Krapulablogi

Hieman huumoria, osa X

2009-06-26T14:32:00.003+03:00

Krapulablogi jää kirjoittajan kesäloman kunniaksi kesätauolle. Yritän ladata hieman akkujani, palaan kun palaan. (Oikeasti loma alkoi jo juhannuksesta, mutta tähän väliin on mahtunut niin paljon alkoholin saloihin tutustumista ja sohvalla makailua, ettei tällekään päivitykselle ole ollut aikaa.)

Krapulablogi palaa normaaliin, viime kuukausilta tuttuun päivitystahtiinsa taas loman jälkeen.

Minun lähi-Siwani on muuten aivan hanurista

2009-02-11T17:40:00.004+02:00

Terve, Krapulablogin lukijat!

Näinä synkkien ja koko maailmaa ravisuttavien uutisten päivinä mieltäni on jo pitkään kaihertanut se, etten oikein tahdo löytää aikaa vaaleanpunaisesta kalenteristani Krapulablogin päivittämiseen. Asia on nimittäin niin, että aivan viime aikoina sanasen tai parin kirjoittaminen on tuntunut jopa mielekkäältä ajatukselta - ei lainkaan siltä haimaa pistävältä poltteelta, jolta muka-hauskojen huonokielioppisten tekstinpätkien pusertaminen vielä vuosina 2004-2008 tuntui.

Niinpä kirjoitankin aiheesta, joka on hautunut päässäni jo pitkään ja jonka uskon olevan loputtomien toinen toistaan innovatiivisempien ideoiden lähde monille bloggaaville ihmisille vielä vuosienkin kuluttua. Jonkinlainen tulevien blogisukupolvien Raamattu, Koraani tai Tex Willerin Mefisto-sarja, jos niin tahdotte.

Minun lähi-Siwani on nähkääs aivan paska kauppa. Jep, minä tein sen - uskalsin kritisoida omaa lähiökauppaani, täällä rikotaan tabuja. Mutta niin se vain on, se on todella paska kauppa.

Oikeastaan lähi-Siwastani ei olisi tuon enempää sanottavaa, mutta jos puserran vielä väkisin muutaman rivin... Kunhan tämä kipu haimassa vain hellittäisi...

Ensinnäkin, lähi-Siwani on aivan liian lähellä. "Mutta sehän on vain hyvä asia!" huutaa mökellätte te nyt, sylki suupielistänne inhottavasti roiskuten. Mutta kun se ei ole. Jos Siwa olisi kauempana, ei minun tarvitsisi aina lannistuen laahustaa sinne vaan käyskentelisin luultavasti valikoimaltaan parempaan riistäjäglobalisaatiomannerheim-Citymarketiin, josta saisin ostokseni lähes puolet halvemmalla.

Mutta koska minä en jaksa kävellä niin kauheasti ja autonkuljettajani on lomautettuna, menen siis Siwaan. Joka siis todella on aivan hanurista. (Taisitte tähän asti postausta pohtia, koska kryptinen ja mielikuvituksellinen otsikko oikein selitetään.)

Kaikkein pahinta on, kun pitäisi tehdä paljon ostoksia. Kun Siwasta ottaa kärryt, törmäilee niillä poikkeuksetta talouspaperihyllyn edessä hengailevaan mammalaumaan, jotka suipistelevat suutaan ja katsovat kohti paheksuen. Jos mammoja yrittää väistää, kaataa kylmäaltaan. Jos niiden läpi ajaa kärryillä villisti huutaen, saa vanhan ihmisen veriroiskeita kauluspaidalle ja nuhteet vartijalta.

Jos kärryt jättää paikalleen ja ottaa korin, tulee se pakattua aivan päin helvettiä. Normaalit ihmiset tekevät itselleen kauppalistan ja seuraavat kaupassa sokeasti sitä. Jos kananmunat ja kerma ovat listalla ensimmäisenä, ne tulevat korin pohjalle. Kun niiden päälle latoo kymmenen pakettia pekonia ja kahdeksan laatikkoa kaljaa, syntyy sotkua.

Jos yrittää olla kaukaa viisas ja ottaa käsiinsä kaksi koria - toinen särkyville, toinen kestävämmille tuotteille - näyttää aivan reippaalta homoseksuaalilta, kun kävelee kaupassa punaiset kauppakorit tomerasti molemmissa käsissä heiluen. (Tarkkailkaa joskus kahden korin kanssa kävelevää henkilöä. Selvä homo, tai naishomo.)

Pekonista puheen ollen, uskokaa tai älkää, mutta se on lähi-Siwasta toisinaan loppu. Kyllä, jopa pekoni! Puhumattakaan jauhelihasta, kanasta, kotleteista, valkoisesta talvitryffelistä, mustasta kaviaarista tai japanilaisesta kobe-härästä. Ja silloin kun hyllyssä näkyy sunnuntai-illalla vielä yksi ikäväänsä huutava jauhelihapaketti jota kohden pelottomana syöksyn, nappaa joku tökeröhattuinen vanha mies sen suoraan edestäni ja irvistää niin että ikenet näkyvät. Mikä nuoriin ihmisiin ja etenkin heidän hattutottumuksiinsa iskee, kun he muuttuvat jonain päivänä vanhoiksi? Tai tarkemmin kysyttynä, mitä heidän hatuilleen oikein tapahtuu? Ne näyttävät aivan siltä, kuin ne olisivat joskus - mahdollisesti vanhan miehen ollessa nuori - olleet komean näköisiä, mutta ovat sitten muuttuneet ikään kuin... vanhemmiksi...

Kysymyksiä, kysymyksiä.

Oma lukunsa on se, että satun asumaan alueella, jonka ihmisistä tasan puolet tuntuu olevan pöyhkeitä omistusasujia, puolet köyhiä vuokralla asuvia uusnatsiviherpiipertäjästalinisteja. Tällöin kassajonossa ostoksiani katsotaan aina häiritsevästi: Varakkaat frouvat ja miehet näyttävät siltä, kuin he eivät haluaisi hengittää kanssani samaa ilmaa, koska korissa sattuu ehkä olemaan muutama olut tai muu mieltäylentävä juoma. Saarioisten mikropizzaa ja omenamehua ostavat nuoret taas näyttävät koirilta, jotka toivovat isäntänsä heittävän niille luun. (Tämä on häiritsevää, koska olen elämässäni tottunut siihen, että minä aina kerjään koirilta "jämiä" maukkaasta soppaluusta.)

Siwassa oli siedettävää käydä ainoastaan viime kesänä. Silloin sinne saatiin töihin nuori kaunis tyttönen, jonka silmät loistivat kuin pekoniviipaleen ylle kihonneet rasvapisarat. Olin kyseisen myyjättären ensimmäinen asiakas, ja hänen kätensä tärisivät jännityksestä, kun hän ojensi minulle vaihtorahoja vanhan myyjäkonkarin huohottaessa hänen niskaansa. Myöhemmin tästä tuli meidän leikkimme. Kun minä astelin kiusoitteleva virne suupielessäni kassalle, alkoivat hänen kätensä täristä ja hän huusi vartijalle: "Apua, täällä on taas se psykopaatti, joka huutelee huohottaen rakkaudentunnustuksia saksaksi ja piirtelee vesiväreillä kasvoihinsa pentagrammeja!"

Muistoja, hellyyttäviä muistoja... Nykyään lähi-Siwassa on tasan kolme myyjää: Kaikkeen kyllästynyt virolainen mummu, kolmisen vuotta kaupassa töissä ollut keski-ikäinen nainen joka muistaa aina Visa Electronilla maksettaessa muistuttaa "opettelevansa vielä näitä laitteita" ja hentoääninen kloppi, jonka tukka on aina tosi häiritsevästi suittu ja joka alkaa aina takellella puhuessaan kassalla ulkomaalaisille. Vähissä ovat tunnekuohut myyjien tähden näinä päivinä.

Aivan viimeiseksi haluaisin tuoda julki sen, että poikkeuksetta aina lähi-Siwasta poistuessa portailla jököttää se fröökynä, jolla kaupasta poistumiseen kuluu vähintään kymmenen minuuttia. Älkää ymmärtäkö minua väärin - olen lukenut kirjoista vanhenemisen hidastavan joitakin toimintoja, kuten villiä spontaania aplodeerausta, joten olen tarjonnut hänelle apua portaissa kulkemiseen. Vastauksena on kuitenkin aina "Ei. Ritu tulee", kuka helvetti Ritu sitten onkaan. Toistaiseksi Ritua ei ole näkynyt, mikä ehkä tarkoittaa sitä, että Ritu on haltia, joka jonain suviyönä auttaa vanhan naisen portaista, lahjoittaa minulle kauniin kesämyyjättären ja siirtää Siwan kauemmas, että tulisi käytyä Citymarketissa.

Mutta tuskinpa niin tapahtuu. Voi jumalauta kun en tykkää tosta kaupasta sitten yhtään.

Koherentteja ajatuksia taantumasta

2009-02-04T00:47:00.003+02:00

Siinä minä olin, makailemassa mukavasti metsän siimeksessä kodikkaassa pahvilaatikkomajassani sammalmättään päällä, punaisen taivaan alla, kun korviini kantautui jostakin kaukaa puiden suhinan mukana pelottava uutinen: lama on saapunut maapallolle ja maailma on suistumassa kaaokseen! Hieman tämän jälkeen puut kuiskivat Mustanaamion nimeä, mutta niinhän Kuiskivan metsän puilla on tapana tehdä.

Oh, well, tuumin lakonisesti, käänsin kylkeä ja jatkoin untani. 1930-luvun laman mentyä ohitse ja lukuisien nousukausien siveltyä sivistynyttä maailmaa kultaisilla dildoil(tästä tulee varmaan tosi hyvä postaus)laan heräsin eilen illalla piipitykseen, jonka aiheutti oravannahoista ja havunneulasista rakentamani hälytinjärjestelmä, jonka tuli hälyttää vain siinä tapauksessa, jos Nelosen työntekijät suorittaisivat ulosmarssin ja illan uutislähetys peruttaisiin. Näin oli käynyt.

Ei vittu. Mitä tahansa muuta, mutta ei Nelosen illan uutislähetyksen perumista. Koska jos Nelosen illan uutislähetys perutaan, siitä on vain lyhyt matka siihen, että Älypää-TV-mobiilitietovisa perutaan. Ja mitä sitten? Nelosen lakkolaiset värväävät mukaansa SubTV:n tahdoltaan heikon väen, jotka katkaisevat E! Entertainment -ohjelmien lähetyksen?

Päätin tarkistaa, mistä on kyse.

Selailtuani jonkin aikaa internetistä löytyviä web-sivuja sain tietää, että näinä päivinä ulosmarssit johtuvat irtisanomisten uhasta, joka puolestaan johtuu siitä, että maailma kouristelee taantuman kourissa. Taantuma tarkoittaa sitä, että maan bruttokansantuote on laskenut kahtena peräkkäisenä neljänneksenä. Pitkittynyt taantuma tunnetaan puolestaan lamana. Jokapäiväisessä elämässämme taantuma tai lama tarkoittaa sitä, että Kokoomus ja mainostoimisto Bob Helsinki perustavat Facebookiin ryhmän Älä ruoki lamaa!, joka poikii lukuisia huumoriryhmiä, jonka seurauksena meitsi ei saa kutsua Tiian 30-vuotisbileisiin, koska en liity edes huumoriryhmiin kutsusta. Elikkäs aikas heikoilla jäillä ollaan, veljet ja veljettäret.

Mutta mitä me voimme tehdä? Miten tavallinen kuluttaja voi vaikuttaa taantumaan siten, että se irrottaisi känsäiset, hikiset kouransa maailman viattomasta takapuolesta ja palaisi takaisin Harmaa hattu -blogiin?

Ensinnä mieleen tulee ainakin, että Nelosen toimitilojen ovet pitäisi pönkittää paksuilla lehmuksenrungoilla niin, etteivät Nelosen työntekijät pääse töistä kesken kaiken pois. Tämän jälkeen poliisin tulisi ampua rynnäkkökivääreillä pari napakkaa sarjaa Nelos-talon seinään ja heittää ikkunoiden läpi kyynelkaasukranaatteja ja vihaisia hiiriä, kunnes Nelosen työntekijät skarppaisivat hiukan ja lähettäisivät illan uutislähetyksen ihan normaalisti.

Toisaalta tavallisella kuluttajalla aika harvoin on olemassa tällainen optio. Tällöin pitäisi ehkä ottaa vaari Jyrki Kataisen neuvoista ja alkaa vain kuluttaa aivan mielettömästi. Pikavipeillä on helppo ostaa esimerkiksi pyykinpesukoneita, jotka voi sitten... räjäyttää. Tai työntää televisiokanava Nelosen toimitilojen ovien eteen. Ja räjäyttää, saatana.

Yli varojensa ei kuitenkaan pitäisi elää. Uskokaa minua, lampaani, minä tiedän. Näin ollen parasta olisi ehkä rauhoittua, elää kuten tohtii ja murehtia työpaikan menetyksiä ja muita naurettavan mikroskooppisia katastrofeja vasta, jos ne osuvat omalle kohdalle. Ja hei, jos se testausteknikon tai kuntosaliohjaajan työ menee alta, strippareista on aina pulaa! Ja naiseksi itsensä muuntavista miespapeista. Ehkä siinä olisi ratkaisu: Me miehet siirrymme kaikki lukemaan teologiaa, opiskelemme itsemme papiksi ja ilmoitamme sitten haluavamme olla naisia. Iltapäivälehdet kirjoittavat meistä ja rahaa sataa ovista ja savupiipusta, kuten julkkiksilla aina. Naiset voivat tehdä mitä nyt naiset yleensä tekevät, koruompeleita ja sen sellaista.

Jos kaikki menee kuten olen tässä postauksessa suunnitellut, taantuma on jo vuoden kuluttua pelkkä pieni piste "Vittu miksei Imatralla soitettu Kultanaamiota ääööäääöö ps yrjänä on paras kitaristi!!1" CMX:n kysymys-vastaus-palstan kommentin vieressä. Ja... No, tästä nyt vain tuli tällainen hieman lyhyempi kirjoitus. Näin tiiviillä päivitystahdilla se lienee aivan hyväksyttävää.

10 hyvää syytä liittyä Natoon

2008-08-28T19:20:00.004+03:00

Venäjän hyökkäys Georgiaan ja vilkastunut Nato-keskustelu näyttävät lisänneen suomalaisten Nato-kannatusta. -Ilta-Sanomat, 28.08.2008

1. Meidän tulisi liittyä Natoon, koska Natolla on yhä enemmän valtaa, ja mikäli emme ole sen jäseniä, meillä ei ole sananvaltaa sen sisäisiin asioihin. Jep, EU:n kohdallahan viimeistään tuli selväksi, että joukkoon liittymällä sitä valtaa aivan helvetisti saa.

2. Suomi voisi lähettää edustajansa lähivuosina starttaavaan Nato-Big Brotheriin. Joo, se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta jos Suomen iltapäivälehdet voi täyttää millä tahansa muulla kuin Suomen Big Brotherilla, olisivat asiat paljon paremmin.

3. Venäjän sotatankit vyöryvät parasta aikaa Natoon pyrkivän Georgian vehreiden niittyjen halki tuhoten tieltään kaiken. Eikö tämä nyt vittu alkeellisimmallakin logiikalla tarkoita just sitä, että Suomen pitää nopeasti liittyä Natoon, ennen kuin se hullu Venäjä hyökkää tännekin? Jätkät?

4. Kert Alexander Stubb sanoo niin - hänen mukaansa jäsenyys olisi "luonteva osa Suomen integroitumista Eurooppaan". Tämä väite on totta, mikä on toisaalta melko hienoa, koska kun Eurooppa käytännössä alkaa tarkoittaa samaa kuin Nato ja Nato on yhtä kuin Yhdysvallat, bensan hinta alenee ehkä vihdoin täälläkin. Ja kuka voi sanoa käveleskelevänsä mieluummin suomalaisella lasinsiruja täynnä olevalla kylmällä hiekkarannalla, kun vaihtoehtona on Kalifornian rantabulevardit? Silikonirintoja, silikonirintoja kaikkialla! Tulkaa syliin! Myös siroja thaityttöjä olisi kiva joskus vähän kouluttaa ja piiskata ja purkaa yläasteaikaisia patoumia kun tytöt eivät "just nyt ole valmiita" mutta rinnakkaisluokan jääkiekkoilija kyllä kelpaa vittu kaikki naiset on huor-- Hei, telkkarista tulee Frendit!

5. Nato ei ole ainoastaan sotilaallinen liittouma, vaan tarjoaa myös paljon apua mm. humanitaaristen kriisien ratkaisemisessa. Käytännössä tämä tosin tapahtuu siten, että Naton pommikoneet ja vedenalaiset lentävät paikalle ja tappavat kaikki. (Ns. "Piu, olet kuollut!" -strategia.)

6. Romaniakin on Nato-maa, ja kas kummaa - Nokian Bocchumin tehdas siirtyi juuri Saksasta Romaniaan. Toisaalta Saksakin on Nato-maa. Mitä täällä oikein tapahtuu, siskot?

7. Jos unohdamme tämänhetkiset tapahtumat ja suuntaamme katseemme kohti tulevaa, näemme seuraavanlaisen skenaarion: Centaurit ovat juuri ottaneet avoimen kontaktin Maan asukkaisiin, ja olemme oppineet käyttämään hyppyportaaleja, joiden läpi pääsee hyperavaruuteen ja voi siten siirtyä silmänräpäyksessä valovuosien päähän tai jotain. No, Nato ei liity sen kummemmin tähän, mutta tämä oli silloin pienempänä melko siisti juttu, kun Babylon 5 tuli telkkarista.

