LottaLove

Mainoksen uhri

2009-11-21T17:18:00.001+02:00

Mä olen mainoksen uhri. Ei vaan se, että oon ostanut ainakin puolet TV-shopin tuotteista, mutta mulla taitaa olla myös kaikki markkinoiden ripsivärit. Siis kaikki. Ihan kaikki. Ja mikään niistä EI pidennä ripsiä SATAA PROSENTTIA niin kuin lupaavat. No nyt mä tiedän tämän, mutta siitä huolimatta mä varmasti jatkossakin ostan kaikki uudet ripsivärit, koska ne on just suunniteltu jossain Sveitsiläisessä vitamiini-instituutissa, ja silloinhan sen on oltava TODELLA ihmeellistä.

Parhaita mainoksia on ne, missä havainnollistetaan määrissä miten hyvää tämä MEIDÄN tuote on. Miksei pesuaineita enää mainosteta niin? Että näytetään, että Fairylla saa pestyä nämä ziljoona lautasta mutta kilpaileva merkki, hahhahaaa, se peseekin vain 40. Amerikassa noi vertailumainokset on vielä parempia, koska siellä ei ole kielletty mollata nimeltä kilpailevaa tuotetta. Ensin se särähtää suomalaisella korvaan, mutta nopeasti siihen alkaa tottumaan ja sitä alkaa pitää aivan mahtavana. Että: Älä nyt hyvä ihminen mene Burger Kingiin syömään, sehän on ihan karmeeta kuraa. McDonalds, se ainoa oikea. Tai ehkä niillä on joku vähän fiksumpi pointti ja perustelu siinä mainoksessa, mutta tollai mä ne aina Amerikassa käsitin. Ja sitten menin ihan kiusallani Burger Kingiin.

Olen myös miettinyt, että pitäisikö mennä kulutusboikottiin, jos tuotteella on huono mainos? Että ehkä R-Kioskit YMMÄRTÄISIVÄT että niillä on ihan JÄRJETTÖMÄN huonot TV-mainokset jos niiden myynti yhtäkkiä laskisi paljon. L’Orealin mainokset ovat aina todella tyylikkäitä, vaikkeivät olekaan kovin kekseliäitä. Niissä mä aina ihmettelen sitä, miten ne varmaan maksaa sille näyttelijä Andie McDowellille ihan hirveesti rahaa että se on mukana niiden mainoksissa, mutta eivät viitsi investoida 15 euroa että vahaisivat sen viikset pois.

Paras mainos on sellainen, jonka jingle jää soimaan päähän. Niinku vaikka se yksi pizzamainos. Pizzaperjantai - Pizza uuniin ja festarit alkaa. Maku mehevä, niin hyvä ettei malta ees oottaa. Pahimmillaan alkaa tekemään ihan hirveesti mieli pizzaa ja kaupan päälle toi renkutus jää soimaan päähän koko päiväksi. Että olkaa hyvä vaan.

Ilmoja pidellyt

2009-11-19T18:13:00.002+02:00

Talvi yllätti Backlundin. Taas. Kun tuli ensimmäinen nollapäivä, en osannut yhtään pukeutua oikein. En ollut ennakoinut, joten patteritkin olivat asunnossa ihan kylmät, ja liikkuminen peiton alta ei todellakaan houkutellut. Enkä liikkunut. Äitiysloma – mikä ihana tekosyy. Mutta niinhän se menee: kun lokakuun ensimmäinen ”kylmä” päivä tulee (kun lämpötila on nollassa tai vain yhden asteen päälle), niin palelemme, emmekä suostu lämpimästä ulos. Kun maaliskuussa päästään takaisin noihin lukemiin, niin kuljemme kylillä takki auki ja pipo taskussa. Ensimmäiset kaivavat jo shortseja ja t-paitoja esille.

Juuri noin kauan mä pystyn luontevasti keskustelemaan säästä. Sen jälkeen hiljennyn, enkä osaa sanoa mitään. Tai ehkä osaisin, koska osaanhan katsoa ikkunasta ja nähdä millainen sää siellä on, mutta en osaa puhua ilman että tulee kova itsetietoisuuden ja teennäisyyden tunne. Kun alkaa puhua säästä, se tarkoittaa että ei ole mitään muuta mistä puhua, ja silloin mä aina ajattelen: miksi mä sitten juttelen tämän ihmisen kanssa?

Taksi on small talk –paikoista ongelmallisin. Joillakin taksikuskeilla on harjaantunut silmä, ja ne huomaavat heti yhden lauseen jälkeen onko asiakas sellainen, joka haluaa jutella vai ei. Ja ellei ole, niin kuskikaan ei juttele. Mutta kaikki eivät kehtaa olla taksissakaan hiljaa, ja he lähtevät jäykkään keskusteluun mukaan.
–No kylläpäs nyt tulikin kylmä.
-Juu. Ei olisi vielä viikonloppuna uskonut.
-Niinpä. Saas nähdä milloin tulee ensimmäiset lumet.
-Jaa-a, saas nähdä. Jokos sulla on tässä talvirenkaat?
-Juu, kyllä ne pitää ajoissa laittaa.
-Niinhän se on.

Sitten hetkeksi hiljennytään, kunnes taas jatketaan kaavamaista ja jähmeää jutustelua siitä, onko asiakas mahdollisesti itse jo vaihtanut talvirenkaat. Ja sitten pohditaan taas, että milloinkohan ne lumet oikein tulevat, ja sitten toinen huomauttaa, että Lapissahan niitä on jo tullut ja yöpakkasia myös. Tunnelma on vaivaantunut, ja sitten pitää feikata, että soittaa jonnekin, vain jotta ei tarvitsisi jatkaa teennäistä jutustelua.

Meidän on siis keksittävä uusi kansallinen small talk –aihe. Mikä sitten olisi niin neutraali aihe, että siitä voisi aloittaa harmittoman keskustelun? Ajankohtaiset aiheet ovat hankalia, sillä esimerkiksi politiikkaa tai vaikkapa vaalirahoitusta ei voi päivitellä, ilman että saa taksikuskilta palopuheen kirosanoilla höystettynä siitä miten järjestelmä on mätä, ja niin ovat poliitikotkin. Ei sellaista jaksa kuunnella keltään, mutta vähiten ventovieraalta. Aihe ei siis voi olla sellainen, josta jollakulla saattaa olla vahva mielipide, koska vaikkakin aatteellisuus on yhteiskunnallisesti tärkeää ja jopa ihmisessä viehättävää, se on small talk –tilanteessa yhtä helvettiä. TV-ohjelmista voi keskustella vain sellaisen kanssa joka sitä ohjelmaa katsoo, ja kirjoja on liian monta, jotta siitä saisi universaalin aiheen. Voisi tietysti kysyä onko toisella vaikka joulu- tai kesäloma- tai vappusuunnitelmia, riippuen vuodenajasta, mutta se on kovin henkilökohtainen asia, eikä toinen välttämättä halua sinulle kertoa sukunsa joulukirkkoperinteitä.

Niinpä mä nykyään feikkaan sen puhelun heti kun matka alkaa.

Tekosyy - mikä ihana tekosyy

2009-11-19T01:38:00.001+02:00

Mulla on yksi erittäin täsmällinen lahjakkuus, josta kuitenkin on aidosti hyvin harvoin hyötyä. Olen nimittäin asioiden oikeutukseen tekosyyn keksimisen mestari. Monilla (ainakin monella naisella) on joskus huono omatunto jostakin ostoksesta. Vaikka on täysin oikeutettua hemmotella itseään, niin moni soimaa itseään jo kotimatkalla. ”Se oli liian kallista”. ”Oikeasti en tarvitse tätä”. ”Minulla on jo kolmet melkein saman näköiset”. Tuon viimeisen kommentin kuulen viimeistään mieheltäni kun tulen kotiin TAAS mukanani mustat saappaat. Ongelma on tietysti siinä, että mieheni ei näe niissä eroa, vaikka minä näen erot hyvin selkeästi. Ja osaan selostaa miksi tarvitsin myös juuri nämä saappaat. (Esim. tietyt housut ja hameet eivät yhtään sovi tietynlaisen pintamateriaalin tai korkokorkeuden kanssa. Tietenkin).

No tässä muutamia: Elämme kovin epävarmoja aikoja, ja monet yritykset vähentävät väkeä. Jos minä ilmestyn töihin vanhoissa lumpuissa, niin ihan varmasti singahdan sinne yt-listan kärkeen, koska eihän asiakkaiden eteen mitään pulimummoa voi marssittaa. Siksi on siis ensiarvoisen tärkeää, että ostan muutaman uuden vaatteen. Tämä on investointi tulevaisuuteen.
Jos taas tulee ostettua vaikka joku hieman liian kallis vaateparsi, niin kannattaa ostaa siihen kylkeen vikkelästi toinen vaate, joka on halvempi, sillä silloin on keskimäärin käyttänyt ihan kohtuullisen määrän rahaan.

Entäpäs kun pitäisi lähteä lenkille, mutta laiskottaa ja tekisi mieli jäädä sohvalle katsomaan televisiota? Onnistuu. Pitää vain valita sarja tarkasti. Dokumentit (kuten ”4D: Äitini on lapseni isä” tai jotain) tietysti kannattaa katsoa sekä kaikenmaailman muut asiaohjelmat (näihin luetaan myös kaikki ne sisustus- ja remonttiohjelmat), koska niiden perusteella voi käydä asiantuntevasti keskusteluja hyvinkin kapeista aiheista (kuten siitä, miten tapettitarrakuvio helpoiten kiinnitetään tai kuinka saada 50 dollarilla uusi makuuhuone).

Monilla on saattanut kouluruotsi, -saksa ja ranska ruostua jo aikalailla, mutta jotta ne saattaa hyvällä omallatunnolla säilyttää ansioluettelossaan, niin täytyy taitoja verestää. No sehän käy kaikkein helpoiten katsomalla Beck-elokuvia tai sitä saksalaista saippuaoopperaa Lemmen Viemää SubTV:lta. Viel wichtiger als draussen läufen.

Näin pandemia-aikoihin kannattaa tietysti tankata myös lääketieteellinen perustietous, ihan varmuuden vuoksi. Itse opiskelen sitä Housen ja Greyn Anatomian kautta.

Tosi-TV:lle ei voi edes keksimällä keksiä mitään hyvää tekosyytä, koska se on kamalaa aivoja mädättävää scheissea (ellei scheisse ole tuttu sana, katso kielineuvot yllä). Niitäkin voi kuitenkin perustella puhumalla vaikeita: Tosi-TV:ssä näkee postmodernistisen yhteiskunnan meta-auktoriteettien sirpaloituneisuuden, ja mikäli sitä aikoo tarkastella dekonstruktion kautta, niin ohjelmia täytyy seurata deduktiivisesti. Tai jotain. Mutta eipähän kukaan tuon jälkeen kysele tarkemmin. Korkeintaan kysyvät, että kuka on sun suosikkityttö Unelmien Poikamiehessä (Mari). Tekosyy – mikä ihana tekosyy.

