Meillä kasvaa päässämme synteettistä kuitua

2008-08-17T14:52:00.001-07:00

Yhä viidenkymmenen vuoden jälkeen hän on täällä, haistan sen, yhä korkealla. Aavistus kaksikymmentävuotiaan saavuttamattomuudesta. Näin korkealta katsoen se voisi olla jäätikkö tai Miami; tarpeeksi korkealta voi nähdä menneisyyteen. Rauniot merkitsevät onnea, sanat esineitä, lähempänä ne katoavat, minä, katoavat. Kuiteista ja tositteista näen missä olen ollut. Painaumia, olen painanut pääni maata vasten rukoillessani tai muistellessani; hänen ruumiiltaan ajettiin parta, se paloi kirkkaalla liekillä ja intensiivisesti, tuhka oli lumivalkoista. Edelleen hän yllättää minut pesuhuoneessa tuijottamassa itseäni silmiin, henkäillen hiljaa. Leikkaan itseäni kun ajan partaa, se on kielihaava, hän sanoo. Muistat vain miltä se näyttää, et miltä se tuntuu, tai toisin päin. Kaikki näyttää pienoismalleilta, jokin on nyrjähtänyt, tämä talo on rakennettu taivaaseen tai helvettiin. Käymälöissä vasta toisten virtsan ääni vapauttaa omani. Hänen ihonsa näyttää olevan liikkeessä, kuin tuuli dyynien yllä. Muistan syyllisyyden, ääni tuottaa sen, siirrän vaistomaisesti jalkani leviävän verilammikon tieltä. Kasvot ja kädet aina lähikuvissa, siksi leijonat syövät kasvoja ja käsiä, käsien peseminen verestä, hypnoottista. Löysin uusia maisemia kun ajelin pääni, uusia muotoja. Mehiläiset keittävät hunajaa kylkiluiden katoksessa, raadot katseen paikkoja. Katso! hän huudahtaa ylpeänä. Tein sen omista hiuksistani.

2008-07-28T08:19:00.001-07:00

Minä olen toisaalta keksijän poika, voin vain löytää uusia kokemuksia. Juuri sen vuoksi saan poliitikoista migreenin. Ja sitten kun tapasin hänet, aistin hänessä kuoleman lähestyvää kauneutta. Olisi ollut typerää olla hakeutumatta hänen seuraansa. Jos kuljen joskus näyttämön poikki ja tiedän hänen olevan siellä, tiedän että kävelen alueilla joilla enkelitkin varoisivat askeleitaan. Täytyy muistaa säilyttää normaali rytmi, tietää missä syke on. Kiihkottomasti, kuin kasvit tai planeetat. Ja tunnen hänen poskipäillään yön kosteaa ilmaa, hän lausuu jotain omituisesti, ehkä siksi koska pitää sitä yhtenä sanana. Olin etsinyt, minulle oli iskostunut mieleen että hän on nainen nimeltä se ja se, juoksen ja tuo puu, itseni ja metelin väliin. Värikkäät kukat eivät jotenkin tunnu luonnollisilta, mutta hämärässä ne ovat kaikki kauniita. Hän hyräilee ja valvoo verannalla untani, se tuudittaa meitä molempia. Kunnes jokin äkkinäinen liike, jokin viittaus käsittelemättömiin tunteisiin tekee tästä raskasta, yhtäkkiä sävelmään ei voi keskittyä, kunnes alkaa sade. Jotain muuta puhuttavaa. Piirrän kuvan tuosta pelottavasta eläimestä, nyt voin hyväksyä sen. Juoksen ja tuo puu, itseni ja metelin väliin.