8. Suomen armeijassa ollaan siirrytty käyttämään samoja käsimerkkejä joita Nato-joukot käyttävät - kuten PA varmasti on siellä armeijassa ollessaan huomannut. Hahhahhah. Ahhahaaaahhhaaah... Niin, siis, että olisihan se kiva että niihin merkkeihin siirtymisellä olisi niin kuin joku pointti.

9. Ja kun armeijasta tuli puhe, saataisiinpa vihdoin sotaan joutuessamme värvätyksi sivarit, nuo luomakunnan kunnottomat hylkiöt, sotaväkeen. Aiemmin siviilipalveluksen takia lapsenlapsensa perinnöttömäksi tehneet isovanhemmat pyörtäisivät päätöksensä, nuoriso saisi lisää käyttörahaa ja kananugetit voitaisiin myydä puoleen hintaan koska niitä ostettaisiin niin paljon.

10. Kun kaikkien Nato-maiden läpinäkyvät liput laittaa päällekkäin, saadaan kivan näköinen värien sekasotku. Jos siihen lisättäisiin vielä hieman sinistä ja valkoista, se muuttuisi hieman - sitä ei välttämästi edes huomaisi paljaalla silmällä, mutta kuitenkin. Ja mitä muuta elämässä lopulta on? Parhaimmillaankin ihminen voi vaikuttaa maailmaan vain näkymättömän vähän. Ehkä on turha edes yrittää tehdä mitään. Toisaalta blogia kirjoittaessa on aina olemassa edes se häviävän pieni mahdollisuus, että joku iltakävelyllä ajattelee ohikiitävän hetken ajan jotakin blogikirjoitusta ja hymähtää sille äänettömästi. Vaikka se olisi kyllä kivempaa, jos tästä saisi todella paljon rahaa. Ja siksi meidän pitäisi liittyä Natoon.

Sotaturistina Georgiassa

2008-08-17T13:06:00.004+03:00

Siinä minä olin, lekottelemassa kylpyammeessani kumiankkojen ja erään harvinaisen tylsän tapahtumaketjun seurauksena myös elävien ankkojen seassa, kun päähäni pälkähti oiva ajatus: minähän lähden sotaturistiksi Georgiaan!

Idea oli kieltämättä hautunut päässäni jo hieman pidempään. Kirjoitin joitakin päiviä sitten Krapulablogiin aika hauskan kirjoituksen Georgian aseellisesta konfliktista, mutta teksti karkasi jatkuvasti käsittelemään sementinsekoituskoneita ja pehmenneitä erektioita. Mitä voin sanoa, se ei ollut parhaita päiviäni. Julkaisen sen ehkä joskus, jos joku poistaa esimerkiksi Facebook-tunnuksensa ja internetissä vapautuu hieman tilaa.

Luin myös pari päivää sitten lehdestä, että Suomen kansallisteatterissa syksyn aikana saa ensi-iltansa Laura Ruohosen ohjaama Sotaturistit - farssi joka kertoo siitä, kuinka elokuussa 1854 Tukholmasta lähti viisi höyryristeilijällistä ruotsalaisia hurvittelijoita sotaturisteiksi Suomeen katsomaan, kuinka pommi tippuu. Matkaan sisältyi myös mahdollisuus ruokkia sotavankeja. Jumalauta, miten siistiä! Jo silloin mietin, miksei tätä samaa voisi tehdä myös aseellisen konfliktin repimässä Georgiassa.

Lienee turha mainita, kuinka innoissani tästä kaikesta olin. Sotaturistina Georgiassa voisin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: Ottaa havaijipaitaan, bermudashortseihin ja flip-flopeihin pukeutuneena nauraen valokuvia siitä, kun viattomat juuri kaiken menettäneet ihmiset kaivautuvat kärsivinä ulos kotiensa raunioista. Raahaten perässään kuolleita aviopuolisoitaan.

Kuivasin itseni, palmikoin partani ja kulmakarvani ja aloin soitella ystäviäni läpi. Jo kymmenen minuutin kuluttua olin myynyt idean kolmelle läheisimmälle ystävälleni, jotka kaikki paloivat halusta lähteä kanssani sotaturistiksi Georgiaan. Lisäksi koko loppupäivän ajan minulle soitteli lukuisia täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka olivat jostain kuulleet, että aion lähteä, ja pyysivät minulta tuliaisiksi georgialaislapsen pääkalloa. Lupasin harkita asiaa.

Lentokoneessa tunnelma oli vapautunut ja höveli. Tässä sitä ollaan, matkalla Georgiaan! Kohti gruusialaisen keittiön ihmeitä, kohti diabolisten sotakoneiden kalsketta, kohti usvasta pilkottavia veren tahrimia alppiniittyjä! Lentoemo, lisää snapseja!

Tbilisin lentokentälle saavuttuamme keräsin seurueemme lentokentän reunalle ja päätin pitää taksia odotellessamme ystävilleni pienen puhuttelun: "Okei, tiikerit, Georgiassa ollessaan täytyy pitää mielessä kaksi asiaa. Toinen on Georgian historia aina Kolkhiksen ajoista Samettivallankumoukseen."

"Kolk..? Samettivall..?" kyselivät ystäväni, mutta viitoin napakasti heitä vaikenemaan.

"Ja toinen on se, että... Me olemme Georgiassa, joten housut pois!" rääkäisin nauruun purskahtaen ja revin pois kalliit silkkihousuni. Ystäväni matkivat nauraen minua, ja kohta istuimme kaikki ahtaassa taksissa vierekkäin ilman housuja. Neuvottelin taksikuskin kanssa pikaisesti georgiaksi ja päädyimme siihen, että meidän kannattaisi suunnata johonkin mukavaan pikku majataloon vaikkapa Hetagurovon kylään, jossa ainakin jossain vaiheessa lehtitietojen mukaan taisteltiin.

Majoituimme Hetagurovossa idylliseen kaksikerroksiseen vanhaan kestikievariin, jota emännöi turpea, mutta ystävällinen gruusialaisfrouva. Tai ainakin oletimme hänen olevan ystävällinen - emme nimittäin saaneet hänen puheestaan mitään selvää, koska Venäjän joukot olivat ampuneet hänen suunsa irti. Repesimme raikuvaan nauruun aina hänen puhuessaan, mikä tuntui loukkaavan häntä jotenkin. "Teidän maanne tarvitsee turismia tänä vaikeana aikana", tuhisin vihaisena.

Ja se itse sota... Voi, kuinka hienoa se olikaan. Tehän tiedätte, miltä tuntuu, kun lukee verkkolehdistä tällaisesta alati muuttuvasta kriisistä ja odottaa, toivoo uusia päivityksiä yhä kauheammista ja kauheammista asioista? No, ajatelkaapa, miltä tuntuisi nähdä se kaikki suorana paikan päällä! Se on aivan saatanan hienoa! Arvokkaan hitaasti etenevä kolisevien panssarivaunujen kolonna, tasaisessa rytmissä marssivat jalkaväkipataljoonat, kolossaalinen sotanorsukomppania... Heilutimme Venäjän, Etelä-Abhasian ja Georgian lippuja ja lauloimme kannustuslauluja kuin jalkapallopeleissä.

Kohta kuitenkin kyllästyimme sotaan ja menimme takaisin majataloomme syömään ja pelaamaan lautapelejä. Jonkin ajan kuluttua seuraamme liittyi pari sodan runtelemaa georgialaista maanviljelijää; toiselta puuttui käsi, toinen huudahteli pakonomaisesti lauseidensa välissä Phil Collinsin kappaleiden nimiä.

Aloimme keskustella georgiaanien kanssa georgiaksi. Päällimmäisenä mieltämme kalvoi epätieto siitä, mistä tässä konfliktissa oikein on kysymys. Georgia haluaisi kukistaa kapinallisena pitämänsä Etelä-Abhasian maakunnan, joka tahtoisi itsenäistyä, koska Venäjä tahtoisi niin, vaikka Yhdysvallat eivät tahdo? Mitä vittua tässä maassa oikein tapahtuu, amigot? Kun Suomi on sodassa, on osapuolina aina vain kaksi maata, joista toinen on absoluuttisen paha ja toinen on Suomi. Paitsi sisällissodassa... Niin, ja kreivisodassa... Ja pitkässä vihassa. Mutta muuten Suomen sodat ovat aina hyvin selkeitä. Tällaiset itäblokin pikku kahinat ovat häiritseviä, koska ei tiedä, ketä oikein pitäisi kannustaa. Kenen puolesta lyödä vetoa, serkut?

Georgialaiset kohauttelivat vaivaantuneina olkapäitään ja tuijottelivat rispaantuneita kenkiään. Päätimme armahtaa heidät kyselyidemme piinasta - eiväthän he voineet mitään sille, ettei heidän maansa osannut järjestää selkeitä sotia. Aloimme pelata Trivial Pursuitia ja loppuillasta tuli erittäin hauska. Yön saapuessa miehet lähtivät takaisin raunioasuntoihinsa, mutta antoivat meille vielä jäähyväislahjaksi sodassa surmansa saaneiden georgialaisvauvojen päitä. Me annoimme heille Sisu-pastilleja ja ruisleipää, ja erosimme ystävinä.

Seuraava päivä valkeni kauniin kuulaana. Heräsimme aikaisin herkulliseen aamiaisen tuoksuun: vasikkaa tomaattikastikkeessa, herkullisia lihalla täytettyjä taikinanyyttejä, kukkoa saksanpähkinäkastikkeessa, lukuisia eri viinejä, vodkaa... Keisarillista aamiaista kylläisinä lopetellessamme taivaalta alkoi kuulua matalaa jyrinää, ja hetken kuluttua pommikoneet pudottivat majatalomme päälle lukuisia pommeja, joista jokainen tappoi meidät uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta kuolimme. Niin elämämme päättyi - ikävä kyllä paljon ennen sitä kohtaa tässä postauksessa, jossa alettaisiin pikkuhiljaa päästä tarinan pointtiin, tai edes niihin hauskoihin kohtiin. Krapulablogi saattaa siirtyä nyt pienelle tauolle. Latailen hieman akkujani, palaan kun palaan.

Ehyt raportti viime päivien kulusta

2008-07-17T12:58:00.006+03:00

Terveisiä kesälomalta! Näin vielä hieman herkistyneessä mielentilassa tekee hyvää riisua lei-seppele kaulasta, orjantappurakruunu päästä, varaaninnahkabootsit jalasta ja istua kotisohvalle alas summailemaan kesäloman saldoa pelkkä sataman orjien lannevaate ylläni.

Koska minä olen aina ollut liikkuvainen (ja huonosti koulutettu) luonne, olen aiemmin vaihtanut työpaikkaa niin tiheään, että palkalliset lomat ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia ryyppyputkia, joiden jälkeen odottaa jälleen raskas paluu takaisin koliikkiin kuolleiden sylilasten hautoja kaivamaan. Nyt olen kuin epähuomiossa viihtynyt tämänhetkisen kultaisen, timantein koristellun sorvini ääressä sen verran pitkään, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut viettää kokonaisen kuukauden mittaisen palkallisen rännin. Ja mikäs sen mukavampaa!

Vaikka lomaa on jäljellä vielä reilu viikko, lienee kuitenkin jo parempi alkaa pikku hiljaa siirtyä arkisempaan rytmiin, jotta töihinpaluu ei loman loputtua tuntuisi niin raskaalta. Ei enää useita päiviä kestäviä bakkanaaleja salaperäisissä puutarhoissa, joissa pianoa soittaa hammasrataspäinen pönäkkä strutsi... Ei aamuyöhön jatkuvia kiivaita väittelyitä maailmankaikkeuden luonteesta ruutukauluspaitaisten, puhevikaisten apukouluystävieni kanssa... Ja ennen kaikkea, ei enää sitä heti herätessä alkavaa keskikaljan lipitys... Hups, teksti ei oikein kulje... (Olutpullon avaamisesta syntyvä ääni.)

(Panimoravintola Kouluun siirtymisestä syntyvä ääni.)

(Kuuden päivän kulumisesta syntyvä ääni.)

Niin, siinä minä olin, kotonani kirjoittamassa salaiseen päiväkirjaani siitä, miten aion viettää loput lomastani kotona itseäni rauhoitellen.

Hetken mielijohteesta päätin lähteä Helsinkiin. Kukapa tietää - ehkä tapaisin Helsingin yössä Harmaan hatun, kervån, mitvitin tai jonkin muotibloggaajan. Joisimme pirtelöä toistemme vatsoilta, läiskisimme toverillisesti toistemme selkiä ja haukkuisimme muita bloggaajia. Oloni oli pirteä ja iloinen. Jonkin ajan kuluttua tästä huomasin olevani Tampereella ravintola Doriksessa, jossa huhujen mukaan kieleni oli lukuisten tamperelaisbloggaajien kurkuissa.

Herättyäni joskus loppuviikosta yksin Joonaksen ja Suvin kotoa päätin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani ja lähteä Helsinkiin. Kukapa tietää - ehkä tapaisin Helsingin yössä Harmaan hatun, kervån, mitvitin tai jonkin muotibloggaajan. Joisimme pirtelöä toistemme seliltä, läiskisimme toverillisesti toistemme vatsoja ja kehuisimme muita bloggaajia. Oloni oli väsynyt, mutta odottava.

Muistikuvat Helsingistä ovat hatarat, mutta käsittääkseni kieleni oli ollut lukuisten helsinkiläisten kurkuissa. Eilen illalla Helsingistä takaisin Turkuun palattuani suuntasin suoraan ravintola Uuteen Apteekkiin, josta päätin hetken mielijohteesta lähteä Tampereelle. Tai esimerkiksi Helsinkiin. Voimani ehtyivät kuitenkin kesken tämän suorittajaltaan liikaa vaativan ajatusprosessin, jolloin tilasin taksin, ajoin kotiini ja nukuin 17 tuntia yhteen putkeen.

Nyt istun olohuoneeni sohvalla varaaninnahkakruunu päässäni, orjantappurasandaalit jalassa ja summailen kesälomani saldoa pelkkä varakkaiden kauppiaiden tunika ylläni. Viime päiviä muistellessani olen itse asiassa melko tyytyväinen siihen, että palaan takaisin ansiotyöhöni kaivamaan hautoja ruttoon kuolleille sylilapsille jo parin päivän kuluttua. Viimeiset vapaat hetkeni aion käyttää rauhanomaiseen sieluni paranteluun, lepäämiseen ja loman aikana missaamieni blogipostausten lukemiseen. Ja sitt... Äh, teksti ei oikein kulje... (Olutpullon avaamisesta syntyvä ääni.)

Rönsyilevä raportti Ruisrock-festivaalin kulusta

2008-07-06T15:34:00.003+03:00

Perjantai

Ei lippua, mutta Iltalehden mukaan ihan hyvä meininki.

Lauantai

Päivän lähes ainoa muistikuva on se, kun eräs Saara soittaa kervålle, joka on kyseisellä festivaalilla, muttei suostu tulemaan paikalle. Jep, kervå, siinä meni ainutlaatuinen tilaisuus tatuoittaa vasempaan pakaraan omakätinen nimikirjoitukseni. Nyt sä tapat its

Sunnuntai

Nyt mä tapan its

Hieman huumoria

2008-06-18T14:51:00.001+03:00

Krapulablogi jää juhannuksen kunniaksi kesätauolle. Yritän ladata hieman akkujani, palaan kun palaan.

Krapulablogi palaa normaaliin, viime kuukausilta tuttuun päivitystahtiinsa taas loman jälkeen.

Tiskaavan miehen satunnaisia ajatuksia

2008-04-29T21:40:00.003+03:00

On kummallista, miten tiskivuori muodostuu tiskipöydälle aina uudestaan, vaikka joka tiskauskerran jälkeen sitä sopii häiriintyneistä sivupersoonistaan terveimmän kanssa, että jatkossa sitten tiskataan astiat heti käytön jälkeen tai viimeistään vielä samana päivänä...

Oho, aika hyvä läppä tiskata öljyinen lautanen ensimmäisenä... Nyt kaikista muista astioista tulee öljyisiä, mikä toisaalta saa ne kiiltämään, mikä ehkä saa vieraat luulemaan, että ne olisivat puhtaita...

Hassua, mutta niin paljon kuin tiskaamista vihaankin, usein tiskatessa sitä tuntee olonsa yllättävän onnelliseksi... Saisikohan tästä jonkinlaisen iskurepliikin? Ehkä jossakin humanistien bileissä voisi natsata, kun äkkiarvaamatta kertoisi värisevällä äänellä olevansa onnellisimmillaan tiskatessaan kymmenen aikaan illalla, sivukorvalla Sueden Coming up -levyä kuunnellen, sivukädellä masturboidÄh

Jokin tuossa Itävallan insesti-isä-isoisässä epäilyttää, mutten keksi mikä hänessä minua vaivaa... Ehkä nuo viikset? Todella, todella mauttomat... Vai johtuisiko se jostakin, mitä hän on tehnyt... En kykene tarttumaan ajatuksiin, perhosia...

Mutta äärettömän surullinen juttu, kerta kaikkiaan... Eikä tällaista oikein saa poispyyhittyä edes sillä, että ajattelee kaikkia vähintään neljä kertaa päivässä nälkään kuolevia ja muuten kärsiviä lapsia - eihän heidän kärsimyksensä, olkoonkin vain laajempi ongelma, auta Itävallan tapauksessa mitenkään... Kärsimyksen määrä maailmassa on rajaton - mutta vastapainona niin on myös rakkauden. Anteeksi, sanoinko rakkauden? Tarkoitin pekonikääretorttujen. Kärsimyksen ja pekonikääretorttujen määrä maailmassa on rajaton...