Musiikkisnobit

2009-11-15T19:58:00.003+02:00

Nyt – kypsässä 29 vuoden iässä – mä voin sen avoimesti tunnustaa. Mä en oikeasti hiffaa musiikkia mitenkään älyttömän paljon, en niin sanotusti tajua what all the fuss is about.

Jokaisella ihmisellä on joku tarina jostain TAJUNNANRÄJÄYTTÄVÄSTÄ biisistä, joka muutti heidän elämänsä. Musiikkisnobit jaksavat jaaritella pseudosyvällisiä jostain lyriikoista ja riffeistä ja tiesmiestä tuntitolkulla. Ne pitävät itseään aina vähän parempina ja mielenkiintoisempina ja syvällisempinä kuin muut ihmiset, vaikka saattavat olla oikeasti vähän luusereita, koska eivät varmaan itse osaa soittaa yhtään mitään.

Musiikkisnobit ovat sitä mieltä, että suositut bändit eivät voi olla hyviä, vaan korkeintaan voi kuunnella jotain Audioslavea, joka on kuitenkin tarpeeksi katu-uskottava vaikka myykin levyjä. Jos kuuntelee jotain muuta kuin Le Corps mince de francoise’a niin ne katsoo sua nenävartta pitkin ja tuhahtaa.

Kyllä mäkin voin tykätä jostain bändistä, ja minun on tiedetty jopa joskus käyneen keikalla tai ostaneen levyn, mutta todella harvoin se on sellainen elämää suurempi kokemus. Se on melodiaa ja sanoja. Se voi olla tosi lahjakkaasti tehty, mutta se on siitä huolimatta vaan melodiaa ja sanoja. Se on kivaa, ja se voi saada hyvälle tuulelle, tai kututuulelle tai kiukkutuulelle tai menotuulelle ja se sopii erittäin moneen tilanteeseen, mutta mä en ikinä jaksaisi analysoida mitään musiikkia. Mä voin myöntää, etten mä juurikaan kuuntele biisien sanoja... Huono ihminen? Huono musiikinkuuntelija, ainakin.

Murrerokki EI ole ihmeellistä. Se on sitä samaa iskelmärokkia mutta murteella.
Hevirokki ON monelle pelkkää örinää, silloinkin kun se ei ole sitä örinäheviä.
Se japanilainen rokki on vaan todella kiusallista.
Spice Girls, New Kids on The Block ja vaikkapa Herrey’s ovat kaupallista, mutta viihdyttävää!
Buuu musiikkisnobeille ja jee Nylon Beatille!

Myrsky ankkalammessa

2009-11-09T22:53:00.002+02:00

Ankkalammessa myrskyää. Hankenin ylioppilaskunnan nettisivuilla on käyty keskustelua Lucia-ehdokkaista, ja ei ShsWeb mitään muuta nettiforumia kummempi ole. Niinpä keskustelun sisältö on lähinnä tämä: ”Ehdokas X näyttää siltä että sen naaman yli olisi ajanut traktori”, ”enpä ole eläissäni nähnyt noin kamalia pärstöjä”, ”kauheita hirviöitä ovat löytäneet, mä oksennan” jne. Eli ihan perussettiä. Siitä raportoi Hufvudstadsbladet, ja kommenttia pyydettiin kaikilta tietysti Hankenin rehtoria ja varmaan Jutta Zilliacusta myöten (sitä pitää aina konsultoida suomenruotsalaisissa käyttäytymisasioissa). Folkhälsan (joka Lucia-kisaa järjestää) suuttui ja kauhistui (koska Lucia jos mikä on pyhää) ja paikalle huudetaan Amnesty ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Jumala ja Stefan Wallin. Televisioon mennään sättimään sivuston päätoimittajaa (suomenruotsalaiseen ohjelmaan tietysti). Että kyllä he ymmärtävät että netissä on sananvapaus MUTTA SE EI SAATANA KOSKE LUCIA-EHDOKKAITA! Tästä draamasta puhuu nyt koko ankkalampi. Ja osa meistä kuolee melkein nauruun.

Netissä ihmiset kirjoittavat karmeaa paskaa, koska voivat kirjoittaa anonyymisti. Siis yhtäkään nettikeskustelua ei kannata lukea, jos ei tahdo itselleen megavitutusta sekä vakuuttavaa epäuskoa evoluutioon. Voisihan sitä luulla että esimerkiksi Hesarin nettifoorumia käyttävät ihmiset, jotka ovat fiksuja, mutta silloin ajattelisi väärin. On siellä varmaan fiksujakin, mutta enemmistö on idareita ja provoja. 90 % kerroista kun lukee jonkun uutisen yhteydessä kommentteja nettiforumilta, niin alkaa aika nopeasti läimimään itseään, koska ei muistanut että NETTIKESKUSTELUJA EI PIDÄ LUKEA. Sama toistuu tasaisin väliajoin, mutta se ei muuta siitä faktaa, että joka kerta se ottaa yhtä paljon päähän. Menee jotenkin usko ihmiskuntaan, kun (taas) joutuu huutamaan ääneen ”ei voi vittu olla näin tyhmää jengii!”. Mä en suosittele nettikeskustelujen lukemista kenellekään.

That said: niin se vaan on. Sananvapaus on tärkeä arvo, mutta siinä on armottoman typeryyden mentävä porsaanreikä. Ihmiset muuttuvat kamalan ilkeiksi netissä, enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Puskista ammutaan, ja puretaan jotain omaa pahaa oloa ja kateutta ja vihaa. Lukekaapa joskus Markkinointi & Mainonta –lehden nettifoorumia. Siellä hämmentyy miten ilkeästi mainosalan ihmiset toisistaan puhuvat netissä. Kasvotusten ovat varmaan ihan kivoja.
Jos ihminen esiintyy julkisuudessa, niin jotakuta alkaa aina vituttaa. Voit loppuun asti yrittää olla kiva ja miellyttää kaikkia, mutta voit laskea sen varaan, että jokaista fania kohtaan on kaksi jotka kirjoittavat nettiin jotain paskaa. En usko, että kukaan julkkis googlaa itseään. Ensimmäinen kerta opettaa. Et löydä julkista henkilöä, josta ei jossain kirjoitettaisi ihan kamalaa paskaa. Ei tietenkään ole huippumahtavaa kun joku kirjoittaa että on tyhmä, ruma, läski fasistihuora tai jotain, mutta niin se menee. Jollakulla oli todellakin niin paha olla, että hänen täytyi parantaa oloaan oksentamalla jonkun vieraan julkkiksen päälle netissä. Ja jos ei hänellä sen parempaa tekemistä ole, niin silloin häntä pitää ennemmin sääliä kuin kovasti vihata. Ei kaikkia pidäkään miellyttää, ja se on sitä paitsi mahdotonta.

Mutta takaisin näihin Lucia-ehdokkaihin. Kyllä hekin tiesivät kun ehdokkaiksi ryhtyivät, että heistä tulee pienimuotoisia julkkiksia ankkalammikossa. On tosi koomista, että kun paskaa kirjoitetaan Mikael Jungnerista, rehtorista, jostakin proffasta, Stefan Wallinista, Calle Haglundista tai ylioppilaskunnan hallituksesta tai jostakusta muusta semijulkkiksesta niin se on kaikkien mielestä ihan ok, eikä kukaan koe, että asiaan tarvitsee puuttua. Mutta sitten kun kirjoitetaan Lucia-ehdokkaista, niin asia raportoidaan päivätolkulla jo valtakunnanmediaa myöten. Ei tän suomenruotsalaisempaa draamanäytelmää voisi edes keksiä fiktiokirjailija. Jos suostuisin käyttämään blogitekstissä hymiöitä, niin tähän tulisi sellainen. Ehkä jopa sellainen joka hekottaa suu auki.

TV-ekspertti

2009-10-29T17:41:00.001+02:00

Tehtiin tunnin lenkki äsken vauvan kanssa. Se nukahtaa vaunuihin niin hyvin, että nukkuu vielä kotonakin. Kuorin sen haalareista ja vaunuista vasta kun se alkaa huutamaan, antaa sen goisata siellä rauhassa niin kauan kuin haluaa. Nyt on se hetki, joten mamma ehtii vähän bloggaamaan.

Toi vaaveli on ihana, ja mä oon ihan mutsi. Tai oonhan mä koko ajan tiennyt, että mut on tehty äidiksi, mutta kaikki muut eivät ehkä ihan heti olisi niin ajatelleet. Nää ekat kuukaudet ovat menneet aika paljon himassa, mitä nyt neuvolassa, mummolassa ja Sähkötalon Robertsissa välillä käydään hengaamassa. Tahti on hidastunut. Ekaa kertaa oltiin kahdestaan Miehen kanssa poissa kotoa pari viikkoa sitten. Miehen ystävä meni naimisiin, ja olimme häissä. Ne olivat onneksi Helsingissä (eikä jossain jumalan selän takana, niin kuin monet ystäviään vihaavat pariskunnat hääpäissään tuppaavat juhlansa järjestämään), joten tiesin pääseväni vartissa kotiin jos liian kova ikävä yllättäisi. Se ehkä auttoi psykologisesti, ja mä sinnittelinkin (ja kykenin omasta mielestäni vähän pitämään hauskaakin) monta, monta tuntia. Kolmen tunnin kohdalla lähetin ekan tekstiviestin (”moi, miten siellä menee?”. Ihan niin kuin ei vauvaa hoitava äitini olisi ilmoittanut jos menisi muuten kuin hyvin), mutta jossain seitsemännen tunnin kohdalla en enää kestänyt, vaan oli lähdettävä kotiin. Olin kuitenkin itsestäni aika ylpeä, että kestin noinkin kauan, ja kykenin juttelemaan muiden häävieraiden kanssa muustakin kuin jekkuvauvani oppimasta tempusta (jossa kakataan kovaäänisesti silloin kun vieras hiljentyy ihastelemaan). Ja MÄ en sentään meistä kahdesta ollut se, joka esitteli muille digikamerasta vauvan kuvia (sekä mun supistuskuvia synnytyssalista).