2008-07-23T15:52:00.000-07:00

Alkuperä lähestyy kun piilotamme kauneutta, kaikki on niin auki, kaikki on niin kaunista. Yhdyskunta on keskushermoston jatketta ja vastaavanlaista syiden etsimistä; jos menee katsomaan elokuvaa nähdäkseen Marilyn Monroen, näkee joka kerta myös vastaleikkaukset, miten mies hurmioituneena sulkee silmänsä. Silmänsä! Hänen kasvojensa hehkuva puna on valheen väristä, hän säikähtää kuuromykän pitämää ääntä. Valo yössä on ehkä merkki sivilisaatiosta, kuin naamio, reikä seinässä, jotain kodikkuudesta on kadonnut. Kävely hämähäkinseittien lävitse, osa tarttuu, osa toiveista toteutuu. Sen jälkeen kaikki harventuu. Kuin kiiruhtaminen lämmittämättömän huoneen lävitse, ilma olisi kylmää jos ehtisi sopeutua. Myöhemmin jäljellä on ainoastaan katkelmia.

2008-07-19T10:02:00.000-07:00

Me niin helposti, verrattuna kaiken nykyiseen suuruuteen, luemme vanhoja kirjoja ajatellen, etteivät kaupungit tuolloin vielä olleet aivan järjettömissä mittasuhteissa...

Mutta katsokaapa vaikka 1920-luvun Berliiniä!

Naisten vaatteiden avulla laskeudumme kuolleiden maailmaan. Siellä hörökorviimme osuu takaapäin aurinko ja sivelemme harottavin sormin viileää vettä kaljullemme. Luoja mitä syntiä. Tule kanssani kirkkoon aamulla.
Jonnekin piiloon. Jossa kastutaan. Mutta sillä tavalla, että se ei ole märkää, vaan kuin se mönjä ihmisten silmissä.

Ja hän soitti minulle ja kysyi, johtuvatko nämä kaikki värit sinusta. Sade tulee jostain takaa, kuin kottikärryillä. Pusikosta, toiminnasta muistuttaen. Naputtelen ja koputtelen kaikkea konkreettista. Kaktuksen piikit nyps. Kaikki väräjää, kaiken voi kuulla. Kuten pöydät. Se tekee ihmisistä mielipuolisia, pöytien soittajista.

2008-06-10T12:50:00.001-07:00

En osaa vielä sanoa onko levinnyt jätesäkki tunkeilevampaa ja yksityisempää kuin matkalaukku. Tuollaiset asiat on vaikea nähdä erillään elämästä, kuten stereotyyppinen tiedemiehen työ, omalakisina. Tässä käytäntö on varsin hätkähdyttävä.

Mutta ajatus kulkee langattomasti ja merkitsemme muistiin vain ne muodot, jotka eivät ole vielä tunkeutuneet tajuntaamme, Kafka sanoi. Joita ei ole siis kannettu käytännön poikki. Eikä kysymys ole esineiden ja kotitöiden symboliarvosta, että ne kuvastaisivat jotain syvempää juopaa vaikkapa ihmissuhteessa.

Se että minä jätän tiskaamatta ei ole mikään ”kauan tuloillaan ollut murros”. Jos mielikuvitus ei toimi tyhjässä huoneessa, saattaa huone silti alkaa täyttyä erivärisistä köynnöksistä. Sillä kirjoittaja on jossain muualla. Tai ehkä hänkin on tyhjässä huoneessa. Ja niin edelleen.

Tuntuu hölmöltä lukea ja saada samaan aikaan, sattumalta, kuvattu aistihavainto. Kuten rakennusparakista puhuttaessa nenään hiipivä seisoneen tupakan haju. Onko sinulla vihreät silmät? Ei vaan ruskeat, mutta reunat hieman vihertäisivät. Niistä ovat ne tukirakenteet jokseenkin rikki.

Aurinko laskee sinun silmissäsi.

2008-06-10T12:06:00.000-07:00

how many angels
a triangle contains

2008-06-07T03:44:00.001-07:00

Kävin siellä kuuntelemassa hänen stereoitaan, opin sellaisen tavan jostain, kenties amerikkalaisista sarjakuvista. Se on harvoja keinojani rauhoittua. Hyvin pian sosiaalinen todellisuus kielsi tai kieltää sen minulta, ainoastaan hyvin äidillinen ihminen lainaisi omaa tilaansa. Äidilliset piirteet eivät ole enää toivottuja yksityishenkilöissä.