Viehättävää, miten tällaista pinttynyttä tomaattijuustokastike-lautasta hinkatessa sameassa vedessä näkyy vain äkkinäisiä tomaattikastikepurkauksia, jotka kieppuvat lavuaarin keskivaiheilla hetken laskeutuen lopulta pohjaan, kuin harppuunan kylkeensä saanut ja kuollut sukeltaja... Pieniä lavuaarissani polskuttelevia harppuunakylkisiä sukeltajia...

Missä vaiheessa Matti Vanhanen muuttui vastenmielisestä ahdaskatseisesta poliitikosta tuoksi surullisenhupaisaksi ihmishaaskaksi, joka ei vieläkään tunnu tajuavan, miten kaikki muut hänelle nauravat - ja mikä hälyttävintä, tekikö hän sen tahallaan..?

Jos saisin valita lasagnevuoan, tomaattisoseisen kattilan ja Cate Blanchettin väliltä, tiskaisin mieluiten Cate Blanch... Hetkinen, eihän tuo tarkoita mitään...

Jani näyttäisi taas kirjoittavan blogiaan... Hänen kommenttilaatikossaan käyty keskustelu blogidzhafuckstanin menneistä ajoista kirvoitti mieleeni muiston siitä, kun entinen blogini oli silloisen Pinserin listan, nykyisen Blogilistan kärkituntumassa... Tai ainakin kolmenkympin hujakoilla... Eikö muuten olekin aika hassua, että tämä tapahtui juuri silloin, kun silloinen Sellisti, nykyinen Harmaa hattu kirjoitti blogiini muutaman postauksen..?

Halloumijuustoa... Se on niin hyvää, että se ei edes sotke lautasia...

Korkein oikeus on määrännyt, ettei varusmiehiä saisi laskea väsyneinä lomille... Eikö tästä koidu puolustusvoimille kohtuuttomasti vaivaa ja kustannuksia, kun heidän on nyt palkattava lisää henkilökuntaa pitämään huolta siitä, etteivät varusmiehet pelaa edellisenä päivänä kasarmilla koko yötä GTA IV -pleikkaripeliä sipsejä ja karkkia mässyttäen..? No jaa, ehkä meillä ei ole varaa valittaa mistään niin pitkään, kun asenneilmastomme on niin hyvä, että kaikkia hyödyttävään siviilipalvelukseen menijöitä katsotaan kieroon... Vanhusten vaippoja vaihtelevat laiskat vastuunpakoilijat...

Rakkaus on hieman kuin tiskiaine - kun sitä ruiskuttaa kuuman veden joukkoon ja harjaa vedessä sen jälkeen tiskejä, ne puhdistuvat... Hmm, taidan puhua tiskiaineesta, enkä rakkaudesta...

Minä olen liian nuori tietämään tiskiaineesta mitään... Mutta toisaalta erektioni on kuin 75-vuotiaalla...

Lähinnä tällaisia minä ajattelen

2008-04-21T00:07:00.004+03:00

Siinä minä olin, aloittamassa blogiini leppoisaa merkintää siitä, miten ärsyttävää on, kun turistit kuolevat bussionnettomuudessa Malagassa ja vievät palstatilaa tärkeiltä Paris Hilton -uutisilta. Istuin tuolillani mukavasti taakse nojaten, näppäimistö lepäsi sylissäni ja odotin vain sitä tuttua maagista tunnetta, joka minut tavallisesti blogikirjoituksen alussa valtaa, ja saa sormeni lentämään näppäinten yllä vesitanssijan taidolla ja viehkeydellä.

Mutta mitään ei tapahtunut. Ei, ei irtoa - ei vitsejä siitä, miten turistit eivät nyt ainakaan joudu syömään niitä Finnairin kaameita ruokia. Ei sukkeluuksia siitä, kuinka vaikeaa Alexander Stubbilla tulee olemaan esittää surunvalittelunsa, kun hän ei voi samalla hymyillä Pepsodent- tai vähintäänkin Colgate-hymyään. Ei edes lyhyttä, konservatiivisia lukijoitani kosiskelevaa ajatusleikkiä siitä, kuinka tragikoomisella tavalla hupaisaa olisi, jos kesken pelastustöiden bussiin hyppäisi sanotaan nyt vaikkapa verenhimoinen villihanhi, joka alkaisi piehtaroida kuolleiden ruumiiden veressä ja söisi sisäelim... No, ymmärrätte varmasti pointin.

Itse asiassa tiedän aivan hyvin, miksi tekstiä ei synny. Vika on uudessa asunnossani. Niin, minä olen muuttanut, jo puolisentoista kuukautta sitten. Tiedän, tiedän. Nyt te kysytte, miten se muka mihinkään vaikuttaa. Eikö todellisen bloggaajan pitäisi pystyä kirjoittamaan postausta vaikka julkisella paikalla, ruuhkaisessa linja-autossa tai tienvarsipommia Darfurissa purkaessaan. Pitäisi kai, mutta ehkä minä en vain ole niin kauhean hyvä tässä. Minulle tämä on kuin seksiä - ympäristön, valaistuksen ja ohimennen naposteltavien bresaola-slaissien pitää olla juuri oikeanlaiset, tai lopetan kesken ja alan itkeä.

Näinä vuosina, joina olen blogannut (tai harrastanut seksiä) olen nimittäin tehnyt tästä puuhasta aika lailla normatiivista hommaa. Idea tekstin aiheesta tai seksistä voi periaatteessa syntyä missä tahansa, mutta siitä eteenpäin kuvio on aina ollut sama: Päätän toteuttaa aikeeni, jolloin siirryn parvekkeelleni tupakoimaan. Nautinnollisia, hitaita henkosia vedellessäni keksin alun, pari keskivaiheille sijoittuvaa riviä ja päätän, yritänkö saada tälle kaikelle jonkinlaisen merkityksen vai roiskinko vain menemään römeästi nauraen vailla sen kummempaa tarkoitusta.

Sitten vain tumppaan tupakan, kävelen sisään ja alan kirjoittaa. Tai harrastaa seksiä. Mikäli yritän suoraan istuutua tietokoneelleni ja alkaa kirjoittaa, syntyy ruudulle jostakin syystä vain erilaisten sähköhammasharjojen käyttöohjeita, millä toisaalta teen aika hyvin rahaa pimeillä ohjekirjamarkkinoilla. Mutta mitä bloggaamiseen tulee, minä tarvitsen tupakkahetkeni.

Syy siihen, miksi tämä asunto ei sovellu bloggaustarpeisiini on se, ettei minulla ole enää parveketta. Kaikki muu kyllä löytyy: Hieno keittiö, jonka uudenkarhea liesi on kuin luotu hulvattomia pekoniorgioita varten. Suuri kylpyamme, joka kutsuu krapulasta kärsivää ihmishaaskaa hempeään syleilyynsä (ja kun saan tänne lämpimänkin veden, kylpyhetkistä tulee vielä nautinnollisempia!) Kaunis näköala mets... merelle, makuukammari johon kuuluu oheisvarusteena kaunis tummaverikkö, joka on aina valmis tyydyttämään kumppaninsa tarpeet, paitsi nyt kun päätä särkee ja astangajoogakin jäi kesken ja eikö nuo verhot ole sittenkin ihan paskat, kohta lentelee päitä ja teilauspyörään joutuu kiduttumaan ihan kaikki saatana. Sanalla sanoen siis aika timmi kämppä.

Näin ollen minulla on kaksi vaihtoehtoa: voin joko olla ikuisesti bloggaamatta, tai sitten voin yrittää saada inspiraationi jotenkin muuten kuin parvekkeella istuskellen. Tai sitten voin tehdä jotain täysin spontaania, joka ehkä saa minut bloggaamaan tai lopettamaan bloggaamisen ja aloittamaan kalliokiipeilyn, mikä olisi aika sairasta, koska olen aina vihannut kalliokiipeilyä harrastavia mukatrendikkäitä idiootteja. "Minä lähden nyt harrastamaan kalliokiipeilyä", sanovat he nasaaliäänillään - ja lähtevät johonkin kalliiseen halliin, jossa on tekoseiniä, joissa voi kiipeillä valjaissa! Mitä vitun kalliokiipeilyä se on! Jos minä kalliokiipeilisin, tekisin sitä oikeilla, valtavilla kallioilla, apunani vain jäntevä kehoni, machete-veitsi ja rynnäkkökivääri. Jos putoaisin kalliolta ja katkaisisin jalkani, veistäisin nahan ja lihan katkenneesta kohdasta pois, naulaisin katkenneet luunkappaleet takaisin ja venyttäisin nahan takaisin. Se olisi kunnollista kalliokiipeilyä.

Tai sitten toteutan pitkäaikaisen haaveeni perustaa kauppatorille kojun, jonka konsepti olisi sellainen, etten koskaan toteuta asiakkaideni toiveita. Näen mielessäni seuraavanlaisen skenaarion:

"Ottaisin lämmintä pekoni-rucola-salaattia, päivää", sanoo asiakas. "Olkaa hyvä", sanon, ja ojennan hänelle lautasellisen toscanalaista latva-artisokkasalaattia. "Anteeksi, hyvä mies, mutta tilasin pekoni-rucola-salaattia!" kivahtaa asiakkaani - tiukan näköinen konttorissa työskentelevä juppi - loukkaantuneena ja kiristelee hampaitaan. "Voi ei, olen pahoillani!" huudahdan ja lupaan korjata tilanteen heti. Otan hänen lautasensa, kumarrun tiskin alle ja laitan päähäni silinterihatun. Nousen, ja alan vain tuijottaa asiakastani rennon oloisena. Aina kun hän on sanomassa jotain, avaan innostuneen näköisenä suuni - kuin olisin sanomassa jotain tärkeää - ja hän vaikenee. Ja silloin suljen suuni. Kun hän taas yrittää torua minua pekoni-rucola-salaattinsa viipymisestä, avaan taas suuni, ja hän jää katsomaan minua hiljaa! Hahaa! Voisin jatkaa tätä ikuisuuksiin!

Ehkä siinä olisi ratkaisu blogiongelmaani. Aina, kun löytäisin sopivan bloggausaiheen, avaisin Bloggerin editorin, pitäisin sitä hetken avoinna ja sulkisin sen. Hyvällä säkällä se aiheuttaisi edes haamupäivityksiä. Niitä on näkynyt viime aikoina Blogilistalla aika paljon. SanomaWSOY:n jätkillä taitaa ote lipsua. Blogilista betakin vaikuttaa aika paskalta... Ehkä voisin kirjoittaa vain ikuisesti uudelleen sitä postausta, jossa kerron Blogilista betasta työpaikkani saunaillassa...

Työpaikan saunailtaa viettävä mies arvioi Blogilistan beta-versiota

2008-04-14T13:48:00.004+03:00

Julkaisemme ensimmäiset uudistukset sisältävän blogilistan suljettuun testiin! Katsomme ensin rajatulla joukolla hetken että palvelu toimii kuten pitää - ja avaamme ovet kaikille mahdollisimman pian. -Blogilistan Kehitysblogi, 25.03.2008

Tiimi-ilta järjestetään lauantaina 12.4. Varmistakaa osallistumisenne työnjohdolle. -Vt:n työpaikalla kiertänyt sähköposti

... ja lopulta tapoin kimppuuni hyökänneen puuman paljain käsin ja tein sen hampaista itselleni kaulakorun. Aika miehistä, vai mitä tytöt? Mennäänkö saunaan? Vaatteet pois ja heittämään yhdessä vähän löylyä? Mutta hei, virallinen osuus taitaa alkaa! Kuunnellaanpa hieman työnjohtajaamme! Me olemme sitten yksi ryhmä, eikö vain, tsigut? Ja myöhemmin yhdessä saunaan? Pliis?

... joo, tästä ryhmätyöstä tulee paras ikinä. Me olemme hyvä tiimi, lähinnä koska te ette yritä tuputtaa minulle niitä typeriä tyttömäisiä ideoitanne ja annatte minun hoitaa tämän yksin. Hyvä me! Paras ryhmä! Saunassa nähdään, muiden ryhmien tytöt!

Kun me nyt olemme jo valmiita ja muut näyttävät edelleen tuhtaavan noiden säälittävien ryhmätöidensä parissa, voisimme varmaan hiljaisella äänellä keskustella hiukan työn ulkopuolisistakin asioista. Minkälaiset alusvaatteet teillä on? No ei vaan, läppä! Läppä läppä läppä. Minä olen tällainen vitsimies. Mutta Blogilista Beta. Mitään ajatuksia?

Te ette tiedä, mikä Blogilista Beta on? No, minäpä kerron. Mistä alottaisin... Kai te tiedätte, mitä blogit ovat? Ette? Huh huh... Tämä menee vaikeaksi. Ne ovat, niin kuin, sellaisia internet-sivuja joihin ihmiset kirjoitt... Kyllä, Turisti on juuri sellainen blogi! Sieltä löytyi fanityttö, mahtavaa! Ja nyt saunaan? Ei? Missä minä olin... Niin, Blogilista.

Se on SanomaWSOY:n omistama internet-sivu, johon on listattu kaikki tai ainakin jotain neljäkymmentä prosenttia suomalaisista blogeista. Aika kova bisnesidea. Ja nyt sitä uudistetaan. Löysin ravintola Hugon miestenvessan seinältä tunnukset, joilla pääsen Blogilistan beta-versioon, ja täytyy todeta että... Huh huh huh. Ihan tässä tulee hiki, kun kertoo teille Blogilistan beta-versiosta. Eiköhän mennä suihkuun ja sitä kautta saunomaan? Luojan tähden, miten me voimme parantua tiiminä jos emme sauno yhdessä!

... siinäkö se nyt olikin? Näitä ei käydä läpi yhdessä tai mitään? Ja nyt voi ruveta pämppäämään ihan toden teolla? Jii-haa! Minäpä lopettelen nämä juomat, joita naukkailin sivistyneesti, ja haen juomia joita voin naukkailla sivistymättömästi. Siis siten, että yritän juoda kolmesta tuopista yhtä aikaa ja purskauttelen nenästäni juomia toisten ihmisten päälle. Ja sen sijaan, että lainailisin kulausten välillä Schopenhaueria, siteeraan Frederikiä. Tytöt, mennään baaritiskille!

... ja beta-versio eroaa vanhasta myös siten, että siinä on blogin kirjoittajalle erikseen oma info-sivu, mutta se siitä, koska saan seuraavan palkankorotuksen? Ja mihin kaikki tytöt menivät, eivät kai vain saunaan ilman minua? Suck my dick, boss, meitsi lähtee saunaan!

... ei täällä näköjään ollutkaan tyttöjä. Mutta mikäpä siinä, voimme kai me saunoa ihan näin miestenkin kesken. Työpaikan alfaurokset, niitä me olemme. Toisin kuin se uusi kaveri, Juuso... Runkkari! Täysi runkkari, minä sanon. Ai, sinä istut siellä nurkassa? Terve, Juuso! Mutta joo, kuten olin sanomassa... Blogilistan beta-versio. Se on... Luojani, se on ihan hirveän huono... Lähdetäänkö röökille?

... huh, kyllä meidän kelpaa. Kevään saapumisesta intoutuneet auringonkehrät hyväilevät lihaksikkaita kehojamme ja istumme rauhallisesti kylmiä juomia siemaillen pelkät pyyhkeet yllämme. Tällaisia saunailtojen pitää olla! Rauhallista rentoutumista yhdessä, vailla paineita mistään. Hei, katsokaa, tuolta tulevat tytöt! Tyyyy-töööt! Katsokaa tänne!

... minähän sanoin jo, että se pyyhe lipsahti vain päältäni. Enkä minä tehnyt tahallani "helikopteria", yritin vain hätistää pois ampiaista joka lenteli niillä seutuvilla. Älkää nyt, tytöt, samaa porukkaahan tässä ollaan. Olen ihan oikeasti vilpittömästi pahoillani. Tämän todistaakseni kerron teille nyt Blogilistan beta-versiosta, istukaapa alas.

... ja parasta kaikessa: siellä on sivun yläkulmassa sellainen tietsikkajutska, joka lähettää jonkin Blogilistan jaiku-kanavan kommentit sinne reaaliaikaisena. Reaaliaikaisena! Jeesus! Esimerkiksi Pörrö on kirjoittanut sinne jotain viisisataa viestiä siitä, miten Blogilista Beta ei kerro blogien päivittymisestä oikein. Kyllä meidän kelpaa. No joo, blogit eivät tosiaan ilmeisesti päivity sinne melkein koskaan, mutta Pörrön jaiku-kommentit ovat yhtä hyvää luettavaa kuin mikä tahansa blogi. Paitsi ehkä Isomunainen ystäväni, se on aika kova... Kirjoittaako muuten joku teistä sitä? Ei? Huor... Ei, ei mitään. Sitten saunaan?

... ja kietoisit jalkasi kehoni ympärille, kunnes olisimme yhtä ja purkautuisin sinuun karjahtaen... Hetkinen, minä puhun ovenkahvalle. Mihin ne tytöt menivät? Tyyyyyyyyyyyyyy-töööööööööööööt! Helikoptäh

... no, anna nyt. Eiku jos vähän. Nooooo... Anna nyt! Vähän! Kamoooon! Vähän! Min... Ai, terve! Miksikö puhun ovenkahvalle? En minä tiedä. Missä kaikki tytöt ovat? Mennään vähän juttelemaan!

... Mmnäinäh... Sulla on kauniit silmät... Oho, tarkoitin rintoja... Ei! Ovenkahva? Kyllä? Sinä olet elävä nainen... Olet elävä nainen! Älä mene! Minä rakastan eläviäkin naisia! Huorrrdvfgmlp... Lonkero! Ja olutta. Ja vodkaa, kyyppari, vodkaa! Seisonko minä pihalla? Missä muut ovat?