Kotona kuluu paljon aikaa, ja suuri osa siitä kuluu sohvalla. Tiesittekö että vauva voi syödä tuntitolkulla? En mä sitä kyllä ollut ihan hiffannut, että jos imettää, niin se on välillä helposti kolmenvartin ruokailu. Nyt tiedän. Ja nyt osaan varautua. Mä otan kaikki universumin ohjelmat nauhalle, ja tuijaan niitä kun vauva syö. Sikspä olen myös ryhtynyt katsomaan myös realitya, joka ennen on mun mielestä ollut halpaa, saitojen kanavien paskaa. Ja onhan se vieläkin, mutta siitä huolimatta nyt katson monia sarjoja. Ja joka ikisen jakson. Osa on itse asiassa aika hyvin toteutettu (noin niin kuin tv:n tekijän näkökulmasta).

Kansainvälisiä formaatteja on tietysti vaikea tehdä Suomessa ilman että mukaan tulee tietty määrä myötähäpeää, mutta moni suht koukuttava silti.

Esimerkiksi Unelmien Poikamies on mun mielestä suhteellisen onnistunut toteutus! Siis formaattinahan se on kamala, ja kilpailijatytöt ovat aika persoonattomia (minkä sille voi, että kun kerran katsoo Rock of Lovea, niin on tottunut tiettyyn hulluusstandardiin, joka tuo viihdesisältöä paremmin kuin keksityt juonenkäänteet). En myöskään usko, että se Unelmien Poikamies ihan oikeasti on yksityispankkiiri, koska Seiska (ja ne tietää!) kertoi, että sen vuositulot viime vuonna oli tyyliin kymppitonni. Se on varmaan joku glorifioitu puhelinmyyjä, joka kutsuu itseään yksityispankkiiriksi, koska se kuulostaa aika hyvältä. Oli miten oli, on se parempi kuin 2-kymppinen strippari (niin kuin viimeksi). Mun suosikkityttö on Mari. Se vaikuttaa normaalilta ja fiksulta. Toisaalta se vaikuttaa niin normaalilta ja fiksulta, että tavallaan ei ehkä haluaisi että se alkaisi olemaan sen Hannun kanssa, vaan ottaisi jonkun paremman. Mun inhokit ovat jo pudonneet pois, mikä on vähän tyhmää, koska yksi ärsyttävä vittupää pitäisi aina jokaisessa sarjassa pitää mukana loppuun asti.

Diilissä mun suosikki on (siis tietty Hjalliksen jälkeen) on Heidi, se vaalea nainen. Selkeästi se on reippain ja kekseliäin ja ahkerin. Jethro oli ehdottomasti myös omalla tosi oudolla tavallaan mun suosikki, mutta sitten tuli viime jakso. Joukkueiden piti olla ”humoristisia ja tajunnanräjäyttäviä”. Niin Jethron mielestä se tarkoittaa turkulaisvitsejä. En mä voi koomikkona tukea sellaista toimintaa. Sitten se ei edes kerro niitä ikään kuin itsestään, joka olisi voinut tehdä niistä edes vähän huvittavia, vaan kertoo ne MATISTA JA TEPOSTA! Pendolinojuna takaisin Turkuun lähtee raiteelta 10.

Musta on hauskaa, että Hjalliksella on avustamassa Keijo Säilynoja ja Helena Jotain. Jos pitäisi keksiä kaksi ammattia, joiden edustajia ehkä tyypillisesti pidetään tyhminä, niin moni vastaisi varmaan jääkiekkoilija ja malli. Ja juuri ex-jääkiekkoilijan ja ex-mallin Hjallis on valinnut neuvonantajikseen. En mä sitä dissaa, mistä mä tiedän mitä bisnesvelhoja ne ovat, mutta oli vaan skenaariona hauska. Mahtavan sketsin elementit.

Ai niin. Syötin vauvan ja laitoin päikkäreille jo tossa aikaisemmin (ettei joku nyt luule, että se makaa vieläkin tuolla eteisessä vaunuissa nukkumassa).

Lisäksi olen alkanut seuraamaan Muodin Huipulle’a (taipuu huonosti). Mä en ymmärrä muodista yhtään mitään, enkä osaa arvostella niitä tekeleitä suuntaan jos toiseenkaan (yleensä mun mielestä kivoja on just ne, jotka sit viskataan sieltä kisasta ulos). MH:ssa on myös heti kättelyssä pudonnut paljon niistä oudoista tyypeistä ulos (kuten Achilles ja sitten se vanhempi nainen), ja kai se ohjelma mukamas onkin enemmän siitä muodista ja niistä vaatteista kuin niiden ihmisten persoonallisuuksista. Höh.

Luin myös Ella Kannisen haastattelusta Me Naisissa että on tulossa Talo Ranskassa –ohjelma. Googlasin sen heti, koska mä ihan oikeasti olisin hakenut siihen, mutta hakuaika olikin mennyt jo toukokuussa. Avauduin siitä Facebookissa, ja kaverini lohdutti kommentoimalla: ”Niin mut siis sen talon saa tyylin viikoks LAINAAN. Eli aika pompöösi nimi lomalle vuokramökissä”. Se on tietysti totta, mutta mä voisin sit puhua siellä mökissä sen viikon ranskaa. Kävisin jossain boulangeriessa ostamassa leipää, ja joisin vaan vin blanc ja söisin fromage koko sen viikon. Ja ranskalaisuus ON pompöösiä.

Kaverini on telkkarissa töissä, ja ehdotinkin hänelle, että tuo olisi loistava uusi ohjelmaidea. Julkkisversio Talo Ranskasta -ohjelmasta, ja sillai että siellä talossa asuttaisiin. Vähän niin kuin BB, mutta siellä sekoilisi just kaikki suosikkijulkkikset niinku vaikka Martina ja Tuksu (ja mä, koska haluaisin siihen myös). Ja sit taivutettaisiin verbejä. That's just good TV.

BB:tä en ole alkanut katsomaan. En oo vielä valmis mädättämään mun aivoja niin totaalisesti.

Luomuintoilijat

2009-10-27T19:53:00.002+02:00

Mä synnytin pari kuukautta sitten. Synnyttäminen ei ole huippuhauskaa, mutta ihan mahdollista. Ajankohtaisuuden vuoksi mun tuli seurattua keskimääräistä aktiivisemmin synnytysuutisia. Kesällä puhutti kivunlievitys. Kätilöt olivat porukalla sitä mieltä, että synnytyksiin puututaan lääketieteellisesti liikaa. Eli naiset ottavat liian herkästi kivunlievitystä synnytyksessä, ja että sisulla ne ovat naiset ennenkin synnyttäneet. Halutessaan terve nainen voi synnyttää ilman lääkitystä, sanottiin. Halutessaan. Vähän niin kuin olisi huono äiti, jos ei HALUA kivuliasta synnytystä, ja jos ei halua elinikäisiä traumoja kokemuksesta joka oikeasti on tehty aika epäinhimilliseksi. Uskokaa vaan, Luonto-Äiti ei koskaan ITSE synnyttänyt.

Miksi juuri synnytys on niin pyhä? Miksi juuri synnytys on se, missä ei saisi turvautua länsimaisen lääketieteen parhaimpiin keksintöihin, jotka todetusti eivät vahingoita lasta millään tapaa? Ei hammashoitajayhdistyskään kirjoita Hesariin sivunmittaista mielipidekirjoitusta siitä, että kyllä ihmisten enemmän pitäisi selvitä juurihoidot ilman puudutusta. Että kyllä muuten terve potilas HALUTESSAAN sen kestää ihan hyvin.

Synnytyskipua voidaan helpottaa myös muilla tavoilla, sanovat luomuasiamiehet. He listaavat tapoja akupunktiosta äänenkäyttöön. Joo okei, mutta sen mä sanon, että kyllä siinä saa aika hemmetisti hyräillä, että synnytyskipu lievenee. On kuulema asenteesta kiinni, viitsiikö synnyttää ilman lääkkeitä. No onhan se asenteesta kiinni myös että aikooko kärsiä päänsäryn ilman buranaa, mutta olisi aika typerää jättää ne ottamatta jos muuten tuntuu että pää halkeaa.

Jos joku haluaa ja kykenee luomuna synnyttämään, niin sehän on mahtavaa! Siinä on tosi kova mimmi. Luomutavan puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että ilman kemikaaleja synnytys voi olla mahtava kokemus. Mun mielestä synnytys oli mahtava kokemus kemikaaleista huolimatta. Tai siis pikemminkin niiden ansiosta.

Vaalirahasta taas

2009-09-28T23:32:00.002+03:00

No niin, tässä viime viikkoinen Radio Aallon radiokolumnini. Pakko postata tää nyt kun tää on ees vähän relevantti, kun kohta pääministeri kuitenkin eroaa koska se sai korruptiolautoja.

Vaalirahoitus

Voisi kuvitella, että äitiyslomalla on aikaa lukea vaikka päivän lehti. Hei haloo, onhan se nyt sentään äitiysLOMA. Mutta ei: syöttöjen ja minipäikkärien ja vauvan pussaamisen välissä ehtii selata ehkä Hesarin ykkösosan korkeintaan. Toisaalta, entisenä uutisaddiktina oon myös huomannut, ettei se aina haittaa, koska hesarien politiikkasivut ovat olleet suht identtiset sitten viime vuoden kevään. Joka päivä kirjoitetaan vaalirahoituksesta, ja siitä että taas on joku uusi maailmanlopun kepusäätiö fiflannut fyrkkaa jollekin ehdokkaalle. Yttyhyy, on se kamalaa että vaaliehdokkaille annetaan rahaa, kyllä niiden pitäisi jokaisen maksaa kaikki omasta pussista, koska jos joku antaa niille tonnin, niin se tarkoittaa, että sen politiikon pitää heti kaavoittaa sille antajalle joku nakkikioski, koska sen antajan serkku on makkarayrittäjä ja eeeeiiiiii tää oon niin kauheeta ja korruptioo! Nyt äkkiä hätiin tänne joku EU, ETYJ tai Interpol tai joku!

Mutta kyllähän meillä menee aika hyvin, sillä samaa aikaa toisaalla: Italiassa ei saada hallitusta kumoon, ei sitten millään. Siellä pääministeri Silvio Berlusconi saa sikailla ja käydä huorissa ja ennakkosensuroida medioita ja järjestää itselleen laillisen syytesuojan kaikista rötöksistään, ja vuodesta toiseen jatkaa pääministerinä. Täällä saadaan hallituksenkaatokeskustelu aikaan siitä, että joku on lahjoittanut vaalikampanjaan laillista rahaa tai ostanut tukimielessä jonkun taulun.

Berlusconi nimittää ministereiksi ja parlamentaarikoiksi ties mitä tissimuijia. Täällä jos ees vähän yrittää tekstailla sellaisen kanssa, niin saa kenkää hallituksesta.