Monet heistä ovat kuin kävelemään opettelevia varsoja. Hän puhuu itsekseen, kuin rukoillen tavallaan, hymähdän. Kaikki on tapaa, jotenkin. Usein kun herään, käteni tuntuvat valtavilta. Sormeni turpoavat, en saa sormuksia sormistani. Olisi ehkä syytä vaihtaa kuvia vastaanottoni seinillä. Olisin varmasti huono näyttelijä, kasvoni eivät pysty ilmaisemaan tunteita.

Olisi ehkä syytä muistaa se lohtu, jonka saan sateesta. Sadepalatsista, sateen metästä. ”Mies tehostaa itsenäisyyttään ja vapauttaan vastustamalla muiden tietoisuuksia”. En haluaisi varjostaa ihmisiä. Oletteko itkenyt? Näytätte siltä. Se on Nykvistin pehmeää valoa, minun tulisi pyrkiä jotenkin muistamaan tämäkin. Tämä huone muuttuu pelottavan kylmäksi yksin.

2008-06-01T16:03:00.000-07:00

Typerää puhua puista kuin piirteistä kasvoissa, se on vain etäisyyttä. Putosin katolle, kohti latteaa.
Kaikki samat ovat yleistyksiä ja Duras sanailemassa luonnosta ja rakkaudesta on vain vanha levinnyt nainen sormuksia ja tupakkaa sormiin pujottamisen tilassa. Toisaalta salin keskellä peili näyttää metsältä ja sateen jälkeen tuoksuu kalalta, joten varmasti kalan tuoksuun ja tuohon kaikkeen, ikääntyvien naisten rintoihin, vaatteiden kuivumiseen auringossa, liittyy paljon kosteuden hajua.

Metsämaan elinvoima perustuu kuolemaan: pudonneita sanomalehtiä, kuvia neulasista, maadottuvia runkoja ja oksia, kaikki ne ruokkivat sieniä, jäkäjäkiä ja kuuliaisia, toukkia, matoja. Kännykät ovat täynnä mehiläisten sieluja, ne soivat, kuolleet teeskentelevät heräävänsä. Mehiläiset pistävät muusikon herkkiin käsiin, saamme kiittää paljosta aistiemme epätarkkuutta. Tämän ajatuksen sain kiinni kuin kalan. Mitä enemmän syön sitä, sitä enemmän pidän siitä. Mitä enemmän syön sitä, sitä enemmän kyllästyn siihen.

2008-05-20T15:43:00.000-07:00

Kun huonekaluja tai muita tiivistymiä kasaa tarpeeksi päällekkäin, alkaa keko muistuttaa kokkoa. Palaminen on samanaikaisuuden naurua tilassa. Tämän muistavat ruskeat kirjekuoret maatessaan nipussa jossain huoneessa, jossain pöydällä, jonkin pölyn alla. Joskus harvoin sade pääsee kastelemaan, kenties sinä aamuna jolloin heräät ylikiitävien hävittäjien ääneen. Pehmeät ja huokoiset kohdat säilövät tuota ääntä, niistä sen voi puristaa ja valuttaa. Ehkä voitaisiin puhua raajojaan asuttavasta kielestä, kuten aiemmin puhuimme rajojaan kadottavista ihmisistä. Kirjan hyllystä poistamisesta aiheutuva viileä ilmavirta, hämähäkki otsan alla. Kaikki liikkuu ja muuttuu, kokon ympärillä mykkien heimo, sitten sataa. Ääniaallot liittyvät kasteensa vuoksi nesteeseen. Liskot alkavat yön, rapistelevat nurkissa, katkenneiden raajojen limainen regeneraatio. Hänen allaan on mustia jätesäkkejä kuin verta, mutta pimeässä sitä ei huomaa. Pimeässä mykkä kuin kala. Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi.

