamisesta eli ydinvoiman merkittävästä lisäämisestä. Nyt haihatellaan uusiutuvilla ja kylvetään rahaa tuuleen. Työnjako: ihminen huolehtii energiasta ja luonto lämpötilasta."

"Energia on rauhan rakentamisen jälkeen tärkein asia! EU:n tulisi lakata vastustamasta ydinvoimaa ideologisista syistä. On vastuutonta käytöstä kylvää rahaa tuuleen myllyjen mukana... Suomen teollisuus, joka käy selviytymistaistelua maailman markkinoilla, tietää, mitä energiaa se tarvitsee. Teollisuusyrityksillä on 100 % omat rahat pelissä ja ne valitsivat ydinvoiman. 'Väärin sammutettu', sanoi Arkadianmäki 90-luvulla ja viivästytti Olkiluoto 3:sta 10 vuotta!"

Ydinvoiman puolesta liputtava Vatanen on melkoinen poikkeus vallitsevaan konsensuspohjaiseen energia- ja ilmastopoliittisen keskusteluun. Vaaleissa on tietenkin äänestäjillä mahdollisuus tehdä valintansa, minkälaista energia- ja ilmastopolitiikkaa Euroopassa ja maailman mittakaavassa halutaan toteuttaa. On kuitenkin hyvä, että joku alkaa herätellä ihmisiä vihreästä ruususen unesta: nykyinen hyvinvointi on rakennettu edulliselle energialle, joka vieläpä perustuu hyvin pitkälle öljylle ja ydinvoimalle. Kuka olisi oikeasti halukas tinkimään hyvinvoinnistamme?

Laatua hinnalla millä hyvänsä

2009-05-26T00:23:00.000-07:00

Yhteiskunnan ja valtionhallinnonpuolelta on nähty tärkeäksi päämääräksi lähteä kehittämään Suomalaisten yliopistojen laatua, ja sitä kautta parantamaan tutkimuksen ja opetuksen ja välillisesti yritysten ja yhteiskunnan kansainvälistä kilpailukykyä. Päämäärä on hyvä ja oikea, mutta miten siihen pyritään ja tuleeko se johtamaan haluttuun lopputulokseen? Mikä on laadunparantamisprojektin hinta?

Rahalla mitattuna se tietysti maksaa satoja miljoonia. Alueellinen tasa-arvo häviää kilpailussa ensimmäisenä, kun nopeat syövät hitaat. Sinällään yliopistojen välinen kilpailu on sallittua ja suotavaa, sillä kilpailu antaa motivaation kehittyä. Mutta nyt palkinnot on jaettu etukäteen, ja laatua voidaan vain toivoa lopputuloksena. Oma veikkaukseni on, että pelkällä rahalla ei sittenkään tehdä laatua.

Toinen ääripää on resurssien jatkuva viilaaminen hallinnon ja byrokratian kasvaessa, kun tavoitellaan laatua. Laadun kehittämiseen perustetaan työryhmiä, toimikuntia ja laaditaan laatukäsikirjoja, jotka pyrkivät seuraamaan teollisia laatustandardeja. Mutta jääkö johtavilla tutkijoilla, professoreilla, riittävästi aikaa luovaan tutkimukseen, jos kalenteri alkaa täyttymään laadun kehittämisen ja mittaamisen harjoituksista, ja niihin liittyvillä vuosittaisilla auditoinneilla?

Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala on kritisoinut liian pitkälle vietyä laatustandardien luomista. Haastattelussaan hän toteaa: "Yliopistollakin tuntuu yleinen huonontuminen työoloissa. -- Luodaan jokin laatustandardoitu tutkimus jota mitataan jonkinlaisilla teollisuusstandardeilla. On tragikoomista, että minua pyydettiin syksyllä mukaan johonkin luovuusstrategiaan tai tällaiseen. Luovuus katoaa juuri silloin kun kalenteri täyttyy kaikenlaisista komiteoista." [Lähde].

Työelämän laatu on Siltalan mukaan viime vuosina nopeasti huonontunut, sekä teollisessa että nyt hieman viiveellä yliopistollisessa viitekehyksessä. Uusi yliopistolaki edelleen muuttaa tilannetta. Työympäristössä on jatkuvasti kehitystoimenpiteitä, organisaatiomuutoksia, laadunparantamista ja mittaamista. Työelämä tuntuu olevan jatkuvassa turbulenssissa. Sellaisessako syntyy laatua?

Lyhyen tähtäimen kilpajuoksusta olisi siirryttävä enemmän kestävyysurheilun tyyppisen ajattelumalliin, jossa tähdätään sekä lyhyen, mutta myös pidemmän tähtäimen tavoitteisiin. Luovuus vaatii aikaa ja henkistä tilaa. Tutkimisten mukaan tiimit eivät ole yhtä innovatiivisia jos jatkuvasti aikarajat ovat painamassa päälle. [Lähde]. On aika selvää, että luovuus ja laatukin katoaa kiireeseen ja hätiköintiin. Laadun ja tehokkuuden maksimoinnin välinen raja on kuin veteen piirretty viiva, mutta se on olemassa.

Energiansäästämisen utopia ja hybris

2009-05-08T03:09:00.000-07:00

Energian säästäminen ja energian hintaan vaikuttava energiapolitiikka ovat julkisessa keskustelussa esillä entistä enemmän. "Näin hillitään ilmastonmuutosta", "... olla johtava maa sekä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä että kestävissä energiaratkaisuissa", ja "Painavin syy suureen (ekologiseen) jalanjälkeen on autoilu." "Valaistus haukkaa maailman energiankulutuksesta noin 30 prosenttia. "jne. Vain muutama sukupolvi ennen meitä, ja käytännössä koko ihmiskunnan historia ennen sitä, on eletty paljon vähemmällä kulutuksella, mutta onko siihen suuntaan enää paluuta?