Koko tämän vuoden vaalirahauutisointi on ollut kokonaisuudessaan kovin hämmentävää. Firma, jolla ei ollut oikeastaan kovin paljon rahaa, lahjoitti sitä muutamalle vaaliehdokkaalle, ja jostain syystä myös Tapani Kansalle. Kukaan ei tarkkaan tiedä kuka ne päätökset teki, mutta oli se kuka tahansa näistä epäillyistä, niin on aika varmaa että häntä tituleerataan ”kohuliikemieheksi”, vaikkei koskaan aiemmin mitään kohua olisi aiheuttanutkaan. Sitten kävi ilmi että oli saunottu ja Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja irtisanoutui. Sitten tapeltiin siitä, että mikä puolue kertoo lahjoittajansa ensimmäisenä, ja muut puolueet tappelivat siitä, kuka ensimmäisenä ehtii dumaamaan tietyt rahalahjoitukset moraalittomampina kuin toiset. Ja sitten kaikki antoivat melkein kaikki rahat takaisin.

Tästä ihmeellisesta, sekavasta syystä nyt halutaan uudet eduskuntavaalit. No ties vaikka järjestettäisiinkin. Vaalien järjestäminen tietysti maksaa jo valtiollekin yli 10 miljoonaa euroa, mutta demokratia on kallista. Media varmasti hyppää tähän kärryyn nopeasti, koska kyllähän ne epämääräisesti tai ei-epämääräisesti hankitut vaalirahat melkein kokonaisuudessaan valuvat juuri niille, medioille, mainostuloina.

Mutta joo, nyt barrikadeille! Jatketaan tätä loputonta jeesustelua, ja jätetään sitten loppujen lopuksi vaaleissa äänestämättä. Sillä tavalla just se demokratia toteutuu.

Vauva-arkea

2009-09-25T09:43:00.000+03:00

Juuri kun tämän aamun radiokolumnissani Radio Aallolla ehdin manata, ettei Hesaria ehdi vauvanpussailulta ja syöttämiselta ynnä muulta enää lukea kunnolla, niin vauva vetää parin tunnin aamu-unet juuri sopivasti. Mamma ehtii lukea Hesarin, Nyt-liitteen ja edellisen Imagenkin loppuun.

On yllättävää miten vähän saa aikaiseksi äitiysloman alussa. Periaatteessahan vauva nukkuu aika paljon, mutta ei tässä silti romaania kirjoiteta tai lueta jättipitkää ”nämä pitäisi lukea” –listan kirjoja. Välillä pyöräyttää pesukoneen tai kirjoittaa kolumnin (ne on pakko, koska niillä on deadlinet), mutta muuten on kyllä parempi jättää suunnitelmat ja aikataulut tekemättä. On ihan tarpeeksi hankalaa ehtiä tiettyyn aikaan vaikkapa neuvolaan. Jos naisilla kestää lähteminen kauan, niin kauan se kestää vauvoillakin. Kun on vihdoin lapsi kärryssä, niin eikös se töräytyä jotkut jättischeisset ja sit se pitää vaihtaa ja ehkä syöttää ja ihan hyvä jos keretään siihen klo yhdeksän neuvolatapaamiseen joskus puolen päivän aikaan.

Too much information –raja on myös äitiyden myötä hävinnyt kovin vikkelästi. Ihan surutta voin kertoilla ihmisille vaikkapa aroista nänneistä tai imettämisestä, ilman että käy mielessäkään, ettei kaikki ehkä halua jutella mun tisseistä. Outoa. Mä alan vähän tajuamaan, miksi sähkötalon Robert’s Coffeessa ja Sanomatalon Wayne’sissa ja muissa vauvakahviloissa aina on niitä äitejä ja vauvoja porukoissa.Koska kukaan muu ei kestä niitä.

Diili ja jekkuvauva

2009-09-11T22:51:00.002+03:00

Amerikan Diili loppui, mutta maanantaina alkaa Suomen Diili. Jos olisi pakko osallistua tosi-tv-ohjelmaan, niin ehkä Diili olisi sellainen, mihin voisi osallistua. Mutta Suomessa se ei tietysti ole ihan yhtä hehkeää kuin Donald Trumpin versiossa. Uusin kausi oli kuvattu Los Angelesissa, mutta edelliset New Yorkissa. Siellä asutaan jossain penthousessa Viidennellä Avenuella ja voittaja saa johtajapaikan miljardifirmassa. Suomen versiossa asutaan ahtaissa hotellihuoneissa ja voittaja pääsee myymään asuntoja Sipoosta.

Tietenkin Amerikassa on amerikanmeininki ja Donald Trump on varmasti aika omaa luokkaansa show miehenä ja Diili-konseptin kehittäjänä. Ja amerikanmeininkiä henkivät myös kilpailijat. Niitä on hakenut kisaan jotain miljoona, ja kisaajat ovat tyyliin opiskelleet sekä Harvardissa että Yalessa, ne ovat ammatiltaan juristi, ekonomi ja aivokirurgi samaa aikaa ja ne näyttävät ihan malleilta. Suomessa tähtikisaaja on just joku Juuso, nelikymppinen piirimyyjä Joensuusta.

Mä olen kuitenkin aika vakuuttunut, että Hjallis on Suomen mittakaavassa varmaan aika hyvä Diili-vetäjä. Sarasvuokin oli tietysti ihan otollinen, mutta kun se oli niin kovin lempeä. Se ei koskaan antanut potkuja sanomalla ”Sä saat potkut”, vaan muotoili sen aina jotenkin ”minä vapautan sinut”. Ei ilkeästi tietenkään saa oikeassa maailmassa erottaa, mutta televisiossa kyllä. Sehän on koko homman nimi. Mä luulen että Hjallis on tarpeeksi tv-ilkeä. Mainoksessa se esitteli side kickinsä, jotka ovat sen morsian Helena ja Jokereiden toimari Keijo Säilynoja. Siis ex-malli (nykyinen mikä?) ja ex-lätkänpelaaja (nykyinen mikä?). Toisaalta Donald Trumpilla on sen tytär ja sen poika. Eivät nekään ehkä alunperin pelkällä tittelillä vakuuttaneet. Enkä mä suinkaan tiedä morsiamen ja lätkänpelaajan bisnesvaistosta mitään, voivat olla ihan lyömättömiä for all I know.

Mä lupasin itselleni, etten taannu sellaiseksi ”en osaa puhua mistään muusta kuin vauvastani” –äidiksi, mutta kyllä mä makeimmat naurut tänään sain siitä, kun Pötkis pissi iskänsä jalalle matkalla pesulle. Pieni jekkuvauva se on.

Paras syy ikinä

2009-09-08T11:48:00.001+03:00

Tällä kertaa blogihiljaisuudelle on erittäin hyvä syy. Olen tuijotellut nukkuvaa vauvaa. Toissaviikolla siis H-hetki koitti, ja synnytin maailmaan esikoistyttären. Synnyttäminen ei ole ihan huippukivaa, mutta yllättävän nopeasti sen kivun unohtaa. Nyt on jo sitä mieltä, että sen voisi tarpeen tulla tehdä uudestaan. Todella kliseistä, mutta kun ne nostavat vauvan makaamaan siihen rinnalle, niin ei sitä enää edes ajattele, että puski juuri meloonin epäinhimillisen ahtaasta paikasta. Nyt mä pääsen siis täysvaltaiseksi jäseneksi siihen äitikerhoon, missä verrataan synnytystarinoita.

Hämmästyttävää on, miten sitä saattaa vaan tuijottaa nukkuvaa vauvaa. Ensimmäiset päivät meni tuijotellessa, hyvä että malttoi itse välillä vessassa käydä. Laitoksella sai onneksi kärrätä vauvaa mukana sellaisessa häkkisängyssä joka paikkaan, eli tuijottelua ei tarvinnut katkaista esimerkiksi vaikka aamiaisen takia. Nyt Pötkis heräilee, joten mamma pitää rientää. Ja vaikkei heräilisikään, niin meen nyt tuijottelemaan sitä.

Antti Ruuskanen ja Marian Keyes (erikseen)

2009-08-23T21:34:00.002+03:00

Siis onko Antti Ruuskanen ehkä ihanin ikinä?! Ekaa kertaa näin sen haastattelun pari päivää sitten, ja siitä tuli välittömästi mun suosikki! Kuka muu urheilija saa omalla haastattelullaan katsojan ilahtumaan ja näin hyvälle tuulelle?! Ei kukaan, ei varmasti! Mä olen nyt ehdottomasti Antti-fani, koska se on reippain ja hyväntuulisin ja paras-asenteisin (vrt. esim. Evilä) urheilijoista. Ihana. Ihana ihana ihana.

Aargh, hävettääkö ikinä mitkään kirjat? Olen siis rehellisesti huomannut viimeisen parin viikon aikana ihmeellisen heikentymisen keskittymiskyvyssä. Kirjan lukeminen ei onnistu, koska en pysty keskittymään, enkä jaksa paneutua mihinkään. Mutta kappas, kirjastossa käydessäni päätin testata täysin aivot narikkaan -lukemista. Lainasin uusimman Marian Keyesin kirjan. Ja sain sen luettua! Mutta onko teillä ikinä sellaista tilannetta, että häpeätte lukemaanne kirjaa? Mulla yleensä kulkee kirja aina mukana laukussa, mutta jotenkin aina nolotti ottaa esiin toi kirja missään yleisellä paikalla, missä ihmiset näkivät mitä luki. Marian Keyes on siis mun häpeäkirja.

Kirja itsessään oli ihan ok ja viihdyttävä perinteisellä chick lit -tavalla, mutta mä luulen, että Keyesille annetaan nykyään ihan totaalisen vapaat kädet kirjoissaan. Joka ikinen sen kirjoista on aina best seller, joten sen tekstejä varmaan ei edes lueta läpi, lähetetään vaan suoraan painoon. Tää kirja oli päälle 670 sivua, ja puolet oli täysin irrelevanttia tarinalle. Jos kirjailija olisi kuka tahansa muu, niin varmasti olisi joku kustannustoimittaja vähän toimittanut, mutta ei nyt. Kai siihen vaan on totuttava. Ja tietty pyrittävä, jos olisi kirjailija.