2008-05-03T15:13:00.001-07:00

Yhteisöllisyyden, tai yhteinen yksilöllisyyden tunne, halu ostaa iltapäivälehti ja lukea se jossain muualla kuin kotona, ravintolavaunu ei ole niin merkittävä kuin hotellihuone, joskin siinäkin on jo liiallista eristymistä, se kasvaa huoneessa.

Ajatuskulku syöksyä alas parvekkeelta, tai tyrkätä joku, tai avata liikkuvan auton tai junan ovi ja yhtyä viivaan, joskin siinäkin on liiallista kuvallisuutta. Se lähtee lapsesta hakkaamalla.

Julkisuuden henkilöt näyttävät yhtä vastaheränneiltä myös vieraissa kaupungeissa, näissä on aina kysymys itselle vieraista asioista ja siitä, miten tutut asiat suhteutuvat tuohon kaikkeen, joskin on sairasta ja väärin ajatella julkisuuden henkilöitä kiintopisteinä. Ehkä olen lattea.

Nukahtaminen kulkee mukanamme. Se aukeaa kuin solmu, vaikka jokin haiseekin toisella tavalla. Pehmeys sänkyvaatteissa viittaa usein turvalliseen hieroutumiseen. Joskin on vaarallista puhua nukahtamisesta, sillä se mitä tarkoitin sanoa oli, että olet huomenna, joka tapauksessa, aivan toinen ihminen.

rivitys siten kuten sen tarkoitin täällä.

2008-04-28T17:12:00.001-07:00

Matkustamme jonkin metaforan avulla ja pian olemme useassa paikassa samanaikaisesti, useammankin kuilun ylitse. Silti nimikirjaimet sisäsivulla ovat hataria, silmäpussit ovat täynnä tulevia kauhuja.

Varjostuken sinertäviä sävyjä, hyvä on, kenties heijastumia järvestä tai lumesta, mutta ne muistuttavat myös sairaudesta, verisuonista, siniverisyydestä. Rumuudessa on kysymys riitasoinnusta, ylevistäkin asioista löytyy toinen puoli, mustasukkaisuus tai jonkin eläimellisyys.

Valkean joulun paikallisuus on elävä kuva ja yhtä epäreilu. Siinäkin on kysymys karttamaisesta muovautumisesta ja siirtymän arvioimisesta, taikinasta. Jos kohta ei kiven sisään, ei onkaloihin, ei esiin naputeltavia sokkeloisia patsaita.

Mutta veden pinnalla kelluvat sommitelmat väistyvät, laajenevat renkaat osoittavat kohdan johon on hukuttu. Etikkatynnyreiden pohjaan valuneet kolikoiden ketjut, joita rutto asuttaa. Television kohinaa asuu vanha intiaani,

hän tai se on kulkeutunut lumisateen ja vedenkierron mukana. Tämä shamaani näyttää varjokuvia metsästä, muodostaa sormillaan pupujusseja ja oravia, aiheuttaa häiriön virtaan, joka murtaa aallon. Sekin on tulva, metsä kaadetaan meidän päällemme.

2008-04-28T17:01:00.001-07:00

Tuossa sohvassa näkyy sanojen kuluma,
niiden lian takana. Terävyys tulee liian
kalliiksi. Tyhjyys mahdollistaa sanojen
ymmärtämisen ja toisaalta ilmiöt, tai
huonekalut. Pitääkö kulttuuri jotain ääntä?
Tietenkin tyhjyys estää myös esimerkiksi
näkymän. Ajatus, sateenvarjo (omiaan
häikäisyä vastaan), mieliala. Ja aistit
estävät toisiaan, kuten Bresson, joka
valitsi näyttelijät aina puhelimen
välityksellä. Pelkät silmät ja pelkät korvat
näyttävät yhdessä hullummilta kuin
yksinään. Tupakointia vesisateessa
mutaisella peltotiellä mustavalkoisessa
unkarilaisessa maisemassa.