... ja sitten... Sitt... Hetkinen, miten minä olen taksissa? Mistä me olemme tulossa? Ah, aivan... Mutta missä tytöt ovat? Kellohan on vasta noin vähän! Vie minut takaisin! En ole varma, mutta epäilen jättäneeni kertomatta paljon Blogilistan beta-versiosttzzzhh

Reipas poika takoo Sampoa

2008-03-26T16:51:00.002+02:00

To 20.03. Sampo-pankin verkkopankki sulkeutuu pääsiäisen ajaksi. Verkkopankki toimii normaalisti taas tiistaiaamuna.

Pe 21.03. Vielä muutama päivä ja pääsee taas klikkailemaan verkkopankin nappuloita... Aijaijaijai!

La 22.03. Ei enää kovinkaan montaa päivää. Näitä hetkiä varten minä elän - odottaakseni verkkopankin avautumista. Mitäköhän verkkopankissa on päivitysten aikana tapahtunut? Olenko saanut paljon uusia verkkopankki-ystäviä? Onko joku perustanut hauskoja verkkopankki-yhteisöjä?

Su 23.03. ... neiti, vielä yksi! Ai miten niin minulle ei myydä? Minä olen Sampo-pankin asiakas! Jos te myytte noille Nordea-homoille tuolla nurkkapöydässä, te saatte luvan myydä minullekin. Voinko todistaa olevani asiakas Sampo-pankissa, tuossa pelätyssä ja palvotussa pankkien kuninkaassa? Totta kai! Otan vain esiin kannettavan tietokoneeni ja kirjaudun sisään verkkopankk... Ai niin.

Ma 24.03. ... missä minä olen? Kyllä, tilatkaa vain minulle taksi... Olen ihmisen poika ja sen suomin valtuuksin vaadin vain päästä kotiini odottamaan verkkopankin avautumista. Mitä sanoit, safööri? Minun Visa Electroniniko ei käy? Koettakaapa tätä... Ai, sekään ei toimi? Minäpä nostan rahaa tuosta eteemme materialisoituneesta Otto-automaatista... Kas, sekään ei anna minulle rahaa. Kertokaapa, kuski, onko kukaan koskaan maksanut taksimatkaa sisäelimillään? No, maksa ja keuhko tuskin tekevät yhteensäkään ihan tuon verran, mutta tämä perna tässä olisi vielä aika kuohkeassa hapessa. Että miten on, pannaanko pussiin? Pala kilpirauhasta kaupan päälle? Ei, kiitos sinulle.

Ti 25.03. Hurraa! Sampo-pankin verkkopankki toimii viimein! Tai no, tarkemmin sanottuna se ei toimi, mutta tämä nyt vain on tällaista hiustenhalkomista. Hetkinen, nyt pääsin kirjautumissivul... Ah, Firefox on suljettava. Jospa minä kokeilisin Internet Explorerilla, tuolla selainten Sampo-pankilla... Badam-ching, tunnukset eivät toimi! No, ehkä haen huomenna pankista uudet, mikäli ongelma jatkuu.

Ke 26.03. Kiitos Buddha, pääsin kirjautumaan verkkopankkiini. Ah, minulla ei ole oikeuksia hallinnoida tiliäni? Jospa minä painan hieman tuosta... Ja tuosta. Noin. Luojani, verkkopankki räjähti! Nyt mä tapan its... Ai, nyt se tuli takaisin. Haluanko siirtää 475 kuukunanmunaa Ankallispankin tilille 000000-0000000? Hahaa, tililleni on tullut lisää rahaa! Ja nyt ne katosivat! Tämän verkkopankin uumenista kihisee pimeää taikuutta. Soitan asiakaspalveluun... Mutta toisaalta tuo odotusmusiikki alkaa näin tunnin jälkeen jo hieman puuduttaa, varsinkin kun sen kuuntelemisesta joutuu maksamaan melko paljon. Joten kävelen pankkikonttoriin... Maa edessäni luhistuu ja eteeni avautuu tulinen järvi, jota ei voi ylittää.

Ehkä korkeampi voima vain ei halua, että hallinnoin raha-asioitani.

Mutta näitähän sattuu. Kun teengrandmagoatmidgetxxx.comia päivitettiin, sivut olivat alhaalla ainakin tunnin ja kääpiön kuvaa klikkaamalla saattoi joutua vuohiosastolle. Kun koko systeemi päivitetään, jokin vain saattaa mennä sekaisin. Minkäs sille tekee.

Toisaalta, jos pankilla on 800 000 asiakasta, voisi olettaa sen yrittävän hoitaa asian hieman vitun nopeammin. Ei niillä tavallisilla laskujen maksajilla ja yrittäjillä niin väliä, mutta kun joukosta saattaa löytyä sellaisiakin, joiden pitäisi välttämättä päästä lähi-Siwaan ostamaan 12-pack olutta, ranskanleipää ja meetvurstia. Vapaa valuu hukkaan!

Päiväni kirjakauppiaana

2008-03-06T20:43:00.009+02:00

Potter-fanit jo jonossa. ... Jyväskylässä ensimmäiset jonottajat saapuivat aamulla jo kello kahdeksan. -Iltalehti, 06.03.2008

Kuten aktiivisimmat lukijani saattavat muistaa, kirjoitin kokemuksistani Harry Potter -kirjan jonottamisesta viime vuoden heinäkuussa. Tämän jälkeen on tapahtunut paljon.

Suurin muutos viime vuoteen lienee se, että olen alkanut sydämeni pohjasta halveksia - jopa inhota - Harry Pottereita lukevia lapsia ja aikuisia. Jep, sellainen tuuliviiri minä olen - yhtenä hetkenä heilun nyrkki pystyssä hurraten A-han keikalla, toisena viiltelen WC:ssä ranteitani koska Scoundrel Days ei ollut mielestäni tarpeeksi kaupallisen kuuloinen levy. Sairas minä!

Iltapäivälehtien raportteja kirjaa jonottavista harrastajista lukiessani mieleeni sinkoilee väkisinkin joitakin keinoja, joilla minä myyntiä piristäisin, jos olisin kirjakauppias.

Kun ovet aukeaisivat ja jopa päiväkausia kirjaa pakkasessa odottaneet harrastajat vyöryisivät valtavina massoina sisään, teeskentelisin täysin tietämätöntä enkä vastaisi heidän uteluihinsa millään tavalla. Sanoisin: "Harry mikä? En minä ole sellaisesta kuullutkaan, täysin outo nimi. Mutta hei, täällä olisi nämä uudet Selibaattipäiväkirjat! Suoraan Minna Hapulin kynästä! Ettekö mieluummin haluaisi ostaa kasapäin niitä? Koska siis blogista kirjaksi muunnellut teokset ovat aina ihan järisyttävän kaunokirjallista settiä." Tämän jälkeen nauraisin kumeasti hohottaen tuntikausia, kunnes täysin äkkiarvaamatta tarttuisin satunnaiseen Harry Potter -faniin ja... laittaisin hänet suuhuni. Sitten pureskelisin huolellisesti, kunnes lopulta nielaisisin hänet. Minä olisin hyvin tavanomaisesta poikkeava kirjakauppias.

Kun mylvivä ihmismassa olisi viimein ahdistanut minut nurkkaan ja minun olisi pakko tarjota heille Harry Pottereita, ellen haluaisi tulla revityksi kappaleiksi - mikä toisaalta on jollakin sairaalla tavalla hyvin kiihottava ajatus - myöntyisin viimein heidän vaatimuksiinsa. "Hyvä on, hyvä on", sanoisin. "Tässä ovat uudet Harry Potter ja Kuoleman varjelukset -kirjat!"

Silloin nykäisisin katossa roikkuvasta kullanvärisestä köydestä, joka laskisi miljoonia kirjapinoja taakseen kätkevän esiripun. Kirjoja isoavat ihmishaaskat juoksisivat innosta kirkuen hamuamaan likaisiin käsiinsä kiiltäväkantisia Harry Potter -kirjoja ja kiittäisivät minua pelastajanaan.

"Muistakaa sitten, ettette lue, selaile ja pläästi niitä klähmäisine tassuinenne täällä kirjakaupassa!" huutelisin falsettiäänellä ja juoksentelisin hullunkurisen näköisenä ihmisivilinässä. Kunnes joku kunnoton kielloistani huolimatta avaisi kirjan kannet ja huomaisi, että koko kirja on täynnä minun kirjoittamiani muistiinpanoja vuoden 1997 HPK-Tappara -jääkiekko-ottelusta.

"Hei, näissä kirjoissa ei ole kansien välissä mitään", huutaisi joku tötteröpää ärsyttävällä äänellä ja katsoisi minua haastavasti. Kaikki muutkin kirjakaupassa olijat avaisivat käsissään olevien kirjojen kannet, ja huomaisivat synkeän totuuden.

"Tuollaisia ne olivat, kun minä ne maahantuojalta sain", väittäisin ensin, kunnes viimein taipuisin lasten syyttävien katseiden alla ja lupaisin käydä hakemassa kirjojen väliin niiden oikeat sivut takahuoneesta. "Pieni hetki vain, älkää menkö mihinkään... Ikään kuin te edes pystyisitte... Olen asettanut tarkka-ampujia kaikkien uloskäyntien ulkopuol... No niin, hetki vain!" huutaisin ja könyäisin kauppani takahuoneeseen.

Alkaisin täyttää kirjoja niiden oikealla sisällöllä, mutta huomaisin nopeasti, ettei minulla ole tarpeeksi Harry Potter -kirjoja täyttämään kaikkien Harry Potter -kirjojen kansia - luultavasti, koska olen lämmittänyt kartanoani pitkin vuotta niiden sivuilla. Mutta en polttamalla niitä, vaan liimaamalla niitä seinissäni oleviin tykinkuulan kokoisiin reikiin. Kirottu poliisin ja armeijan piiritys... Jos en vain olisi ottanut panttivangiksi niitä korealaisia suurlähettiläitä "R-Kioskit keskiolutpulloihin" -kampanjaani alleviivatakseni... No jaa.

Tekisin mitä tehtävissä on, eli alkaisin täyttää kirjojen kansia muiden kirjojen sivuilla. Hiukan Foucaultin heiluria, muutama sivu Oikeusjuttua, ripaus Postitoimistoa ja loput Pääministerin morsianta... Aijai, minusta voisi tulla aika hyvä kirjojen kokoaja, vaikka itse sanonkin!

Viimein saisin urakkani päätökseen ja palaisin kaupan puolelle. "No niin, te voititte. Tässä niitä kirjoja nyt sitten on", sanoisin ostajille ja sihahtelisin kirjoja jakaessani tuohtuneesti. Kun kaikki olisivat saaneet omansa, kävelisin hilpeästi kävelykeppiini nojaten kassalle ja käskisin jämäkästi ihmisiä menemään suoraan jonoon. "Ei etuilla siellä! Ja sitä paitsi a-aa, nyt ei ole suora jono! Viides tyttö hiukan vasemmalle! Poika siinä takana kymmenen senttiä ylöspäin! Kenen häntä siellä viuhuu? Ja nyt näkyy takaosasta selvästi että joku työntelee maustekurkkuja edessä seisovan korvaan!" ja niin edelleen.

Kun viimein olisin saanut jonon minua tyydyttävään järjestykseen, alkaisi itse myynti.

Ensimmäinen maksaja olisi yksitoistavuotias pikkutyttö. "Jonotin kirjaani kymmenen tuntia!" sanoisi hän ylpeänä ja hymyilisi minulle kohteliaasti. "No sehän on kyllä aika pitkä aika", sanoisin hieman eteenpäin nojautuen muka vaikuttuneena ja mutisisin heti perään hiljaa: "... idiootti." Tämän jälkeen katselisin silmät suurina, pää napakasti puolelta toiselle kääntyillen ympärilleni kuin ihmetellen kuka sen sanoi. Ja heti perään karjaisisin niin lujaa kuin pystyisin: "Idiootti!" Ja mutisisin hiljaa: ... no sehän on kyllä aika pitkä aika."

Muutaman kerran jälkeen tyttö ehkä uskaltautuisi kysymään, paljonko kirja maksaa. Niinpä, paljonkos tosiaan? Akateemisen Kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg sanoo: "Se hinnoitellaan vasta huomenna. Katsotaan, mihin hinta muodostuu."

Pohtisin hetken ja vastaisin: "Tjaahs... Katsotaanpa mihin hinta muodostuu... Materiaali, käsittelykulut ja verot... Sanotaan tasan miljoona. Miljoona euroa." Tyttö katsoisi minua kauhuissaan. "Mutta eihän se voi maksaa miljoonaa euroa! Edellinen kirja maksoi 32 euroa!" huutaisi hän ja näkisin hänen silmiensä kostuvan.

"Myyjän markkinat, napero, myyjän markkinat", sanoisin itsetietoisella nasaaliäänellä ja läpsyttelisin käsilläni vatsaani.

Pikkutyttö purskahtaisi itkuun ja juoksisi kyynelsilmin ulos kaupasta unelmat murskana, uskon kaikkeen hyvään menettäneenä. "Eivät ne talvisodassakaan juosseet karkuun!" huutaisin perään puolustelevalla, hieman epävarmalla äänellä. Olikohan miljoona sittenkin hieman liikaa? Juoksivatko ne talvisodassa karkuun? Minä ainakin olisin juossut. Mietitäänpä: makaat lumihangessa ja sinua lähestyy ihminen ase kädessään, ilmeisenä tarkoituksenaan tappaa sinut. Miksi kukaan jäisi paikoilleen? Sehän olisi sairasta!

Päätän kokeilla, miltä tuollaisessa tilanteessa todella tuntuisi. Annan seuraavalle jonottajalle aseen ja käsken häntä tähtäämään minua sillä. Kyllä, ehdottomasti tekisi mieli juosta pakoon - ei puhettakaan mistään muusta. Mutta silloin kuulen korvissani isoisäni äänen: "Muista isänmaa, pojanpoika, muista isänmaa!"

Ehdin hetken aikaa miettiä, kuinka sairas ihmisen pitää olla, jotta hän kuuntelee mp3-soittimella isoisänsä puheita, kun jonottamiseen kyllästynyt Potter-fani laukaisee hänelle antamani aseen ja kuolen. Tämän jälkeen jokainen jonottaja tulee vuorollaan tiskille, laskee kassakoneeseen miljoona euroa ja palaa kotiinsa lukemaan Harry Potter - Oikeusjuttu - Pääministerin morsian - Postitoimisto - Foucaultin heiluriaan. Tulee kevät, lopulta kesä, ja elämä jatkuu entisellään, paitsi minulla, koska makaan kuolleena kirjakauppani lattialla.

Jossakin vaiheessa äitini alkaa kaivata minua, lähinnä koska en ole pitkiin aikoihin lähettänyt hänelle kirjettä, jossa kerron hallituksen agenttien olevan luultavasti perässäni, koska ostan lähi-Valintatalosta niin paljon pekonia viikossa. Hetken pohdittuaan hän kuitenkin kohauttaa olkapäitään ja jatkaa sanomalehtensä lukua.

Tulistun tästä piittaamattomuudesta niin, että palaan kuolleista. Tämä on kuitenkin niin suuri voimanponnistus, etten taas eläessäni olekaan enää vihainen, vaan minun vain tekee mahdottomasti mieli pekonia. Käyn ostamassa lähikauppani pekonivarastot tyhjiksi ja lähetän äidilleni kirjeen, jossa kerron pelkääväni jonkin satunnaisen hallituksen agenttien olevan perässäni, koska ostan joka viikko niin paljon pekonia lähi-Valintatalostani. Äitini kehottaa minua rauhoittumaan ja kehittelemään itselleni jotain mielekästä tekemistä - voisin esimerkiksi perustaa kirjakaupsdglpsågandalfgplas

Raamattu ja huumeet

2008-03-04T20:23:00.005+02:00

Saadessaan kymmenen käskyä Mooses oli psykedeelisten huumeiden vaikutuksen alainen. -Iltalehti, 04.03.2008

Koska kaikki muut huumoribloggaajat (kuten Inkvisiittori) keskittyvät nyt ilmeisesti kirjoittamaan kohta julkaistavia, kaikki muut postaukset tyhjäksi tekeviä proosapostauksiaan, tarttuu Krapulablogi pakon edessä tähän sinänsä vanhaan ja kuluneeseen aiheeseen. Koska emmehän me, Luojan tähden, voi päästää ohi yhtäkään Raamattuun liittyvää uutista ilman tyhjänpäiväistä ja tarkoituksetonta ilkkumista.

Kyseessähän on israelilaispsykologi Benny Shannonin tutkimus, jonka mukaan Mooses ja israelilaiset olivat Siinain vuorella - eivät uskonnollisen hurman vallassa, vaan niin sanotusti sekaisin kuin seinäkellot. Ei sillä, ettäkö nämä vaihtoehdot mitenkään sulkisivat toisensa pois.

Minun oli alunperin tarkoitus julkaista lista kuuluisista Raamatun tapahtumista, joissa selvästi myös ollaan jonkin muun kuin pelkän viiden leivän ja kahden kalan vaikutuksen alaisena. Tarkemmin ajateltuna idea ei vaikuttanut kuitenkaan mielenkiintoiselta: onhan se Raamattu nyt sentään alusta loppuun täynnä aivan saatanan sekavaa läppää, myöntäkää pois. Jos Paavali ei ollut pirinisti, syön knallini.

Ja mikäpä ettei. Noina aikoina maailma oli siinä määrin raskas paikka elää, että pieni määrä, sanotaan nyt vaikka muutama gramma akasiapuun kaarnaa auttoi silloin tällöin varmasti eteenpäin. Mikäli tämä tuntuu lukijasta silkalta herjaamiselta, pitää hänen yrittää hetkeksi asettua raamatunaikaisen ihmisen asemaan.