Lotta osaa

2009-08-14T20:30:00.002+03:00

No TAAS tällanen. Mutku Facebook pakottaa. Ja kun en saa tehtyä MITÄÄN. Keskittymiskyky on yhtä hyvä kuin kultakalalla. Mun äiti väittää, että se johtuu siitä, että on henkisesti valmis saamaan lapsen ulos kropasta, niin jotenkin ei malta edes oikein istua aloillaan tekemässä yhtä asiaa viittä minuuttia kauempaa. Yritin lukea jotain Remes-kirjaa, kun ajattelin, että se on sentään vauhdikas, ja dekkari vie mukanaan, ilman että kauheasti tarvitsee käyttää aivojaan. Wrong. Mulla on ollut se nyt kesken varmaan kolme viikkoa, ja oonkohan ehkä sivulla 80. Muutenhan tollaisen lukee päivässä! Ja tiedän kyllä, että äitiysloman to do -listalle ei kannata varata sen kummemmin kirjoittamatonta gradua kuin lukematonta romaanikasaa, mutta ajattelin, että sentään nyt ENNEN kuin pötkylä tulee, niin voisi vain nauttia vapaasta ja lukea. Mutta ei. En oikein jaksa katsoa televisiotakaan ilman, että esimerkiksi teen sudokua tai jotain samalla. Mä luin jostain, että odottavien äitien aivot kutistuu, mutta että ne palaa sitten ennalleen ja jopa paremmiksi joku aika synnytyksen jälkeen. Mä oon nyt ihan varma, että se pitää paikkansa (Okei, joo, tutkimus oli tehty rotilla, mutta ainakin sit selviän labyrintin läpi paljon nopeammin synnytyksen jälkeen).

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) osaa" (esim. "Gunnar osaa") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muista laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan.

Lotta osaa mitä vain.

Lotta osaa kaiken (siis näiden kahden jälkeen pitäisi vielä löytää muita?)

Lotta osaa kirjoittaa hienoja kappaleita.

Lotta osaa asiansa.

Lotta osaa söpöillä (Tässä vaiheessa ollaan jo varmaan sivulla 7 Googlen hakutuloksia, ja poistettu on noin 400 kertaa ”Lotta osaa mitä vain”)

Lotta osaa jo hienosti jäljestää (Lotta on siis lähestään ekslusiivisesti joko Astrid Lindgrenin satuhahmo tai koira. Fabulous).

Lotta osaa jo ihan itse pysyä poissa keittiöstä (Google valehtelee)

Lotta osaa käskyt: Istu, maahan, kieri, anna tassu ja hyppää. (Mmh. Välillä.)

Lotta osaa ulkoa koko konsertin ohjelmiston.

Lotta osaa tanssia, ja hän on siinä parempi kuin muut. (Pakko myös kirjoittaa tuosta seuraava lause, koska se SELVENTÄÄ tota edellistä niin hyvin: ”Lotta tanssii tylsällä työpaikallakin ja näyttää, että työ sopii roboteille, ei ihmisille”. Niin tietysti.)

Kohumeppi

2009-08-12T19:28:00.002+03:00

Edelliseen postaukseen ja sen kommentteihin viitaten: Selvä enemmistö (rofe vs- rode –kysymyksessä 100%) tästä empiirisen tutkimuksen otoksesta, ovat sitä mieltä, että lapsena todellakin leikittiin ROFEE ja polee, ei suinkaan Rodee ja polee. Voidaanko me vaatia oikaisua Hesarissa? Ja voinko mahdollisesti allekirjoittaa sen meidän kaikkien puolesta? Ja onkohan mulla TODELLAKIN liikaa vapaa-aikaa näin äitiyslomalla, kun tällaisia ehdin ja jaksan päivätolkulla pohtia?

Mua on alkanut vähän kiinnostaa, missä se venäläinen mysteerilaiva on. Arctic Sea on sen venäläisen rahtilaivan nimi, jonka kimppuun ensin tapahtui mystinen hyökkääminen (naamiomiehet vaan ilmestyivät laivalle, ja ilmoittivat olevansa huumepoliisista mutta sitten olivatkin kaappareita, mutta ehkä kaappasivat väärän laivan? Tä?), ja joka nyt on tyystin hävinnyt. Tää kuulostaa NIIN joltain Remes-romaanin ekalta luvulta. Missä se laiva on? Ja miksi Venäjän TURVALLISUUSPALVELU etsii sitä? Onko se upotettu vakuutusrahojen toivossa, vai jotain VIELÄ oudompaa? Mä odotan, että salaliittoteoreetikot alkavat keksiä hyviä tarinoita!

Ja Riikka Manner on nyt sitten jo KOHUmeppi. Manner-parka. Helpolla heltiää nykyään toi kohu-etuliite. Ei tarvitse edes näyttää tissejään Hymy-lehdessä tai panna jotain julkkista salaa. Ihan riittää, että on kolmekymppinen poliitikko, joka on perheessä se, joka edustaa sitä sukupuolta joka perheenlisääntymisprojektissa on se, joka joutuu synnyttämään. Täytyy sanoa, että oli valtavan hävettävää kun häntä pari viikkoa sitten ihan lynkkausmeiningillä oltiin lyttäämässä, siksi että oli kehdannut hankkiutua raskaaksi, vaikka oli vaaleissa ehdolla. Äänekkäimmät nettikeskustelijaääliöt vaativat jopa hänen eroaan. Eivät sitten kuitenkaan vaikka Jyrki Kataisen eroa vaatinut, vaikka se on ministeri, ja saa myös saa lapsen syksyllä.

Rode vs Rofe

2009-08-10T21:58:00.003+03:00

Uusin Vares oli arvosteltu tänään Hesarissa (tai siis arvosteltu ja arvosteltu, mutta oli siitä jotakin kirjoitettu), ja artikkelin otsikko oli Rodee ja polee. Tällä viitattiin lastenleikkiin, mutta onko teistä oikeasti kukaan leikkinyt Rodee ja polee? Me kyllä leikittiin aina Rofee ja polee. Onko tässä jotain alueellisia eroja Helsingin eri kaupunginosien välillä tai jotain? Rodee, phyh. Rodehan on roskis. ROFEE ja polee on se oikea leikin nimi. Vai?
Aamulla ennen yhdeksää olin myös saanut jo kaksi viestiä siitä, että mua kutsutaan Hesarissa "näyttelijäksi". Oon mukana tämän illan Tuomio-ohjelmassa kakkosella klo 22.05, ja TV-sivun nostolla mut oli mainittu näyttelijäksi. Mutta HS:han on kyllä arvostettu lehti, eli riittäisköhän toi jatkossa CV-merkinnäksi? Eli voisinkohan mahdollisesti hakea nyt töitä teatterista tai jostain leffasta, ja viitata Helsingin Sanomiin? Salkkareihin en voisi hakea, koska ei ne tyypit jotka siellä ovat mukana ainakaan näyttelijöitä ole.

Wikipediasta, päivää

2009-08-05T14:31:00.002+03:00

Aika äitiyslomalla ENNEN kuin vauva tulee on vähän tylsää. Tää on vähän niin kuin loma, mutta ei oikein voi tehdä kauheasti juttuja. Jumpat ja pidemmät kävelyretket (siis pidemmät kuin esim meiltä kotoa Stockalle) on pitänyt jättää, ja koko ajan on kovin levoton olo. Ei malta istua paikallaan ja keskittyä kirjaan tai leffaan, vaikka se on yleensä ihan parasta. Mutta sitten onneksi löytyi joku tällainen tehtävä Facebookista, ja saahan sitä aikansa näinkin kulutettua:

...mene Wikipedian sivuille ja vastaa kysymyksiin klikkaamalla vasemmassa valikossa olevaa "Satunnainen artikkeli" -kohtaa. JA EI SITTEN HUIJATA!

01. Mitä pelkäät?
Samaelia. Samael on vuonna 1987 Sionissa, Sveitsissä perustettu industrial metal -yhtye, joka soitti vuoteen 1995 asti black metallia. Ei siis liene luonnotonta, että sitä pelkää. Sillä taitaa jo olla ihan oma latinankielinen sanakin. Samaelofobia, varmaankin.

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Kai Kustaa Vähäkallion, joka kylläkin valitettavasti on jo kuollut. Eläessään hän omisti Kytäjän Kartanon, mutta yhtenä yönä menetti hermonsa maillaan ilmeisesti luvatta yöpyneeseen kolmikkoon, ja toimitti heidät pois päiviltä. Tätä henkirikosta kutsutaan ihan yleisesti Kytäjän kolmoissurmaksi. Vähäkallio vietti 12 vuotta kuritushuoneella, ja päästyään vapaaksi ampui itsensä. Että ihan näin lupsakkaa seuraa ajattelin ottaa mukaani autiolle saarelle.

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
No daaah, mitä nyt KUKAAN haluaa häälahjaksi? Ignati Mošegovin tietysti. Hän oli Suomessa asunut komilaissyntyinen poliittinen emigrantti sekä komien historian ja kulttuurin tutkija, joka kuoli vuonna 1965. Mošegovin Suomessa vuonna 1924 ilmestynyt muistelmateos Idän hiidenkattilassa julkaistiin komiksi käännettynä syktyvkarilaisessa Voivyv kodźuv -kirjallisuuslehdessä vuonna 1992. Please, on NIIN nähty, että laittaa lahjalistalle jonkun boolimaljan tai leivänpaahtimeen. NIIN nähty.

04. Mitä palvot?
Korpijärveä, joka on järvi Mäntyharjun kaakkoisosassa Etelä-Savossa. Ja miksi palvon? No onhan se pinta-alaltaan Suomen 116. suurin järvi.

05. Mistä näet unta ensi yönä?
Kuten joka yö, Malminkartanosta. Tämä Helsingin luoteisnurkassa sijaitseva kaupunginosa on saanut nimensä juuri tämän kartanon alueella sijainneista malmikaivoksista, jotka ovat tosin lopettaneet toimintansa. Ja hei, onhan Malminkartanossa toiminut Valtion maatalouskoneiden tutkimuslaitos 1946-1979!

06. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Zygmunt Smalcerzin. Olen aina halunnut omaksi puolalaisen entisen painonnostajan, mutta kun ei ole ollut varaa. No lauantaina on onneksi taas lotto.

07. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
Röyhelökotingasta. Läheisimpäni tietävät intohimoni lintubongailuun ja muutenkin kaikkeen eläinkuntaan ja luontoon liittyvään. Röyhelökotingat on kotingojen heimoon kuuluva varpuslintusuku. Kyllähän siitä jo kirjan saa! I smell a bestseller!

08. Mitä keräilet?
Damon Knight Memorial Grand Master Award –palkintoja. Se on Science Fiction and Fantasy Writers of America -järjestön (SFWA) jakama palkinto, joka jaetaan elämäntyöstä elossa olevalle tieteis- tai fantasiakirjailijalle. Koska en ole vielä tehnyt elämäntyötä tieteiskirjailijana, niin en varsinaisesti vielä ole saanut kokoelmaani ensimmäistäkään näistä, mutta näitä siis keräilen.

09. Mihin paras muistosi liittyy?
Riipilään, minnepä muuallekaan. Riipilä on Vantaalainen kaupunginosa Tuusulan ja Nurmijärven rajalla. Riipilä on harvaan asuttua ja maaseutumaista asuinaluetta. Aaah, the memories.