2008-04-21T15:55:00.001-07:00

En oikein tiedä kiinnittääkö arjessa väreihin huomiota. Mutta sinä aikana kun siinä istuin ja selailin lehtiä oli hän ehtinyt kaivaa otsansa verille. Pää valui väistämätöntä punaista ylijäämää. Toisaalta kasvit etualalla kehystävät syvyysvaikutelmaa ja toisaalta tila täytetään väreillä tai koodilla tai muulla etenemisen merkillä. Ehkä se muistuttaa meitä jostain vanhemmasta symbolista, kuten täytteestä piirakassa. Joten miksei verikin. Kuten itkeminen, joka tyhjentää painetta kuin porrastettu venttiili, palauttaa hermostoa lepotilaan. Sitten huudetaan nimeäni.

2008-04-16T16:02:00.000-07:00

Olisi vähättelyä kutsua sitä toiseksi todellisuudeksi.
Mutta kuin kiviä pyhättöni matolla, näinkin kaukana uloskäynnistä.
Kenkien tuomia siirtolohkareita, minkä aikana. Muistosi päälle rakasteltuja esteitä.
Vielä tästä tulee ehjä. Aikanaan se kuluttaa ihmisestä rodun merkit.
Aikanaan se hioo meistä etäisiä. Tämä on sellainen kaupunki,
että pian on kaikki entisellään. Tuo merkillinen ilme, jokin palaa kasvoille.

2008-04-15T15:05:00.001-07:00

Jos ruumiin avaa kultaisella leikkauksella kuin maankuoren, kääntyvät etanat kotiloineen esiin. Märän kannon alla sisälmykset liikkuvat sivuun ja rapisevat pitkin ulkopintaa, mutta vielä höyry nousee kohti, kuin suurentuen vähitellen. Tyhjä tila täytetään kukilla joko lomittain tai päällekkäin, lihavoittaen vaikutelmaa, kuten ruumisarkussa tai jossain taulussa. Lehdetön puu heijastuu veden pintaan, jota ei näkyisi, elleivät muutamat putoavat sadepisarat rikkoisi sen tasaisuutta. Kaikki vedet alkavat muistuttaa minulle tuttuja vesiä. Jos tarpeeksi kauan samotaan pitkin karttoja, kuin onkala, luotaintyöntävä.

Meren levä

2008-04-14T14:22:00.001-07:00

Meri on vihreää, punaista ja vihreää, leväinen meri leviää
kuten sanat yhdessä me voimme tehdä merkityksiä

Meri on valtava kuula jonka saa näyttämään Qlta
välkkyvän valon keskuksessa kuin hämähäkki

Meri, kuten sanat, alkaa sisältyä maisemaan ei
kuten rakennus vaan kuten raunio

Tai vaurio, meri on tauoista pahoillaan että siinä
piilee syy korjata asentoa ja rykäistä

Meressä siirtyy katse sivulta toiselle ikinä
aina on huonoa onnea astua auringossa

Kaukana meressä taivaanrannassa huojui vene
tuolla on musta piste joku nousi seisomaan ja huusi

Tuolla on musta piste keskellä sipulia joka on
perusyksikkö ja jonkinlainen perusmuoto kuten vanilja

Näkö piirsi, rajasi mailla, vilkkaasti tanssiva
ikeasti tyttö, tämä on ja ei ole henkilökohtaista

Kapitalismin henki liikkui vetten päällä ja pisteli
haarukalla reikiä pieniin jäälauttoihin ja

Meren pinnalle jäätyneillä kielen alueilla kuljeskelee
jonkun toisen ajatus, mitä se tarkoittaa, mitä niistä

niistämään niistä minä en niistä en minä vain
Kosketin vartalosi jotain kohtaa ja sinun oli pakko

Performoida sukupuoltasi ja dramatisoida liikkeitäsi
me makaamme kylmässä kylmässä sängyssäsi ja odotamme

Hengityksen kiihtymistä, tietoisuus on jotain tarttuvaa,
muodot kaiverrus hiekan alla tarina, eläimessä arkkitehtuuri