On kulunut muutama vuosikymmen Jeesuksen Kristuksen syntymästä ja kävelet voipuneena työpaikaltasi kotiin päin. Galilean maantiestä nouseva tukahduttava pöly täyttää keuhkosi ja sinun on pakko istuutua hetkeksi tien reunalle juomaan lämmintä, koleraa ja muita tauteja sisältävää vettä, koska puhdasta ja viileää vettä ei ole vielä keksitty.

Edemmäs kuikuillessa näkyy asfalttijyrä ja paidattomia orjia - tietä on viimein alettu päällystää. Mutta koska asfalttia ei ole vielä keksitty, päällystetään tie siten, että orjat juoksevat suurina laumoina asfalttijyrän alle. Se on epähygieenistä.

Hetken kuluttua sinun on pakko jatkaa matkaasi. Jos et ole kotona ennen kahdeksaa, pimeä tulee ja eksyt autiomaahan, joita tähän maailmanaikaan on vähän siellä sun täällä. Lisäksi värjärin poika on juuri ympärileikattu ja hän juoksee tyttäresi perässä kuin shakaali. "Kaikki tyttäret on verolle pantava, heh heh", se luihu aina hekottaa. Mitä vitun järkeä siinäkin on? Verolle pantava? Siinä ei ole järk... Äh, ei saa äityä pohtimaan tällaisia. Täytyy jatkaa matkaa.

Aika epämukavia nämä tämän ajan vaatteet. Tuollaiset Crocs-sandaaleilta näyttävät risaiset kengät, joku haalean värinen, joka paikkaa kirvelevä, hamppuköydellä sidottu yöpuvun näköinen kauhtana - ja mikä pahinta, pään ylle kiinnitetty pyhimysrengas, jonka kultamaalin alta selvästi näkyy huonolaatuisen puun väri! Näinä aikoina kaikilla nyt vain on Crocsit, yöpuku ja pyhimysrengas - turha siitä on napista. Muuten joutuu ristille. Ei 1980-luvullakaan napista, vaan kiskotaan ne lumipestyt farkut jalkaan, suitaan vähän takatukkaa ja vielä nopeasti viskataan se neonvihreä toppatakki niskaan, ennen kuin juostaan diskoon tanssimaan Baltimoran tahdissa.

Muuten joutuu ristille.

Olet juuri tullut pohdinnoissasi siihen jokapäiväiseen tulokseen, että tämä maailmanaika on ihan kerberoksesta, kun näet yhteen kalkkikivestä vuoltuun taloon nojailevan partasuisen, miellyttävän näköisen heebon. Hän istuutuu rennosti nurinpäin käännetyn sahtitynnörin päälle ja alkaa kertoa häntä ympäröivälle pienelle väkijoukolle jotakin absurdia vertauskuvallista tarinaa sinapinsiemenistä. Mutta yhtä kaikki hänen äänensä on aika rauhoittava. Tuollainen kiva bassofalsetti. Istut muiden seuraan ja alat kuunnella tämän Jeesukseksi itsensä esitelleen veijarin puhetta.

"... että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa. Kiitos, kiitos, se oli vertaus sinapinsiemenestä. Minä olen Jeesus, terve vaan kaikille uusillekin kuulijoille. Laita Juudas vaan se bongi heti uudestaan kiertämään, ei jäädä hautomaan. Tätä tavaraa kyllä riittää - vertauksia ja Nasaretin parasta ruohoa. Hyvä meininki, hyvä meininki."

Ihan mukavan oloinen tyyppi tuo Jeesus. Ja nämä LSD-laastarit, joita ne yleisölle jakavat... Ja tämä heroiini, jota näinä aikoina vain on ihan pakko piikitellä näillä alkukantaisilla luusta tehdyillä ruiskuilla suoneen. Ja pari nappia näitä vielä... Juu-uh. Ja sitten kuunnellaan tuota partasuuta.

"... ja kerran universumin syntymän aikoina meitsi juoksi niin lujaa, että näin vain välähdyksen kosmista taustasäteilyä, kunnes sen aallonpituus näytti sinistyvän näkyvän valon ohi röntgensäteil... Filippus hei, Jeesus soikoon, nukutko sinä! Ja tästä piti tulla sinun evankeliumisi alkukappale! Nyt vedät muuten ihan heti kymmenen punnerrusta saman tien siinä ja sen jälkeen kaikki muut apostolit saa ratsastaa sinulla Gandalf-hattu pääss(Tämän kirjoituksen loppuosa osui epähuomiossa marginaalin kulmaan ja katkesi pieniksi kappaleiksi, jotka leijailivat pieninä hiukkasina Krapulablogin pohjalle ja siitä viemärin kautta vielä alemmas. Eli luultavasti Harmaan Hatun yläindeksiin.)

Edit: Blogilista on nykyään Krapulablogin päivitysten suhteen hieman kuin krapulainen manaaja: Haamuja ei saada mitenkään pois, oikeat tapahtumat eivät kiinnosta.

Haloo, onko kuumalinja?

2008-03-01T20:46:00.004+02:00

Kiina ja Yhdysvallat ovat sopineet maiden välisen sotilaallisen kuuman linjan avaamisesta, kertoo uutistoimisto Reuters. Suora puhelinyhteys mahdollistaa välittömän yhteyden maiden sotilasjohdon välillä hätätapausten ja kriisien aikana, minkä lisäksi ajatus puolustusvoimain päämajassa sijaitsevasta punaisesta hätäpuhelimesta on omalla elokuvamaisella tavallaan aika viehättävä.

Luotettava tulevaisuuden lähde lähetti Krapulablogille tulevan vuoden aikana äänitettyjä kuuman linjan keskusteluja, joista tässä julkaistaan nyt joitakin katkelmia.

15.03.2008

Kiina: ... Testing, testing... Täällä kenraaliluutnantti Xiao Pin Kiinasta, kuuluuko! Testailen tässä tätä meidän uutta kuumaalinjaa... Testing, testing!

Yhdysvallat: Hyvin kuuluu, kenraaliluutnantti Pin. Täällä kenraali John Ironfist, Yhdysvaltain ilmavoimat. Sanoinko minä ilmavoimat? Tarkoitin maavoimat. Vai merivoimat? Miksemme me kaikki voisi vain olla yhtä suurta perhettä? Muuten, kenraaliluutnantti, käyttävätkö koulutytöt Kiinassa samanlaisia koulupukuja kuin Japanissa? Maksaisin vaikka koko ydinasekokoelmani, jos kerran pääsisin kastamaan "pyssyni" *puhelimen häiriöääni* ...

***

24.04.2008

Yhdysvallat: Yhdysvallat-Kiina -kuumalinja, miten voin auttaa?

Kiina: Tässä on presidentti Hu Jintao, kommunistisen Kiinan suvereeni yksinvaltias. Onko George kotona?

Yhdysvallat: Tuota... Herra presidentti ei tarkalleen ottaen asu täällä. Mutta voin katsoa, saanko hänet kiinni. Pieni hetki vain...

*odotusmusiikkia, susien ulvontaa*

Yhdysvallat: George W. Bush puhelimessa, howdy. Jotain sydämelläsi, Hu-boy?

Kiina: Soitan kysyäkseni neuvoa, George. Japani... He ovat taas ottaneet esille Itä-Kiinan meren tilanteen, ja alan menettää malttini. Mitä minun tulisi tehdä?

Yhdysvallat: Ne vinosilmät... Ne vinosilmät, Hu! Ne kirotut riisinpurijat, ne... Hu, oletko vielä siellä?

***

05.05.2008

Kiina: Täällä Kiina, kuka siellä?
Yhdysvallat: Moi, tilaisin kaksi miljoonaa kevätkäärylettä ja ison kokiks(kenraalijoukko repeää nauruun.)

***

06.05.2008

Yhdysvallat: Amerikka.
Kiina: Kuuman linjan teknikko Kiinan puolelta tässä hyvää päivää. Asennettiin poikain kanssa uusi soittari tähän kuuman linjan puhelimeen ja olisi kiva nyt kuulla se. Yeee, macarena... Että jos soittelisitte tänne päin kun vaan kerkiätte. Kiitti hei!

***

11.06.2008

Yhdysvallat: Mayday, mayday! Ilkeät arabiterroristit ovat räjäyttäneet New Yorkin keskustassa useita sokerimassapommeja, jotka ovat täyttäneet kadut hattaralla! Ihmiset ryöstävät sokerihumalassa kauppoja, me tarvitsemme apua!

Kiina: Hyvä on, kumppanimme Yhdysvallat. Lähetämme heti parhaat samurai-joukkom...

Yhdysvallat: Eivätkö samurait olleet sotilasluokan jäseniä feodaalisessa Japanissa?

Kiina: Oh... Tämä merkitsee sitä, että meidän pitää määritellä sotilaallinen asemamme aika lailla uudelleen. No mutta hei, onhan teillä siellä Tom Cruise, viimeinen samurai! Ciao! *click*

***

30.07.2008

Kiina: Haloo? Soitamme pyytääksemme apua, sillä Mars hyökk...
Yhdysvallat: Puhelimeen johon yrititte soittaa ei juuri nyt saada yhteyttä. Yrittäkää myöhemmin uudelleen. The phone you...
Kiina: Oh, well. Täytyy vain kutsua kasaan samuraijoukkom... D'oh!

***

26.08.2008

Kiina: Kuumalinja, Pukki puhelimessa. Heh heh. Ei vaan, mikä on ongelma?
Yhdysvallat: No se on Timothy Assfuck Annastiina-lehdestä tässä moi. Onkohan emäntä paikalla?
Kiina: Ei, minulla ei ole... ja se raastaa minua. Mutta hetk...
Yhdysvallat: No miten olisi Metsästys ja ravustus omia iltoja piristämään? Nyt tarjouksena just sulle puoleksi vuodeksi vaan 14,90. Että mites ois? Montako laitetaan tulemaan? Ihan vitusti vai?
Kiina: Mutta en min... Hei, sanoitko 14,90?
Yhdysvallat: 17,90 vain sulle tänään tässä, jees jees. Että montako laitetaan tulemaan? Laitanko sata tilausta samaan syssyyn? Mä laitan tästä tuhat tulemaan, palautat sitten jos ei kiinnosta ja maksat silti eikös joo.
Kiina: Niin kai... Mutt...
Yhdysvallat: No niin laitoin sulle satatuhatta päällekkäistä Kotilieden tilausta nyt sitten menemään, kiitti moi.
Kiina: Nyt mä tapan its

***

01.09.2008:

Yhdysvallat: Yippi-kay-yay, motherfucker! Yhdysvallat-Kiina -kuumalinja.
Kiina: Mmnjhäääh... Oltiin Japanin kansshha baarishsa ja... Minä rakashhtttan sinua, Kroisos Penn
Yhdysvallat: *click* ... tämä olisi niin paljon helpompaa, jos hän vain ei jatkuvasti soittaisi... Rakkaus, rakkaus, sinä tuhon ja turmion tuoja... Tuntea joku, jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys / välimatkoista tai lausumattomista / ajatuksista huolimatta - se voi tehdä tästä maailmasta / puutarhan.

***

03.10.2008

Yhdysvallat: ... ja sitten me muka tulemme Kiinan avuksi, kun todellisuudessa miehitämmekin heidän kaupunkinsa ja, hoh hoh hoo, raiskaamme kaikki nais
Kiina: Amerikka, oletko se sinä?
Yhdysvallat: ... Ruotsi?
Kiina: Täällä on Kiina.
Yhdysvallat: Uh, väärä numero... *click*

***

17.11.2008

Kiina: Kiina, tuo maailman... piina..? Äh, ei minusta taida koskaan tulla runoilijaa. No, mitä asiaa?
Yhdysvallat: Täällä (tsihih) puhuu Anu Saukko, Yhdysvaltain (hoh hoh hoo) ilmavoim... Ei, en pysty tähän! Hah hah hah haa! *click*

***

24.12.2008 (jouluaatto)

Yhdysvallat: Yhdysvallat-Kiina -kuumalinja.
Kiina: Moi, onko Joulupukki? Ahahahahahahha
Yhdysvallat: *click*

Yhdysvallat: Yhdysvallat-Kiina -kuumalinja.
Kiina: Joulupuk... Ahaaaaahahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Yhdysvallat: *click*

Yhdysvallat: Yhdysvallat-Kiina -kuumalinja, Joulupukki puhelimessa. Se on sitten jouluaatto tänään. Mitäs toivoisit lahjaksi?
Kiina: Mayday, mayday! Slovakia hyökkää!
Yhdysvallat: Ha haa, mitäs soittelitte turhan päiten. Nyt te kuolette! Emmekä me aio auttaa teitä mitenkään!
Kiina: Hyvä on, siinä tapauksessa lähetämme samuraijoukkom...

Käynnistäkää moottorit

2008-02-27T19:37:00.003+02:00

Siinä minä olin, muokkailemassa sivupalkkini linkkilistaa, kun mieleeni juolahti ajatus: mitä jos näin iltapuhteeksi tekisin tästä blogista ihan helvetin komean näköisen! Niin, minusta idea oli hyvä. Kun blogi näyttää hyvältä, sen sisällön ei tarvitse olla kummoistakaan. Ja luvalla sanoen, minun kirjoituksenihan ovat viime aikoina olleet hieman kuivahkoja ("viime ajat" käsittävät vuoden 2003 syksyn ja tämän päivän välille asettuvan ajanjakson.)

Niinpä otin laatikosta bloginmuokkaushansikkaani, viritin hammaslääkärin porani ja ryhdyin töihin. "Ennen kuin muokkaat mallia, kannattaa tallentaa siitä kopio", yritti Blogger sanoa minulle. Kopio? Nössöt ottavat kopioita blogiensa sivupohjista! Siitä vain pari turhaa koodinpätkää pois, noin... Surrur, otsikot helvettiin ja samaan syssyyn siitä vielä pala leipätekstiäkin. Noo-oin! Hyvä!

Kuten arvata saattaa, laiskanpulskeaan lepäilyyn ja satunnaisiin tahmeisiin postauksiin tottunut Krapulablogi loukkaantui moisesta niin, että lakkasi toimimasta. Joten ulkoasu oli vedeltävä täysin uusiksi, tarkemmin sanottuna rakennettava kokonaan käsin, mikä tarkoittaa sitä, että valitsin Bloggerin valikosta jonkin valmiin sivupohjan ja painelin siinä olevia valintanappuloita tyttömäisesti hihittäen.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tästä tuli aika hyvä. Tausta on tuollainen kivan valkoinen, teksti siitä hyvin erottuva musta. Ei paha, ei paha. Vähän samaa fiilistä kuin Mitvitin uudessa ulkoasussa, mutta ilman noita epämiehisiä kuvia ja muuta silmää miellyttävää inhottavaa huttua.

Linkkilistan muutokset jäivät minimiin: poistin pitkään hiljaa olleita blogeja ja lisäsin muutaman uuden:

Triviaa tarjoaa hyödyllistä ja mielenkiintoa tietoa eri aihealueista. Tiedättehän, miten ennen vanhaan käytiin tarkastamassa jokin asia Googlesta? No, nykyään se tarkastetaan Triviaa-blogista - ellei sitä löydy, sitä ei ole olemassa.

Vuh, vuh! seuraa edesmennyttä Tumppu von Tumppua ja on paikoitellen sisältänyt parempia kirjoituksia kuin TvT koskaan. Joonas ei tosin ole päivittänyt hetkeen, joten ei varmaan oikeastaan kannata mennä lukemaan yhtään kirjoitusta.

Jemory on jostakin syystä minulle vielä sangen uusi tuttavuus, mutta ehdottomasti tarkastamisen arvoinen. Jos siis jostakin syystä haluaa käyttää selaintaan muillakin sivuilla kuin Krapulablogissa ja Iltalehden viihdeuutisissa.

Uusi Kurvi -tietoverkkoportaalista on Krapulablogin linkkilistaan levinnyt kaksi uutta tulokasta. Riippumaton kolumnisti, joka yksinään imisi suuntaansa vilpittömiä kehuja, jää vähemmälle hehkuttelulle seuralaisensa valokeilan häikäistessä hämmentyneen silmät: Vetävästi nimetty Isomunainen ystäväni on Kemppisen jälkeen paras Blogilistalle ilmestynyt blogi, ihan tosi. Kannattaa tsekata, jos telkkarista ei tule mitään hyvää kännykkäpeliä.

Mitä tähän ulkoasuun tulee... Rikkonaisista osista voi tavalliseen tapaan informoida osoitteeseen vajaatoimittaja (ätätä) gmail piste com. Ongelmaa ei tulla suoranaisesti ratkaisemaan, mutta sähköpostia on kiva saada välillä muiltakin kuin spämmiboteilta. Ei sillä, etteikö roskaposti ole parempi kuin täydellinen yksinäisyys.

Lajien synty

2008-02-25T18:27:00.004+02:00

Norja vihkii tiistaina käyttöön ainutlaatuisen "tuomiopäivän holviksi" kutsutun rakennelman, joka sijaitsee keskellä Jäämerta Huippuvuorilla, noin tuhat kilometriä pohjoisnavalta. Svalbard Global Seed Vault on ydinaseiskun ja maanjäristyksen kestävä holvi, jossa säilytetään maailman tärkeimpien ravintokasvien siemeniä. -Ilta-Sanomat, 25.02.2008

Svalvard Global Seed Vaultin eli svaggiksen idea viehätti Krapulablogin maailmanloppuskenaarioita alati päässään hahmottelevaa toimitusta jo muutama vuosi sitten, kun aiheesta alettiin tiedoitusvälineissä kirjoittaa.