Mikä on kehityksen suunta? "Vallitseva trendi on ollut energiankäytön lisääntyminen. -- Aluksi teollinen yhteiskunta perustui lämmön ja mekaanisen energian tuotantoon mutta sähkönkäytön lisääntyminen muokkaa yhteiskuntaa sähköiseksi yhteiskunnaksi. Energiakäyttö lisääntyy ja suurin yhä kasvava osuus siitä on sähköä." Sähköenergian kulutusta lisää elintasokilpailu, joka vääjäämättä johtaa kokonaiskulutuksen jatkuvaan kasvuun. "Nykyisellä kasvuvauhdilla maailman energiankulutus kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä."

Kaikkialla läsnäolevissa ja joka tuutista tunkevista energian säästövinkeissä kehotetaan laskemaan huonelämpötilaa, vaihtamaan energiasäästölamppuihin, ottamaan lyhyempia suihkuja, ajamaan taloudellisesti, korjauttamaan vesivuodot, sammuttamaan turhat valot ja valmiustilassa olevat laitteet ja ostamaan energiatehokkaita laitteita ja käyttämään julkisia, sekä hyödyntymään uusiutuvaa energiaa. Nämä kaikki ovat hyviä ja järkeviä neuvoja, mutta suuri kysymys on, että ovatko ihmiset valmiita tinkimaan elintasostaan yleishyvien päämäärien edistämiseksi?

Näen tässä kaksi ääripäätä, jota tulisi välttää. Toinen on energiapoliittinen utopia jossa tavoitellaan liian ideaalista tilannetta (kulutetaan entistä vähemmän energiaa lisäämällä energia hintaa), joka johtaa elintason laskuun erityisesti köyhissä maissa. Toinen ääripää on hybris, jossa liian optimismin vallassa mennään elintasokilpailussa aina yhä suurempaan kulutukseen ja luonnonvarojen tuhlaukseen.

Missä menee kultainen keskitie? Tämä on vaikea globaali kysymys, koska samalla on kysymys ihmisten tasa-arvosta, josta vielä ei ole tietoakaan globaalissa mittakaavassa. "Entinen Saksan ympäristöministeri ja YK:n ympäristöohjelman Unepin johtaja 1998–2006 Klaus Töpfer muistuttaa, että yli kahdella miljardilla ihmisellä ei nyt ole edes sähköä. Energian kulutus kasvaa elintason noustessa." [Lähde]. Ehkä kultaista keskitietä ei ole, on vain vallitseva konsensus, että hyvinvointi ei ole maailmassa tasan jakautunutta.

Mistä sinä olisit valmis luopumaan? Hyvä testi on viettää mökkiviikonloppu mökissä, johon ei ole vesijohtoa ja jossa sähkötuotanto on toteutettu aggregaatilla ja uusiutuvilla tuuli- ja aurinkoenergialla. Kun kainalot huuhdellaan esim. joesta kannetulla vedellä, ja aggregaatti alkaa huutamaan kun leivänpaahdinta tai pölynimuria on käytetty hieman liian tiuhaan, muodostuu konkreettinen käsitys mihin energiaa kuluu. Tämä auttaisi meitä myös arvostamaan nykyistä enemmän kohtuuhintaista energiaa ja talousvettä, joiden nykyinen rajoittamaton saanti on koko nykyisen länsimaisen elämäntapamme kulmakivi ja perusta. Kuinka pitkään näin voidaan mennä, sen tulevaisuus näyttää.

Sekulaari valtio, sekulaari juhla

2009-04-29T23:15:00.000-07:00

Sekularisaatio tarkoittaa prosessia, jossa yhteiskunta on irroittautunut uskonnollisista instituutioista, ja uskonto menettää merkitystä auktoriteettina yhteiskunnassa. [Lähde: Wikipedia]. Tämä prosessi on vaikuttanut maan päällä ehkä eniten länsimaisessa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Esitän tässä väitteenä, että kyse on samalla sivistyksellisestä prosessista.

Silti esimerkiksi Suomella on vielä työsarkaa, jotta todellinen sekulaario valtio saavutettaisiin. Kahden uskontokunnan erikoisasema ei toteuta maallisen valtion ihannetta ja kansalaisten täyttä tasa-arvoa. Vaikka Suomessa ei ole sanatarkasti tulkiten valtionkirkkoa (ts. kirkkoa, joka on valtion määräysvallassa), meillä kuitenkin on selkästi valtionuskonto, jonka erityisasema on vahvistettu perustuslaissa. Perustuslain 76 §:n mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallinnosta säädetään kirkkolaissa. [Lähde: Wikipedia]

Miksi nimenomaan sekulaari valtio on paras, miksei uskonnolla voisi olla siinä roolia? Tämä juontuu siitä, että uskonnot eivät suhtaudu toisiinsa tasa-arvoisesti. Pahimmillaan sen satoa on kerätty erilaisissa konflikteissa useissa maailman kolkissa, uhriluvut lasketaan tuhansissa ja miljoonissa. Jos näihin kriisipesäkkeisiin voitaisiin toteuttaa puhtaasti sekulaari yhteiskunta, ei olisi mitään syytä miksi väkivaltaisuudet jatkuisivat. On pään pistämistä pensaaseen väittää, etteikö juuri uskonnolla olisi keskeinen rooli eri ihmisryhmiä erottavana tekijänä.