10. Turhin tietämäsi asia?
Kyllä se varmaankin on tuo M/S Nils Dacke. Voiko olla jotain turhempaa kuin TT-Linen omistama autolautta? Sillähän on kuollutta painoakin 6 400 tonnia, ja se on rekisteröity RUOTSIIN! Nykyään alus liikennöi reitillä Trelleborg–Travemünde. Onpa turhaa.

11. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
No siis ihan väsymiseen asti jaksan puhua 1900-luvun Turusta. Sen tietävät kaikki, jotka ovat kanssani jutelleet, tai vaikka käyneet keikallani.

12. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
Tetrarkian. Minulla on ihan pienestä asti ollut intohimo tetrarkiaa kohtaan, eli järjestelmää, jossa neljä henkilöä hallitsevat yhdessä. Tetrarkialla tarkoitetaan erityisesti Rooman keisari Diocletianuksen vuonna 293 perustamaa järjestelmää, joten käytännön yhdeksästäviiteenduuni saattaa olla hieman haasteellista. Mutta ei mahdotonta!

13. Mikä saa sinut aina nauramaan?
Angelus, tietenkin! Tämä perinteinen, katolinen rukous minua sitten jaksaa naurattaa! Sitä rukoillaan aamulla, keskipäivällä ja illalla, ja samaan aikaan voidaan soittaa erityistä angelus-kelloa, hahhahhaaa!

14. Entä itkemään?
Sortsit. Ne ovat housut, mutta eivät kokonaiset housut, ja se on kovin surullista.

15. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Aaron North. Tämä punk-bändi Icarus Linen entinen mutta Nine Inch Nailsin kiertuekitaristi asuu nykyään meillä, joten näen hänet heti herättyäni.

16. Mitä sinulla on taskuissasi?
Padovan maakunta. Ei uskoisi, että tämä 104:sta kunnasta koostuva Italialainen maakunta mahtuisi taskuun, mutta niin se vaan mahtuu!

17. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Peter MacNicol. Hän on amerikkalainen näytteilijä, ja muistatte hänet varmaan sarjoista Ally McBeal ja Numb3rs. Koska hän on näyttelijä, ja esiintynyt “komedia”sarjassa (kyllä, Ally McBealia kutsutaan todellakin komediasarjaksi!), niin hän voisi milloin tahansa korvata minut stand up –keikoilla, ja minussa ja tässä keski-ikäisessä miesnäyttelijässä on myös harvinaisen paljon samaa näköä.

18. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Sinfoniaorkesteri! (Olin hyvin kultturelli ja sofistikoitunut lapsi). Ja onhan sinfoniaorkesteri yksi länsimaisen taidemusiikki-instituution kulmakivistä

19. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Tšetšenian kanssa. Se on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta, ja kammottava hirmumaa (okei, toi viimeinen ei ihan sanasta sanaan kyllä ollut sitaatti wikipediasta).

20. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Kesäkeitto. Tämä uuden satokauden ensimmäisistä vihanneksista tehty keitto, joka herättää voimakkaita tunteita maitopohjaisuutensa ja makeutensa vuoksi, ei kuulu suosikkeihini. Niinpä piilotin sen yöpöytäni laatikkoon.

21. Mitä rakastat eniten maailmassa?
Diane Venoraa, amerikkalaista näytelijätärtä, joka on tehnyt pieniä rooleja eri elokuvissa ja tv-sarjoissa, ja oli kerran Golden Globe –ehdokkaana vuonna 1989.

22. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
Mustamakkarasta! Euroviisukappaleen pitää kuvata suomalaista sielunmaisemaa, joten mikä sopisi paremmin kuin tämä perinteinen, tamperelaisten nimikkoruoakseen ottama verimakkara! Kuuma sian verimakkara -nimestä luovuttiin 1980-luvulla ja tilalle tuli miellyttävämpi nimi mustamakkara, jolloin makkaran suosio nousi, mutta mä kyllä näen, että just “Kuuma sian verimakkara” sopisi älyttömän hyvin kertsiin. Tää voisi olla jopa pelottavampaa kuin lappalainen, koulukiusattu monsteri.

23. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Nottinghamin sheriffin, eli Robin Hoodin arkkivihollisen. Se seisoo tossa bussipysäkillä.

24. Mikä sinä todella olet?
Valtio (Platon). Valtio (kreikaksi Politeia) on Platonin kenties tunnetuin ja tärkein dialogimuotoinen teos. Mutta tärkeintä on, että tästä siis voidaan vetää johtopäätös, että “Valtio olen minä”.

Kesälukemista

2009-07-23T14:18:00.005+03:00

Milloin mä olen viimeksi päivittänyt tänne mitään kirjakeskustelua? Siitä on liian kauan. Koska olen freelancer (joka kuulostaa niin paljon paremmalta kuin että ”no mä vaan hengailen”, koska äitiysloma alkaa virallisesti vasta puolentoista viikon päästä), niin olen ehtinyt myös lukemaan aika paljon. Ylipäätään tänä vuonna on ollut aikaa lukea paljon, koska tein keväällä kaksi kiertuetta, ja kiertueiden ydin on venaaminen. Istut asemalla odottamassa, istut keikkabussissa / junassa / lentokoneessa matkalla, istut hotellihuoneessa odottamassa että keikka alkaa, keikan jälkeen meet hotellihuoneeseen hengaamaan jne.

Tässä siis muutama kirjatärppi, kommentoikaa mielellään, jos ootte lukenut!

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Mielenkiintoinen kirja. Olen vähän surffaillut, ja kaikki ovat ihan lumoissaan tästä kirjasta. Mun mielestä se oli karmiva ja creepy, mutta aiiiiivan liian pitkä. Mun mielestä siitä olisi voinut editoida pois sadasta pariin sataan sivua.
Kirja on kokoelma kirjeitä, joita nainen kirjoittaa miehelleen. Aika nopeasti käy ilmi, että Kevin, tämän kirjoittajanaisen poika, istuu vankilassa ammuttuaan 10 koulukaveriaan ja opettajansa.

SPOILERWARNING! Mä arvasin jo aika alkumetreillä, että mies, jolle tää nainen kirjoittaa on varmaankin kuollut. Se mut sai jatkamaan sitä kirjaa, että halusin tietää, oliko arvaukseni oikea, eli a) oliko mies kuollut, ja b) miten se kuoli. Mun arvaukset kummassakin kohdassa olivat oikein. Kirjan teema todellakin on ihan mielenkiintoinen, mutta liian pitkä. Ihan liian pitkä. Ihan liiiiiiiian pitkä.

Torgrim Eggen: Pärstäkerroin

Norjalainen Torgrim Eggen on kirjoittanut kirjan norjan poliittisesta maailmasta. En ole varma onko tää kirja hyvä ja kiinnostava, ellei itse varsinaisesti ole kiinnostunut siitä maailmasta, ja ehkä jopa ollutkin siinä tai sen laitamilla vähän kiinni.
Eggen kirjoittaa Solidarisuuspuolueesta ja sen valtataistelusta. Kirja on oikeasti hyvä, ja hauska, ja suosittelen lämpimästi. Pari kertaa tarina menee aika pitkän mutkan kautta, jotka olisi voinut oikoakin, mutta pysyy koossa kuitenkin.

Stephen Fry: The Liar

Ooh! Kuka olisi arvannut, että joku entinen sketsikoomikko osaisi kirjoittaa näin hyvän romaanin! Eikä se siis edes ole hyvä vain siksi, että se ylittää odotukset, vaan se on ihan oikeasti kaikille standardeilla hyvä. Muistaakseni käytin sanaa nerokas (monta kertaa!) lukiessani kirjaa. Se naurattaa ääneen, ja kieli ja käänteet ovat todella monipuolisia ja inspiroivia. Tää meni mahdollisesti mun topkolmoseen parhaista kirjoista ikinä.

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen Varjo

No oon myöhässä, tiedän! Tästä kirjasta puhuttiin pari vuotta sitten, ja se olisi pitänyt tietty lukea jo aikoja sitten. Sitä hypetettiin aikalailla, ja nyt hypetetään sen ”jatko-osaa” Enkelipeliä. Kirja oli mun mielestä ihan hyvä. Tarina oli jännittävä ja kekseliäs, ja lopunkin aloin aavistaa vasta puolessa välissä. Kannattaa lukea, mutta ei ehkä odottaa elämää suurempaa kirjaa. Odota ihan hyvää kirjaa.

Nyt meneillään on mafiakirja Comorra. Me yritettiin katsoa sitä leffaa, mutta se alkoi kovin hitaasti, ja me luovutettiin heti kättelyssä. Mä luulen kuitenkin, että kirja on hyvä. (Eih! Musta on tullut jost tollanen wannabekulttuurielitisti. ”Siis en IKINÄ katsoisi elokuvaa, jos siitä on kirjakin!”. No siis en oo. Todellakaan.)

Uusi ihmistyyppi

2009-07-13T14:44:00.000+03:00

Jos on lomiltaan kerennyt medioita seuraamaan, niin on saattanut huomata uuden ihmistyypin synnyn. Se teki tuloaan jo viime vuonna, ja viimeistään tänä kesänä se on vakiinnuttanut asemansa muiden tyyppien joukossa. Kyseessä on kohuliikemies. Viime vuonna kohuliikemies oli rikas yrittäjä, joka oli lahjoittanut rahaa tietyille puolueille tai eduskuntavaaliehdokkaille. Tänä vuonna riittää, että on ”liikemies” (eli että on töissä) ja että tuntee jotain poliitikkoja tai ehdokkaita. Syy, miksi termi on luotu, on että jos lehdet käyttäisivät termiä ”salee roisto” tai ”ihan varmasti jotenkin epärehellinen” niin se saisivat syytteitä, joten he käyttävät sitten sanaa kohuliikemies.

Uusin kohuliikemies on Juha Kajo, jonka nimeä lehdet toistelevat. En tiedä yhtään kuka se on, mutta lehtitietojen mukaan hän on joku, joka on suositellut jollekulle toiselle jonkun ehdokkaan tukemista. Ilmiselvästi roisto, siis.

Mopomutsi

2009-07-10T18:53:00.001+03:00

No onpa vähän kesätahti tässä päivittämisessä. Mutta mulla on (myös) hyvä syy. Viime viikon vietin Oriveden opistolla kirjoittajakurssilla. Kurssi oli proosapaja, ja kovin hyödyllinen. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa kirjoittaminen, tai jotka tuntevat, että ehkä olisi jotain sanottavaa, mutta eivät välttämättä ole saaneet aikaiseksi kirjoittaa, tai eivät tiedä miten aloittaa tai mitä muotoa haluaisivat kirjoittaa. Meidän opettaja oli Taija Tuominen, joka oli aivan loistava.