Oletetaan, että Maa ei tule sietämään elämää yllään enää kovinkaan pitkään. Ilmastonmuutos saa maapallon muuttumaan elinkelvottomaksi, lähinnä sillä tavalla, että eräs vinksahtanut Vantaalla asuva Johannes-niminen tiedemies ärsyyntyy lämmenneen sään johdosta ympäri vuoden ihmisiä kiusaavista hyttysistä niin, että ampuu taivaalle Kaiken Tuhoavan Kaikentuhoamisrakettinsa, jonka seurauksena eliöt kuolevat, ilmakehä räjähtää ja aurinko syttyy tuleen. Jota kukaan ei ole sammuttamassa, koska avaruuspalomiehet ovat kuolleet.

Kuluu miljardeja vuosia ja kaukaisesta näkymättömän maailmankaikkeuden kierteisgalaksista saapuu retkikunta Linnunradalle avaruusaluksella, joka näyttää täsmälleen Douglas DC-8 -matkustajalentokoneelta, josta puuttuu potkurit. He laskeutuvat pimeälle planeetalle, joka sensorien mukaan on asumaton (joskin eräs Nikke-niminen retkikuntaan kuuluva kaveri väittää tuntevansa tuntosarvillaan planeetan yllä leijailevan haamun, joka kuiskailee olevansa pääministeri ja vaativansa uuniperunoita, tai muuten lentelee päitä.)

Retkikunta skannailee tylsistyneenä planeettaa läpi Applen planeettaskannereillaan, kun he havaitsevat jotain outoa: vain lyhyen matkan päässä keskellä tyhjyyttä näyttäisi olevan eräänlainen holvi, joka ei ole voinut muodostua itsestään. Tämän todistaa se, että holvin seinässä lukee skannerin mukaan intergalaktisella kielellä: "Tämä holvi ei ole muodostunut tänne itsestään!" Hieman tämän alapuolella lukee pienemmällä: "H.H. was here -08! -`,(),´-"

Varautuneena retkikunnan jäsenet siirtyvät holvin luokse ja hetken epäröityään astuvat sisään. He kulkevat läpi pimeiden käytävien, vain Jeesus valonaan (he kutsuvat taskulamppujaan Jeesuksiksi) ja päätyvät lopulta ovelle, jossa lukee: "Maailman tärkeimpien ravintokasvien siemenet. H.H. 4 ewa -08! :-D"

Posket (jotka tutkimusmatkalaisilla sijaitsevat hieman maanpinnan yläpuolella vaakatasossa kelluvien ruhojen kyljissä) hehkuen he avaavat oven. Ja heitä odottaa huikea näky: Silmien - kaikkien viiden - kantamattomiin ulottuva halli, jonka kaukana ylhäällä sijaitsevaa kattoakin on ensialkuun vaikea nähdä. Tuhansien, miljoonien hyllyjen päällä lojuu miljardeja siemenpussukoita, joiden ylle on huolellisella käsialalla kirjoitettu kunkin kasvin nimi. Paprika (Capsicum annuum), Ohra (Hordeum vulgare), Hamppu (Cannabis sativa) (Tilapäisesti loppu! -H.H.), Porkkana (Daucus carota), Pekoni (Pigius euphorius maximus)... Siemenloisto on sanoinkuvaamaton, kuin japanilaisissa piirretyissä.

Retkikunnan jäsenet katsovat hetken aikaa lamaantuneina toisiaan, kunnes eräs heistä avaa suunsa: "Johtaja, mieleeni juolahti juuri ajatus, jonka täytäntöönpano voisi olla suurinta, mitä olemme koskaan tehneet..." Toinen jatkaa: "Meillä on teknologia. Ja tässä voisi olla tilaisuus kokeilla sitä."

"Hyvä on", retkikunnan johtaja toteaa tuimasti. "Me teemme sen."

"Jiiii-haa! Siemenbileet!" huutaa tähtilaivan perämies ja ampuu sädepyssyllään yhtä hyllyistä. Se kaatuu räsähtäen lattialle ja siemenet lentävät ympäriinsä sekoittuen toisiinsa. Muut toimivat samoin, ja kohta lattiaa peittää monen metrin korkuinen kerros maailman tärkeimpien ravintokasvien siemeniä. "Kurkkua, tomaattia, vauvansiemeniä!" kirkuu siemenissä piehtaroiva johtaja ja heittelee siemeniä ilmaan saaden ne valumaan sateena päälleen. "Perunaa, bataattia, bambua!" huutaa toinen ja työntelee siemeniä nenäänsä.

Tutkimusryhmän jäsenet leikkivät siemenissä tuntikausia, kunnes yksi heistä tokaisee: "Jaa, oli ihan kivaa. Mutta oliko meillä täällä jotain työtäkin?"

Retkikunnan johtaja sukeltaa esiin siemenmassasta, nousee ylös ja pudistelee merirosvo-hattuaan. "Jo vain, meidän piti muokata tästä planeetasta asuttava. Luoda aurinkoa mestoille lämmittämään, vettä lajien syntyä. Vähän edellytyksiä sille, että syntyvät lajit voivat lekotella palmun alla riippumatossa mojitoja siemaillen. Sellaista perussettiä."

Pidemmittä puheitta retkikunnan jäsenet naksauttavat sädepyssynsä siemenhyllynkaatotilasta elämänluomistilaan ja painavat liipaisinta. Ziu! Taivaalle ilmestyy aurinko, joka valaisee Maan. Planeettamme ympärille rakentuu typestä, hapesta sekä vähäisissä määrin hiilidioksidista ja argonista muodostuva sadan kilometrin korkuinen ilmamassa. Tapahtuu myös muita asioita, joita ei tässä liene tarpeen mainita, koska kyllä te nyt herran tähden tiedätte miten elämää tehdään. Ottaa pari kaljaa, unohtaa siveyden ja heittää vähän viihteelle.

Ja niin käy, että vääjäämättä vedestä nousee eläin, joka näkee olonsa paremmaksi kuivalla maalla. Mutaation ihme tapahtuu, koska äiti söi raskausaikana maasta käyneitä sieniä, ja lajeja syntyy lisää. Migratisoidutaan, ollaan niin kuin maailman alussa ollaan ja lopulta hyvin, hyvin pitkän ajan kuluttua tietokoneensa ääressä istuu ihmismies, joka kiroaa toista lajikumppaniaan. Saatanan mitvit pakotti kirjoittamaan täysin uuden postauksen kirjoittaessaan sen, mitä minun piti tänään kirjoittaa, ja kirjoitti vieläpä pirusti paremmin.

Käsi ylös, kuka ei vielä ole nähnyt minua alasti

2008-02-21T19:33:00.003+02:00

Synkän talven yli selvitäkseen henkilön on kyettävä vaikeina aikoina imemään lohtua niistä hetkistä joita kesä, tuo vuodenaikojen juuri neitsyytensä nautinnosta kiemurrellen tarjoava rusoposkinen kaunotar, on valtavassa armossaan tarjonnut.

Monilla (lue: minulla ja yhdellä ravintola Hugon vessan käsienpesualtaalla tavatulla satunnaisella harmaapäisellä miehellä) ihmisillä kesään yhdistyvät saumattomasti kesämökki ja mikä tärkeintä, sellaisen vanha ja tunnelmallinen puusauna. Krapulablogi tarjoaa nyt lukijoilleen kaksikymmentä minuuttia sitten empiirisin keinoin testatun tavan kokea vahva kesäisen saunan tuntemus keskellä kaupunkia.

Tee näin:

* Lämmitä sähkösauna noin 50-asteiseksi, käännä kiukaan tehot lähes nollille ja odota hetki, kunnes sauna on suurinpiirtein 65-asteinen.

* Astu hämärän saunan lämpöön ja ala heittää löylyä. Ensialkuun vain hitaita, vajaita kauhallista ympäri kiuasta - tässä vaiheessa kiukaan pitäisi kohahtaa syvästi, mutta suhteellisen hellästi. Vähän kerrallaan lisää tahtia kunnes ohjeiden mukaan oikeaoppisesti kosteaksi lämmittämäsi sähkösauna on onnistunut saamaan sinut miellyttävästi hiestä märäksi. Mikäli olet tehnyt jotain väärin, käy kuten sähkösaunoissa useimmiten käy: lämpö on kuivaa ja ahdistavaa, happi loppuu ja kuolet, eikä blogisi päivity enää koskaan.

* Kun vilvoittelu alkaa olla ajankohtaista, viritä kaikki aistisi äärimmilleen ja heitä vielä pari rohkeaa kauhallista. Tunnet lämmön hitaasti mutta varmasti sitovan sinut sisääsi, kunnes olet saanut tarpeeksesi ja kuumuus pakottaa huoahtaen sinut päähän syöksyneestä verestä tokkuraisena ulos saunasta.

* Kulje puolijuoksua parveketta kohti, nappaa matkanvarrelta savuke käteesi ja avaa ovi.

Tässä kohtaa kuvaan astuu voimakas, nostalginen tunne, jota on hankala pukea sanoiksi. Synkkä talvimaisema vaihtuu hetkeksi aikaa myöhäiskesän hämärään. En astu tavallisen kaupunkiasunnon parvekkeelle, vaan mökkisaunan nitisevälle kuistille, jonka tuolille istahdan ähkäisten alaston keho kuulaassa ilmassa höyryten. Sytytän savukkeen, vedän pari syvää mutta rauhallista henkosta ja heilautan kättäni tervehdykseksi - luonnollisesti aina, kun istuu rantasaunan kuistilla alastomana jalat harallaan, ohitse kulkee vene.

Sitten olen taas keskellä talvea omalla parvekkeellani. Viistosti vasemmalla olevan naapuritalon parvekkeella mattoja puisteleva keski-ikäinen nainen vilkuttaa hämmentyneen näköisenä takaisin.

YouTube-pätkiä odotellessa.

Kalervo sanoo törr törr

2008-02-12T23:59:00.000+02:00

Ystävänpäivä, tuo kadonneen toivon ja löydetyn katkeruuden irstas ja mätä pyhä, lähenee meitä jälleen kaiken tuhoavan tulitsunami-aallon lailla.

Koska Krapulablogin joskus niin viriili, nyttemmin lähinnä seniili nuorekas toimitus viettää ystävänpäivänsä aika lailla vain töissä ja nukkuen, lienee tänä vuonna soveliasta tarjota lukijoille eduskunnan ahdistelukohu huomioiden ennuste siitä, minkälainen minun ystävänpäivätyöpäivästäni mitä luultavimmin tulee. Tekstistä saa poimia ideoita omaan ystävänpäivään, mies- ja naisobjektit! (Muita vallan erinomaisia tapoja ystävänpäivän viettämiseksi löytyy viime vuoden postauksesta.)

Työpäivän voi katsoa alkaneeksi siitä hetkestä lähtien, kun silmät puoliummessa astun linja-auton sykähdyttävään lämpöön, matkalle kohti sitä kirottua pistettä joka imee elämästäni kaiken valon, mutta jonka ruokalasta toisaalta saa tosi hyviä panineja.

Kun parin pysäkin jälkeen viereeni istuu se toimiston puolella työskentelevä tyttö, joka joinakin päivinä on maanisen iloinen ja toisina hiljainen kuin mitvit sukupuolitautiklinikalla, on aika tehdä ensimmäinen ystävänpäiväsiirto: Hyvän ystävänpäivän toivottaminen. Toisaalta vieressä istuvalla tytöllä näyttäisi - ei sillä että olisin vilkaissut! - olevan takin, paidan ja jopa rintaliiviensä alla ihmisnaaraan rinnat. Kamoon, saa sen sanoa - naisilla usein on rinnat.

Tällöin mieleen väkisinkin juolahtaa, että hyvän ystävänpäivän toivottamisen saattaisi joku tulkita pyrkimykseksi nähdä kyseisen naisen rinnat lähempää ja ehkä hieman vähemmän peitettyinä. Joten parempi olla sanomatta mitään. (Itse asiassa kun pohdin asiaa tarkemmin, minä todella pyrkisin lopulta siihen. Hämmentävää.)

"Hyvää ystävänpäivää moi", nainen heläyttää iloisesti istuutuessaan viereeni. "Hrmpgnffhrinnatgnah", vastaan.

Työpäivän viralliseen alkuun on kaksikymmentä minuuttia ja saavun taukohuoneeseen, jossa tarkoitukseni on juoda kuppi herkullista automaattikahvia. Istuudun työtovereideni pöytään tervehtien ja nappaan jonkun edestä päivän lehden. "Se on ystävänpäivä sitten tänään", kuulen naisäänen sanovan viistosti minua vastapäätä. Havahdun tavallisesta työpäivän alku -fantasiastani (olen juuri polttanut liekinheittimellä koko maailman ja grillaan sen hiipuvassa hiilloksessa Euroopan kokoisia vaahtokarkkeja) ja katson hämilläni kysymyksen esittäjää. "Mitä tarkoitat, sinä kanssani tasa-arvoinen henkilö, jota kunnioitan ihmisenä ja työtoverina?" kysyn varuillani ja vetäydyn hieman taaksepäin.

"Että mitenkäs ajattelit päivää viettää? Yrität vaan ratkoa niitä sudokuja hakkaamalla lehteä raivoisasti harpilla kuten tavallisesti, vai?" kysyy nainen ja sekoittaa teekuppiaan hymyillen kainosti. Kun nyt tarkemmin häntä katselen, me voisimme oikeastaan harrastaa joskus seksiä.

Tässä vaiheessa minut pelastaa mahdolliselta ahdistelusyytteeltä toinen naispuolinen työtoverini, joka aina tämän toisen puhuessa minulle vaikuttaa mustasukkaiselta, mutta joka ei silti ikinä lämpene lauantaiöisin suorittamilleni "Hei sshhä oot voitaisko me hheaohu" -soitoille. Koska hei, lauantaiöisin saa soitella. Silloin ei olla töissä.

"Nyt mennään, Tenor-Samedi, tupakalle!" huudahtaa hän tekopirteästi ja tarttuu ranteeseeni vetäen minut perässään niin, että kädessäni vielä puolillaan olevasta kahvikupista lentelee kahvia valtavissa kaarissa lattialle.

"Tuo on sitten ärsyttävä ämmä", avaa nainen keskustelun könyttyämme tupakkapaikalle. "Mmnngh, hmm...mph", myöntelenkieltelen neutraalilla äänellä ja puhaltelen suustani ydinsukellusveneen mallisia savukuvioita.

"Se kuvittelee kaikkien miesten pitävän siitä ja puhuu pahaa kaikista naisista", jatkaa hän ja katsoo minuun tukea hakien. Mutta minä en tiedä mitä sanoa, sillä toista naista parjatessani antaisin ymmärtää olevani samaa mieltä tämän toisen kanssa, jolloin saattaisin vaikuttaa siltä, että haluan olla samaa mieltä hänen kanssaan vain saadakseni häneltä seksiä. Vaikka me olemme kyllä molemmat sangen viehättäviä ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, kyllä me varmasti jossakin vaiheessa tulemme harrastamaan toistemme seurassa seksiä.

"Hyvää ystävänpäivää!" kirkaisen paniikinomaisesti falsetissa ja kiiruhdan aloittamaan päivän työni.

Reilun tunnin töitä hiki hatussa pakoiltuani työpisteeni ääreen kävelee eräs pitkään kanssani työskennellyt saman ikäinen naispuolinen työystäväni, jonka kanssa olemme joskus harvoin ravintolasta yhtä aikaa poistuttuamme siirtyneet samaa matkaa pois. "Hyvää ystävänpäivää", sanoo hän ja ojentaa minulle käsin väkertämänsä kauniin kortin, josta en pidä, mutta joka silti saa minut tuntemaan oloni hyväksi. Tässä vaiheessa menen solmuun: Voinko käyttäytyä häntä kohtaan spontaanin epäsoveliaasti, kuten tapani yleensä on, koska oletan, ettei hän koe sitä loukkaavaksi? Entä jos olen väärässä? Tai entä jos joku hillittyä hakkailuamme katseleva kokee olonsa epämukavaksi, luultavasti tosin vain koska hänellä ei ole moiseen mahdollisuutta, mutta välttämättä ei?

Päätän pelata varman päälle ja revin kumeasti karjuen palasiksi hänen minulle antamansa ystävänpäiväkortin. Tämän jälkeen sytytän kortinkappaleet liekkeihin, sammutan ne pomppimalla niiden päällä ja viimeistelen työni ampumalla pari hätärakettia ilmaan. Huh, se oli lähellä! Melkein jouduin kohtaamaan itseni ja miettimään, miten minun, aikuisen ihmisen, tulisi osata missäkin tilanteessa käyttäytyä!

Päätän pysytellä poissa vaikeuksista ja keskittyä pelkästään työhöni loppupäivän ajan. Viimeisellä tunnilla tunnen kuitenkin yhtäkkiä kädet molemmilla hartioillani ja kuulen erään varmasti kuuttakymmentä lähenevän jo pitkään minua omituisesti katselleen rouvan lähes kuiskaavan korvaani: "Kuule, kun meillä tuolla ylhäällä ei nyt se uusi valtavan suuri ja miehistä arvovaltaa totellakseen vaativa vaarallinen kone toimi, niin ehtisitköhän sä tulla katsomaan sitä?" Tämän jälkeen hän painautuu hetkeksi selkääni vasten ja lipuu sitten elefantin notkeudella pois luotani auringonlaskuun, joka toivottavasti polttaa hänet hengiltä.

Minun on saatava asia pois mielestäni, joten pakon edessä hylkään pelkoni ahdistelusyytteistä. Käyn toivottamassa hyvää ystävänpäivää linja-autossa vieressäni aina istuvalle naiselle ja toljotan samalla hänen rintojaan. Käväisen juttelemassa kahvipöydässä minulle puhuneelle naiselle ja hänen puhuttuaan pahaa minua kosketelleesta vanhemmasta naisesta taputan häntä päälaelle.