Joku voi pitää tätä naivina, mutta uskon todella että maallistuminen on paitsi positiivinen kehityssuunta, myös välttämätön ihmiskunnan tulevaisuudelle. Tätä uskoani on vahvistanut Sam Harrisin kirja, jossa haastetaan näkemään uskonnollisten voimien negatiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset, ja nimenomaan sellaiset vaikutukset, jotka ovat seurausta uskonnon sokeasta seuraamisesta. On mielenkiintoista, että niinkin kiihkeän sekularistin kuin Sam Harrisin mielestä tämä ei silti tarkoita että ihmisen henkisyys tai jopa hengellisyys kiistettäisuus. Kyse on siitä, saako järki vai sokea usko ohjata tärkeimpiä valintojamme.

Nyt kun juhlimme nykyisin täysin sekulaaria juhlaa Vappua, on hyvä muistaa että jopa sillä on uskonnollisia juuria Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivänä, ja se toisaalta yhdistetty myös pakanalliseen hedelmällisyyden jumalattareen Waldborgaan, jota kevään pakanallisissa juhlissa on kunnioitettu [Lähde: Wikipedia]. Historian saatossa näistä uskonnollista taustoista ja monista taikauskoisista käsityksistä on kuitenkin luovuttu.

Perinteitä tietysti tarvitaan ja niillä on oma roolinsa, mutta olisi erittäin tärkeää, että valtio ei sido itseään minkään tällaisen perinteen suosijaksi, vaan päinvastoin pyrkisi erkaantumaan vanhoista historian painolasteistaan tällä alueella. Tuskin meistä kukaan olisi erityisen hyvillään, jos perustuslaissa olisi säädetty vaikkapa Pyhän Valburgin seuraajien erityisasemasta, tai jumalatar Waldborgan kannattajien sen enempää. Tässäpä vakavaa pohdittavaa kepeän juhlimisen oheen!

Maailma bakteerien näkökulmasta

2009-04-26T03:17:00.000-07:00

"Maailma on erilainen veikkaajan näkökulmasta", sanottiin Veikkaus Oy:n mainoksessa. Vielä enemmän se on erilainen bakteerien näkökulmasta. Luin joku aika sitten Hannu Sariolan kirjoituksen "Elämän sattuma ja välttämättömyys" Duodecim lääketieteellisessä aikakauskirjassa, jäi siitä mieleen melko raflaava loppukaneetti: "Jos tarkastelee maailmaa bakteereiden näkökulmasta, ihminen ei ole mitään muuta kuin bakteereiden bussikuski. Sekö on elämän tarkoitus?"

Elämän tarkoituksen kysymys on nähty tärkeäksi ja keskeiseksi läpi ihmiskunnan historian. Ihminen on etsinyt, pohtinut tai määritellyt elämän tarkoitusta filosofiassa, uskonnoissa ja erilaisissa ideologioissa. Olen niihin aika paljon myös itse perehtynyt ja ollut niistä kiinnostunut omassa henkilöhistoriassa, mutta täytyy myöntää, etten vielä ollut törmännyt tällaiseen määritelmään, että inhimillisen elämän eräs "tarkoitus" olisi olla "bakteerien bussikuski".

Todellakin, biologisesti ja naturalistisen maailmankuvan mukaan ajateltaessa, tämä voi olla ihmisen biologisen matkan eräs lopputulema. Bakteerit ovat erittäin elinvoimainen ja vaikutusvaltainen elämänmuoto, varmasti aliarvostettu sellainen. Kun ajattelee bakteerien sitkeyttä elämälle, voi vai hämmästellä inhillisestä näkökulmasta. Pari vuotta sitten oli uutisissa että "Miljoonavuotias bakteeri heräsi eloon". Kun tämä bakteeri nukahti päiväunilleen, ei nykyihmisestä tiettävästi vielä ollut tietoakaan, meidän lyhyt historiamme kun ulottuu tiettävästi vain noin 150 000 vuoden päähän.

Bakteerit voivat selvitä ja lisääntyä elämälle mitä epäsuotuisimmissa olosuhteissa: äärimmäisen kuumissa, kylmissä, hapettomissa, happamissa tai korkeassa paineessa. Bakteerit ovat elämän kuninkaita, kisan kruunaamattomia voittajia, ehkä jopa sen ensimuotoja ja korkeamman elämän kehityksen alkuunpanijoita. "Ne ovat evolutiivisesti hyvin vanhoja eliöitä. Niitä elää kaikkialla niin vedessä, maassa kuin muissakin eliöissä. Monet bakteerit elävät loisina muissa eliöissä ja ovat siten haitallisia, mutta jotkut niistä ovat hyödyllisiä tai jopa välttämättömiä kantajalleen." [Lähde: Wikipedia].