Kirjaprojekti on siis mullakin käynnissä. Ei, ei suurta sukupolviromaania tai laajaa mestariteosta (shocking, yes?), vaan kirjoittaminen alkoi sujua sitten kun suostuin kirjoittamaan sellaista, mitä osaan. Eli viihdettä. Raakamateriaali pitäisi saada paperille ennen kuin pikkupötkylä ilmestyy maailmaan. Voi tietysti olla, että vauva tulee äitiinsä, ja onkin maailman kiltein ja säysein, mutta olen kyllä valmistautunut siihenkin, että se ei ole sitä (en oo yksi niistä äideistä, joka suunnittelee äitiysLOMALLA kirjoittavansa gradunsa ja lukevansa pinon romaaneja, vaan olen kyllä aikonut olla aika realistinen oman jaksamisen ja voimavarojen kanssa). Plus, että mä en halua, että mitkään ahdistavat vastuut ja työt häiritsevät mun ja vauvan laatuaikaa. Ahdistavia vastuita ehtii sitten kerätä taas myöhemmin.

Ja sit: Musta on tullut NIIN mutsi jo, että mun on pakko kertoa eteenpäin ihana pikku lapsianekdootti. Kaverin kaverin 5-vuotias oli ilmoittanut, että aikoo soittaa naapurin pojalle (sen kaveri), ja menee sitten siellä käymään. Äitinsä rupesi jossain vaiheessa miettimään, että miten se soittaa, kun ei sillä ole sen naapurin numeroakaan. Illalla lapsi kertoi, leikkineensä naapurin kanssa. Äiti kysyi miten tämä oli numeron saanut, ja poika kertoi, että oli löytänyt puhelimestaan sellaisen 020202-numeron.
Äiti: Ja soitit sinne ja kysyit sitä numeroa?
Poika: Joo, mä oon nähnyt mainoksen, että sinne voi soittaa.
Äiti: Mitä se täti siellä sitten sanoi?
Poika: Se kysyi, että kirjoitanko numeron ylös vai lähettääkö se mulle sen tekstarilla. Mä sanoin, että lähetä se tekstarilla, mä en voi kirjoittaa sitä, kun mä olen nyt kakalla.
Opetus: Lapset ovat hirvittävän viisaita ja miehet osaavat kuin osaavatkin tehdä useampaa kuin yhtä asiaa kerralla.

Meidän perheessä on nykyään myös mopo. Se on ihan SAIRAAN hieno. Se on punainen, ja mä luulin, että se on vespa, koska mä en näe (näköjään) mopon ja vespan eroa. Se on niin makee, ja ensi kesänä mä aion omia sen. Ehkä siihen saa jonkun lapsenistuimen, ja sit me viiletetään beiben kaa ympäri kyliä meidän Punaisella Salamalla. Ai nii, note to self: opettele ajamaan mopolla.

Ja sitten pitää vielä hehkuttaa mun gorgeous uusia kynsiä. Suosittelen kaikille Bio Sculpturen geelikynsiä, koska se on NIIN helppoa, ja NIIN halpaa. Mulla ainakin kynnet kestää helposti jopa kuukauden, ja ne on vaan niin nätit. Ei tarvitse pelata viilojen, lakkojen sun muiden kanssa, ja se on ihan niin kuin oma kynsi. Sairaan hienoa, ja erittäin turhamaista, mutta NIIN sen arvoista.

Vain minä tiedän mitä on mieheys, t. Timo T.A

2009-06-27T23:11:00.004+03:00

Mieheys? Miehyys? Miehisyys? Miehekkyys? Oli mikä oli, ei näitä oikein enää edes voi kommentoida. Eikä pitäisi, kuten sai tuta se Orimattilan Sanomien toimittaja, joka vahingossa oli kutsunut Timo T. A. Mikkosen vaimoa Nina Mikkosta kampaajaksi tai parturiksia tai jotain. Timo kontrasi välittömästi blogissaan (ja vastineella, ehkä, voisin just kuvitella), ja syytti toimittajaa valehtelusta, koska hänen vaimonsa on KAMPAAJAMESTARI, eikä mikään tavallinen, rahvas kampaaja. Ja lisäsipä siihen - kuten hyviin tapoihin kuuluu - että tällekin toimittajalle tekisi ihan hyvää joskus käydä kampaajamestarin palveluita ostamassa.

Mutta nyt on Timolla taas huoli kansakunnan tulevaisuudesta, muun muassa siitä, että nykyajan miehet eivät ole miehekkäitä. Siis nimenomaan julkkismiehet. Kun poppareista ja rokkareista ei nykyään tiedä etukäteen, että kumman vessan ne valitsevat. Ja jatkaa: "Sitä paitsi rajuimmatkin feministit haikailevat loppujen lopuksi sitä, että "tulisi tosimies ja ottaisi omakseen"". Tietenkin, just näin. Ei sitä turhaan sanota iskemiseksi. Salaa jokainen nainen haluaa, että se kolkataan, ja raahataan tukastaan luolaan.

Yhtenä huolenaiheena Mikkonen näkee myös suomalaismiesten mieskunnon ja sperman laadun heikkenemisen. CSI Mikkonen tietää myös mistä tämä kaikki johtuu: "Koska vesijohtovesi käytetään monissa suurkaupungeissa kerta toisensa jälkeen uudelleen ja kun e-pillerihormonit eivät hajoa tai häviä vedenpuhdistuksessa, niin myös raja sukupuolten välillä hämärtyy. Ilmiö on havaittu kaikkialla maailmassa".

Niin että ei kai tuohon nyt enää sitten voikaan mitään lisätä.

Huhuja

2009-06-26T11:18:00.002+03:00

Michael Jackson on siis oikeasti kuollut. Oikeasti. Mutta Harrison Ford ja Jeff Goldblum esimerkiksi EIVÄT ole kuolleet. Muistan noin viitisen vuotta sitten kun veljeni soitti mulle jostain kaverin kesämökiltä, ja kysyi, että onko Michael Jackson kuollut. Tsekkasin tekstitv:n ja totesin, että se on sen verran iso uutinen, että se olisi löytynyt sieltä. Vähän väliä ilmenee tällaisia todella hämäriä julkkiskuolemahuhuja. Mistä ihmeestä ne saavat oikein alkunsa? Avomiehenikin oli vakuuttunut siitä, että Gerard Depardieu oli ollut kuollut jo monta vuotta. Se oli pakko googlata. Ei se ollut.

Armeijassa kuulema huhut saavat joskus hurjia mittasuhteita, ja ne alkavat leireillä elää ihan omaa elämäänsä. Kun on ollut viikon metsässä ilman muuta ihmiskontaktia kuin ne tupakaverit (vai mitä ne nyt ovat), niin tarinat muuttuvat nopeasti totuudeksi. Veljeni armeija-aikana leirillä oli alkanut kiertää kaksi huhua maatamullistavista uutisista. Ensinnäkin: Venäjä oli alkanut varustella itärajaa ja lähettänyt nootin Suomelle, ja: George Clooney oli kuollut. Lähetinkin kaiken varalta aamulla veljelleni viestin: Michael Jackson on nyt OIKEASTI kuollut, mutta hyvät uutiset ovat, että Suomi on vielä itsenäinen eikä sodassa, ja George Clooney on hengissä ja voi hyvin.

Ja sit päivän respect-kokemus. Mun arvostus Hanna-Leena Hemmingiä kohtaan kasvoi (ei se siis mitenkään poikkeuksellisen matalalla ole tähänkään asti ollut, mutta nousi kuitenkin). Oli hänen blogikirjoitus sitten "populistista julkisuudentavoittelua" tai ei, niin mun mielestä on aivan loistavaa, että se sanoo, mitä ihmiset ajattelevat! Munkin mielestä Jarmo Korhonen vaikuttaa läpimädältä luuserilta (mutta tää vaan fiilis- ja mediapohjalta, Hanna-Leena tuntee varmaan paremmin). (Saankohan mäkin nyt vihaiset viestin Jarmon veljeltä? Musta olis mahtavaa, jos saisin!).

Medialukutaito - tai miten minusta tuli vainoharhainen

2009-06-23T09:31:00.002+03:00

Mitä mieltä pitäisi olla koko vaalirahakeskustelusta (siis muuta kuin tuntea tätä vahvaa déjà vu –tunnetta ja aina välillä tarkastaa, että ei, ei nyt kyllä ole 2008)? Puolueet ovat saaneet rahaa vaalikampanjaan, joka on ihan ok. Mutta miten ne nyt sekoilee tän kertomisen kanssa? Kokoomus ja demarit voisivat nyt kiireenvilkkaa kertoa, mistä heidänkin rahat ovat tulleet, koska se, että ne eivät kerro vaikuttaa jotenkin tosi salamyhkäiseltä. Keskusta suurena avoimuuden airueena julkisti kaiken, mutta sekoilee nyt jostain syystä ihan hulluna. Ja mikä siinä on, että pääministeri keksii päästään juttuja, ja nyt keskustelua käydäänkin jostain typerästä semantiikasta (”Pääministeri valehtelee”, ”ei, pääministerillä on vaan tosissaan tosi huono muisti").

Matti Vanhanen on kyllä harvinaisen sitkeä jätkä. Ajatella, miten helposti on ministereitä saanut lähteä aikaisempina vuosina, mutta Matti se vaan porskuttaa. Erot ovat olleet varmaan siinä tilanteessa ihan kohtuullisia, mutta edes valtionavun antaminen golfkerholle, jossa on jäsen, tai tissimuijan kanssa tekstailu ei vaikuta niin isoilta sählingeiltä, kuin mitä Masa nyt tekee. Koko ajan sillä on ollut kaikenmaailman naisskandaalia ja tiesmitä käräjöintiä, ja nyt tää vaalirahauusinta, jossa pääministeri ehkä on, ehkä ei ole valehdellut eduskunnalle. Mutta Vanhanen saa jatkaa, koska hallitus luottaa häneen.

Enter Hesari. Ne tietävät, että viimeksikin he pystyivät vaikuttamaan ministerin eroon. Siihen asti oli ”Kanervan henkilökohtainen asia”, kenen kanssa se viestittelee, mutta kas – eräänä päivänä HS julkaisi etusivullaan jutun, jota kuvitti kaksi suurta kuvaa: Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen. Tuksua ei haluttu yhdistää puolueen imagoon, ja niin sai kiireenvilkkaa Jyrki alkaa soittelemaan Brysseliin. Nyt Hesari yrittää uudestaan. Heitä harmittaa, kun Vanhanen saa vaan jatkaa ja jatkaa, ilman rangaistusta. Otsikko tänään onkin: ”Vanhasen hallituksen suosio laskussa”. Kokeillaan siis, saataisiko pientä kiilaa ajettua hallituspuolueiden väliin tällä? Kun otsikoi suuresti valtakunnan ykköslehdessä, että hallituksen suosio on laskussa, voi joku yrittää tehdä korjausliikkeitä, koska eivät halua mennä uppoavan laivan mukana. It’s worth a shot. (Paitsi että jos lukee koko jutun, käy ilmi, että pääasiassa Keskustan suosio on romahtanut. Kokoomus on hieman ”alavireessä”, ja RKP polkee paikallaan. Yllätys.)