Eläimessä symmetria-akseli tuottaa etu- ja takasuunnan
scheherazade kuin suhde valtamereen, hän puhdistaa

Siirtolohkareet vehreydestä, joka yhdistää ne
aluskasvillisuuteen hän palauttaa lohkareet jäätikön muistille

Joka toi ne paikalleen vehreydestä, joka on meren vehreyttä,
noesta joka on nokainen joen pieniokainen jokaisen ikinen

Riitteiden riitteetön riitti riitos rituaalit murhasta indeksin
kompassineula sateen alkyrytmi meren elävä, algaerytmi,

Rytmistelyn piilompyä pyhä lintu, Undolate, CPU KOVO
CPU KOVO leijui luojamme vetten yllä he löivät kuin lintuset

Hänen ikkunaansa siivillään, ikkunassa pisarat, suuren
organismin höyrystyneet kyyneleet ja kosketustahrat

2008-03-03T13:40:00.001-08:00

Savu sinun silmiesi edestä, sinun silmillesi.

2008-03-03T13:36:00.001-08:00

Niillä kasvoilla vaelletaan unissa joissa jalat katoavat ensimmäisinä, mikä näyttää kiinteältä ei ikinä ole, kuten salalokerot ja käytävät, suurten pylväiden sisässä kiemurtavat kierreportaikot ja miten, jos yhä syvemmälle mennään, sielut asuttavat rakennuksia seinien sisässä, miten typerää entisöinti on, lentokoneenkin hylky josta asukas on hakannut rungon irti ja tehnyt itselleen seinän, kuvat tulkitaan hahmojen ja kuvioiden kautta, ne henkipilvet jotka suumme päästävät istuessamme voipuneina vastapäätä toisiamme kuin uupuneet nyrkkeilijät, tuijottaen enää.

Liuoten eleisiin se saa silmämme sulkeutumaan kuin aurinko, se on samurain opetus, se on erilaista pyöreää. Tuollainen aave tässä erämaassa ei mahdu tänne vaan täyttää tämän. Koottuna kansiin ja sidottuna paikkoihin ja saariin tai kivien nimiin, kaikuina ja olioina, eivät sekvenssinä. Silmäni juuttuvat tuohon sirinään kuin kolibriin, enkä pääse siitä enää, se uuvuttaa kuten todella hidas ja tarkkaa kättä vaativa työ. Se osoittaa laihaa keskitysleirivangin pyhyyttä. Taistelevien kylkiluiden kolina kuin vedettävät tekohampaat. Olen rakentanut tämän.

2008-02-28T16:13:00.000-08:00

ensin se on myötäelämistä toiseutta ja vapaudenriistoa vastaan, pinnistelyn ja järkeilyn puolesta. kuten keksitään pyörä tai punotaan köysi. sitten se on myötäelämistä toiseuden puolesta vapautta vastaan, hahmon käsittämättömyyden ihmettelyä ja aavikollinen monadeja. monismin valtameri ja valuu kuin veri. se vaahtoaa ja aaltoilee, se tyrskyää ja puhdistaa ja hioo sileäksi, kuin puun kaarnaa tai kallion kovertunut seinämä ja lohjennut ihon manner. se on nestemäistä kiveä ja jauhoa joka tunkeutuu ja pysäyttää kellon hienon koneiston. se on äärimmäinen vertauskuva ja perimmäinen symboli, siitä ei tarvitse välittää, tärkeää on hukkuminen ja muurahaisen elämän tarkoitus, tämä tässä, ei tämä tässä, vaan tämä tässä. lapiollinen hiekkaa henkeä kohden.