Ihmisen aineenvaihdunnalle bakteerit ovat välttämättömiä. "Suolistossa, etenkin paksusuolessa on runsaasti bakteereja ja ulosteen massasta onkin noin puolet bakteereja". Tieteenalojen konsilienssia käsittelevässä kirjoituksessani toin esille uutisen, jossa insinöörit ja biokemistit Israelin Weizmann instituutissa kehittävät tekniikkaa, "jolla bakteereja voitaisiin ohjelmoida kuten tietokoneita". [Lähde]

Nämä näkökulmat yhdistettynä tietotekniikan tulevaisuus voi näyttäytyä meidän näkökulmaamme hyvinkin erikoiselta: biomassaan voidaan kenties tallentaa tietoa ja sitä voidaan ohjelmoida. Jos sitä voidaan ohjelmoida, siihen tallentaa tietoa, kenties se voidaan yhdistää ihmisen omaan biokemialliseen massaan, kehoomme. Ehkä osa tiedosta olisi sellaista, joka poistuisi normaalin aineenvaihduntamme mukana. Silloin jostakin informaation tai softakoodin osista voitaisiin konkreettisesti sanoa niiden olevan pelkkää p:tä! Tai siis puhtaasti bakteereita. Maailma on todellakin erilainen bakteerien näkökulmasta, samoin tulevaisuuden nörttien näkökulmasta.

Laajakaistayhteyden muutos

2009-04-15T12:29:00.000-07:00

Laajakaistaoperaattorini DNA päätti muuttaa tapaa jolla Internet-yhteys muodostaan. Tästä muutoksesta on hyvin tiedotettu kevään mittaan. Muutoksen vaatimista muutoksista en sen sijaan saanut täyttä käsitystä, ennenkuin tänä iltana käytin noin 5 tuntia tehokasta aikaa asian ratkaisemiseen. Tähän kuului kaksi puhelinsoittoa operaattorin tukipalveluihin, josta kummastakin sain johtolankoja ongelman ratkaisuun. Varsinaisen ongelman sain kuitenkin selvittää yksin. Vaikka tämä tapahtumakulku alkoi olla jo lähes tragikoominen, kuvastaa se monivaiheisuudessaan kodin Internetyhteyksien konfiguroinnin (asetusten tekemisen) haastellisuutta.

Prosessi alkoi kun tulin kohtuullisen työteliään työpäivän jälkeen kotiini noin 17:30 maissa, ja vaimo ilmoitti "tää netti ei toimi, tulee tällainen ilmoitus". "Laajakaistan erillistä kirjautumista vaativa vanha pppoe-tekniikka poistuu käytöstä 1.3.2009 alkaen." PPPoE tunnuksien käytön lopettaminen päätelaitteesta ja asetusten vaihtaminen uuteen DHCP tekniikkaan oli olettamukseni mukaan asia, joka voitaisiin tehdä helposti operaattorin ohjeiden mukaisesti WLAN reitittimestä, josta jaan kotini kaikille langattoman lähiverkko (WiFi) yhteyden omaaville laitteille (kannettavat tietokoneet, kännykät, jne) Internet-yhteyden.

Kokeiltuani jo aikaa sitten muuttaa WLAN reitittimen asetuksista (www-pohjainen käyttöliittymä, lokaaliosoitteessa 192.168.1.1) PPPoE asetuksen DHCP asentoon, huomasin että Intertnet yhteys ei muodostu DHCPllä, enkä jaksanut silloin selvittää ongelmaa sen pidemmälle, vaan käytin nettiä PPPoE yhteyden avulla, koska se toimi. Nyt kun se lakkasi toimimasta, oli pakko alkaa tähän salapoliisityöhön, jota pitkän IT-alaan liittyvään työpäivän jälkeen ei ilman muutamaa valittua kirosanaa pysty aloittamaan, eikä sellainen kerrassaan huvittaisi. Tietotekniikka on mukava harrastus, mutta jos ja kun sitä tekee työkseenkin, niin työpäivän päätteeksi ei kotona haluaisi jatkaa varsinkaan tietoteknisten ongelmien ratkaisemisen parissa.

WLAN reitittimeni, mallia Linksys WRT54G on Ethetnet-kaapelilla kiinni Telewell TW-EA501 ADSL modeemissa. Ongelma numero 1 on selvittää, missä vika piilee. Tällaisessa verkottuneessa systeemissä on monta mahdollisuutta, jotka täytyy käydä yksi kerrallaan läpi. Ensimmäisenä tulee mieleen rassata WLAN reitittimen asetukset läpi. Onko kyseessä vanhentunut firmware (laiteohjelmisto), pitäiskö se päivittää? Vai onko itse laite vanhentunut malli, joka ei kenties osaa hakea uutta DHCP pohjaista osoitetta oikein ADSL reitittimeltä? Vai olisiko ongelma jossakin (Windows XP) käyttöjärjestelmän tai reititystaulukkojen asetuksissa? Käyn läpi kaikki WLAN ajurini asetukset varmuuden vuoksi ja verkkoyhteyden muodostamisen asetukset. WLAN yhteys toimi moitteettomasti, vika ei ole siinä eikä käyttöjärjestelmässä.

Ensimmäinen soitto (ilmaiseen) vianilmoituspalveluun (noin klo 18) ei antanut viitteitä, muuta kuin perehtyä tarkemmin WLAN reitittimen toimintaan. Toinen soitto varsinaiseen (maksulliseen 0,37 Eur/min) tukipalveluun oli paljon informatiivisempi, ja antoi lopulta ratkaisuun johtaneita oikeita johtolankoja. Puhelu muuten kesti 16 minuuttia, jonka aikana kokeiltiin useita eri vaihtoehtoja, mm. sitä mihin Etnernet porttiin ADSL reitittimessä kaapeli oli kytketty (sillä porteissa 1-2 ADSL reititin toimii mahdollisesti oletusarvoisesti reitittimenä, kun se porteissa 3-4 toimisi gatewayna). Myös laitteen resetointia kokeiltiin, joka kuulemma onnistui painamalla ADSL modemin RESET nappia "muutaman sekunnin ajan". Ei auttanut.