Haen humalaisten puheluideni kohteeksi usein joutuvan naisen kanssani tupakoimaan ja yritän hieman kierrellen tiedustella häneltä, josko me voisimme joskus harrastaa seksiä, koska tulin jo bloganneeksi aiheesta. Lopuksi käyn kiittämässä lähintä työtoveriani ystävänpäiväkortista ja jään hetkeksi keskustelemaan hänen kanssaan siitä, miten kaikkien pitäisi työpaikoillaan harrastaa seksiä keskenään, koska silloin ilmapiiri olisi paljon vapaampi.

Hämmennyksekseni kaikki keskustelukumppanini vaikuttavat vilpittömän iloisilta, eivät lainkaan vaivaantuneilta tai ahdistelluilta - vaikka minä vain menin vaistojeni varassa, edes miettimättä, onko käytökseni soveliasta.

Silloin tajuan sen, mikä minun olisi pitänyt tajuta jo kauan sitten:

Tietyt rajat huomioiden ei ole periaatteessa väliä sillä mitä tekee, vaan pikemminkin sillä, miten sen tekee ja kenelle. Eli siis me nuoret ja ihan siedettävän näköiset ihmisihmeet voimme kouria ja flirttailla toistemme kanssa miten lystäämme, koska markkina-arvoteoria ajaa meidät joka tapauksessa yhteen. Ja ne vanhat ja rumat paarmat jäävät ikuisesti yksin ja saavat ahdistelusyytteitä, elleivät nyt sitten rouhi toisiaan, mikä on ajatuksenakin kuvottava, hahhahhaaha

haha hahhaahhahhaaah!

Hahhahhaaahahahahhaahhahah haha

hah!

Hyvää ystävänpäivää!

Uusimmat Star Wars -elokuvat olivat avaruudelle liikaa

2008-01-29T19:00:00.000+02:00

Helsingin Sanomat uutisoi läpimitaltaan 250 metrisen asteroidin ohittaneen Maan "vain" 538 000 kilometrin päästä. Koska asteroidit eivät ole singahdelleet Maan ohitse näin läheltä kahteentuhanteen vuoteen, lienee tulevaisuutta ajatellen tarpeen pohtia, mitä tapahtuisi, jos saman kokoisen murikan kerrottaisiin sattumalta piakkoin osuvan johonkin pienen pallomme kolkkaan.

Suomi

Media uutisoisi aiheesta laajasti. Kun asteroidin Suomeen osumisen todennäköisyys vahvistuisi, aloittaisi Ilta-Sanomat nettisivuillaan Ei asteroideille! -kampanjan, johon osallistuisi 150 000 suomalaista. Missit, urheilijat ja Kola-Olli kertoisivat omista asteroidikokemuksistaan.

Poliitikot antaisivat lausuntoja törmäyksestä. Matti Vanhanen sanoisi, ettei valtio voi puuttua asteroidin toimintaan, koska asteroidin takana olevat kasvottomat voimat tahtovat sen iskeytyvän Suomeen. Tanja Karpela kiirehtisi kertomaan, että kyllä häneenkin on joskus osunut asteroidi ja hän tietää miltä se tuntuu, ihan tosi. Sauli Niinistö sanoisi "jep, jep!" ja ottaisi kasvoilleen unilukkari-ilmeensä.

Tavallisen kansan suhtautuminen vaihtelisi paikkakunnittain. Maaseudun väki lukkiutuisi maahan kaivamiinsa pommisuojiin kanojen, lehmien ja sikojensa kera. Helsinkiläiset eivät ehtisi tehdä mitään, koska heidän täytyy mennä metrolla töihin - kaikkien muiden paitsi työttömien eläinaktivistien, jotka matkustaisivat maaseudulle ottamaan kuvia sikojen hädästä ahtaissa pommisuojissa.

Turkulaiset jatkaisivat elämäänsä täysin normaalisti lukuunottamatta erästä kuuluisaa paikallista bloggaajaa, joka Newcastlen tai kuivan omenasiiderin sijaan tilaisikin vahingossa ravintola Hugossa kymmenen gin tonicia. Tämä ei toisaalta johdu asteroidista, vaan siitä, että bloggaajalla on epäterve suhde alkoholiin.

Yhdysvallat

Kun Yhdysvallat saisi tiedon tulevasta asteroiditörmäyksestä, asiaan tarttuisivat ensimmäisinä presidenttikilpaan osallistuvat poliitikot. Rudy Giuliani kertoisi tietävänsä kuinka tämänkaltaiset kriisit hoidetaan, koska hän taisteli World Trade Centerin pommituksissa, tai jotain. Mike Huckabee kertoisi asteroidin olevan Jumalan kosto aivan liian vapaamieliselle Amerikalle. John McCain kiistäisi mitään asteroidia olevan olemassakaan ja pyytäisi kansaa kääntämään katseensa Irakin sotaan ja miettimään, mihinkäs sen jälkeen pitäisi hyökätä.

Barack Obama pyytäisi tukijoitaan ajattelemaan asteroidista positiivisia ja suvaitsevaisia ajatuksia, josko se silloin vaihtaisi suuntaa ja osuisi esimerkiksi Marsiin, jolla nyt ei ole niin hirveästi väliä. Hillary Clinton katsoisi hämmentyneenä miestään, joka tyrkkäisi Hillaryn syrjään ja selittäisi lehdistötilaisuudessa asteroidin kuvan pyöriessä taustalla, miten Barack Obama on aivan liian kokematon ja muutenkin aika... niin kuin tosi musta kaveri.

Asteroidin viimein osuttua suoraan New Yorkin keskustaan George W. Bush odottaisi muutaman päivän ja lähettäisi vasta sitten paikalle avuksi taisteluhelikoptereita. Jotka tappaisivat kaikki.

Ruotsi

Ruotsalaiset vain juoksentelisivat ympäriinsä neitimäisesti käsiään heilutellen, koska sellaisia ruotsalaiset ovat. Hah hah haa, ruotsalaiset!

Lähi-itä

Ääri-islamistit ampuisivat aseillaan ilmaan ja kiittäisivät Allahia siitä, että tämä on lähettänyt asteroidin tuhoamaan vääräuskoisia. Kun paikallinen tiedemies pelmahtaisi paikalle selittämään, että asteroidi osuu itse asiassa juuri islamilaisiin maihin, vetäytyisivät ääri-islamistit nolostuneina takaisin koloihinsa.

Tavalliseen kansaan tämä ei vaikuttaisi juuri mitenkään, koska milloinkas sinne ei ole taivaalta jotain suunnatonta tuhoa aiheuttavaa tipahdellut.

Ranska

Ranskalaiset pyöräilisivät patonki pyörän korissa karkuun minkä ehtisivät, mikä ei toisaalta kauheasti hyödytä, koska he pyöräilisivät yhä uudestaan ja uudestaan Eiffel-tornin ympäri. Kun eivät muustakaan tiedä, ranskalaiset.

Fuck you, Facebook. Fuck you.

2008-01-22T13:57:00.000+02:00

Siinä minä olin, lueskelemassa Harmaan Hatun syys- ja lokakuun arkistoja propellihattu päässäni, kun Jumala puhui minulle. "Vt, jätkä, liity Facebookiin esmes niinku just nyt heti pliis!" kailotti Jumala minulle jylisevällä Mikki Hiiren äänellään ja... räjähti. "Hyvä on, isä kaikkivaltias", vastasin kimeän karhumaisella jumalallepuhumisäänelläni ja liityin Facebookiin.

Niille, jotka eivät vielä ole opetelleet surffaamaan tuolla nörttimuodin aallonharjalla, kerrottakoon, että Facebook on eräänlainen internet-sivu. Sen vahvuuksia alati kiihtyvässä web 2.0 -kilvassa ovat etenkin verkostoitumistarpeita hyvin palvelevat sovelluks... Hyvä on, minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä puhun, joten oletetaan, että te kaikki tiedätte mikä on Facebook. Jos ette tiedä, voittehan aina mennä purkamaan tuntojanne IRC-Gallerian päiväkirja-sivulle.

Minä siis liityin Facebookiin. Myönnetään, en ehkä ollut tässä muotiasiassa aivan skarpeimmillani; Kerrotaan, että jotkut kaikkein eniten internetissä aikaansa tuhlaavat ihmiset liittyivät Facebookiin jo viikkojakin sitten. Mutta mitä voin sanoa - halusin edetä rauhallisesti ja ensin sisäistää sen faktan, että minä tulen kohta olemaan osa Facebook-yhteisöä. Kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa tulisin olemaan Facebookissa eräänlainen opettajahahmo, mentor, joka karttakeppi viuhuen piiskaa tuhmia 18-vuotiaita thai-teinitytt... Mitä helvettiä minä puhun?

Minä siis liityin Facebookiin. Miksi kaikki kappaleeni alkavat tuolla lauseella? No jaa.

Minä siis liityin Facebookiin. Etenin varovaisesti, kuten luonteelleni sopii, ja kurkistelin tuttavieni profiileja ensin vain muutama sekunti kerrallaan. "Theodora-Gargamoil is 7 % sexy!" luin äitini "seinältä" ja myhäilin itsekseni. Tässähän alkaa jo vähän verkostoitua!

Omaa profiiliani täyttäessäni tajusin ensimmäistä kertaa, kuinka oikeassa Facebookin vaaroista kirjoittavat tietoturva-asiantuntijat ovatkaan. Jos minä nyt kirjoitan tuohon Favorite Movies -kohtaan pitäväni Fight Clubista, siitä todella tulee julkista. Minun veljeni, hänen vaimonsa ja ehkä Miia meiltä töistä - tai ketä minun profiilini kiinnostaakaan - tulevat tietämään, että Fight Club on minusta hyvä elokuva. Ajatuksen suuruus täytti pääni.

Kun lopulta sain profiilini täytetyksi, päätin alkaa etsiä ystäviä. Löysin helposti muutamia vanhoja koulukavereitani, pari serkkua ja joitakin puolituttuja, joita pienessä viikon putken kännissä voisi ehkä kutsua ystäviksi. Tunsin, miten sisäinen Facebook-addiktini kasvoi sisälläni yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se murskasi pernani kuvottavaksi veriseksi kasaksi.

Ystäviä ei ollut hirveän vaikea löytää. Olkoonkin, että kaikkein parhaimmista ystävistäni suurin osa ei ole liittynyt Facebookiin, tuttavia löytyy silti melko vaivattomasti. Selattuani pikaisesti läpi niiden ystävieni ystävät, joiden ystävistä voisin kuvitella löytyvän minun ystäviäni, oli ystävälistallani 18 nimeä. Ei huonosti, sanoisin. Muutamat eivät ole vielä vahvistaneet ystävyyttämme ja pari saattaa hylätä ystäväpyyntöni, koska uhkaan toistuvasti polttaa heidän talonsa, syistä joita en itsekään ymmärrä.

Tunsin itseni melko verkostoituneeksi. Tällainen ihan hyvännäköinen, nuori, työpaikalla ja arjessa sangen pidetty puhelias kaveri... Ei ihme, että Facebook avautuu minulle mukavana kanavana vakoilla tuttavieni elämää.

Silloin satuin klikkaamaan erään entisen luokkatoverini ystävälistaa. Ujo ja hiljainen, hiukan syrjäänvetäytyneen oloinen kaveri. Ei yleensä ollut äänessä, ellei ollut jotain todella painavaa sanottavaa. Suoraan sanottuna aika vastenmielinen ja inhottava tyyppi. 125 ystävää!

"No joo mitä vittua!" karjuin silmittömän raivon vallassa, sytyin palamaan, tartutin liekkini Facebookiin ja sitä myötä koko internetiin, muutuin elohopeaksi ja valuin maailmankaikkeuden kuumemittarin alaosaan tunkeutuen mittapään läpi suoraan minua pärskivänä kainalossaan pitävän kaikkivaltiaan elimistöön lamauttaen Jumalan sisäelimet, joka juuri ennen Jumalan uudelleensyntymistä aiheutti yhden halikkolaisen Mika-nimisen miehen lasagnen pohjaanpalamisen.

Fuck you, Facebook.

Fuck you.

Vaikka kaikki muu uudistuukin, sinä pysyt edelleen lihavana

2008-01-17T21:20:00.000+02:00

Joitakin aikoja sitten tiedotusvälineissä uutisoitiin SanomaWSOY:n ostaneen Blogilistan siltä tyypiltä, joka käyttää aivan liikaa hiusgeeliä ja jonka firmalla on hassu nimi. Sinä hetkenä me, vapaan kansalaisjournalismin rohkeat kypäräpäiset soturit ja viattomat toogiin pukeutuneet viinirypäleitä sotureille syöttävät neitseet, sorruimme maahan ja paloimme tuhkaksi valtavirtamedian puhdistavassa markkinatulessa.

Blogilistan myynti jakoi blogikansan kahtia: Marinadi, Turisti, Pää auki ja jotkut muut sielunsa synnille myyneet kirjoittajat kutsuttiin Sanomataloon (tai johonkin muuhun kieroon ja kavalaan paheiden pesään) punomaan juonia tavallisten bloggaajien päänmenoksi. Toiselle puolelle jäimme me keskinkertaiset, blogiamme parhaimmillaan pari kertaa kuussa päivittävät yksinäiset ihmishaaskat, jotka saimme tyytyä lukemaan tapaamisesta noista tarkoin valikoiduista blogeista.

Tämä ei oikeastaan liity itse aiheeseen, mutta näkikö kukaan muu huvittavaksi sen, miten jotkut bloggaajat kirjoittelivat tapaamisen jälkeen blogeihinsa jotensakin sellaista, miten kaikki muut ovat kateellisia ja kurjia sisäpiiriläiseksisyyttelijöitä - vaikka missään ei kai ollut edes sanottu aiheeseen liittyen mitään? No jaa, minua nyt naurattaa Ilta-Sanomien Ei hyväksikäytölle! -kampanjakin.

Joka tapauksessa, tämän mullistavan ja aivan kaikkea ajatellen ihan pirun tärkeän Blogilista-kaupan jälkeen tilanne on jäänyt junnaamaan paikoilleen. On kuin bloggaajat olisivat jääneet makaamaan poteroihinsa sakean ja tympeän usvan peitettyä maan - ujosti ylöspäin tähyillen, ehkä jopa peräti (zing!) hieman peläten, mitä kryptisiä rakennelmia kohta sumun pois puhaltava tuuli ennen niin kauniilla kukkaisniityllä paljastaa.

Pieniä uudistuksiahan on jo nähty. Eniten tavallisessa blogilistakäytössä silmiin on pistänyt se, miten Blogilista tuntuu nykyään olevan alhaalla joka helvetin kerta, kun töiden lomassa olisi hetki aikaa rentoutua tyhjänpäiväisten ja kevyiden pakinanomaisten kyherrelmien parissa. Tämä ei välttämättä ole suoranaisesti SanomaWSOY:n aikaansaannosta, mutta näyttäisi myös siltä, että viime aikoina väki on ruvennut lukemaan ihan paskoja blogeja, kun kert Krapulablogi on menettänyt niin paljon lukijoita. Telkkariohjelmatkin ovat huonontuneet.

Tänään, 17. tammikuuta frouvan vuonna 2008, kaikki epäilyksemme ovat kuitenkin poispyyhkäistyt. Krapulablogiakin useammin haamupäivittyvä Kehitysblogi nimittäin tietää kertoa, että sivustolle on nyt luotu uusi ominaisuus, kanavat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liian valtaisamääräisäksi paisuneita blogiluokkia on niputettu toisiinsa, tarkemmin sanottuna 24:ään eri kanavaan. Huumori, ajanviete -kanava pitää sisällään luokat huumori, viihde, hömppä, huumoria, Hauskat, hassuttelu. Ja niin edelleen.

Näin pikaisella tutustumisella tämä hieno ja varmasti tulevaisuudessa joillekin ihmisille hyvin käyttökelpoinen uudistus herättää heti muutamia mietteitä, joita sen kummemmin jäsentelemättä kokoan nyt tähän:

* Mitä helvettiä? Miten luokat huumori ja hömppä liittyvät toisiinsa? Huumorihan on ehkä vakavin kirjoittamisen laji, mitä vain voi kuvitella. Ja kirjoitetaanko hömppä-luokkaan kuuluvissa blogeissa koskaan pekonista? Herra paratkoon.

* Missä tuolla on se kanava, josta löytyvät kaikki 18-27-vuotiaat miehenkipeät epävarmat tsigut, joita voi käydä kännissä vonkaamassa kommenteitse?

* Missä tuolla on se kanava, josta löytyvät kaikki 14-75-vuotiaat naisenkipeät miehet, joita voi käydä pilkkaamassa silloin, kun on liian kännissä löytääkseen 18-27-vuotiaiden miehenkipeiden naisten luokan?

* Ihan oikeasti, missä se sinkkutyttöjen kanava on? Meitsi ois nimittäin nyt tosi känniägfägnkpoöä'ägandalf!

* Onko joku lukijoistani töissä jossakin turkulaisessa kirjastossa, ja kykenisikö hän mitenkään nollaamaan kolminumeroisen velkasummani kirjastolaitokselle? Rupeaa nimittäin blogitekstit menemään aivan saatanan huonoiksi, kun virikkeet täytyy hakea O. C.:stä ja Gossip Girlistä.

* Krapulablogi oli hetki sitten näköjään kanavan Perhe, lapset luetuin blogi. Tämä on niin suuri kunnia, että taidan jättää muistelematta, milloin ja miksi olen lisännyt blogini luokkaan kotiäitiys.