2008-02-23T16:30:00.001-08:00

Puu koittaa kolmanteen silmään, pieniä hengähdyksiä pienille hetkille. Syntyi hengitti näki auringon. Kaupungin taivasraja on kuin sirpaleista lasia, sairauden hiki on rakasta. Teiden varrella sienet kuin liitujen haaleiden linjojen avaruus, sivulla viipyminen ja sille palaaminen. Kaikkea hyvää, sivukadulle. Kuin muisto kasvoista asentoja tietty määrä ystäviä, rakko tyhjentyvä sen jälkeen seurataan rauhassa tätä kehitystä. Jähmeästi kohmeiset miehet liikehtivät suurten kokkojen ympärillä. Heissä on magneettinen voima. Heidän puheensa on muminaa. Paukahtelevista puista saan kyllä selvän. Kehämäinen syke, yöperhoset ja hetkeksi yksinäisyys katoaa. He syntyivät, he hengittivät, he näkivät auringon. Sienet kasvavat kuin kaupungit teiden varrelle. Minulla oli ystävä joka huitoi sekavuuden tilassa samalla tavalla. Ilma on lämmin ja kuiva. Hän kaataa nappulat. Pelilauta on kaiverrettu pyhäkön suureen portaikkoon. Ahmat hajustavat itseään mieluusti. Portaikon raoista kasvit varttavat varsiaan ja rapistavat lehtien mukana juuriensa multaa. Pelinappuloina oksanpätkiä ja lantakakkaroita. Käsissä aavistus reumatismia. Kulkiessamme seuraan sinua suoraan ja muodostan kehän oikealle. Hyvä kieli löytyy kirjoista, jotka ovat jollain tavoin vieraita, esimerkiksi kiukaassa räjähtäviä tiilipuristeita leviämässä panssarilasiin kuin mäkäräiset. Hiuksia sivujen välissä polkuna tai poninhäntänä. Muodostan turvapaikkoja pääomalleni. Herään linnun ääreen. Miten äänet ja hajutkin nähdään, miten tämän voisi kiertää? Se ei ole tyyliä vaan häiriö. Kaikkea valaiskoon simulaatiolle ominainen aurinko. Saavutetaan vähitellen pintoja. Sitten planeetan anatominen räjähdys.

2008-02-10T17:33:00.000-08:00

Maa on vielä kuin märkiä tauluja, pitää nähdä ja astua varovasti, pitää asettaa vastakkain muiden ruumiiden kanssa. Että voi nähdä onko jotain yhteisöllistä alkamassa. Nostan katseeni hetkeksi ja ilma on täynnä utua, kuin aika ei osaisi kuluttaa etäisyyttä, mutta kalkkeuttaa sen savuksi. Yhtäkkiä ihmiset ovat kuin varjoteatterin käsiä ja eläimiä, ne pinkovat karkuun ja jättävät ajatukset paikoilleen kuin hatut. Ja lätäköt päästävät ääniä, tuo mutainen ja roskainen koira sylissäni, miten pesen sen ammeen vähitellen mustuvassa vedessä. Ja nämä vanhat luut ja tämä turvonnut runo ja en edes löytäisi kaluani saati sitten pystyisi mihinkään trapetsitaiteiluun kanssasi. Kunhan tämä kolotus lakkaisi. Kissanpennulle annan ensimmäiseksi maitoa tai kermaa, se läikkyy kuin korjauslakka. Ja Thomas Edison puhuu nauhalla karitsasta. Hän painaa päänsä hänen rintaansa vasten, hän koskettaa omia hiuksiaan, eikä ihmiskeho pidä ääntä. Vaikka onkin niin kehittynyt kone. Pitääkö kulttuuri jotain ääntä? Venäjällä on spriiliuksessa suurten kommunistien aivoja. Uskon niin.