Sitten kokeiltiin ADSL modeemin kytkemistä kaapelilla suoraan tietokoneeseen, jolloin nähtiin minkälaisen IP osoitteen se antoi sinne. Huomattiin, että WLAN reititin ei saanut oikeaa IP osoitetta, vaan se haki DHCP osoitteensa suoraan ADSL reitittimeltä (192.168.0.254), kun se olisi pitänyt hakea se operaattorin DHCP palvelimelta (213.214.129.x). Ongelma rajatui toisen tukipuhelun aikana siis ADSL reitittimeen, jonka parissa aloin askarrella noin klo 20 (puolessa välissä ongelmanratkaisuprosessia). Tästä alkoi varsinen hauskuus, sillä ADSL reitittimen web-pohjainen konffaus ei avannut oviaan helpolla. Jostakin syystä operaattorin ohjeiden mukaisella default-salasanalla siihen ei päässyt sisälle.

Tämä huomattiin tukipalvelun asiakasneuvojan kanssa 16 minuuttia kestäneen puhelun aikana. Johtopäätöksenä oli, että koska salasanaa ei voinut vaihtaa, ja laitteen resetointi ei auttanut, niin siinä olisi sellainen operaattorin asettaman vanha firmware, joka oli tarkoituksella asetettu sellaiseksi, ettei käyttäjä voi sitä muuttaa. Tukipalvelija neuvoi soittamaan asiakaspalveluun, ja neuvottelemaan miten laite voitaisiin vaihtaa toiseen. Siis kaksi puhelua ei olisi riittävää annettuihin numeroihin, ei, vielä tarvittaisiin kolmas puhelu asiakaspalveluun, mutta se aukeasi vasta seuraavana päivänä.

No, pitkän linjan (eräänlaisen paasikivi-kekkosen linjan, mutta siitä nörtti-version, sanotaanko vaikka commodore 64-linux kernel linjan) nörttinä ajattelin vielä illan kuluksi selvittää tarkemmin reititinlaitteistoni sielunelämää. Opin muunmuassa, että langattoman tukiasemani malli Linksys WRT54G voidaan muuttaa kytkimeksi. Tämä oli ratkaisevaa oikean verkkokonfiguraation aikaansaamiseksi, mutta kummankaan tukipuhelun aikana tähän näkökohtaan ei annettu valaistusta, se piti keksiä itse. Tämä tapahtui disabloimalla (ottamalla pois käytöstä) DHCP WLAN reitittimestä,ja muuttamalla Advanced Routing asetuksista "Gateway" asetus "Router" asentoon. Tämän lisäksi Ethernet-kaapeli oli kytkettävä WLAN reitittimen porttin numero 1. Tämän jälkeen WLAN tukiasemaan yhteydessä oleva laite hakee DHCP osoitteensa suoraan ADSL reitittimeltä.

Tämä oli kuitenkin vasta ongelman osa-ratkaisu. Ongelman ydin piili Telewellin ADSL-reitittimessä, joka arpoi lokaalin IP osoitteen omalla DHCP palvelimellaan, kun sen tuli siis toimittaa operaattorin DHCP palvelimelta hakemansa osoite ja toimia vain gatewayna (porttina) Internettiin kaikille jotka saivat lokaalin IP osoitteen sen kautta. Jostakin syystä se ei toiminut näin. Olisi päästävä vähintäänkin tarkastamaan sen asetukset, mutta edelleenkään default salasana ei toiminut eikä hallintanäkymään päässyt.

Siis etsimään Telewell modeemin manuaalia. Hetken aikaa Telewellin sinällään monipuolisia info-sivustoja selatessani opin, että TW-EA501 laitteesta on kolme versiota: ""versio 1, versio 2 ja versio 3. Version tunnistaa laitteen pohjatarrasta sekä sarjanumerotarrasta.". Käytyäni tarkastamassa laitteen pohjassa olleen sarjanumerotarran, vakuutuin että kyseessä oli versio 1 mukainen modeemi. Tällä laiteversiolla oli omat käyttöohjeensa, joiden pariin seuraavaksi uppouduin.

Käytyäni läpi varmaan tunnin verran ongelman ratkaisun kannalta epäolennaisia ohjeiston kohtia (kuten Windows XPssä toimimattoman erillisen hallintaohjelman asentamisen ja sinällään nostalgisia tunteita mieleen tuoneen Telnet-ohjelmoinnin kokeilemisen), jotka myöskään eivät toimineet ilman oikeaa salasanaa jota minulla ei ollut tiedossa, löysin vihdoin relevantin linkin: LAITTEEN PALAUTTAMINEN TEHDASASETUKSILLE.

Luen ohjeen: "...Laitteen voi palauttaa tehdasasetuksille joko laitteen takaa reset-painikkeesta tai laitteen hallinnasta. ...Reset-painike löytyy laitteen takapaneelista ...- Painettuna 12 sekunnin ajan laite palautuu tehdasasetuksille". Tässä kohtaa aloin nauraa ääneen. Siis RESET napin tuli olla painettua 12 sekuntia, ei suinkaan "muutaman sekunnin", kuten tukipalveluissa minua ohjeistettiin. Tämän tiedon löytyminen ratkaisi lopulta koko ongelman, yhdessä WLAN reitittimen muuttaminen kytkimeksi.