Mökki Suomesta?

2009-06-23T00:00:00.002+03:00

Raskaus on jännittävää aikaa, ja tietyllä tavalla mun mielestä raskaus on naisten armeija. Samalla tavalla kuin miehet, sukupolvien ja yhteiskuntaluokkien ja taustojen yli saattavat bondata muistelemalla armeijajuttuja (koska face it, ne on kaikilla oikeasti aika identtisiä), niin täysin vieraita naisia voi yhdistää raskausaika. Naiset kyselevät, ja kertovat mielellään omat odotustarinansa, ja etenkin he, joilla odotus ja synnytys on tuoreessa muistissa, vertailevat mielellään kokemuksia. Miehet puhuvat armeija-aikanaan niin paljon armeijasta, siksi ettei heillä sillä hetkellä ole juurikaan muuta elämää. Se on myös näkyvää, koska he ovat lähes aina armeijareleet päällä. Samalla tavalla on ehkä raskauden kanssa. Se on näkyvää; tässä vaiheessa raskautta ei kenellekään ole enää epäselvää, että perheenlisäystä on tulossa. Ja vaikka mulla on kaikenlaista muuta elämää, niin raskaus on ihmisillä päällimmäisenä mielessä, ja tietysti itsellä myös. Niinpä keskustelut usein johtavat raskauteen, synnytykseen, lapsiin jne.

Näin ollen, raskaus ei enää ole ”omaa”, niin kuin se oli alussa. Se on asia, joka yhdistää niin montaa ihmistä, että siitä voi hyvin puhua, mutta tiettyjä juttuja haluan kuitenkin pitää omana ja yksityisenä. En uskaltanut kertoa alussa juuri kellekään, koska pelkäsin että jinxaan sen, ja jotain kamalaa tapahtuu. Kerroin sitten, kun housut alkoivat kiristämään, koska pian se näkyisi. Ja silloin tiesin, että nyt ollaan jo turvallisemmalla ajanjaksolla. Vaan ei toiset. Jotkut ovat sitten rohkeita. Martina Aitolehti ja Esko Erikäinen aikovat peräti synnyttää televisiossa. Iltasanomat kertoo, että Martinan ja Eskon odotuksesta tehdään 8-osainen tv-sarja. Mahtavaa! Kukapa ei sitä ohjelmaa haluaisi katsoa? Uutisessa kerrottiin, että pari kertoi maaliskuussa, että heille tulee vauva marraskuussa. Jestas, ei ole tainnut parilla pissa kuivua testitikussa kun on jo ollut puhelin kädessä ja Seiskan numero pikavalinnassa valittuna. Aika rohkeaa. Ja mikäpä ei olisi jännittävämpää kuin nähdä ”miten Martina ja Esko kasvavat kesän ja syksyn aikana vanhemmuuteen”? Kahdeksan jakson verran. Niin että tallentavat digiboksit nyt vaan valmiiksi.

Ja sitten huonoja uutisia Perussuomalaisille: taas tänne on muuttamassa yksi ulkomaalainen. Uutisen mukaan Sebastian Vettel etsii Suomesta kesämökkiä. No niinpä tietysti. Se lauloi yhden lauseen suomalaista laulua televisiossa, ja nyt hän onkin suomen suosikkiulkkari, jolle varmaan kohta tarjotaan joku tontti ja kunnallisvaaliehdokkuus jostain pitäjästä. Step aside Roman Schatz ja Keith Armstrong, Suomi saa kohta uuden Virallisen Ulkomaalaisen. Mä en siis itse usko siihen, että se oikeasti etsii täältä mitään kesämökkiä. Niin kuin uutisessakin sanotaan, niin Vettelin linkki Suomeen on suomalainen fysioterapeutti. Well, siinäpä linkkiä kerrassaan. On mullakin venäläinen vahaaja, vaan en ole minä vielä käynyt tontteja skauttaamassa Viipurista.

Meille tulee ihmisvauva

2009-06-15T17:11:00.002+03:00

Luin pari kuukautta sitten Imagesta jutun, jossa toimittajapariskunta oli päättänyt, etteivät kerro ihmisille kumpaa sukupuolta heidän lapsensa on. Siis vaikka se lapsi oli jo olemassa. Se oli pitkä ja mielenkiintoinen artikkeli, ja vaikka mun mielestä tää niiden kasvatuspäätös menikin välillä vähän överiksi, niin tajusin kyllä sen pointin siinä taustalla. Ja nyt huomaan sen yhä selkeämmin omassa elämässäni.

Toimittajan perheen kantava ajatus oli suurinpiirtein tämä: he eivät halua kasvattaa lastaan tiettyyn sukupuolirooliin, ja he halusivat, että lapsi saa kehittyä omaksi persoonakseen ilman yhteiskunnan asettamaa sukupuolimuottien taakkaa. Voi kuulostaa vähän kaukaa haetulta (eikö muka niin ole automaattisesti?), mutta ei itse asiassa ole sitä yhtään, huomaan nyt. Kaikki haluavat asettaa syntymättömänkin vauvan johonkin muottiin. Ja kun siitä ei voi tietää mitään muuta kuin sen sukupuolen, niin se tehdään sen perusteella. Tyttö tulee olemaan pikkuprinsessa ja poika tulee olemaan urheilijanuorukainen tai potra poika tai jotain. Lähipiirissä on ihmisiä, jotka jo vähän suunnittelevat, että millainen siitä tulee jos se on tyttö, ja millainen jos se on poika. Mutta eikös siinä mennä perse eellä puuhun, minä hermostun. Ei meidän perheemme ajatusmaailmassa tyttö automaattisesti mene balettitunnille tai poika lätkätreeneihin. Ei pojalle osteta pelkkiä traktoreita ja tytölle barbeja! Me halutaan kasvattaa siitä ihminen, jolle tulee persoonallisuus, mä tuhisen puolivihaisesti. Jos se itse keksii, että se haluaa pelkkää pinkkiä ja barbeja ja olla prinsessa, niin sitten se saa olla sitä, mutta tehän ette sitä siihen opeta, tasa-arvoäiti minussa leimahtaa. Ja hups, huomaan käyttäväni juuri niitä samoja argumentteja kuin se toimittajaperhekin.

Oon itsekin nyt vasta huomannut, miten ihmeellisen kiinnostuneita vieraatkin ihmiset ovat siitä, kumpaa sukupuolta tuleva vauva on. Ystävättäreni vähän jopa hermostui mulle, kun en halua ottaa selvää vauvan sukupuolesta etukäteen, koska silloin sille ei voi ostaa vaatteita etukäteen. Miksi ihmeessä ei? Ei kai sitä nyt kuitenkaan VAIN vaaleanpunaiseen tai vaaleansiniseen pueta. Oon käynyt ostamassa vaatteita jo, ja ostanut kumpaakin. Tulee sieltä kumpi hyvänsä, niin se ei vielä 2 kuukauden ikäisenä traumatisoidu vaikka se olisi poika pinkissä potkuasussa tai tyttö sinisessä autopaidassa.

Ei, tästä purkauksesta huolimatta, mä en aio ottaa samaa äärilinjaa kuin se Image-äiti. Lapsen nimeksi ei tule Ruoste tai Puu tai jotain muuta kovin unisexiä, vaan varmaankin ihan sellainen mistä sen sukupuolen pystyy päättelemään. Varmaan sille välillä puetaan pinkkiä tai sinistä ylle, ja juhliin mekko tai skragakin. Sitä ehkä kutsutaan pikkuneidiksi tai –herraksi.
Mä olen ammatissani väittänyt, että syy siihen miksi naispuolisia koomikkoja on paljon vähemmän kuin miespuolisia johtuu osittain kasvatuksesta. Tyttöjä kasvatetaan ahkeriksi ja kilteiksi, pojat saavat piereskellä ja kiivetä puissa. Sitten niille vähän puistellaan päätä ja hymähdetään, että pojat nyt ovat poikia. Tytöiltä kitketään pelleilygeeni aikaisessa vaiheessa. (En mä nyt sano, että tää on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, etteivät tytöt opi hassuttelemaan samalla tavalla kuin pojat, mutta se on esimerkki). Samaan hassuun en halua mennä oman lapsen kanssa.

Meille tulee ihmisvauva. Piste.

Maaseudun rauhaa

2009-06-14T19:06:00.000+03:00

Vietimme rentouttavan viikonlopun anoppilassa keskisuomessa (kyllä, anoppilassa voi viettää rentouttavia viikonloppuja). Perjantai-iltana Mies kysyi, lähdetäänkö kävelylle meidän rantaan. Oih, kuinka ihanaa. Näin jo sieluni silmin meidät kävelemässä käsi kädessä hiekkaisella tai vaikka vähän kiviselläkin rannalla, Päijänne tyynenä vieressämme, istuisimme kivellä katselemassa ilta-aurinkoa. No ei. MEIDÄN ranta olikin naapurintontin takana, ja sinne mentiin pöpelikön läpi (Mies kutsuu sitä ”poluksi”, hahhaa, jotain maalaishuumoria kai). Me olimme kaikkina aikaisempina kertoina käynyt venerannassa, ja se oli eri juttu kuin tämä MEIDÄN ranta. ”Polkua” pitkin meni myös miljardi kusiaista ja nokkosta, joita sai väistellä ellei niitä halunnut kintuille. Perillä oli sellainen pieni kivikko ja ”laituri” (lisää maalaishuumoria). Mies ehti seistä ”laiturilla” varmaan viisi minuuttia ennen kuin minä ehdin perille. ”Polulla” ei mahtunut kävelemään vierekkäin, ja mun metsäsamoaminen on hitaampaa kuin paikallisten, koska mun pitää tarkasta katsoa mihin asettelen mun Lacoste-kenkäisen jalkani.

Tän meidän ranta –episodin jälkeen viikoloppu kuitenkin oli todella rentouttava; grillausta, saunomista ja hengailua. Me käytiin naapurikunnan markkinoilla, mikä oli ihan huippua. Tein siellä aika kovan julkkisbongauksen; omalla Hunaja-ständillään hunajaa kaupitteli itse Maajussi-Jussi (vähänkö hävettää, että muistin sen).