2008-01-02T13:38:00.000-08:00

Sama näyttelijä ei kuitenkaan samassa elokuvassa olevassa takaumassa ole sen nuorempi. Näin katsottuna kaikki näyttää erilaiselta, jotenkin pyöreältä. Kuten hän ei välttämättä tunnu jonkin tekstin perusteella vanhalta, tai hänen henkilöhahmonsa, ei tästä näe mitään harmaita hiuksia. Minähän olen vielä nuori ja saatan kirjoittaa samalla tavalla. Pelkkä suu ei ole naama. Se on perimmiltään salattu, mutta tanssi. Kolmio, matala jalka, pysähtykää. Pysähdys, ihmisruumis ei osaa valehdella. Kolme sekunia valoa (, pyydän). Metsäkin on läheltä vihreä, kaukaa sininen, katsotaan nyt ajan kanssa tarkemmin. Kaiken maailman tomaatit. Jalkasi olivat äsken paremmin. Se vääräsääriryys oli kiinnostavaa. Nyt näytät balettitanssijalta. Se ei soi. Vaikka hän äsken miten/seisoi. Tuo ruoan varjo leualla, korva kasvaa ohutta nukkaa, lintujen silmät puhkotaan kauniimman laulun vuoksi, pellen kyynelten mukana valuvat kasvot ja taivas hänellä oli silmässään kuin virhe pupillissa, musta sulauma vuotaa toisekseen. Hän piti päärynöistä, ei omenoiden ylivallasta, päärynöiden mehuisista muodoista. Näette kasvoiltani miltä näytätte. Odottelen edelleen että aurinko paistaisi. Kalakin pilaantuu päästä alkaen ja sitten tuollainen aarre! Miten se on täällä erämaassa, kaiken tämän itsekorotuksen keskellä. Sinä täriset ja pullistelet kuin ovi mutta ääntä ei kuulu. En hae tässä mitään täyden ympyrän teknologialla naisen poskesta poistettua neitseellistä kaistaletta. Vaan silmien sulkemista täydessä salissa. Kuuntelemista. Lapsien päästämää imeskelevää vihellystä, kuin nukkuvat undulaatit. Nyhtämisen ääni, joka muistuttaa naisia heidän miestensä kaljuista. Joskus öisin jostain tulee valoa ja katselen sinua. Huomasin vasta nyt kiinnostuneena lattialla lojuvan sokean esineen, joka oli jossakin pisteessä.

2007-11-30T15:51:00.000-08:00

Huomatkaa, että minä kävelen vinossa jos ajattelette niin.
Miksi on niin vaikeaa luottaa eleisiini?
Minun kuukautiskiertoni apinoi hänen, vauvanpaskan haju siirtyy minuun.
Eikä kysymys ole selkeistä hahmoista
ja lemmikkien poisjättämisestä tai lopettamisesta.
Kysymys ei ole elokuvallisista vertauksista
(valkeaa kasvustoa tummalla röntgentarjottimella)
tai mytologioista. Ei taru- ei kaupunki-
Posliininen ajeltu kuin kanankoipi veistos sileä suudelma varvas.
Muistuttaa minua jostain pornoelokuvassa nähdystä totuudesta.
Katsokaa nyt miten näiden nuorten
naisten himokkaat silmät punovat apua anovat pajuntussua.
Teeskennelkäämme liikutusta!
Myös runoilijat vain teeskentelevät kuolevansa.

2007-11-26T23:48:00.001-08:00

Muodostuu kättenpuristusten reflektiivinen sarja, jonka langettamat pitkäsormiset piirtoefektit ovat hämähäkkejä.

2007-11-26T23:42:00.000-08:00

Virran asennot ovat raskaana, kosteuden vääntämä, sellainen polvien teinitytön notkahdus. Samean veden seisottamat ajatukset mielenvikaisia valokuvat vanhana ja tavallisia kuin voikukat kuin vesimittarit, kuin tyynysodan leijailevat vinot kirjaimet. Ei kuten jokin peli, mutkatonta ja sulavaa. Kun virta paperisilppua täynnä, on kuin se liikkuisi yhtenä ruumiina. Siihen onkin mädäntynyt hevosia, hautautunut koristetyynyihinsä kuin sortuviin rakennuksiin. En ole ikinä antanut ylen näin suurissa määrin. Onko tuo sitaatti? Näen sen, se on taatusti, linnut koettavat nokkia nämä sivun rypäleeni.