Nyt kello on 22:30 ja ongelma on ratkaistu. Nyt verkko toimii taas eri WLAN yhteyden omaaville päätelaitteilleni kuin se kuuluisa junan vessa. Niinhän se pitääkin toimia, eihän kukaan muuta odotakaan omalta nettiyhteydeltään. Vaimoni ihmetteli, jos tietotekniikan professorilta (ja muutenkin siis aika nörtiltä aviomieheltään) meni tällaisen ongelman ratkaisemiseen koko ilta, niin miten ihmeessä kukaan tavallinen ihminen saisi näitä vempeleitä toimimaan?

Tähän periaatteessa yritetään kehittää ns. nollakonfigurointiratkaisuja, joista uPnP teknologia on yksi ratkaisu. Huomasin kaiken nysväykseni ohessa, että Telewellin reititin saadaan myös konfiguroitua uPnP moodiin. Mutta mitenkäs sitäkään olisi voinut tehdä, ennenkuin laite saatiin palautettua tehdasasetuksiin. Ja siihen vaaditiin sitä maagista 12 sekunnin kestävää RESET napin painallusta!

Konsilienssi

2009-04-12T01:07:00.000-07:00

Konsilienssi "tarkoittaa tarkoittaa kahdesta eri lähteestä syntyvien tieteellisten tulosten yhdistymistä ja yhteenlankeamista, erillisinä nähtyjen ilmiöiden yhdistämistä laajempien teoriakokonaisuuksien alle jolloin syntyy informaation ykseys." [Lähde: Wikipedia]. Mikä olisi tälle kiintoisalle käsitteelle käytännöllinen esimerkki? Tietotekniikan (eng. computer science) ja biotieteiden välinen yhdentyminen on mielestäni eräs mielenkiintoisimmista tulevaisuuden skenaarioista.

Tässä yhdentymiskehityksessä on eri vaiheita, jota voidaan nimittää konvergenssiksi, lähentymiseksi. Näkisin, että näemme jo nyt voimakkaana konvergenssikehityksen bio- ja tietotekniikoiden välillä, joka tulee lopulta johtamaan niiden yhdentymiseen, konsilienssiin, joka merkitsee aivan uusien mahdollisuuksien avautumista.

Esimerkki tällaisesta bio- ja tietotekniikan konvergoitumisesta on ns. synteettinen biologia, jossa kehittyneillä välineillä ja yhdistämällä biologian, tietotekniikan ja jopa sähkötekniikan teorioita ja osaamista voidaan kehittää ja muokata biomekaanisia systeemejä. Sen ensi vaiheessa pystytään yhä tarkemmin mallintamaan nykyisiä biosysteemejä, jotka rakentuvat molekyyleistä, geeneistä ja proteiineista. Konvergenssikehityksen toisessa vaiheessa rakenteet on saatu selville, ja päästään yhä syvemmälle eri rakenteellisten osien vuorovaikutukseen ja verkostorakenteiden (esim. solutasolla neuronirakenteet ja niihin vaikuttavat geenit) ymmärtämisen tasolle, lopulta niiden ohjelmointiin. ´

Jo nyt voidaan valjastaa bakteereita tuottamaan proteiineja ihmisten haluamiin tarkoituksiin. Pidemmälle vietynä biomekaanisia osia voidaan yhdistää piireiksi ja ohjelmoitaviksi systeemeiksi. "Israelissa Rehovotissa Weizmann - tiedeinstituutissa on kehitetty yhteinen kieli, jolla viisi sarjakytkennässä olevaa geneettistä moduulia pystyy viestimään ongelmitta keskenään. Keksintö syntyi ohjelmoijien, matemaatikkojen ja biokemistien yhteistyönä. -- Tarkoituksena on kehittää tekniikka, jolla bakteereja voitaisiin ohjelmoida kuten tietokoneita." [Lähde].

Konvergenssikehitys ennakoi kokonaan uuden tieteenalan syntymistä, josta nykyiset science fiction elokuvat antavat esimakua. Joku voi pitää tätä teknologiauskovaisuutena tai ylioptimismina. Toisaalta, teknologinen kehitys on todellisuudessa kestänyt evoluution míttakaavassa vasta todella vähän aikaan. Modernit tietokoneet kehitettiin vasta joku hassu vuosikymmen sitten. Evoluution mittakaavassa tämä tapahtui silmänräpäys sitten. Mitä onkaan odotettavissa siis sen huomispäivältä?

Havaintojen merkitys tieteessä

2009-04-03T01:50:00.000-07:00

Tieteessä havainnot ovat keskeisessä roolissa. Mikä havainto oikein on? "Havainto on havaitsemalla tehty huomio tai mielle todellisiksi tajutuista asioista, erityismerkityksessä tutkimistarkoituksessa tehty huomio." Tieteenfilosofiassa erityisesti ns. looginen empirismi korostaa "maailmaa koskevan tiedon voivan perustua vain kokemukseen ja havaintoihin, ja tosiasiaväitteiden saavan merkityksensä siitä, miten ne suhtautuvat aistihavaintoihin sekä millainen looginen rakenne niillä on." [Lähde: Wikipedia Looginen empirismi, Havainto].

Eräs loogisen empirismin kehitykseen vaikuttaneita filosofeja oli Ludwig Wittgenstein. Hän kysyi kerran ystävältään: "Miksi ihmiset aina sanovat, että oli luonnollista olettaa että aurinko kiertää maata, sen sijaan että maa pyörisi itsensä ympäri?". Ystävä vastasi: "Varmaankin sen vuoksi, että näyttää siltä, kuin aurinko kiertäisi maata." Wittgenstein vastasi tähän: "Mutta miltä olisi näyttänyt, jos olisi näyttänyt siltä, että maa pyörii itsensä ympäri?".