* Jos omeletin kuuluisi olla kuohkea, miksi Jumala on luonut maailman sellaiseksi, ettei omeletin toista puolta pysty silloin millään inhimillisellä tavalla kääntämään toisen puolen päälle ilman että se katkeaa?

Vuoden tärkein merkintä, joka on pakko julkaista ettei internetistä vain lopu tavara kesken

2008-01-08T16:13:00.000+02:00

Tänään tiistaina 08.01.2008 minä, Vt, yritin kommentoida Niilo Paasivirran Valtiotorni - Ainoa Oikea Blogi -internet-nettiblogin merkintää Lavastetun avaruusteknologian raja.

Nimimerkkini, sähköpostiosoitteeni ja blogini osoitteen niitä vaativiin kenttiin täytettyäni ratkaisin helmitaulun, kyynelkaasukranaatin ja hauen leukaluun avulla visaisen laskutehtävän, jonka tulisi ilmeisesti kertoa Valtiotornin huippuunsa viritetylle kommenttikoneistolle se, etten minä ole addresses involved in malicious or illegal activity, eli kuten silloin joskus sotien aikaan ruukattiin sanoa, spämmibotti.

Näin ei kuitenkaan ollut. Hyväntahtoista huumoria, lempeä ja pähkinäsuklaata tihkuvan kommentin kirjoitettuani eteeni aukeni sivu, jossa kerrottiin jonkun Bad Behavior security software -nimisen tyypin pitävän minua IT-kriminaalina ja muutenkin kai vähän löyhämoraalisena runkkarina, jolla ei ole kavereita. Jumanlauta!

Tuohduin asiasta niin, että päätin totella B. B. s. s.:a ja todella lähettää sähköpostia siihen osoitteeseen, johon se sähköpostia asian tiimoilta käski lähettää. (Ihan oikeasti, minä lähetin tällaisen asian takia sähköpostia. En tiedä mikä minuun meni. Ehkä menin vain hämilleni, kun viimein kaikkien näiden netissä vietettyjen vuosien jälkeen löysin jonkun jolle lähettää postia.)

Kirjoitin Niilo Paasivirralle pahantahtoista huumoria, ivaa ja jauhemaksaa tihkuvan sähköpostiviestin asiasta ja lähetin sen kulkemaan internetiä pitkin kohti hänen sähköpostiosoitettaan - ja herran tähden, sain takaisin automaattisen vastausviestin, joka ilmoitti, ettei sähköpostiani voitu toimittaa! (Ihan oikeasti, minä poistin siitä osoitteesta ne nospam-osat.)

Vaan eipä tiennyt automaattinen turvajärjestelmä, että minulla on hallussani ehkä yksi kybermaailman voimakkaimmista ja tavoitelluimmista aseista - oma blogi, jota lukee päivittäin varmasti suurinpiirtein ainakin melkein kymmenisen ihmistä.

Toivonkin nyt, Krapulablogin lukijat, tukeanne. Mikäli näette Niilo Paasivirran jossain - netissä, kaupassa, Lostarissa valomerkin jälkeen - kertokaa hänelle, ettäh en muuten malta odottaa sitä valtavaa tilaajaryöppyä, jonka tämä postaus Blogilistalla aiheuttaa. Kertokaa hänelle, että... Mitäköhän helvettiä minä yritin siihen postaukseen kommentoida?

(Ai niin, jälkeenpäin klikkailin Submit Comment -nappulaa nopeasti peräjälkeen vielä ainakin viisi kertaa testatakseni varmuuden vuoksi, josko nopea tyhjien ja nimettömien viestien tulo saisi vartijarobotin luulemaan minua tavalliseksi kommentoijaksi. Ei auttanut. Miksi sinä vihaat minua, Niilo?)

Vuonna 2008

2008-01-01T15:48:00.000+02:00

Vuosi 2007 on saatu päätökseen, kääritty pakettiin ja lähetetty Etelä-Koreaan, jossa tehtaalla 16 tuntia vuorokaudessa työskentelevät iloiset lapset valmistavat siitä entistä paremman ja kestävämmän vuoden 2008. Vuoteen mahtui lukuisia onnistumisia ja pettymyksiä jokaisella elämän saralla, joskaan näin äkkiseltään mieleen ei tule muita asioita kuin se YouTube-video jossa David Hasselhoff on ympäripäissään.

Sen kummemmitta esipuheitta, jäbät, tsigut ja muut slangiset sukupuolet...

Tapahtuu vuonna 2008:

Tammikuu. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner palaa häämatkaltaan ja päättää kerralla hoitaa "Kanava lähti, so fuckin' what" -letkautuksestaan syntyneen kohun päätökseen. "Tuli päästettyä suusta mauton pieni sammakko, so let's get this fuckfest over with. Do I dare / Disturb the universe? / In a minute there is time / For decisions and revisions / which a minute will reverse. I am Jack's raging bile duct. Unsheathe your dagger definitions. Horseness is the whatness of allhorse. Streams of tendency and eons they worship." toteaa Jungner, alkaa täristä ja muuttuu suorassa tv-lähetyksessä höyryäväksi sammioksi kuumaa siirappia, jossa kylpee hampaitaan pölyhuiskalla pesevä pilkkihaalariin sonnustautunut antilooppi.

Helmikuu. Britney Spears, Paris Hilton ja Lindsay Lohan istuvat baarissa ja miettivät laiskasti kokaiinia hopeatarjottimelta sniffaillen mitä oikein tapahtui. He eivät keksi vastausta, mikä olisi ollut se, että viisi minuuttia sitten kaukaisesta galaksista matkustaneet taistelijat hyökkäsivät sota-aluksillaan Maahan ja tappoivat kaikki.

Maaliskuu. Analogiset televisiolähetykset loppuvat lopultakin kaapelitalouksissakin ja koko Suomessa ei viimein ole enää yhtäkään televisiota, josta voisi katsoa ohjelmia, joiden tekstitykset toimivat.

Huhtikuu. Marissa ottaa taas - jo toista kertaa - yliannostuksen kipulääkkeitä Tijuanassa, kun vanhat muistot tulvivat mieleen. Luken ja Hollyn kiihkeä tanssi, Ryanin vahvat ja suojelevat kädet hänen ympärillään... Jeesus, tee minusta jälleen kokonainen.

Toukokuu. Jyrki Katainen, Sauli Niinistö ja Ilkka Kanerva istuvat baarissa ja miettivät laiskasti kuohuviiniä siemaillen mitä oikein tapahtui - Natossahan piti tässä vaiheessa jo olla. Asiaan ei saada selvyyttä, mutta sillä ei ole väliä; Katainen nimittäin vääntää naamansa vähän väliä lehtikuvista tuttuun "humalainen taikuri" -ilmeeseensä, joka jaksaa naurattaa aina.

Kesäkuu. Ilmastonmuutoksen johdosta jo kesäkuun alussa Suomessa on 3o astetta lämmintä. Suomalaiset lekottelevat traktorinrenkailla kotikaupunkiensa joissa ja siemailevat rentoutuneen oloisina kylmää olutta, eikä kenenkään tarvitse tehdä töitä. Jep, uskokaa tai älkää, mutta tämän vuoden kesäkuu on aika saatanan kivaa aikaa.

Heinäkuu. Ilmastonmuutoksen johdosta heinäkuussa on Suomessa 60 astetta lämmintä. Naisia, lapsia, miehiä ja vanhuksia kuolee kuin kärpäsiä ja tuskallisesti tappava koirarutto kalvaa koko maailmaa. Elämä sellaisena kuin me sen tunnemme on loppumassa ja maapallon hitaasti luhistuessa Jumala itkee. Mutta kesäkuu oli silti ehkä paras kuukausi ikinä.

Elokuu. Maailman rakennuttua salaperäisesti uudelleen elokuu on kuin mikä tahansa elokuu - paitsi että ihmiset eivät enää ole maapallolla johdossa, vaan alaa valtaa täysin uusi laji, merimetson ja rusakon risteytymä. Ihmiset työskentelevät metsorusakoiden pelloilla orjina muistellen onnellista kesäkuuta, jolloin viini maistui suissamme makealta ja joka ilta palvelija paistoi meille öljyssä ankkaa savimajassamme köyhien kaupunginosassa.

Syyskuu. Jokin yli-inhimillinen voima, jota lienee helpointa joskaan ei kovin oikeaa kutsua jumalaksi, laskeutuu maan päälle ja kertoo viimein mikä uskonto on oikea. Jaksatteko odottaa syyskuuhun asti? Okei, sikhiläisyys.

Lokakuu. Meitsillä on syntymäpäivä! Vt:n synttärit! Ja sit, tota, tehdään joku poliittinen päätös, tai niinku.

Marraskuu. Bloggaajien pahimmat pelot käyvät viimein toteen ja SanomaWSOY alkaa tarjota joillekin blogeille erityiskohtelua Blogilistalla. Hieman yllättäen nämä blogit ovat Elämä on elämää ja Sisukas silmukka.

Joulukuu. Vuonna 2007 julkaistiin leikkimielinen tutkimus, jonka mukaan Joulupukki ei asu Suomessa, vaan Keski-Aasian Kirgisiassa. Tänä vuonna, kun olemme viimein lopettaneet tälle nauramisen, alamme (kaikki me kirgisialaiset) pohtia, kukakohan se naapurin lihava, valkopartainen, ystävällinen, punanuttuinen paketteja jakeleva itseään Joulupukiksi väittävä ukkeli muuten mahtaa olla. Pikaisella Eniro-haulla selviää, että hän on Harry-niminen kaveri, joka työskentelee paikallisessa autokorjaamossa mekaanikkona. No jaa, mitäköhän telkkarista tulee.

Bloggaajat työpaikan hahmoina

2007-12-27T15:40:00.000+02:00

Edellisen postaukseni näin jouluhuuman haihduttua uudestaan luettuani mielessäni heräsi väkisinkin kuva eräästä työpaikkani henkilöstä. Kyseinen henkilö on vanhempi, pulleavatsainen kaljuuntuva mies, jolle on esimerkiksi taukohuoneessa tai yhteisissä palavereissa ominaista huudella jotakin omasta mielestään hyvin hauskaa - käytännössä jotain, joka halventaa naisia, maahanmuuttajia, vapaamuurareita, humanoideja tai näitä kaikkia. Kyseinen hahmo on hyvin vihattu.

Johdattelin ajatusta eteenpäin ja kokosin listan blogeista, jotka ovat omia suosikkejani ja/tai muuten suosittuja. Jokainen tässä merkinnässä mainittu työntekijätyyppi löytyy myös omasta työyhteisöstäni, mikä ehkä kertoo enemmän minun taidostani valita työpaikkani kuin muista bloggaajista.

Turisti: Hoitaa työnsä hyvin ja tehokkaasti, ja on siksi työyhteisönsä arvostettu jäsen. Toisaalta aiheuttaa närää tekemällä myös kaikkien toisten työt - pyydettiin tätä häneltä tai ei. Heitettyään työtoverinsa raivoisasti pois työpisteeltään henkilö jupisee toisen työtä tehdessään asioita kuten: "Kaikki täytyy tehdä itse", "Olisi tässä omiakin hommia", "Et sinä tätä kuitenkaan osaisi" tai "Vittu kohta viuhuu sapeli ja päitä lentelee kuin sikiöitä turbokeskossynnyttäjän kohdusta!"

Osmo Poliitti, Ze Kerawach: Hyväntuulinen, humoristinen ja pidetty työntekijä, jolla on kantava ääni ja paljon asiaa. Hoitaa työnsä mukisematta, mutta... No jaa, huonoja puolia ei niin hirveästi ole. Pureskelee ärsyttävästi kynsiään?

Pää auki: Kukaan ei tarkalleen tiedä mitä tämä henkilö Mäkkinsä takana tekee, mutta eipä sitä viitsi niin hirveästi kyselläkään, kun kyseisen työntekijän lähettämissä meileissä on aina kaikki uusimmat ja parhaat huumorilinkit.

Sisäinen villapaita, Viiniä ja villasukkia, Jatta soheltaa ja... Ok, kaikki neuleblogit: Ei työskentele mitenkään erityisen tehokkaasti, mutta on työtovereidensa suosiossa, koska pitää tapanaan esimerkiksi tuoda töihin lasten syntymäpäiväkesteiltä jääneitä herkkuja, lähettää Comic Sans MS -fontilla kirjoitettuja sympaattisia sähköpostikortteja, antaa juhlapäivinä lahjoja ja niin edelleen. Miinuspuolena se, että luultavasti jonain aamuna töihin tultaessa huomataan, että nämä henkilöt ovat kaapanneet haltuunsa koko ~~Blogilistan~~ työpaikan.

Schizo-Blog: Periaatteessa hyvä työntekijä, mutta käyttää tuhottomasti aikaa täysin turhien ja ainoastaan omasta mielestään "coolien" yksityiskohtien viilailuun. Jos tämä henkilö tekee työkseen internet-sivuja, niihin on pakko saada hienoja flash-animaatioita, vaikka asiakas ei tätä haluaisi. Jos hän on rekkakuski, hänen on pakko asentaa rekkansa alle neonväreissä loistavia led-valoja, vaikka kuljetettava tavara odottaa lastaustaan. Jos hän on töissä toimistossa, hän huutelee joka väliin televisiosarjoista oppimiaan lausahduksia ja vitsejä (Burn!, Kylä lähtee!, Jokin asia hoidettu... Check!) mikä on muuten aivan saatanan ärsyttävää, mistä näitä oikein sikiää, menkää pois!

Siiveniskuja: Henkilö, jonka kanssa on helppo tulla toimeen ja joka osallistuu työntekijöiden yhteiseen läpänheittoon siinä missä muutkin, mutta saattaa täysin yllättäen takertua johonkin täysin yhdentekevään yksityiskohtaan ja imeä huoneesta kaiken valon.

Ihmissuhteet ja tasa-arvo: Aina saadessaan moitteita huonosti hoidetusta työstä kaivaa jostakin esiin linkin tutkimukseen, jossa todistetaan, että toisessa ajassa, toisessa paikassa ja toisessa tilanteessa joku täysin satunnainen nainen olisi mahdollisesti hoitanut saman tai sitten jonkin aivan muun homman huonommin tai edes yhtä huonosti. Tämän jälkeen katselee muita ylemmyydentuntoinen katse silmissään ja luulee päässeensä pälkähästä mainettaan tahraamatta.

Nainen ratissa, Ratin takana ja muut taksiblogit: Perusheebo, joka hoitaa työnsä kuten muutkin, mutta kirjoittaa muiden tietämättä nettiin ammattiaiheista blogia mihin lavertelee kaikki työpaikkansa asiat.

Harmaa hattu, Vuh, vuh!: Toisinaan hersyvän hauska nuorehko mieshenkilö, johon nuoret naiset tuntevat vetoa ja jota vanhemmat pitävät kadonneena hulivilipoikanaan. Saattaa kuitenkin aivan yhtäkkiä ilman syytä hiukan kilahtaa ja napata esimerkiksi peniksensä esiin, mikä toisaalta tekee hänestä vieläkin hauskemman.

Visa Kopu, Jyrki J. J. Kasvi ym.: Työpaikan virallinen nörtti, joka ei näyttäisi tekevän muuta kuin lausuvan lainauksia televisiossa pyörivistä scifi-sarjoista ja työntelevän silmälasejaan ylemmäs nenänvarttaan pitkin. Tästä huolimatta tällaisen henkilön työnjälki on monin verroin tarkempaa ja paremmin tehtyä kuin muiden, mikä tarkoittaa luultavasti sitä, että hänellä on apunaan maahisia, jotka hoitavat työn nörtin puolesta. Vähemmän hohdokkaampi versio ylempänä mainitusta Schizo-Blog-työntekijästä.

Sun äitis: Työpaikan... isähahmo? Ajatus harhailee.

Erään Saaran tutkimukset: Hoitaa yleensä työnsä jämäkästi ja hyvin, mutta jonkin asian mokattuaan selviää tilanteesta räpyttelemällä miespuoliselle pomolle silmiään ja hymyilemällä tyttömäisen hämmentyneenä. Tämän jälkeen Turisti-työntekijä tulee tekemään hänen työnsä, Schizo-Blog-työntekijä rakentaa hänelle ledeillä vilkkuvan flash-animaation (ja huutaa Kylä lähtee!), Sun äitis -hahmo paijaa hänen päätään, Harmaa hattu -hahmo ottaa peniksensä esiin ja neuleblogi-henkilö tarjoaa hänelle kakkua.

Hallituskatu: Sama kuin Erään Saaran tutkimukset -henkilö, mutta lopuksi potkaisee vielä kaikkia munille ja lausuu vähän suomi-rap-lyriikkaa.

Mitvit, Sudet tulevat, Varo Vaan: Työpaikan kuninkaita ja kuningattaria, jotka luonnollisesti pariutuvat keskenään. Lopputuloksena blogi nimeltä Mitvit tulee, varo vaäh (No joo, alkaa vähän terä ruostua, kun on viime aikoina tullut bloggailtua niin paljon.)

Krapulablogi: Kaiken yllä kädet levitettyinä leijuva eteerinen jumalhahmo, joka kykenisi työssään vaikka mihin, mutta keskittyy lähinnä vain katsomaan YouTubesta musiikkivideoita ja lukemaan blogeja.

Tässä merkinnässä esiintyvät kuvaukset eivät ole hyökkäyksiä blogien kirjoittajien persoonia vastaan, vaan ainoastaan nopeita ajatelmia, joita blogit ovat minun köyhässä ja mitään tajuamattomassa mielessäni herättäneet. Käytännössä tämä kylläkin tarkoittaa sitä, että arvioni blogeista on absoluuttinen totuus kyseisen blogin - tai ehkä jonkun aivan toisen blogin - kirjoittajan persoonasta.