Tämä nokkela Wittgensteinin vastaus osoitti, kuinka usein tieteen havainnot ovat ihmisen oman intuition, "välittömän tietämisen", vastaisia. Oxfordin yliopistossa tieteen kansantajuistamisen professoruuria pitkään hoitanut evoluutiobiologi Richard Dawkins tuo tämän esimerkin valossa esille esitelmässään, kuinka luonnollista olisi olettaa, että maa on suuri ja liikkumaton, ja aurinko pieni ja liikkuvainen (mobiili).

Dawkinsin esitelmä antaa mielenkiintoisen katsauksen ihmismielen rajoituksiin ymmärtää maailmankaikkeuden äärimmäisiä salaisuuksia. Olemme ihmisiä tottuneet operoimaan meidän kanssa samassa mittakaavassa esiintyvien ilmiöiden ja asioiden kanssa. Meidän on vaikea mieltää mikro- tai nanotason asioden kuten atomien tai niiden osien rakenteita, yhtä lailla makrotason kuten universumin rakennetta.

Tai useampien kuin meille tuttujen ulottuvuuksien ymmärtäminen. Joka tapauksessa, havaintojen ja niistä johdettujen loogisten johtopäätösten rooli on edelleen täysin keskeistä nykytieteelle. Ongelmallista on vain tehdä oikeat johtopäätökset havainnoista, joiden intuitivinen tulkinta saattaa johtaa meidät harhaan.

Uuden tietotekniikan arvomaailma

2009-03-25T00:37:00.001-07:00

Tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa oli Elämänkatsomustiedon kokeessa mielenkiintoinen kysymys (6): "Mitä arvoja uusi tietotekniikka edistää, ja mitä se syrjii?". Yritän ottaa hetkeksi etäisyyttä rooliini uusien teknologioiden kehittäjänä ja tutkijana, ja miettiä mitä arvoja uusi tietotekniikka ja sen kehittäminen pohjimmiltaan edustaa. Todellakin, mitä tarkoittaa olla insinöörinä tietoyhteiskunnassa, joka pekkahimasten ja jarisarasvoiden innoittamana etsii uutta renesanssia ja sisäistä sankariaan.

Jotkut ovat kritisoineet sitä, että tietoyhteiskunta on tehokkuutta ihannoiva insinööriyhteiskunta, jossa pehmeämmät arvot jäävät helposti taka-alalle. Työntekijät ovat kustannuserä, osaaminen etsitään sieltä mistä se saadaan halvimmalla. Taloudellinen hyöty on jo aikaa mennyt yhteisöllisen hyödyn edelle. Tämä on realiteetti joka vie, ja insinööri vikisee.

Toisaalta uusi tietotekniikka yhdistää ihmisiä uudella tavalla. Entinen kyläyhteisö saa seuraajan verkkoyhteisöistä, joissa voi olla yhteydessä niin uusiin kuin vanhoihin tuttuihin. Toisaalta netissä tapahtuu myös negatiivisia ilmiöitä, jossa ihmismielen pimeät puolet löytävät jalansijaa. Tietotekniikka ei tässä suhteessa valikoi käyttäjiään, vaan se palvelee kaikkia samalla tavalla. On yhteisön asia laatia käyttäytymisen pelisäännöt.

Marketeissa myydään uutta elektroniikkaa entistä edullisemmin ja yhä uudemmilla ominaisuuksilla varustettuina. Kulutuksen tahti on kiivas. Vastakkainen trendi on energian ja luonnonvarojen säästäminen, kierrättäminen. Taloudellinen taantuma on jo vähentänyt merkittävästi esimerkiksi jätteen syntymistä. Elintason heikkeneminen amerikkalaisten kulutusihanteiden ohjaamassa hyvinvointiyhteiskunnassa on siis jossakin mielessä positiivinen asia. Toisaalta tämä ei tapahdu tasaisesti, vaan toiset kärsivät siitä toisia enemmän.

Kokonaisuudessaan uuden tietotekniikan vaikutukset yhteiskuntaan ovat hyvin moniulotteiset. Tuskin voidaan sanoa että sen vaikutukset ovat pelkästään hyviä tai pelkästään huonoja. Tietotekniikka on ihmisten apuväline, aistiemme ja elintemme jatke, tapa kommunikoida. Uuden tietotekniikan arvo on ennenmuuta välineellinen, ja me kansalaisina itse voimme viime kädessä päättää, mihin sitä käytämme ja minkälaisia arvoja haluamme sen välityksellä edistää.

Hyvä työyhteisö

2009-02-27T00:32:00.000-08:00

Olen toisinaan pohtinut, mistä elementeistä muodostuu hyvä työyhteisö, ja mitä tuo käsite pohjimmiltaan pitää sisällään. Toivottavasti käsite ei ole pelkästään teoreettinen, vaan siitä on monia käytännön esimerkkejä niin Suomessa kuin muuallakin. Maakohtaiset erovaisuudet ovatkin ehkä yksi lähtökohta, myös alakohtaiset erot ovat merkittäviä.

Työyhteisön "hyvyyttä" voidaan arvioida erilaisilla mittareilla. Esim. työviihtyyttä kartoittavat kyselyt kertovat tästä. Olennaisinta niissä lienee, että työn haasteellisuus, vastuut ja velvollisuudet ja toisaalta mahdollisuudet vaikuttaa ovat tasapainossa työn kuvaan nähden.

Tämä edellyttää työtehtävien onnistunutta organisointia ja vastuun jakamista eri tahoille. Asiantuntijaorganisaatio on mielestäni eräs hyvä malli, joka sopii mielestäni varsinkin yliopiston tapaiselle organisaatiolle. Jatkuva muutos rakenteissa tuo sillekin kuitenkin erilaisia haasteita. Yliopistomaailma on juuri nyt suurien myllerrysten kohteen, kun yliopistolain uudistus herättää vastustusta eri puolilla. Tällöin hyvän työyhteisön sosiaalinen merkitys korostuu.

Siihen kuuluvat lähimmät työtoverit, työyhteisö, työskentytavat, työn eettiset lähtökohdat (mm. tasa-arvoisuus ja tasa-puolisuus) sekä realistinen tavoitteenasettelu. Asiantuntijuusalueiden tunnistamisen ja arvostamisen kautta kullakin avautuisi mahdollisuus vaikuttaa omien vahvuuksiensa kautta. Aina tämä ei toteudu ideaalisti suuressa mittakaavassa kuten koko organisaation tasolla, mutta pienemmissä ryhmissä ja lähijohtamisessa tätä on helpompi toteuttaa.

Kun edellämainitut lähtökohta ovat kohdillaan, työn tekemisestä voi jopa nauttia, ja yhteinen tekeminen työyhteisössä voi olla jopa hauskaa. Minusta onkin aina hyvä merkki,jos kuulen käytävän varrelta rentoa huulen heittoa ja pientä naurunremakkaa; mikä olisikaan parempi signaali ja merkki työssä viihtymisestä!

Tunnettu tulevaisuus

2009-02-17T03:36:00.000-08:00

Tulevaisuuden ennustaminen ja arviointi on eräs vaikeimmista asioista, koska siihen mahtuu niin paljon eri mahdollisuuksia. Wiion lakien mukaan lähitulevaisuus usein yliarvioidaan, kun taas kaukaisempi tulevaisuus aliarvioidaan. Tulevaisuutta määrittääkin joukko skenaarioita, joihin nykyinen lähtöasetelma voi johtaa. Nykyistä tilannetta voi kuvata systeemin tilana, joka muodostuu eri tiloista. Kokonaisuus on suuri tilakone, jossa eri osien tilat vaihtuvat ja päivittät. Ihmisen tiloja ovat esimerkiksi "unessa", "valveilla", "elossa", "kuollut", jne. Viimeksi mainittu onkin sitten pysyvä olotila, vaikka uskonnollisesti ajattelevat toivovatkin siihenkin vielä muutosta.

Myös yrityksen tilaa, globaaleja markkinoita tai mitä tahansa muutakin elämän osaluetta, jopa maapallon ekosysteemiä, voidaan kuvata tilakoneena. Tietyssä ajassa voi tapahtua joukko ennekoituja ja ennakoimattomia muutoksia. Maapallon eräs muuttuva tila on lämpötila, johon vaikuttavat hyvin suuri joukko parametrejä. Tulevaisuutta pyritään ennakoimaan malleilla ja niiden avulla tehtävillä simulaatioilla. Vasta todellinen toteutuma kertoo kuinka tarkkoja ne ovat.

Tähtitieteilijät kuten Esko Valtaoja ovat kuvanneet maapallon tilassa pitkällä aikavälillä tapahtuvia muutoksia. On aika karua ajatella, että 4,5 miljardia vuotta sitten syntynsä saanut Maa-planeettamme, ja noin 3,5 miljardin vuoden aikana sen päällä kehittynyt elämä tulee saamaan aikanaan lopullisen päätöksensä kun aurinkokuntamme tähti Aurinko siirtyy eläkepäivinään erilaiseen tilaan ja alkaa korventaa maan pintaa niin että valtameret lopulta haihtuu ja näkymä on lopulta kuin Mars planeetalla nyt.

Aurinko on nyt onneksi vasta keski-iässä, 5 miljardia vuotta, ja sen loppu häämöttää toisen mokoman päässä. Kosmiset tilasiirtymät ovat aika lailla eri luokassa kuin meidän ihmisten elämässä on tapana ajatella. Lähes käsittämätöntä on myös tähtitieteilijöiden havainto, että maailmankaikkeudella on alkunsa noin 13,7 miljardia vuotta sitten (josta läheisiltä ajoilta vieläkin saapuu valonsäteitä maahan joita tehokkailla kaukoputkilla voidaan havaita), niin sillä ei kuitenkaan ole loppua, vaan se eräiden arvioiden mukaan laajenee ja kylmenee loputtomasti. Tämä on lopulta se kaikkein Suurin Tilakone, jonka lopullinen kohtalo on vielä osin arvailujen varassa.

Esko Valtaojan mukaan maailmankaikkeus on lopussa aika himmeä paikka, kun aikaa on lopulta kulunut esimerkiksi noin miljoonaa kertaa se mikä nyt on kulunut maailmankaikkeuden synnystä, alkuräjähdyksestä. Tähdet ovat himmmenneet ja jopa mustat aukot hajonneet yksittäisiksi vaeltaviksi elektroneiksi maailmakaikkeuden ikuisesti tummenevassa illassa. On kuitenkin sykähdyttävää ajatella, että sitä ennen maailmankaikkeuden lukemattomat aurinkokunnat planeettoineen ja meille tuntemattomine elämänmuotoineen ja mahdollisine teknologisine kehittymisasteineen saavat mitä erilaisimpia ilmenemismuotoja. Siinä on meillä insinööreillä ja tutkijoilla vielä kosolti tutkittavaa ja kehitettävää.